Sivustauskojat

Tapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majatalon emäntä totesi lattiankin olevan täynnä.

Seuraava kylä oli Puente Villarente kuuden kilometrin päässä. Matka ei kuulosta pahalta, mutta olin jo kävellyt 28 kilometriä ja tiedän monia hauskempiakin asioita kuin kuumalla tasankoalueella taivaltaminen kolmen aikaan iltapäivällä. Kävely muuttui kuitenkin kiinnostavammaksi, kun samaan suuntaan kulkenut mies ryhtyi juttusille.

Hän oli André, hiukan minua nuorempi itäsaksalaismies. Hän kertoi muitta mutkitta tulleensa caminolle päästäkseen irti kannabiksesta, jota hän oli käyttänyt 15 vuotta. Edellisiltana hän tosin oli ryypännyt niin rajusti, että oli unohtanut mennä majataloon ennen sulkemisaikaa ja joutunut nukkumaan ulkona.

”Alkoholi tuhoaa ruumiini, mutta marihuana tuhoaa aivoni”, hän kuvasi tilannettaan.

Kun istuimme pitämään taukoa ja riisuimme kengät, André sytytti sätkän, joka ei ihan välttämättä ollut tupakkaa. Hän kertoi olevansa anarkisti ja vastustavansa järjestäytynyttä uskontoa mutta löytävänsä Jumalan luonnosta. Hän kertoi avoimesti kaikesta muustakin, muun muassa rakastamastaan naisesta, jonka kanssa hänellä oli paljon ongelmia. Caminolla kulkeminen kuitenkin vain lisäsi Andrén rakkautta tyttöystäväänsä kohtaan ja sai hänet runolliseksi: ”Kun katson tähtiä, ajattelen hänen silmiään, ja vuoret ovat kuin hänen vartalonsa.”

André jatkoi elämänfilosofiansa kuvaamista. ”Minusta jokaisen pitäisi kohdella toisia siten kuin haluaisi itseään kohdeltavan”, hän sanoi.

Totesin, että niin Raamatussakin sanotaan.

André katsoi minua ällistyneenä. ”Sanotaanko Raamatussa tosiaan niin?”

***

Monen länsimaisen ihmisen kosketus kristinuskoon alkaa olla ohut. Uskonnottoman kasvatuksen saaneella ei välttämättä ole käsitystä edes perusasioista. Meillä syvällisemmin asiaan perehtyneillä on usein se asenne, että tämä on kauheaa: jumalattomuus valtaa alaa, moraali heikkenee ja kaikkinainen vääryys rehottaa.

Asialla on kuitenkin toinenkin puoli. Kun ihminen on erkaantunut riittävän kauas kristillisen kulttuurin vaikutuspiiristä, hän voi lähestyä uskoa puhtaalta pöydältä. Hänet voi yllättää iloisesti sellaisilla asioilla kuin Raamatusta löytyvällä kultaisella käskyllä.

Uskonnottoman kasvatuksen saaneella voi olla käsityksiä, jotka estävät häntä lähestymästä Jumalaa; vastustihan Andrékin järjestäytynyttä uskontoa ilman omakohtaista kosketusta siihen. Ennakkoluulot eivät kuitenkaan ole yhtä suuri haaste kuin se, jos ihmisellä on huonoja kokemuksia. Sanotaan, ettei pitäisi panna toivoaan ihmisiin vaan Jumalaan, mutta miten jumalakuva voisi välttyä saamasta vaikutteita ihmisistä, jotka ovat Jumalan kuvia?

Eräs ystäväni sai ankaran uskonnollisen kasvatuksen, minkä seurauksena hänellä on Jumalaan eräänlainen viha-rakkaussuhde. Hän haluaa pitää tähän tiettyä etäisyyttä mutta totesi joskus uskovansa ”vähän kuitenkin sivusta”. Minusta hänen sivustauskomisensa on aivan kelvollista uskomista, jos lähdetään siitä, ettei keneltäkään vaadita enempää kuin mihin tämä pystyy.

Evankeliumin julistaminen tarkoittaakin usein väärinkäsitysten korjaamista. Anglikaanipiispa N. T. Wright on kertonut, että opiskelijat aloittavat usein keskustelun hänen kanssaan tunnustamalla, että eivät oikeastaan usko Jumalaan.

Tähän Wrightilla on vastakysymys: ”Millaiseen Jumalaan sinä et usko?”

Sitten voidaankin selvittää, onko kyseessä kristinuskon Jumala.


Säde Loponen