Lahjat vievät ilosanoman yli 200 000 perheeseen

Monelle New Yorkin köyhälle lapselle Metro World Childin antama joululahja on ainoa, jonka he saavat. Kuvassa yksi onnellisista paketin saajista järjestön pyhäkoulutyöntekijän kanssa. Kuva: Metro World Child
Monelle New Yorkin köyhälle lapselle Metro World Childin antama joululahja on ainoa, jonka he saavat. Kuvassa yksi onnellisista paketin saajista järjestön pyhäkoulutyöntekijän kanssa. Kuva: Metro World Child

New Yorkin Brook­lynissa sijaitse­van Metro World Child -järjestön tiloissa joulahja­paperi alkoi rapista jo syyskuus­sa. Siellä paketoidaan joka syksy yli 35 000 lelua, jotka välittävät jouluna rakkautta ja evankeliumia New Yorkin vähäosaisille lapsille.

 

Metro World Child on maail­man suurin pyhäkouluja pitävä evankelinen järjestö, jonka pas­tori Bill Wilson perusti vuonna 1980. Sen joulukampanja Opera­tion Holiday Hope toteutuu tänä vuonna 21. kertaa New Yorkissa.

 

Joululahjoja annetaan myös Fi­lippiineillä, Romaniassa, Kenias­sa ja Intiassa, jonne järjestön py­häkoulutyö on laajentunut viime vuosina. Niinpä esimerkiksi vii­me vuonna lahjan sai kaikkiaan yli 215 000 lasta.

 

– Tavallisen viikon aikana ta­voitamme maailmalla yli kaksisa­taa tuhatta lasta. Ja jouluna tie­tysti tulee vielä enemmän lapsia, koska he tietävät, että voimme siunata heitä tuolloin vielä enem­män kuin normaalisti, kertoo jär­jestön kansainvälisten suhteiden johtaja Simone Gleue.

 

Lahjan sisältö riippuu maasta. Yltäkylläisyydestään tunnetussa New Yorkissa ilman joululahjaa jääminen on lapselle suuri häpeä ja suru. Niinpä paketoitu lelu rie­mastuttaa eniten.

 

Filippiineillä taas toimii läm­min ateria ja ruokapaketti lapsil­le ja heidän perheilleen, Intiassa hygieniavälineet tai koulutarvik­keet. Talviseen Romaniaan vie­dään lämpimiä kenkiä ja sukkia.



Wilson hiljalleen toipumassa

Vaikka Metro World Child ker­too evankeliumia 200 000 maa­ilman lapselle joka viikko, joulu­kampanja on järjestön vuoden suurin evankeliointitapahtuma. Tänä vuonna sen läpi viemistä on haastanut onnettomuus, jo­hon järjestön johtaja Bill Wilson joutui lokakuussa Lähi-idän-mat­kallaan.

 

– Hän oli Israelissa ja Syyriassa tutkimassa mahdollisuutta aloit­taa pyhäkoulu ja toimittaa lääke­apua pakolaisleirien lapsille Syy­rian rajalla. Häntä ammuttiin sel­kään, ja ainut syy, miksi hän on yhä hengissä, oli luotiliivi, Gleue kertaa tapahtunutta.

 

Järjestön keulakuvana ja va­rainkeruun päävastaavana toi­miva Wilson toipuu yhä onnetto­muuden tuomista murtumista ja keuhkovauriosta. Hän kiertää jou­lukampanjan merkeissä sen ver­ran kuin pystyy, mutta muun mu­assa tempauksen tärkein tv-esiin­tyminen oli jätettävä väliin.

 

Järjestön nettisivuilla Wilson kertoo tilanteestaan ja vetoaa jär­jestön ystäviin, jotta joulukam­panja voitaisiin viedä suunnitel­lusti läpi tänäkin vuonna.



”Kiitos, kun kerrotte joulun merkityksestä”

Järjestön työntekijöille Wilsonin kokema onnettomuus on merkin­nyt entistä kiireisempää syksyä. Motivaatiota se ei ole kuitenkaan latistanut, sillä jo New Yorkissa nähty ilo paketeista palkitsee vai­van. Sitä on saanut todistaa muun muassa järjestön yhden katupyhäkoulun suomalainen tiiminjoh­taja Mirjam Mielikäinen.

