Miten Yli-Vainio-elokuva koettiin Lapualla?

Saarnaaja Niilo Yli-Vainio (1920–1981) on yksi Suomen helluntailiikkeen tunnetuimmista nimistä. Hänen toimintansa sai laajaa julkisuutta erityisesti 1970-luvun loppupuolella, jolloin Lapualta alkanut ”ylivainiolainen herätys” kosketti koko maata ja nosti kaatumisilmiöineen helluntaisaarnaajan myös maallisen median parrasvaloihin. Yli-Vainion kuolemasta tuli 16. marraskuuta kuluneeksi 35 vuotta.

Lapuan helluntaiseurakunnassa esitettiin viime lauantaina ensinäytöksenä Yli-Vainion elämästä kertova elokuva Valkoinen yöperhonen. Se kertoo hänen elämänsä viimeisistä vuosista ja sisäisistä kamppailuista.

Millaista palautetta elokuva sai, Lapuan helluntaiseurakunnan johtava pastori Veli-Matti Köykkä?

– Katsojia oli lähes 300, ja elokuva sai hyvän vastaanoton. Sen lähestymiskulma täytyy ymmärtää hyvin, muuten julkisuuden ja elokuvan Niilon erilaisuus ja ristiriitaisuus saattavat hämmentää katsojaa.

– Julkisuuskuvan sijasta elokuva käsitteli yleisöltä piilossa olevaa puolta ja matkasaarnaajan elämää sairauden, ihmisten ongelmien ja jatkuvan matkustamisen uuvuttamana.


Mihin asioihin itse kiinnitit elokuvassa huomiota?

– Elokuva käsitteli herkällä tavalla Niilon sisäistä dialogia Jumalan, itsensä ja puolisonsa kanssa. Käsikirjoitus muodosti ihmisläheisen ja rehellisen kuvan Niilon sisäisistä kamppailuista ja ristiriidoista perustuen hänen päiväkirjamerkintöihinsä. Niilon täydellinen antautuminen Jumalalle teki voimakkaimman vaikutuksen.


Vieläkö Niilo Yli-Vainion aika ja vaikutus näkyvät jotenkin Lapualla?

– Suoranaisesti ylivainiolaisuus ei enää näy, mutta välillinen vaikutus tuntuu edelleen. Tuona aikana uskoon tulleet muodostavat perhekuntineen merkittävän osan seurakunnan aktiivijäsenistöstä, ja heidän kauttaan vaikutus on ilmeinen.

– Jossain määrin ylivainiolaisuuden nostalginen haiku hieman hidastaa nykypäivän seurakuntatyötä, sillä joidenkin mielestä asiat pitäisi tapahtua samalla tavalla kuin silloin ennen.