Irakin armeijan ja sen liittolaisten käynnistämän suurhyökkäyksen pelätään ajavan vähintään satojatuhansia ihmisiä pakolaisiksi Pohjois-Irakin Mosulista.
Vaikka terroristijärjestö Isisin vuonna 2014 miehittämästä kaupungista on paennut satojatuhansia ihmisiä jo aiemmin, kaupungin väkiluvun arvioidaan edelleen olevan noin miljoona.
Hyökkäyksen alkamisen jälkeen Mosulia ympäröivälle alueelle on rakennettu useita uusia pakolaisleirejä.
Vajaan sadan kilometrin päässä sijaitsevassa Erbilissä ja muualla Pohjois-Irakin kurdialueella toimivat Fidan työntekijät ovat kartoittaneet avuntarvetta ja suunnitelleet työnjakoa muiden paikalla olevien avustusjärjestöjen kanssa. Fida on myös käynnistänyt katastrofikeräyksen Mosulin pakolaisten auttamiseksi.
Vuonna 2014 pakoon lähteneistä mosulilaisista huomattava osa suuntasi juuri Erbilin seudulle.
Monet leirit jo valmiiksi täynnä
Alkuvaiheessa Fidan tarkoituksena on auttaa akuuttien tarpeiden täyttämisessä, mutta myöhemmin järjestön roolina tullee olemaan leireillä elävien lasten psykososiaalisiin tarpeisiin vastaaminen yhdessä alueella toimivan kumppanijärjestön kanssa. Jo entuudestaan Fida toteuttaa alueella ulkoministeriön rahoittamaa, vammaisiin henkilöihin ja lapsiin keskittyvää kehitysyhteistyöhanketta.
Mosulin aiemman pakolaiskriisin jälkeen vuosina 2014–2015 Fida toimitti humanitaarista apua pakolaisille Erbilissä sekä muualla Irakin kurdialueella ja Turkissa sijaitsevilla leireillä.
Uutisen kirjoittamishetkeen mennessä Mosulista oli paennut yli 10 000 ihmistä. Silti monet alueen leirit ovat jo valmiiksi täynnä aiemmin paenneita, Erbilissä asuva Fidan hanketyöntekijä Johanna Lindgren kertoo.
– Esimerkiksi Erbilin laidalla sijaitsevan Debaga-leirin väkimäärä on kasvanut viime kevään jälkeen noin 4 000:sta yli 30 000:een. Puolen vuoden aikana yli 58 000 ihmistä on kulkenut leirin läpi ja jatkanut siitä matkaansa. Leirillä toimivat avustusjärjestöt ovat jo nyt kapasiteettinsä äärirajoilla varmistaakseen ihmisille avun.
Siviilien massapaon arvellaan käynnistyvän viimeistään, kun hyökkäys etenee Mosulin kaupungin sisälle.
Terrorilla hallittu kaupunki
Lindgren luonnehtii Isisin hallitsemaa Mosulia suureksi vankilaksi. Aiemmin paenneet ovat kertoneet, kuinka jihadistiryhmä on terrorisoinut kaupunkilaisia kovalla kurilla, väkivallalla ja teloituksilla.
Nyt Isisin on kerrottu lisänneen tiesulkujaan ja uhanneen ampua pakoon pyrkivät. Järjestön uskotaan myös pyrkivän käyttämään kaupunkilaisia ihmiskilpinä.
– Mosulilaiset ovat kokeneet valtavia julmuuksia, ja kaupungin infrastruktuuria on tuhottu. Joissakin kaupunkia ympäröivissä kylissä on käytetty myös kemiallisia aseita, Lindgren kertoo.
Pakolaisten tilannetta vaikeuttaa myös pian edessä oleva talvi sekä se, että Isisin pelätään soluttavan omia taistelijoitaan pakenevan siviiliväestön sekaan. Tästä syystä pakolaisia ei tällä kertaa haluta ottaa sisälle Erbilin kaupunkiin, ja muutenkin heihin suhtaudutaan aiempaa epäilevämmin.
– Raporteissa on kerrottu pakolaisten väkivaltaisista kuulusteluista, uhkailusta ja jopa tapoista. Mosulilaisten pelätään olevan Isis-myönteisiä. Nämä Mosuliin jääneet ja vasta nyt paenneet ihmiset näyttäytyvät aiemmin paenneiden silmissä pettureina.
Sanat eivät riitä
Erityisesti lapset ovat traumatisoituneita. Monet leireille tulleet lapset eivät ole olleet koulussa kahteen vuoteen tai jos ovat, niin koulussa on noudatettu Isisin opetussuunnitelmaa. Valitettavasti myös pakolaisleirit ovat heidän kannaltaan turvattomia paikkoja.
– Lasten tilanteen vakavuutta ei tunnu kuvaavan mikään sana. Erityisesti tyttöjen asema on leireilläkin turvaton; heitä ei voi jättää teltoille yksin, Lindgren toteaa.
– Olemme jo aloittaneet suunnittelemaan sitä, miten me voimme antaa oman panoksemme näiden lasten avuksi. Haluamme olla varmistamassa, että kun nämä lapset saapuvat kumppanijärjestömme tarjoamaan leikki- tai koulutustilaan, heitä ovat vastassa turvalliset ja rakastavat ammattitaitoiset aikuiset, jotka osaavat tuoda lapsen elämään niin heidän tarvitsemaansa psykososiaalista apua kuin myös leikkiä ja iloa vaikka musiikin ja taiteiden kautta.
Fidan ponnistuksia mosulilaispakolaisten auttamiseksi on mahdollista tukea esimerkiksi 20 euron tekstiviestilahjoituksella tekstaamalla fida20 numeroon 16155.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...