Leif Nummela: kristittyjen opillinen identiteetti on heikentynyt

Mielestäni kristittyjen on tärkeää tehdä apologia, eli puolustaa uskoaan, klassisen kristinuskon jämerään puolustuskalustoon kuuluva päätoimittaja Leif Nummela sanoo.

– Mielestäni tämä tarkoittaa sen selventämistä ja perustelemista, mitä me uskomme ja mitä emme usko.

– Puolustan mielelläni Raamatun luotettavuutta ja arvovaltaa, vaikkei Raamattu minun puolustamistani välttämättä tarvitse, Nummela selventää.

Sosiaalisessa mediassa tykkäyksiä ja klikkauksia keräävät, Nummelan kirjoittamat Uusi Tie -lehden pääkirjoitukset asettuvat usein korostamaan perinteisiä, konservatiivisinakin pidettyjä tulkintoja Raamatusta ja eettisistä kysymyksistä. Uusi Tie tuoksuu maan apologetiikan ykkösjulkaisulta, ja sitä lukevat myös monet vapaiden suuntien ihmiset konservatiiviluterilaisten ohella.

Onko Raamatun puolustajaksi profiloituminen ollut Nummelalle tietoinen valinta?

– Ei. Olen lähinnä huomannut, että näin on useassa yhteydessä käynyt, Nummela toteaa.

”Raamattu käännytti minut”

Turussa kuusikymmentä vuotta sitten syntynyt Nummela tuli uskoon, ei rippikoulussa, vaan rippikoulun jälkeen.

– Luin Raamattua. Raamattu käännytti minut.

Viidesläiseen herätysliikkeeseen kuuluvan Kansanlähetyksen palvelukseen Nummela meni 1980-luvun alussa. Vakansseja järjestössä ovat olleet muun muassa nuorisotyön johtaja, lähetystyöntekijä, raamatunopettaja ja jo mainittu Uusi Tie -lehden päätoimittajuus.

Koulutukseltaan Nummela on lähetystieteen ja teologian maisteri.

– Raamatun henkilöiden lisäksi Martti Luther ja eräät muut uskonpuhdistajat ovat minulle suuria opettajia. Arvostan ja luen tietysti myös lukuisia muita nykyisiä kristikunnan tunnettuja opettajia, kuten juuri Suomessa vieraillutta kansainvälisesti tunnettua teologi Don Carsonia.

– Lista teologeista jotka ovat vaikuttaneet omaan ajatteluuni, on aika pitkä, Nummela toteaa.

Leif Nummelalla on monien luterilaisten herätyskristittyjen tavoin kosketuspinta-alaa myös helluntailiikkeeseen. 1970-luvun alussa uskoontulon aikoihin kaksikielisen opiskelijapojan keskustelukumppaneina olivat usein ruotsalaiset helluntailaisnuoret.

Miksi Leif Nummelasta ei tullut helluntailaista?

– Nämä helluntainuoret – silloinhan puhuttiin kansainvälisestä, useissa kirkkokunnissa vaikuttaneesta, Jeesus-liikkeestä – kehottivat minua pysymään omassa kirkossani ja työskentelemään siellä evankeliumin asialla. Myöhemmin luin Lutheria ja vakuutuin luterilaisen teologian raamatullisuudesta, Nummela sanoo.

Uskon perusteisiin paneuduttava

2000-luvulla tunnustavat kristityt ovat joutuneet suomalaisessa yhteiskunnassa monin paikoin ahtaalle. Kehitys on yhdistänyt kristittyjä ja tehnyt aiemmin vahvojen raja-aitojen ympäröimiä liikeitä ja kirkkoja toisilleen tutummiksi.

Mitä asioita Leif Nummela arvostaa vapaissa suunnissa? Mitä hän kehittäisi tai muuttaisi kokonaan?

– Arvostan vapaiden suuntien kristittyjen halua voittaa ihmisiä Jeesukselle, rohkeaa uskonsa tunnustamista ja sitkeyttä elää vähemmistönä suomalaisessa yhteiskunnassa, Nummela sanoo.

– Kehittäisin edelleen Raamatun ahkeraa tutkimista ja julistamista, ja yhä syvempää uskon perusteisiin paneutumista. Samaa toivoisin tietysti näkeväni kaikissa muissakin kirkkokunnissa ja omassa elämässäni.

Irti kirkosta?

