Helluntaiseurakuntien pastoreilta ja vastuunkantajilta kysyttiin kesällä Ristin Voiton kyselyssä ennakointeja uuden kauden tunnelmista. Vastauksia tuli 40 eri puolilta maata. 

Suurin osa uskoi Toivosen tavoin, että vaikka tilaisuudet alkavatkin kevättä vapaampina, kestää vielä aikaa, ennen kuin salit täyttyvät entiseen malliin. 

Suurin osa, 32 vastaajaa, uskoi, että aiempiin vuosiin nähden ”seurakuntani kokoustoiminta tulee muuttumaan jonkin verran”. Kuusi vastaajista uskoi, että kokoustoiminta tulee palaamaan täysin ennalleen, ja vain kaksi siihen, että kokoustoiminta muuttuu paljon. 

– Jumikset varmaankin voivat lyhentyä tunnin mittaisiksi, eräs vastaajista arvioi. 

– Suunta on tavoittaa enemmän uskosta osattomia, toinen vastaaja sanoi. 

Moni vastaajista uskoi, että ”striimaus on tullut jäädäkseen”. 

– Toivotaan, että tästä alkaa sellainen vaihe, että Jumalan sana tavoittaa netin kautta niitä, joita se ei muuten tavoittaisi, eräs vastaaja kirjoitti. 

Joissakin seurakunnissa on myös huomattu pienryhmätoiminnan merkitys. 

– Se on rakenteellinen muutos, jotta seurakuntayhteys ei olisi niin olosuhteista riippuvaista. 

Kysyttäessä vastuunkantajajoukon vahvistumisesta eräs tarina toistui vastauksissa: nettiaika on nostanut esiin uusia teknisiä osaajia. Ilmeisesti kameroiden etupuolelle sen sijaan ei ole ollut tilanteen pitkittyessä enää tungosta. 

– On joitakin henkilöitä, jotka ovat kieltäytyneet olemasta mukana nimenomaan striimattavissa ohjelmissa, eräs vastaaja kuvaili. 

– Lähinnä sama porukka pyörittää toimintaa, toinen vastaaja sanoi. 

– Uusia kasvoja ei juuri ole ollut, eräs kommentoija kirjoitti. 

Kun kysyttiin, ”onko korona-aika muuttanut seurakuntaasi positiivisella tavalla”, vastauksissa kuului verkkomahdollisuuksien löytäminen. 

– Digiloikka on vienyt seurakunnan sinne, missä ihmiset ovat, eräs vastaaja totesi. 

– Myös vanhimmiston, hallituksen ja toimikuntien kokoontuminen on kätevämpää netissä. 

Toisaalta korona-ajan siunauksena nähtiin yhteyden merkitykseen havahtuminen. 

– Ehkä ymmärrämme paremmin seurakunnan merkityksen ja yhteyden tärkeyden, vastaaja luonnehti. 

– Vakiokävijät varsinkin ovat huomanneet kokoontumisen merkityksen, toinen vastaaja kirjoitti. 

Eräs kommentoija arvioi, että ”uskonelämä on nyt entistä vähemmän rukoushuonekeskeistä”. 

Vastaajien arvioidessa korona-ajan vauhdittamia kielteisiä muutoksia yhteyden puute nousi jälleen esiin. 

– Paimenuus on kadonnut, eräs vastaaja kirjoitti. 

– Käsittääkseni joillekin tämä on tuonut jonkinasteista sosiaalista syrjäytymistä, masentuneisuutta ja psyykkistä väsymystä, toinen vastaaja arvioi. 

Jälleen nousi myös esiin, että seurakuntalaisten mieleen on saattanut muodostua esteitä. 

– Voi olla iso kynnys tulla sunnuntain jumalanpalveluksiin tauon jälkeen, eräs vastaaja pohti. 

– Jotkut henkilöt passivoituvat entisestään, syrjäytymisuhan alaiset ovat jääneet helpommin yksin, toinen vastaaja arvioi. 

– Jotkut aktiivit ovat jääneet sivuun, koska eivät yksinkertaisesti pidä nettikokouksista, eräs kommentoija tiivisti. 

Onko menetyksiä tullut jo paljon? 

Kenties kipein kysymys seurakuntien aloittaessa uutta kautta – jälleen koronan varjostamana – on se, onko seurakunnan toiminnasta pudonnut peruuttamattomasti pois ihmisiä. 

Osassa vastauksista oltiin toiveikkaita, että väki on edelleen kasassa ja vain odottaa normaaliajan alkamista. Toisissa vastauksissa näkemys oli kriittisempi. 

– On menetetty ihmisiä. Tämä näkyy siinä, ettei ole ollut mitään yhteyttä ja jopa ilmoitettu seurakuntaan, että nyt on sopiva aika jäädä sivuun, eräs vastaaja kirjoitti. 

– Kaikkiin henkilöihin ei ole saatu yhteyttä yrityksistä huolimatta. Jotkut vanhukset, joilla ei ole uskovia omaisia, ovat olleet tavoittamattomissa, toinen kommentoija kuvaili. 

– Yhteys painottuu hyvin pienen porukan kesken, isosta joukosta ei kuulu mitään, eräs vastaaja kirjoitti. 

Yksi vastaajista kommentoi, että ”tässäkin näkee sen, että jotkut ovat aktiivisia yhteydenpitäjiä, toiset eivät”. 

– On ollut toki niitäkin kuulumisia, että monta vuotta seurakuntayhteydestä pois olleet odottavat pääsevänsä seurakuntaan. Syksyllä tiedämme todellisen tilanteen. (AT)