Kun Birit Anni Paadar syntyi, hän painoi vaivaiset puolitoista kiloa. Inarissa Paadarjärven rannalla ei tunnettu 1930-luvun lopulla keskoskaappeja, joten tyttö laitettiin komsioon eli saamelaisten kehtoon, jota vanhemmat lämmittivät jäniksennahalla ja kuumavesipulloilla. Niin vauva jäi henkiin, eikä keskosuudesta jäänyt haittoja.
– Vaikka olen nykyäänkin näin lyhyt, kasvoin kahta siskoani pidemmäksi, Anni nauraa.
Isä kuljetti työkseen postia ja äiti hoiti kotia. Elämä oli tasaista, kunnes tuli sota. Isä joutui rintamalle ja muu perhe evakkoon.
– Meidät lapettiin kuorma-auton lavalle, ja saksalaiset ajoivat Rovaniemelle. Nousimme junaan, jossa istuimme pimeässä nyyttien päällä, koska ulos ei saanut näkyä valoa. Kemissä saksalainen mies kantoi minut isoon laivaan. Pelkäsin, kun meri näkyi pimeässä kaiteen takaa.
Määränpää oli Ylivieska. Saamelaislapset olivat siellä kuin vieraalla maalla, koska he osasivat vain saamea ja toisiin lapsiin tutustuminen oli vaikeaa. Annilla on kuitenkin mukavia muistoja Ylivieskasta, koska perhe sai olla yhdessä ja tuli taloudellisesti hyvin toimeen. Annin äidillä riitti töitä teurastajana, sillä paikalliset naiset eivät mielellään tarttuneet tähän tehtävään.
Kun sota oli lopuillaan, äidille tuli ilmoitus, että isä pääsisi seuraavana päivänä siviiliin. Tuli aamu, eikä mitään tapahtunut. Lopulta saapui viesti: isä oli kaatunut sodassa kello neljältä, vain tuntia ennen kuin olisi päässyt lähtemään kotiin.
Siitä alkoi Paadarin perheen vaikea aika.
Koulu kuin keskitysleiri
Äiti ei pystynyt elättämään neljää lastaan yksin joten hän antoi heitä kasvateiksi. Anni oli seitsenvuotiaasta 12-vuotiaaksi lastenhoitajana ja sen jälkeen piikana useissa eri taloissa ja tuli vain lomilla kotiin.
– Rukoilin heinäladossa, että ala sinä Taivaan Isä minun isäkseni, kun otit minulta isän pois. Siinä hetkessä minulle tuli toivo, vaikka elämä oli vaikeaa ja joissain paikoissa kohtelu sellaista, että koiratkin saivat ruokaa talossa mutta minä söin ladon takana rieskan, joka piti viedä koiralle.
Anni uskoo Jumalan varjelleen hänet pahimmilta koettelemuksilta. Kodit olivat rauhallisia, sillä niissä ei riidelty tai juopoteltu. Saamelaiskulttuurissa mies ei saa tulla humalassa kotiin, vaan hänen pitää selvitä muualla, ja tätä periaatetta Annin sijaiskodeissakin noudatettiin.
Koulunkäynnin Anni aloitti Inarissa Riutulassa, jonne kaikki saamelaisoppilaat siihen aikaan sijoitettiin.
– Minä ajattelen sitä Riutulaa keskitysleirinä. En ole uskaltanut kertoa näistä kokemuksista monelle, mutta nyt jo uskallan, kun olen näin vanha.
Opetus oli suomen kielellä, vaikka saamelaislapset eivät ymmärtäneet sitä. Opettaja puolestaan ei ymmärtänyt saamea ja purki turhautumistaan oppilaisiinsa.
– Meitä oli neljä tai viisi tyttöä, joita hän erityisesti piinasi vuorotellen. Serkkuni hän laittoi kerran pulpetille istumaan ja käski muiden lasten osoittaa sormella ja sanoa: katsokaa, kun kananpoika istuu orrella. Serkku itki haikeasti.
Myös fyysinen väkivalta oli koulussa arkea. Annikin sai niin kovasti risua, että joululomalla äiti alkoi saunassa kysellä, miksi tytöllä on selkä ja sääret täynnä arpia. Anni pillahti itkuun ja väitti, ettei tiedä. Hän pelkäsi opettajan kostoa, jos asia tulisi julki.
– Siskoni, joka on aina ollut vähän rempseämpi kuin minä, sanoi, että kyllä mie tiiän, miksi: opettaja pieksää Annia, kun se ei osaa laskea. Äiti sanoi, että nyt tuo hauskuus kyllä loppuu.
Anni ja sisko siirrettiin Inarin kouluun, jossa oli saamelainen opettaja. Saamelaislasten pakkosuomalaistaminen jatkui kuitenkin vielä pitkään, sillä vasta 1970-luvun lopulla he saivat oikeuden kouluopetukseen omalla äidinkielellään.
”Lahkolaisten” joukkoon
Inarissa Anni osallistui luterilaisen seurakunnan toimintaan ja lauloi kirkkokuorossa alttoa. Kun paikkakunnalla vieraili kemijärveläinen seurakuntasisar, joka etsi saamelaista opiskelijaa Suomen Raamattuopistolle Kauniaisiin, hän pani merkille lapinpukuisen Annin. Sotaorpona tyttö sai koulutuksen ilmaiseksi.
Kauniaisissa Anni sai opetusta herätysliikejohtaja Urho Muromalta, joka paljasti opiskelijoille sisäisiä kamppailujaan luterilaisia ja vapaakristittyjä erottavien kysymysten tiimoilta.
– Kerrankin hän aloitti saarnan sanomalla, että puhuu nyt kasteesta kuin helluntailainen. Saarnan loppuun hän totesi: ’Ja nyt minä ryömin kuin rotta takaisin kirkon portaille.’ Kysyin toisilta, mitä ihmettä tuo rotan ryömiminen tarkoittaa, Anni nauraa.
Pääkaupunkiseudulla Anni kohtasi myös ennakkoluuloja saamelaisia kohtaan. Kerran Helsingissä kolme poikaa ryhtyi seuraamaan lapinpukuun pukeutunutta tyttöä. Pojat kysyivät, voiko Anni olla oikea lappalainen, kun hänellä ei ole vääriä sääriä, pottunokkaa eikä isoja korvia.
– Kauhistuin, mistä he tuollaisia olivat saaneet päähänsä. Ystäväni selittivät, että aapisessa saamelaisia kuvattiin niin.
Pojat halusivat kuulla, miltä saamen kieli kuulostaa, ja kyselivät lisää. Yksi heistä ihmetteli, miten Lapissa laitetaan ruokaa, kun siellä on niin pimeää.
– Sanoin, että revontulilla me keitämme ruuat ja kahvit. Se meni kuin väärä raha!
Opiskelun jälkeen Anni palasi Inariin. Hänen elämänsä muuttui 16-vuotiaana, kun helluntailaiset saapuivat kylälle telttoineen.
Anni ystävineen kuuli teltalta mukaansatempaavaa laulua ja päätti mennä katsomaan, mistä on kyse. Heitä vastaan tuli vanhoja naisia, jotka sanoivat, ettei kannata mennä lahkolaisten joukkoon tai joutuu helvettiin.
– Kun teini-ikäistä kieltää tekemästä jotakin, niin mitä silloin tapahtuu? Tietenkin menimme, ja tulimme uskoon kaikki kolme. Siitä alkoi elävä uskon matka, josta Muroma oli Kauniaisissa opettanut.
Vaikka Anni koki tuolloin henkilökohtaisen herätyksensä, hän ei suinkaan ollut perheensä ensimmäinen kristitty. Suvussa oli uskottu Jumalaan siitä lähtien, kun hänen isoäitinsä tuli uskoon lestadiolaisherätyksessä. Saamelaisten luonnonuskonto onkin hänen mukaansa jäänyt historiaan jo monta sukupolvea sitten.
– Äidinäiti oli suvustamme viimeinen, joka kävi lapsena oman äitinsä kanssa seitakivellä uhraamassa. Hän oli silloin kysynyt, miksi kannamme ruokaa kivelle, kun ei sillä ole suuta. Näistä ajoista on kuitenkin jo niin kauan, ettei niillä enää ole vaikutusta ihmisten ajatteluun.
Tekeekö Jumala heinät?
Kun Anni tutustui Juho Ylitaloon, nuoripari meni pian kihloihin ja naimisiin ja asettui Kittilään. Heille syntyi kuusi lasta, eikä suuren perheen elättäminen ollut aina helppoa.
Kerran heillä oli 500 markkaa velkaa kauppaan, ja kyläläiset vinoilivat, eikö Jumala maksaisi heidän laskujaan. Saattaapa maksaakin, Juho totesi.
Pian posti toi Maaseudun Tulevaisuuden, jonka välistä löytyi kirje. Seurakunnassa aiemmin vieraillut pariskunta kirjoitti, että Jumala oli kehottanut heitä lähettämään perheelle 500 markkaa ruokamenoihin.
– Kyllä Juho hyppäsi ja kiljaisi! Emme olleet kellekään kertoneet köyhyydestämme, koska häpesimme sitä, että olimme jo kuukauden eläneet kauravellillä ja suolasärjillä.
Heinäntekoaikaan kyläläiset saivat uuden kiusanaiheen, kun he alkoivat kysellä, eikö Jumala tekisi Juholle heinätkin. Saattaapa tehdä, mies totesi jälleen. Tilanne oli kuitenkin tiukka, sillä kukaan ei suostunut auttamaan eikä antamaan traktoria lainaksi.
Heinät saatiin lopulta kaadettua toisesta kylästä lainatulla traktorilla. Seuraavana päivänä kylään tuli joukko vapaakirkollisia nuoria, jotka auttoivat perhettä viemään ne latoon.
Oli kova helle, ja muiden heinät olivat jo haasioilla kuivumassa. Yhtäkkiä taivaanrantaan ilmaantui mustia pilviä.
– Kyläläiset hätääntyivät, ja heille tuli kiire haasioille. Kun me saimme viimeiset heinät latoon, alkoi sataa. Koko kylän heinät mätänivät, ja he joutuivat anomaan valtiolta apua. Sen jälkeen he sanoivat, että kyllä tosiaan Jumala teki Jussille heinät.
Tapauksen jälkeen kylässä alkoi herätys, ja joka talosta tuli väkeä uskoon.
– Menisi koko yö, jos kertoisin kaikista ihmeistä, joita siellä tapahtui, Anni hymyilee.
Evankelistaksi oman heimon pariin
Perhe muutti suomalaisten muuttoaallon myötä Ruotsiin Boråsiin, jossa Anni työskenteli siivoojana ja kävi paikallisessa helluntaiseurakunnassa. Kerran kun Anni istui töistä väsyneenä penkissä, hän havahtui yhtäkkiä siihen, että joku puhui kielillä – saameksi.
Kuule, minun piikatyttöni, tule ulos kallion kolosta, sillä sinun pitää mennä heimosi tykö ja viedä ilosanomaa, sillä silloin kun menet sinne, siellä on paljon surusanomaa.
Anni tajusi heti, että viesti oli hänelle, olihan hän piikatyttö. Profetia odotti kuitenkin toteutumistaan 2000-luvun alkuun, jolloin lapset olivat kasvaneet isoiksi, Anni oli jäänyt leskeksi ja avioitunut Ilkka Peterin kanssa. Yhdessä he alkoivat kiertää saamelaisalueella talosta taloon kertomassa Jeesuksesta. Anni teki lauluja, joita pariskunta esitti sekä saameksi että suomeksi, ja Ilkka säesti kitaralla.
Äidinkielinen musiikki osoittautui avaimeksi ihmisten sydämeen. Kun Anni astui tuvan ovesta sisään ja kysyi, saako laulaa hengellisiä lauluja, moni yllättyi iloisesti: ihanko tosiaan saamen kielellä?
Annilla ja Ilkalla ei alkuun ollut taloudellista kannatusta, mutta vähitellen muutamat seurakunnat alkoivat tukea heitä. He kulkivat asuntoautolla, joka myös toimi keskustelunaloittajana. Varsinkin miehiä auto kiinnosti, joten heitä kerääntyi ympärille kyselemään teknisistä yksityiskohdista ja potkiskelemaan renkaita. Siitä sitten usein siirryttiin jonkun pirttiin juttelemaan, ja Anni pääsi samalla puhumaan Jumalasta.
– En lähtenyt liikkeelle mistään lakiteksteistä ja helvetistä, vaan ilosanomasta ja siitä, mitä varten Jeesus tuli maailmaan.
Moni ihminen tuli keskustelujen seurauksena uskoon. Anni opasti heitä liittymään Ivalon helluntaiseurakuntaan, mutta harvalla oli autoa tai varaa matkustaa kotikylää pidemmälle, eivätkä kaikki edes halunneet mennä suomalaisten keskuuteen.
– Tajusin myöhemmin, että Jumala lähetti meidät tuolloin, jotta mahdollisimman moni niistä iäkkäistä saamelaisista ehtisi antaa elämänsä Jeesukselle.
Nykyään Anni ja Ilkka asuvat Sodankylässä. Anni muistelee aktiivisinta työvaihettaan evankelistana ihanana aikana, ja kaikkiaan hän kokee jääneensä elämässä vahvasti plussan puolelle.
– Kun ajattelen lapsuuttani, en tunne katkeruutta. Ei ollut äidin syy, että hän joutui luopumaan meistä, ymmärrän häntä hyvin. Uskon myös, että opettaja kohteli meitä huonosti, koska hän stressaantui kielitaidottomuudestaan.
– Olen kokenut hyvinkin vaikeita asioita, mutta Jumala on aina välillä antanut keidashetkiä. Uskonelämä ei ole mikään kurja ja köyhä asia, vaan se on sisäistä rikkautta.
Säde Loponen
Kulttuurirajojen ylityksiä
Anni ja Ilkka kiertelivät Inarissa, Enontekiössä ja Utsjoella evankelistoina enimmäkseen kaksin. Kerran he kuitenkin saivat avukseen suomalaisen aktioryhmän, joka aloitti reissunsa Angelista. Ryhmällä oli alkuun haasteita sekä paikallisen luonnon että ihmisten kohtaamisessa.
– Siellä ne raukat kauhistelivat paarmoja ja sääskiä, yksikin hutki niitä Raamatulla. Kun he menivät taloihin, he tulivat pian takaisin ja sanoivat, etteivät ihmiset oikein ala jutella heidän kanssaan. Sanoin, että kyllä he siitä lämpenevät, kun ensin tutustuvat, Anni kertoo.
Annilla oli kielitaidon lisäksi se etu, että hänellä oli hyvät kontaktit saamelaisalueen asukkaisiin, koska hän oli aikoinaan piikonut melkein joka talossa.
Aktiolaiset pääsivät kunnolla vauhtiin taajamissa, joissa he pitivät tilaisuuksia kauppojen edustoilla ja kylätaloissa. Yhteistyö toimi saumattomasti: Anni kävi ensin kysymässä saameksi luvat, minkä jälkeen aktiolaiset laittoivat äänentoistolaitteet valmiiksi. Kansainvälinen joukko piti puheita suomeksi, saameksi, ruotsiksi, norjaksi ja englanniksi.
Noilta ajoilta Annin mieleen muistuu monia koskettavia kohtaamisia.
– Karigasniemellä eräs nainen pyysi minua rukoilemaan tyttärensä puolesta, joka oli huonossa kunnossa. Sanoin, että Jumala voi vielä tehdä ihmeen, ja säikähdin itsekin, tuliko nyt luvattua liikaa. Kaarasjoella sain vastauksen, kun sama nainen tuli itkien kertomaan, että leikkauksessa poistetusta kasvaimesta ei ollutkaan löytynyt syöpää.
Anni iloitsee siitä, että saamelainen kulttuuri on viime aikoina kokenut nuorten keskuudessa arvonnousun ja saamelaiset saavat kuulla evankeliumia omalla äidinkielellään.
PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma
on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on
edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien
suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilönvapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikennesäännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika. Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä
nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti
lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään
hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja
aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on
keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä
ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät
Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on
ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin
syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei
kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.
PakinaVilho piti
joulukuun alussa Jeesuksen kanssa palaverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt
tulla pyhimykseksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.
PakinaTänäkin
vuonna useimpien ihmisten uudenvuodenlupaukset unohtuvat jo ennen kesää.
Suklaan syöminen alkaa viimeistään maaliskuussa, ja kuntosalilla käyminen
lopahtaa heti lumien sulettu...
PakinaEräänä
päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari
oli jo vanha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa
helluntaiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja
kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan
tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos,
Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyttää mieltä, kun saa kuulla noin
elämänmakuisen kertomuksen metsäretkestäsi ja oravien käpyjenkeräystavoista!
