Jumala toimii köyhyyden keskellä

Suomen helluntaiseurakunnat ja niiden lähetysjärjestö Fida International tekevät romanilähetystyötä useissa Itä-Euroopan maissa. Erityisen tärkeä rooli on myös Elämä ja Valo -järjestöllä, joka toimii romanien parissa muun muassa Ukrainassa, Baltian maissa ja Etelä-Puolassa. Työtä tehdään Yhdelle vähimmistä -nimikkeen alla. Lisäksi useilla Suomen helluntaiseurakunnilla on Itä-Euroopassa paikallisia avustushankkeita.

Aktiossa ja avustustavaraa viemässä

Aktioryhmä, johon kuuluivat Allan ja Siru Lindberg, Riitta Manner, Mertsi Florin ja Markku Mäkinen Jyväskylästä, Aleksi Keväänranta Jalasjärveltä sekä Ale Lindgren  Tukholmasta, vieraili alkukeväästä Romaniassa. Mukana oli myös pakettiauto, joka oli pakattu täyteen romaneille lahjoitettuja vaatteita ja kenkiä.

Autoreitti kulki Ruotsin kautta Euroopan maiden läpi Unkariin. Lentäen mukaan tulleet ja autolla matkanneet tapasivat toisensa Budapestissa.

Aktioryhmä vietti yön Budapestin lähellä olevassa majatalossa. Seuraavana aamuna alkoi ajomatka kohti Romaniaa ja Maciovan romanikylää, joka oli ryhmän ensimmäinen aktiokohde. Siitä aktiolaiset siirtyivät Timisoaran alueelle ja myöhemmin 170 kilometrin matkan Aradin kaupungin alueella olevaan Curticin romanikylään.

Aktiolaiset veivät romaneille kenkiä ja vaatetavaraa, vierailivat romaniperheissä ja osallistuivat myös seurakunnan tilaisuuksiin. Maciovan 50-henkisessä romaniseurakunnassa vieraat saivat olla todistamassa myös kastetilaisuutta, kun viisi nuorta ja yksi varttuneempi kylän asukas halusivat mennä kasteelle.

Laajentuvaa työtä

Itä-Euroopan maiden romanivähemmistöihin arvioidaan kuuluvan yhteensä jopa kymmenen miljoonaa ihmistä. Elämä ja Valo ry:n 1970-luvulla aloittama lähetys- ja avustustyö heidän parissaan on laajentunut vuosien aikana merkittävästi. Monissa kohteissa käytännön avustus-, julistus- ja yhteisökehitystyö on siirtynyt yhä vahvemmin paikallisten toimijoiden käsiin.

Nykyisin toiminta painottuu entistä enemmän yhteisöjen kehittämiseen. Samalla lapsista ja nuorista on tullut Yhdelle vähimmistä -työn pääkohderyhmä. Esimerkiksi kummilapsityö on osoittautunut toimivaksi tavaksi tehdä työtä romaniyhteisöjen parissa.

Aiemmin työn ytimessä olivat avustustarvikkeiden vientimatkat. Viime aikoina niiden merkitys on kuitenkin pienentynyt. Nykyään avustustarvikkeet pyritään ostamaan suoraan kohdemaasta ja – jos vain mahdollista – romaneilta itseltään. Silloin maksimaalinen hyöty jää paikallisille asukkaille.

Itä-Euroopan romaniväestön tyypillisiä ongelmia ovat muun muassa ammattikoulutuksen puute, työttömyys, köyhyys, surkeat asunto-olot, terveysongelmat, rikollisuus, päihderiippuvuus ja okkultismi. Vaikka romaniyhteisöjen tilanteessa on jonkin verran alueellista ja heimokohtaista vaihtelua, yleiskuva on melko lohduton.

Yhdelle vähimmistä -työn tärkeäksi tavoitteeksi on noussut paikallisten seurakuntien motivoiminen ja valmentaminen ympäristönsä romanien huomioimiseen. Hyvää kehitystä on myös tapahtunut: etenkin Latviassa, Valko-Venäjällä, Unkarissa ja Ukrainassa kansallinen kumppanikirkkokunta on ottanut romanien asian kiitettävästi sydämelleen.

Keskipalkka vain 400 euroa

Romania on viljava maa, jonka maaperästä löytyy monia luonnonrikkauksia. Maan  palkkataso on alhainen: keskipalkka vuonna 2015 oli vain noin 400 euroa kuukaudessa. Kuitenkin esimerkiksi autojen polttoaineet bensa ja diesel ovat Suomen hinnoissa.

Elintarvikkeet varsinkin pienissä kaupungeissa ovat vielä edullisia. Toisaalta edullisuus on suhteellista, kun hintoja verrataan palkkatuloihin. Esimerkiksi Maciovan baptistiseurakunnan pastorin Marius Apopin palkka on sata euroa kuukaudessa. Romaniassa romanikansaa syrjitään edelleen, eikä heitä kelpuuteta asumaan yhdessä muun väestön kanssa. Sama asenne näkyy usein myös paikallisissa seurakunnissa. Romanit ovat perustaneetkin omia seurakuntia, vaikka pyrkivät tekemään yhteistyötä myös pääväestön seurakuntien kanssa.

Romaniseurakunnan työmenestyy

Pastori Marius Apopi syntyi Glinbogan kylässä. Hänen äitinsä oli uskova ja vei poikaansa jo pienenä seurakunnan tilaisuuksiin. Neljätoistavuotiaana Marius teki henkilökohtaisen uskonratkaisun. Käytyään raamattukoulun hän alkoi autella seurakunnan pastoria.

Mariuksen ollessa 19-vuotias pastori vei hänet Maciovan romanikylään ja pyysi häntä aloittamaan siellä hengellisen työn. Tämä tapahtui vuonna 1999. Aluksi kylän aikuiset eivät luottaneet nuoreen poikaan, niinpä hän piti kokouksia lapsille ison puun alla. Jonkin ajan kuluttua heille lahjoitettiin armeijan teltta, ja vähitellen Mariuksen työ kylällä alkoi menestyä.

Seuraavaksi kokoontumispaikaksi osoitettiin vanha talo, jota Marius yhdessä toisten kanssa ryhtyi kunnostamaan. Rahaa ei juuri ollut, ja talo oli huonossa kunnossa. Jumala näki kuitenkin tilanteen ja lähetti Aleksi Mäntyniemen, Jorma Vilposen, Ale Lindgrenin ja Aleksi Keväänrannan heidän avukseen. Miehet saivat koottua rahaa rukoushuoneen kunnostukseen. Jumala siunasi seurakuntaa, ja se alkoi kasvaa.

Kymmenen vuotta sitten Maciovan rukoushuoneen välikatto oli vähällä romahtaa. Silloin seurakunta päätti rakentaa uuden ja tilavamman rukoushuoneen. Se valmistui yhdessä vuodessa lahjoitusvaroin ja innokkaan talkootyön tuloksena.

Nykyisin Maciovan seurakuntaan kuuluu jo 50 romania. Ilonaiheena on myös nuorten vahva musiikkipanos seurakunnan tilaisuuksissa.


Markku Mäkinen, Leevi Launonen

”En voinut pidätellä kyyneleitäni”

Oli koskettavaa kohdata Romaniassa paikallisten yhteisöjen ilmapiiri ja osallistua seurakuntien tilaisuuksiin. Pisimmillään ne kestivät melkein neljä tuntia. Puheet pidettiin paikallisella kielellä, josta ymmärsin vain kaksi sanaa: halleluja ja aamen. Silti tunsin tilaisuuksissa Jumalan Hengen voimakkaan läsnäolon, jossa aikakin unohtui.

Oli sydäntäsärkevää käydä tapaamassa köyhiä perheitä. Tapasimme eräänkin leskimiehen, jonka talon betoniseinissä oli savella ja oljilla paikattuja reikiä ja kahdessa pienessä huoneessa maalattia. Ankeista oloista huolimatta uskovassa leskimiehessä näkyi usko Jumalaan. ”Haluan olla hyvä isä lapsilleni”, hän sanoi. ”Mutta vaikeaahan tämä elämä on, sosiaaliapua saan 70 euroa kuukaudessa.”

Katselin tuota lempeännäköistä miestä ja näin, kuinka hyvää huolta hän piti lapsistaan. Vaikka kuinka yritin, en voinut pidätellä kyyneleitäni. Miten ihailtava elämänasenne miehellä olikaan!

Perhettä siunatessamme tunsin itseni sanattomaksi. Sydämestäni nousi vain yksi tuskainen kysymys: Jumala, miksi tämä mies kärsii puutetta ja minä saan elää yltäkylläisyydessä?

Vierailin myös pastori Nikolai Girbatsin kodissa. Hänen talossaan oli 70 neliötä, ja siinä asui 31 ihmistä: Nikolain lapsia, vävyjä ja miniöitä lapsineen sekä muuta sukua. Talon seinät oli tehty osittain tiilestä ja laudanpätkistä. Perheellä ei ollut rahaa, eikä kotona ollut sillä hetkellä yhtään ruokaa. Siksi ostamamme ruoka oli heille rukousvastaus.

Romaneita tuli uskoon kaikkialla, missä liikuimme. Oli uskomatonta nähdä, kuinka ihmiset halusivat itkien antaa elämänsä Jumalan käsiin jo muutaman minuutin keskustelun jälkeen.


Markku Mäkinen