Sunnuntai 29.
huhtikuuta oli jännittävä päivä monelle kehitysvammaiselle eri puolilla
Suomea. Edessä oli matka Lahteen kehitysvammaisten yhteiseen jumalanpalvelukseen.
Kaukaisimmat vieraat tulivat Turusta, josta 13 hengen joukko kehitysvammaisia
sekä heidän avustajiaan lähti liikkeelle jo kuudelta aamulla. Pääkaupunkiseudulta
Lahteen saapui 20 hengen ryhmä ja Porvoosta vielä oma pieni joukkonsa.
Mukana jumalanpalveluksessa oli myös isäntäseurakunnan Käsi
Kädessä -kerhon väkeä. Sellaisiakin lahtelaisia tuli paikalle, jotka eivät
olleet vielä aiemmin osallistuneet Lahden helluntaiseurakunnan kehitysvammaistyöhön.
Yhteensä jumalanpalvelukseen osallistui noin 60 kehitysvammaista
ja heidän avustajaansa. Lisäksi paikalla oli seurakunnan muuta kokousyleisöä.
Monet osallistujat olivat pukeutuneet värikkäisiin Käsi Kädessä
-paitoihin. Tilaisuuden alussa oli aistittavissa jännittynyttä tunnelmaa, kun
kauan odotettu tapahtuma oli käsillä.
Evankeliumin ytimessä
Tilaisuuden juontanut pastori Tino Varjola muistutti
Jeesuksen antamasta esimerkistä: hän kohtasi aikanaan kaikenlaisia ihmisiä ja
huomioi erityisesti sairaat, köyhät ja vammaiset. Jumalanpalveluksessa oltiin
siis evankeliumin ytimessä.
Lahden kehitysvammaisten ryhmä lauloi Käsi Kädessä -työn
tunnuslaulun ”Käteeni tartu, on tiemme yhteinen” sekä monelle kehitysvammaiselle
tutun ja rakkaan laulun Jumalan kämmenellä. Koko yleisö pääsi
leikkimään ja laulamaan mukana. Rumpalina toimi kehitysvammainen Riku
Mustaparta.
Kehitysvammaistyö on usein yhteiskristillistä, ja osoituksena
siitä Hämeen kehitysvammatyön pappi Jenni Jaakonsaari toi tilaisuuteen
tervehdyksensä. Jaakonsaari luki tekstinsä selkoraamatusta ja puhui kodin merkityksestä
sekä taivaan kodista, johon olemme kaikki matkalla.
Turun Käsi Kädessä -ryhmä lauloi taivaallisesta voimasta,
joka on yliluonnollinen ja muuttumaton.
Saarnan havainnollistamista
Tilaisuuden saarnan piti erityisluokanopettaja Anniina
Heinälä Tuusulasta. Saarna käsitteli Joosuan jäähyväispuhetta, ja se oli
havainnollistettu monipuolisesti. Saarnan ydinsanoma tuli esiin myös kuvien ja
selkokielen avulla. Sormetkin otettiin mukaan, jotta muistettaisiin neljä
tärkeää asiaa Joosuan puheesta.
Viimeiseksi kolme Lahden Käsi Kädessä -kerholaista tuli
lavalle. He näyttivät vielä esineiden avulla ja konkreettisesti toimien, mitä
Joosuan puheesta voi oppia. Raamatut muistuttivat Jumalan laista, ja rakas
esine muistutti Jumalan hyvistä töistä.
Ja samalla kun puhuttiin siunauksesta, myös siunattiin käytännössä
toinen toisiamme. Hyvästä havainnollistamisesta hyötyi koko yleisö, eivät vain
kehitysvammaiset.
Käsi Kädessä -työ laajenee
Yhteisen jumalanpalveluksen jälkeen Lahden helluntaiseurakunta
tarjosi kehitysvammaisille ja heidän avustajilleen maittavan lounaan ja
kahvit. Lisäksi alakerrassa järjestettiin vielä Käsi Kädessä -väen oma
tilaisuus, jossa eri puolilta Suomea tulleet kehitysvammaiset saivat
esiintyä.
Kehitysvammaistyötä tehdään kesäisin IK-opiston leireillä
sekä paikallisesti Turussa, pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa. Toiminta on
levinnyt viime aikoina myös uusille paikkakunnille, kuten Keuruulle ja Porvooseen,
jossa on aloitettu kehitysvammaistyötä.