 

– Itselleni joulukampanja on vuoden kohokohta, kun saan an­taa lahjan tällaisille lapsille. Moni odottaa sen avaamista jouluun asti. He ovat niin iloisia, ja lahjan vaikutus on niin suuri, Mielikäi­nen painottaa.

 

Operation Holiday Hopen lahja pelastaa joulun monessa paikalli­sessa perheessä, jolle ruoka pöy­dässäkään ei ole itsestäänselvyys. Lahjojen ohessa perheet kuulevat myös Jeesuksesta.

 

– Monet kiittävät, että kerrom­me heille joulun merkityksestä, koska he eivät ole tienneet sitä, Simone Gleue sanoo.

 

Operation Holiday Hope kos­kettaa myös muualla maailmas­sa. Esimerkiksi suomalaisille tutut Romanian tarpeet avautuivat vii­me vuonna Simone Gleuelle hänen ollessaan siellä lahjoja jakamassa.

 

– Lapset juoksivat ulkona 15 as­teen pakkasessa teepaita ja lyhyet housut päällä. Joillakin oli ranta­sandaalit. Heitä auttavat aikuiset olivat pukeutuneet lämpimästi, mutta lapset olivat kesävaatteis­sa, Gleue kuvailee.

 

– Kun sai laittaa sukat ja kengät lapsen jalkaan ja näki heidän kas­vonsa, se oli jotakin suurta. Sekä lapset että tiimiläiset itkivät, kos­ka lahjalla oli lapsiin niin suuri vai­kutus.




51-52/2017

UutisetTaitavan lavastajan työkalupakkiin kuuluvat kevyet materiaalit, hyvät verkostot ja videonäytöt.
PääkirjoitusOn joulusesongin aika. Se on aikaa, jolloin Jeesuksen toivoi­si näkyvän kauppojen ikkunoissa edes seimen lapsena tai kuulu­van Marian poikana joululauluissa.


Jeesuksesta voi...
Miten onHelluntaiseurakuntien ja Fidan lähe­tystyöntekijöistä noin 170 on parhaillaan kentällä ja valmistautuu joulunviettoon.


Euroopassa työskentelevien on helppo ottaa muutama päiv...
UutisetUutisarjessa painottuivat maahanmuuttotilanne, reformaatio ja itsenäisyyden juhlavuosi.
UutisetJoensuun helluntaiseurakunta järjesti Matka ensimmäiseen jou­luun -tapahtuman marras-joulu­kuun vaihteessa. Joka toinen vuo­si järjestettävässä tapahtumassa, joka on suunnattu kouluille, päi...
UutisetIsossa Kirjassa toteutetaan pit­kään valmisteltu organisaatio­uudistus, jonka tarkoituksena on yksinkertaistaa hallintoa. Vuo­den 2018 alusta IK-opistossa siir­rytään kahden johtajan mallist...
UutisetYksikään kouluista ei kieltäytynyt kutsusta joulunäytelmään.
UutisetSeinäjoen Helluntaikirkossa järjestettiin marraskuun viimei­senä viikonloppuna kaksi GX-kuoron ja orkesterin Tapaus Bet­lehem -joulukonserttia.


Molemmat konsertit vetivät jou...
UutisetVuodesta 2006 Keravalla toi­minut Aikamedia Oy:n toimipis­te muuttaa joulukuun lopussa Fi­dan tiloihin Helsingin Roihupel­toon. Keravalla ovat toimineet lähinnä Aikamedian lehtien toi­mituks...
UutisetMetro World Childin isoa joulukampanjaa haastaa tänä vuonna järjestön johtajan kokema ampumavälikohtaus.
UutisetYhä harvempi nuori herätyskris­titty ihmettelee tarvetta seistä Is­raelin rinnalla, toteaa LifeWay Researchin uusi tutkimus. Sen mukaan ilmiöön liittyy nuorten aikuisten hämmennys tai pensey...
UutisetMillainen on kodittoman joulu? Assist News Service selvitti tätä amerikkalaisen kristillisen kodit­tomien keskuksen kävijöiltä.


