Karismaattisuus kasvaa, liberaalit lähtevät

Anglikaanisen Englannin kirkon kuolemaa on ennustettu jo pitkään. Jumalanpalvelusten osallistujamäärä laskee tasaisesti ja on jo hälyttävän matala: tällä hetkellä kirkossa käy viikoittain vain 1,4 prosenttia englantilaisista.

Kirkossa, jolla on perinteisesti ollut keskeinen rooli ihmisten arjessa ja pyhässä.

Samaan aikaan uskonnottomana itseään pitävien kansalaisten määrä on kasvanut kymmenellä prosenttiyksiköllä vain kahdessa vuodessa. Kyselyjen mukaan vähintään 46 prosenttia englantilaisista ei katso kuuluvansa mihinkään uskontoon. Luku ylittää jo kristittyjen määrän.

Skotlannissa uskonnottomia on yli puolet kansalaisista.

Helsingin yliopiston kirkkohistorian dosentti Juha Meriläinen vieraili viime talvena tutustumassa Englannin kirkon nykytilanteeseen. Hän näkee monia syitä jumalanpalvelusten suosion hiipumisen taustalla.

– Nuoret sukupolvet ovat etäämpänä kristinuskosta kuin iäkkäät britit. Lisäksi Britanniaan tulee kasvavassa määrin maahanmuuttajia, joista valtaosa ei ole kristittyjä, Meriläinen luettelee.

– Myös esimerkiksi uskonnon yhteiskunnallisen aseman heikkeneminen sekä ateistien aggressiivinen, uskonnonvastainen propaganda saavat monet jättämään kirkon.

”Kirkosta tullut liia nuskonnollinen”

Koko kirkon kävijäkadosta huolimatta kirkon sisällä vaikuttavan evankelisen liikkeen keskuudessa esiintyy hengellistä herätystä.

Toimintatavoiltaan nämä evankeliset anglikaanit muistuttavat esimerkiksi pohjoismaisia vapaakristittyjä.

– Suurin kasvu tapahtuu seurakunnissa, jotka ovat näkemyksiltään evankelisia. Sen sijaan pahin alamäki on kohdannut ”liberaaleja” seurakuntia, toteaa Premier Christianity -lehden ja radiokanavan toimittaja Justin Brierley.

Kirkon evankeliset piirit istuttavat myös ahkerasti uusia seurakuntia. Esimerkiksi Alfa-kurssin keksimisestä tunnettu lontoolainen Holy Trinity Brompton -seurakunta listaa kotisivuillaan 32 jumalanpalvelusyhteisöä, joita se on kolmenkymmenen vuoden aikana istuttanut tai tukenut. Syyskuussa 2016 seurakunta aloittaa jälleen neljä uutta tytäryhteisöä.

Englantilainen kirkkososiologi Peter Brierley arvioi neljä vuotta sitten, että jopa 40 prosenttia Englannin kirkon aktiiveista käy seurakunnissa, joissa evankelinen uskontulkinta on hallitseva. Tällä hetkellä luku on todennäköisesti suurempi.

Kaikki eivät ole mielissään siitä, että evankelisten edustama konservatiivinen teologia ja herätyskristillinen toimintakulttuuri valtaavat alaa. Kesäkuussa Suomessa vieraillut uskontososiologi Linda Woodhead syyttää evankelista liikettä siitä, että tavalliset englantilaiset ovat kokeneet tulleensa kirkkonsa hylkäämäksi.

– Englannin kirkosta on tullut liian uskonnollinen. Se on vieraannuttanut monet, hän sanoo.

Juha Meriläinen tunnistaa mielialan. Hän muistuttaa, että evankelisten ja karismaattisten kristittyjen ohella Englannin kirkon sisällä on pitkään toiminut muitakin ryhmiä, kuten korkeakirkollisia katolisia anglikaaneja ja liberaaleja aktiivikristittyjä.

Nyt evankelisen kristillisyyden voimistuminen on muuttanut tasapainoa ja synnyttänyt myös negatiivisia reaktioita.

Englanti edellä, Pohjoismaat perässä?

Meriläinen kehuu Englannin kirkon uudistumiskykyä.

– Kirkkorakennuksia on uudistettu aiempaa monikäyttöisemmiksi ja kotoisemmiksi, ja niiden ovet pyritään pitämään jatkuvasti avoimina. Tavoitteena on, että ihmiset tulisivat kirkkoon, oli kyse sitten kerhoista, kokouksista, hiljentymisestä, jumalanpalveluksista tai vain juttuhetkestä teekupin äärellä.

– Seurakunnat myös järjestävät jumalanpalveluksia erilaisista traditioista tuleville ihmisille, niin korkeakirkollisia messuja kuin karismaattisia ylistystilaisuuksia.

Meriläinen toimii sihteerinä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuuskomiteassa, jonka tehtävänä on laatia ehdotus kirkon uudesta organisaatio- ja toimintamallista. Komitealta toivotaan rohkeaa tarkastelua myös muiden maiden kirkkojen tekemiin ratkaisuihin.

Vaikka Englannin ja Pohjoismaiden kulttuureissa ja kirkoissa on merkittäviä eroja, kehityssuunnat ovat Meriläisen mukaan pääpiirteissään samankaltaisia. Merkittävin ero on siinä, kuinka pitkällä muutos on.

– Esimerkiksi kaupungistuminen, maahanmuutto, sekularisaatio ja moniarvoistuminen ovat jatkuneet Englannissa pidempään kuin Pohjoismaissa. Samoin monet kulttuuriset ja uskonnolliset virtaukset ovat vuosisatojen ajan saapuneet Englantiin aikaisemmin.

Siksi englantilaisen yhteiskunnan ja uskonnon tarkastelu voi antaa viitteitä pohjoismaisen kristillisyyden tulevaisuudesta.


Lari Launonen