Konservatiiviset luterilaiset ovat ajautuneet viime vuosina uuden tilanteen eteen: moni sydänluterilaiseksi itsensä kokeva on eronnut kirkosta. Henkilökohtaisen protestin syynä on  kirkon pääuoman liberalisoituva suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja avioliittoon.

Millä ajatuksilla Leif Nummela seuraa luterilaisesta kirkosta eroavia konservatiiveja?

– Ymmärrän heitä ja olen surullinen kirkon puolesta, joka ei halua antaa uskollisimmille jäsenilleen tilaa.

Kuinka suuri kynnys itsellesi olisi erota kirkosta?

– Jos kirkko kirkkona sanoutuisi irti omasta tunnustuksestaan, jonka mukaan se on  sitoutunut Raamattuun kirkon korkeimpana ohjeena ja arvovaltana, kynnystä ei olisi ollenkaan, Nummela sanoo.

– Nyt luterilaisen kirkon kirkkolain ensimmäinen pykälä kuuluu: ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa”, ja juuri tähän uskoon minäkin ilolla sitoudun.

– Kirkkojärjestyksen ensimmäinen pykälä puolestaan kuuluu: ”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan”. Juuri näin haluan toimia. En voisi kuulua kirkkoon joka ei pidä Raamattua korkeimpana ohjeenaan.

Pykälät ja julkilausumat ovat tärkeitä, mutta myös kirkon todellinen sisäinen tilanne voi vaikuttaa asiaan.

– Jos kirkon sisällä jostakin syystä kävisi mahdottomaksi uskoa,elää ja opettaa Raamatun mukaisesti, eroaisin kirkosta.

Identiteetti usein heikko

Jotkut kirkosta eronneet ovat silti jatkaneet kirkon asioiden kommentointia ja taustavaikuttamista entiseen malliin. Kysyttäessä Nummelalta näkemystä asiaan, hän kuitenkin päätyy näkemykseen näkemykseen, että vaikuttaminen ulkopuolelta on hyväksyttävää.

– En ymmärrä, miksi eroaja menettäisi puheoikeutensa kirkon asioihin.

Luterilainen identiteetti tuntuu olevan hyvin vahva, ainakin ulkoapäin katsottaessa. Vapaissa suunnissa liikkumista esimerkiksi helluntaiseurakuntien ja Suomen Vapaakirkon seurakuntien välillä tapahtuu paljonkin.

– Ehkä helluntaiseurakuntien ja vapaakirkon erot ovat nykyään pienempiä, niin että ihmiset liikkuvat sujuvammin niiden välillä. Ylipäätään mielestäni kristittyjen opillinen identiteetti on nykyään usein aika heikkoa.

– Joillakin luterilainen identiteetti on vahva. Mutta monella se on myös hyvin heikko.

Naispappeus ei ainoa kysymys

Vapaat suunnat seuraavat kirkon konservatiivien tilannetta sivusta. Helluntaiseurakuntiin eroajia ei juuri ole liittynyt, vaan he ovat usein jääneet ”hengailemaan” kirkon liepeille luterilaisen identiteettinsä varassa.

Miksi konservatiiviluterilaisia ei juuri liity esimerkiksi ortodoksiseen kirkkoon, jossa ei ole naispappeutta, eikä todennäköisesti homovihkimisiäkään pitkään aikaan?

– Mainitut asiat eivät varmasti ole ensimmäisiä eivätkä ainoita asioita, mitä ihminen kirkolta edellyttää, Nummela uskoo.

– Minusta ne [naispappeus ja homoavioliitot] ovat lähinnä oireita muusta teologisesta epäselvyydestä.

Ihanteellinen kirkko?

Kesä on alkanut.

Leif Nummela on ajatellut tällä kaudella liikkua luonnossa, uida ja lukea. Arjen kiireistä häntä irrottavat parhaiten elokuvat, luonto ja hyvät kirjat.

Palataan vielä kristilliselle kentälle. Unelma yhteydestä elää kristittyjen mielissä eri puolilla kristikuntaa.

Jos Leif Nummela saisi yhdistellä vapaasti opin ja identiteetin osia eri kirkoista ja liikkeistä, ja muodostaa näin yhden ihannekirkon, minkälainen se voisi olla? Mitä asioita hän ottaisi mistäkin kirkosta?

Kysymys saa päätoimittajan pohtivaiseksi, mutta ominaisuusluetteloa hän ei lopulta suostu tekemään.

– En haluaisi muodostaa ihannekirkkoa, sillä jos minäkin kuuluisin siihen, se ei olisi enää ihannekirkko.


Anssi Tiittanen