Kristian-elokuvalla jo ensi-illassa 800 katsojaa, kakkososa syksyllä
Maalis-huhtikuun vaihteessa ensi-iltansa saanut Martti Takalon ohjaama Kristian-elokuva sai suosiota. Uuraisilla ja Saarijärvellä järjestetyissä elokuvanäytöksissä kävi noin 800 ihmistä.
– Saamamme palautteen perusteella elokuva kosketti katsojaansa syvältä. Kristinuskon syvin todellisuus välittyi erilaisten luonnehahmojen kautta, elokuvan Facebook-sivuilla kerrotaan.
– Hahmot edustivat niitä haasteita, kiusauksia ja epäuskonkin syövereitä joita kristitty vaelluksessaan joutuu kohtaamaan.
Elokuvan tuotannosta vastasi Studio Majakka, jossa toimii ammattimaisia harrastajia muun muassa Saarijärveltä.
Taustalla 1600-luvun kirja
Kristian sijoittuu pohjateoksensa Kristityn vaelluksen tavoin kuvitteelliseen, fantasiamaiseen menneisyyteen, jossa totuutta etsivä vaeltaja, Miko Puustellin esittämä Kristian kohtaa haasteita ja löytää viimein Kristuksen.
– Kuvauksissa oli erinomainen tunnelma. Mukana oli kaikenikäisiä uskovia eri seurakunnista, Miko Puustelli kertoo.
Kristian-elokuva saa jatkoa. Saman tekijätiimin tuotanto Kristian 2 julkaistaan tulevana syksynä.
PääkirjoitusMonet Islamilaiset äärijärjestöt, kuten Taliban, Isis, al-Qaida, Boko Haram ja al-Shabaab, ovat kylväneet viime vuosina terroriteoillaan kauhua eri puolilla maailmaa. Viime kuukausina tehdyt iskut muu...
Miten onAikamedia Oy muutti Keravalle Jäspilänkadulle Avainmedian vuokralaiseksi helmikuussa 2006. Keravalla ovat toimineet muun muassa Aikamedian lehtitoimitukset, musiikkituotanto ja osittain myös markkinoi...
MuutLee Strobel on yhdysvaltalainen kirjailija ja kristillinen apologeetikko. Hän on ammatiltaan juristi ja tehnyt myös toimittajan töitä. Hengellisen työn kannuksensa Strobel on hankkinut Willow Creek As...
KolumniMinulla ei ole lapsia. Ja ei ehkä tule olemaankaan. Se, ettei meidän perheeseen kuulu lapsia, ei ole itselleni ollenkaan vaikea asia, mutta tiedän muutaman ihmisen, jolle se on sitä. On ollut jo tovin...
Mielipide”Herra pelasta hänet…” Nuo sanat ja niiden jälkeen uskosta osattomien läheistemme nimet sisältyvät usein rukouksiimme. Mutta kuinka usein saamme kiittää Jumalaa rukouksemme kohteiden pelastumisesta? J...
MielipideKiitos Sanna Urvakselle hänen näkemyksistään koskien naisen asemaa helluntaiseurakunnissa (RV 12). Hienoa, että on näin viisaita naisia puolustamassa ikuisia totuuksia.
MielipideSakari Ahola kutsuu mielipidekirjoituksessaan ”susiksi” niitä julistajia, jotka ”lupaavat paranemista, uutta voimaa ja herätysten alkamista” (RV 13).
MielipideNäin pääsiäisen jälkeen – ja samalla yhtä ehtoollistilaisuutta rikkaampana – haluaisin kommentoida ehtoollisen värejä ja ehtoolliskokousten värimaailmaa, siis värejä kuvaannollisessa mielessä.
Mielipide”Herra, olinko se minä, joka naulat sinun käsiisi löin?” Tähän tapaan kysyy lauluntekijä. Profeetta Jesaja puolestaan toteaa: ”Sinun haavojesi kautta minä olen parattu.”
UutisetTunnustavat kristityt kannattavat Britannian eroamista EU:sta useammin kuin muiden uskonyhteisöjen edustajat, ilmeni Englannissa vastikään tehdyssä laajassa uskontokyselyssä. Eniten EU:ssa pysymistä p...
UutisetTurvapaikkaviranomaisten on otettava hakijoiden uskonnolliseen kääntymykseen liittyvät turvallisuusriskit vakavasti, linjasi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) maaliskuun lopulla.
UutisetYhä useampi yhdysvaltalainen ajattelee, että maan uskonnonvapaustilanne on heikentynyt ja että maan kristityt kohtaavat kasvavaa suvaitsemattomuutta. Samalla moni kuitenkin kokee kristittyjen itsensä...
UutisetPääsiäislauantaina tulipalossa tuhoutunut Ylivieskan kirkko oli kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti merkittävä rakennus. Museovirasto, Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseo ja Ylivieskan se...
UutisetEuroparlamentaarikkona tunnetuksi tullut vaikuttaja Eija-Riitta Korhola sanoi Radio Deissä, että islamin uskonnollisilla johtajilla on käsissään ratkaisu terrorismin ongelmaan.