Osa kuvasi joulua rauhan ja so­vun juhlaksi. M...
UutisetVideopalvelu Netflix on hank­kinut ennakkoon uuden Messias-nimisen sarjan, joka julkaistaan vuonna 2019. Sen tuottaa aviopari Roma Downey ja Mark Burnett, joiden käsialaa on myös suosit­tu r...
KolumniPertti tuli perinteiseen Jouluseikkailuun, kuten sadat muutkin lapset, oman luokkansa kanssa. Toiset alakoululaiset opettelivat lukemista ja laskemista. Pertin luokassa harjoiteltiin puhumis...
MuutJeesus-lapsen syntyminen Betlehemin seimeen tapahtui pitkän kertomuksen huipentumana.
MuutLuukkaan evanke­liumissa kerro­taan, kuinka pai­menet menivät enkelin ohjeen mukaisesti Betlehemiin etsi­mään seimessä nukkuvaa vas­tasyntynyttä poikalasta. Mie­tin, että kuinkahan iso urak...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät mel­ko helposti. Kun tiedän, että kir­joitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa puhutella tai mieleen nou­see muisto, josta huom...
ArtikkelitSuomen satavuotista itsenäi­syyttä on juhlittu ja kauneim­mat joululaulut jo melkein lau­lettu. Mitä kaikkea isänmaalliset ja jouluiset laulut kertovatkaan Suomen kansan eri vaiheista, sen t...
UutisetNykyteknologia saavuttaa vähitellen Papua-Uuden-Guinean kaukaisimmatkin kylät. Raamatunkääntäjät ahkeroivat, jotta älylaitteisiin saataisiin parasta mahdollista sisältöä.
PikavisiittiMerja Luukkonen kiertää eri puolilla Suomea kertomassa nukketeatterin avulla Raamatusta ja Jeesuksesta.
MuutLapsena Tiia Lehtonen tur­vasi Jumalaan, kun elämä al­koholistiperheessä kävi sietämättömäksi (Sana 49/17).



Isä kuoli juomisen seurauk­sena 44-vuotiaana, kun tytär oli ju...
MielipideYksi ihminen sanoo minulle aina, että Terttu ihan loistaa ja sätei­lee, kun se puhuu. Ajattelen, että minä olen antanut sydämeni Jee­sukselle ja uskon evankeliumin sanomaan, niin siitähän tä...
Mielipide
Olen hämmästellyt helluntailiik­keen ja sen äänenkannattajan in­toa pyrkiä yhteistyöhön ja ”samal­le viivalle” evankelis-luterilaisen kirkon kanssa. Aina välillä myös katolinen kirkko sa...
MielipideToimituspäällikkö Elina Rautio kir­joitti hyvässä ja ajankohtaisessa pääkirjoitukses­saan ”Isähahmoille tilausta” (RV 45) seuraavasti: ”Kristityillä per­heillä ja seurakunnilla tulisi olla m...
UutisetOlemme päivälli­sellä Evankelis­takodin kotoisas­sa ruokasalissa. Näkövammais­ten joululeiri on juuri alkamassa, ja vähitellen osallistujia saapuu paikalle. Kuulumisia vaihdetaan odottavin m...
MuistolleMirjam Pynnönen palveli lähetyksen Jumalaa kahdeksalla vuosikymmenellä. Hänen tarinansa on suomalaisen helluntailähetystyön pioneerivaiheen tarina.
MuutSuomen juutalaiset taistelivat jatkosodassa natsi-Saksan rinnalla. Näin siitä huolimatta, että he tiesivät, mitä heidän uskonveljilleen saksalaisten valloittamilla alueilla tapahtui.
MuutItsensä ylittäminen johtaa palkitsevaan tunteeseen.
Muistolle”Herra antoi ja Herra otti, kiitet­ty olkoon Herran nimi.”


Mieheni Simo Pesonen syntyi 29.1.1958 Kuusamossa. Yksitoista vuotta saimme viettää yhdessä, ja sitten elämä yllätti...
MuutKutsumuksen ki­pinä, toive koko­aikaisesta saar­namiehen työs­tä, syntyi Teuvo Tikkasen sisälle Kiuruveden he­rätyksen keskellä 1980-luvun alussa.


– Tai oikeastaan...
MuutSoittokunnilla on ollut merkittävä rooli helluntailiikkeen musiikkitoiminnassa
MuutUudella Heir-levyllään Serafiel-yhtye laulaa armosta, toivosta ja lohdutuksesta elämän vaikeuksien keskellä.


Englanninkielistä pop/rockia soitta­van Serafiel-yh...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan