”Kadulle on mentävä rakkaus edellä”

Musiikki kuuluu Turun Kotikirkon vahvuuksiin. Tällä kertaa pianon takana olivat Jenni Kankaro (vas.) ja Jetta Aarnio.
Musiikki kuuluu Turun Kotikirkon vahvuuksiin. Tällä kertaa pianon takana olivat Jenni Kankaro (vas.) ja Jetta Aarnio.
Aurajoen rannasta kuuluu laulua. Kävelytien reunaan on pystytetty katos, josta saa kahvia ja pullaa. Ohikulkijan huomio kiinnittyy pinkkiin pianoon ja sen soittajaan, jonka hiuksissakin on pinkki vivahde. Hän on Jenni Kankaro, joka organisoi Turun Kotikirkon evankeliointitempauksia.

Idea syntyi erikoisella tavalla.

– Eräs seurakuntalainen sai ilmestyksen, jossa kotikirkkolaisia oli jokirannassa. Siellä oli musiikkia ja pinkki piano. Moneen vuoteen mitään ei tapahtunut, kunnes koin selkeästi Jumalan puhetta siitä, että meidän pitäisi toteuttaa näky, Kankaro kertoo.

Piano ei ensin ollut suunnitelmissa mukana. Lopulta soitin kuitenkin hankittiin viidelläkympillä ja maalattiin näyssä kuvatun mukaiseksi.

– Kävimme ensin jokirannassa ilman pianoa, eikä siinä ollut ollenkaan samanlaista vetovoimaa. On uskomatonta, että piano vaikuttaa siihen, kuinka paljon väkeä kerääntyy ympärille. Moni on esimerkiksi halunnut ottaa valokuvan itsestään sen kanssa.

Tiimit toimivat

Kotikirkko on näkynyt jokirannassa lähes viikoittain. Kankaron mukaan lupien saaminen toimintaan ei ole sinänsä vaikeaa, mutta työtä se vaatii. Ensin on tehtävä tapahtumailmoitus kaupungille ja haettava väliaikainen lupa elintarvikkeiden myynnille, vaikka jakaisi niitä ilmaiseksi. Lisäksi on ilmoitettava melusta ja laadittava hygieniaan liittyvä omavalvontasuunnitelma.

– Täytyy olla kolmiseinäinen telttakatos, käsienpesumahdollisuus, lämmintä juoksevaa vettä saatavilla ja niin edelleen. Aika paljon sai aivonystyröitä käyttää, että saatiin setti kasaan.

Tempauksiin on riittänyt vapaaehtoisia, ja kaikille on löytynyt omaan persoonaan sopivaa hommaa. Kankaro laati aluksi rakenteen, jossa tiimit vastaavat eri osaalueista, kuten teltanpystytyksestä, kahvinkeitosta, äänentoistosta ja tarjottavien hankinnasta. Mukaan voi ilmoittautua vaikka vain yhdeksi kerraksi tai kokeilla eri tiimejä.

– Olemme miettineet keskenämme, mitä sanomme, kun ihmiset kysyvät, miksi olemme täällä. Haluamme jakaa Jumalan rakkautta, koska olemme itse saaneet sitä niin paljon.

Ilmainen kahvi ilahduttaa

Joitakin ihmisiä on jo löytänyt tiensä Kotikirkon tilaisuuksiin evankeliointitempausten kautta. Tutustujien määrä on alkanut lisääntyä sen jälkeen, kun kotikirkkolaiset keksivät jakaa käyntikortteja, joissa on seurakunnan osoite ja tilaisuuksien ajankohdat. Nykyään ei ole tavatonta, että joku tupsahtaa ovesta sisään käyntikortti kädessä.

Ohikulkijoilta tullut palaute on Kankaron mukaan ollut lähes pelkästään positiivista.

– Kerran joku kävi sanomassa, että musiikki on liian kovalla, mutta muuten musiikkia on  kehuttu tosi paljon. Monet ovat olleet kahvistakin ihan ihmeissään. On ollut kiva saada jotain ilmaiseksi, ilman että siinä on jokin sitova taka-ajatus.

Kankaron muielestä tärkeintä on se, että toiminnan lähtökohtana on rakkaus.

– Jos asiat tekee hymy kasvoilla ja rakkaus edellä, harvoin tulee tyrmätyksi. On myös  tärkeää, että koko tiimi rakentuu keskinäisen kunnioituksen ja yhteisen rukouksen ympärille. Yhteys näkyy ulospäin, mutta niin näkyy toraisuuskin.

Kesä on mennyt niin hyvin, että toimintaa saatetaan jatkaa talvella. Ainakin joulun aikaan voisi jakaa glögiä ja soittaa joulumusiikkia.

– Ihmiset ovat selkeästi janoissaan, kaipaavat Jumalaa ja jotakuta, joka tuo toivoa elämään. Meille on tärkeää, että emme jämähdä samaan kaavaan vaan kehitämme koko ajan toimintaa Pyhän Hengen voimassa.


Säde Loponen

Teema
40/201

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan