Luterilaiset ja helluntailaiset tähtäävät julkiseen sovintoon

Helluntailiikkeessä erityisesti vanha polvi muistaa monia kokemuksia luterilaisten kirkonmiesten tylystä suhtautumisesta hengellisenä häirikkönä pidettyä vähemmistöyhteisöä kohtaan. Etenkin helluntaityön alkuvaiheiden osalta voidaan monilla paikkakunnilla puhua jopa suoranaisesta vainosta. Negatiivista asennetta lietsoivat piispoja myöten esitetyt kriittiset, jopa poleemiset kannanotot.

Myöhemmin huonoa kohtelua luterilaisen kirkon edustajien taholta on koettu esimerkiksi perheenjäsenten hautaamiseen, yleisten tilojen käyttöön ja koulujen uskonnonopetukseen liittyvissä tilanteissa.

Nämä ja muut luterilaisten ja helluntailaisten yhteisen historian kipupisteet olivat pääpuheenaiheena evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen helluntailiikkeen neuvottelukunnan syystapaamisessa Helsingin Saalem-seurakunnassa 14. marraskuuta.

Keskustelu oli osa yhteisöjen välistä anteeksiantoprosessia, ja tällä kertaa aihetta tarkasteltiin erityisesti helluntailaisten kokemusten näkökulmasta. Aiheesta alusti kirkkohistorioitsija, opetusneuvos Jouko Ruohomäki.

Edellisessä, viime keväänä pidetyssä tapaamisessa kuultiin yleinen alustus luterilais-helluntailaisten suhteiden kehityksestä luterilaisesta näkökulmasta, ja tulevaisuudessa mahdollisesti kuullaan vielä luterilaisen kirkkohistorioitsijan näkemys 1900-luvun alun tapahtumista.

Prosessin lopullisena tavoitteena on, että yhteisöjen edustajat esittävät molemminpuoliset anteeksipyynnöt ja -antamiset jossakin julkisessa tilaisuudessa.

Tämä tapahtunee viimeistään vuonna 2018, helluntailaisten ryhmän puheenjohtaja, Suomen Helluntaikirkon johtaja Usko Katto ja luterilaisten ryhmään kuuluva Kirkkohallituksen ulkoasian osaston asiantuntija Tomi Karttunen arvioivat.

Alun perin maalissa oli tarkoitus olla jo ensi vuonna, mutta asian käsittelyä on hidastanut se, että neuvottelukunta kokoontuu vain kaksi kertaa vuodessa.

Tavoitteena vaikuttava prosessi

Ajatuksen molemminpuolisesta anteeksiantamisen tarpeesta esitti helluntaivaikuttaja Klaus Korhonen Ristin Voitto -lehden haastattelussa pari vuotta sitten. Neuvottelukunnan luterilaiset jäsenet huomasivat lehtijutun ja tarttuivat ideaan. Sovittiin, että kumpikin osapuoli tekee yhteisestä historiasta ensin oman tutkimuksensa, jotka sitten käsitellään yhdessä.

Usko Katto pitää huolellista paneutumista hyvänä. Hän korostaa, että helluntailaisillakin on kontollaan omat syntinsä suhteessa luterilaisiin: tuomitsevia ja ylimielisiä asenteita ja valheellisia tai pilkallisia sanoja, joita on yhtä lailla syytä pyytää anteeksi.

– Emme ole halunneet tehdä tästä pinnallista prosessia vaan oikeasti katsoa, mitä yhteisöjen suhteissa on historian aikana tapahtunut. Näin anteeksiantamisprosessista tulee kypsä ja vaikuttava, ja samalla voimme yhteisönä kasvaa, Katto sanoo.

– Me helluntailaiset tarvitsemme tätä prosessia luterilaisia enemmän.

Tomi Karttusen mukaan neuvottelukunnassa on pidetty erityisen tärkeänä henkilökohtaisten kertomusten huomioimista: sekä haavoittaneiden että voimaannuttavienkin kokemusten jakamista, ”jotta eletty todellisuus pääsee esiin”.

– On tärkeä tunnistaa menneisyyden varjot ja kulloinenkin reformaation tarve. Monikaan luterilainen ei ole kuullut tällaisia henkilökohtaisia helluntailaisten kokemuksia liikkeen alkuajoilta tai myöhemmistäkään vaiheista, Karttunen toteaa Jouko Ruohomäen alustukseen viitaten.

– Prosessi on osa ekumeenista kasvua, itsetutkistelua mutta myös iloa myönteisestä ekumeenisesta kehityksestä, jossa totuus ja armo, usko ja rakkaus kulkevat käsi kädessä. Tämä kasvattaa keskinäistä ymmärtämystä, omakohtaista koskettavuutta ja luottamusta.

Katto ja Karttunen ovat molemmat vakuuttuneita, että anteeksianto on Jumalan tahto ja sisältää siunauksen. Samalla se on jo itsessään merkki siunauksesta: historian kipeiden kokemusten avoin kohtaaminen osoittaa yhteisöiltä kypsyyttä ja vastuuntuntoa.

Vahva mandaatti Syyspäiviltä

Prosessin tavoitteena on, että anteeksiantamisen ja sovinnollisuuden ilmapiiri leviää myös paikallistasolle. Monin paikoin näin näyttääkin jo tapahtuneen.

Tästä saatiin maistiaisia Kotkassa lokakuussa järjestetyillä helluntailiikkeen Syyspäivillä, joilla Usko Katto kertoi anteeksiantoprosessista. Esityksensä lopuksi hän kysyi seurakuntien edustajilta, ovatko he valmiita antamaan anteeksi luterilaisten väärinkäytökset helluntailaisia kohtaan ja ovatko he toisaalta valmiita pyytämään anteeksi sitä, mitä helluntailaiset ovat tehneet väärin luterilaisille.

Käytännössä kaikki paikallaolijoista nostivat kätensä molempien kysymysten kohdalla.

Neuvottelukunnan helluntailaisryhmään kuuluvat myös Iso Kirja -opiston rehtori Pasi Parkkila, teologian tohtori Harri Koskela, Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen sekä pastorit Päivi Tyrni ja ruotsinkielisiä seurakuntia edustava Kenneth Grönroos. Ryhmän jäsenet nimitetään Syyspäivillä.

Luterilaisten delegaatiota johtaa Helsingin piispa Irja Askola, ja mukana on niin pappeja kuin akateemisia teologejakin.

Yhteisenä keskustelufoorumina toimiva neuvottelukunta on toiminut vuodesta 1996.


Heikki Salmela