Monilla on kokemus, että vammaisten parissa toimimalla oppii
itse enemmän kuin heille voi antaa.
PääkirjoitusÄidin rakkaudessa
on häivähdys Jumalan rakkaudesta, joka on luonteeltaan epäitsekästä
ja uhrautuvaa. Äiti on valmis laittamaan lapsen edun oman etunsa edelle, ja
hän tekee kaikkensa lapsen...
Miten onJerusalem on
jälleen maailmanpoliittisen huomion kohteena. Sen myötä myös monet
eskatologiset ja missiologiset kysymykset ovat nousseet taas esiin. Fidassa on
kuitenkin ihmetelty joitakin...
UutisetIK-Opiston ensimmäinen
pitkä terapeuttisen sielunhoidon koulutus, TESIKO, on tullut päätökseensä.
Yksitoista opiskelijaa sai 2,5-vuotisen urakan valmiiksi huhtikuun lopulla.
...
UutisetHelatorstaina vietetään
Jeesuksen taivaaseenastumisen muistoksi. Päivää vietetään 40 päivää pääsiäisen
jälkeen, tänä vuonna torstaina 10. toukokuuta.
UutisetKiteen helluntaiseurakunta järjesti huhtikuussa
alueen venäläisille suunnatut kaksi konserttia, jossa esiintyi petroskoilainen
yhtye Pakajanije. Konsertit Kiteellä ja Kesälahdella keräsiv...
UutisetKymmenes Fidan Eväät elämään -keräys tuo varoja Irakin ja Kongon lasten auttamiseksi. Kampanjassa on mukana yli 70 seurakuntaa Kolarista Korsoon.
UutisetUusi arkeologinen
kaupunkilöytö vahvistaa Raamatun kirjoituksia kuningas Daavidista. Daavidin
historiallinen aitous ja hänen valtakuntansa laajuus on professori Avraham
Faustin mukaan k...
UutisetHERÄTYSKRISTITYT muusikot,
Syvia Santoro ja Raul Gomez, ovat tehneet Espanjan tämänvuotisen
euroviisukappaleen. Laulu nimeltä Tu Canción (Sinun laulusi), kertoo
nuoresta rakkaudesta, joka tuntuu...
UutisetSyyrialaiset Radwon
ja Asmaa Alajrab ovat elävä esimerkki Jumalan
johdatuksesta. Muslimipariskunta pakeni sisällissotaa Jordaniaan ja tutustui
pakolaisleirillä kristittyihin, jotka makso...
KolumniSinua suojelin sydämeni alla kaikki ne pitkät kuukaudet.
Isäsi tiesi jo varhain, että tyttö siellä kasvaa. Prinsessa, tähtisilmä,
sydämen aarre. Niin hän sinua kutsui, kun lopulta synnyit. E...
Yhdysvaltalainen kristitty filosofi C. Stephen
Evans on yksi niistä, joiden korkeatasoinen ja analyyttisen pohdiskeleva
lähestymistapa kristinuskoon liittyvistä kysymyksistä on nyt suome...
ArtikkelitÄsken julkaistussa
Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin
ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun tutkimuksessa vertailtiin irakilaisia
turvapaikanha...
Muut”Hulluina meitä pidettiin”, muistelee Virpi Ali-Haapala
perheyritys Finn Springin alkua (Sanansaattaja 9/2018).
– Uskallus yrittämiseen on täytynyt olla, mutta se ei tarkoita
s...
MielipideOn kulunut yli puoli vuotta siitä, kun uutisissa kerrottiin,
että Hollywood-moguli Harvey Weinstein oli ahdistellut ja raiskannut
useita ihmisiä. Tästä alkoi lumipallo vyöryä. Lukemattoma...
MielipideKuoromusiikki-ihmisenä
harkitsin toisenkin kerran tämän mielipidekirjoitukseni otsikkoa ja sen
sovinnaisuutta asiani esittämiseen, mutta valitsin sen silti.
MuutMax Chismon on kansainvälinen lähetysvaikuttaja, jonka kehittämä koulutus on saanut seurakunnat liikkeelle eri puolilla maailmaa. Toukokuussa hän on tulossa Suomeen.