PakinaSeurattuani viime
vuodet Facebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyttö
tekee ihmisistä kuin huomaamattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky
pettää, psykologiset...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain
Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti
evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa olleista listoista, etenkin
siitä, jossa lueteltiin kasvaneen...
PakinaLomakausi on
aluillaan ja suomalaiset valmistautuvat kukin tahoillaan ottamaan irti
mahdollisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille lyhyen
kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti
hiljattain sähkömyyjä. Kävin
hänen kanssaan saman tahtojen
taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien
kanssa: minä
yritin vakuuttaa hänet siitä, etten
aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luterilainen ja baptisti ajoivat kerran
autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurinko paistoi ja autojen stereot huudattivat
Hillsongia, Lutherin virsiä ja mieskuorolauluj...
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen
järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänkokemuksen karttuessa tajusin, että
kyse on harhasta, jonka taustalla on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun ensimmäinen sunnuntai, kun
Jeesus kuuli Ala-Kattilamäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu
kutsui: ”Sua odotan, jo saavu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna
1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä kokoonnuimme paikalliseen
uimahalliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierustoverin kanssa
eläimistä, joita emme haluaisi lemmikiksi. Minä en halunnut hämähäkkiä, koska
en uskaltaisi käsitellä sitä, eikä hän halunnut karvatonta kissaa....
PakinaEräs
tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaatua.
Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan,
vaikka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jälkeen minä ja mieheni
päätimme luopua ajatuksesta, että kotonamme kuuluisi pienten jalkojen
tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa narttukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdistajat, ja sydämellisesti tervetuloa
rikkaviljan kitkijöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan
kaikilla oikea käännös? Tällä kertaa harjoittelem...
PakinaUseimmat ihmiset nauttivat nukkumisesta. Joillakin tosin on
nukahtamisvaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan
ennen kuin jo kuukahtavat höyhensaarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät melko
helposti. Kun tiedän, että kirjoitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa
puhutella tai mieleen nousee muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on
nykyisin arka ja hienotunteisuutta
vaativa keskustelunaihe.
Kansanperintönä vaikuttanut
vakaumuksen siirtäminen
uudelle sukupolvelle ei
enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta
äitini muistaa.
Olin alle
kouluikäisenä kaupassa
hänen kanssaan.
Mieleni teki nakkeja, ja
sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä,
että nakkeja ei...
PakinaKun
vaimoni Tarja täytti
30 vuotta,
meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme
kauhisteli asiaa
tokaisten spontaanisti äidille:
”Kolmekymmentä vuotta!
Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan
reformaattoritestin, ja
lopputulos puhui
lahjomatonta kieltään: kaksi
vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen
suuntaan, neljä näkemystäni
Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä
kahvilla. Saatoimme usein
istua pitkän
tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä
kuppeja hiljaa käsissämme ja
kuuntelimme kadulta tulevaa
puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen
hyvinvointiin. Se
näyttäisi vaikuttavan myönteisesti
jopa ihmisen terveydentilaan.
Ollakseen onnellinen
parisuhteessa ihmisen tulisi
olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017)
kirjoitin pieleen menneistä
lomaodotuksista, kun
kaivattu Suomi-lomani meni
penkin alle. Tai paremminkin penkin
päälle, jolle kaaduin liukkaassa
kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on
joko vapaaehtoisesti tai
pakosta tehty
sopimus raportoida tekemisistään jollekin
taholle. Tilivelvollisuudesta on
hyötyä niin työyhteisöissä kuin
yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi
lukijoitaan kertomaan,
mitkä sanat lohduttivat
ja rohkaisivat heitä eniten ja
mitä he ennen muuta kaipasivat saada
kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli
tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti
kiireen? Olemmeko aina juosseet
kellon perässä ja suunnitelleet päivän
menot minuuttien tarkkuudella?
En oikein usko.
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi. Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee
lamautunutta, apeaa,
alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista
ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka
tarkoittaa väsymistä, uupumista,
pulaan tai hätään jo...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun
hän kylvi,
siemenet putosivat
varsinaissuomalaiseen savimaahan,
joka on kuivana kovaa
kuin kivi ja märkänä kelpaisi
ruukkujen muovailuun. Syövätkö
linnut jy...
PakinaMuutama
vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä
kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli
parhaillaan keräämässä astioita pöydistä,
kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...