Jouko Ruohomäki: ”Teologia oli sana, jota haluttiin välttää”
Systemaattisen Raamatun opetuksen kehittäminen Suomen helluntailiikkeessä on Jouko Ruohomäelle kutsumustehtävä.
1960-luvun puolenvälin paikkeilla Ruohomäki muutti perheineen noin neljäksi vuodeksi siirtolaistyöhön suomenkielisten pariin Ruotsiin. Yhteisön erääseen tilaisuuteen oli kutsuttu puhujavieraaksi lähetyssaarnaajaveteraani Verner Raassina Thaimaasta.
– Noina vuosina minulla ja vaimollani Marja-Tertulla oli sellainen tunne, että Jumalalla on meille tehtävää muuallakin maailmassa, ja siksi hakeuduimme englannin kielen kurssille Lontooseen, Ruohomäki muistelee.
– Lähetystyön siemenen meihin olivat kylväneet Turun helluntaiseurakunnan silloiset Thaimaan lähetit Eelis ja Aune Pehkonen mutta varsinainen koukku meille oli kuitenkin Raassinan tapaaminen.
Thaimaahan Ruohomäet muuttivat vuonna 1971. Viisitoista vuotta kestänyt työjakso vieraassa kulttuurissa kummallisen kielen keskellä haastoi ja opetti samaan aikaan. Maassa Jouko Ruohomäki kertoo oppineensa erään tärkeän periaatteen hengellisestä työstä.
– Bangkokin raamattukoululle, jonka johtajana toimin, tuli vieraaksi eräs englantilainen raamattukoulun johtaja. Hän kysyi, miten ihmeessä pystyin opettamaan thaiuskovista koostuvaa sekalaista opiskelijajoukkoa. Samassa ryhmässä oli mukana lähes luku- ja kirjoitustaidottomia. Oli koulutettuja, oli nuoria ja vanhoja sekä miehiä ja naisia. Jouduin hetken miettimään, minkälaisen vastauksen antaisin hänelle, opetusneuvos kertoo.
Suomalainen helluntailainen osoitti brittiläiselle baptistille raamattukoulun edessä olevaa kylttiä, jossa luki thaiksi ”täyden evankeliumin keskus” todeten, että täysi evankeliumi tarkoitti hänelle Pyhän Hengen läsnäoloa myös opetustilanteessa.
– Sanoin, että Pyhä Henki on pääopettaja, ja hän on kanssani opetustilanteessa välittäen opetukseni sille tasolle, jolla kukin oppilas on. Tällöin jokainen saa samasta Raamatun kohdasta juuri sen annoksen, joka sopii hänelle. Vastaukseni vaikutti tyydyttävän vierasta, Ruohomäki myhäilee.
Pitkän Thaimaa-jakson jälkeen Jouko Ruohomäki toimi Suomessa luokanopettajana ja Turun helluntaiseurakunnan pastorina. Vuonna 1994 tuli kuitenkin yllättävä tarjous ottaa vastaan juuri perustettu vakituinen raamatunopettajan virka Iso Kirja -opistossa Keuruulla. Opiston opettajana ja myöhemmin myös sen rehtorina Ruohomäki toimi yksitoista ja puoli vuotta. Eläkkeelle siirtyessään tasavallan presidentti myönsi hänelle opetusneuvoksen arvon.
Eläkepäivillään Jouko Ruohomäki ei ole kuitenkaan jäänyt lepäämään laakereilleen. Hän on ansioitunut kirkkohistorian tutkijana ja väitteli teologian tohtoriksi Itä-Suomen yliopistosta aiheenaan Suomen helluntailiikkeen ensimmäinen vuosikymmen. Hän on kirjoittanut muun muassa kirjoja sekä opettaa edelleen Raamattua Turun helluntaiseurakunnassa.
Aikamedian äskettäin julkaisema Ruohomäen uusin kirja, Yhden kirjan koulu – raamattukoulutuksen kehitys Suomen helluntailiikkeessä 1912–2019, käsittelee kiinnostavalla tavalla Suomen Helluntaiherätyksen raamattukoulutuksen yli satavuotisen historian vaiheita.
– Suomessa Helluntaiherätyksen alussa haluttiin välttää teologisointia. Sitä pidettiin jopa vaarallisena, sillä sen ajateltiin vievän hengen herätykseltä. ”Me emme harjoita teologiaa. Emme tarvitse sellaista”, Jouko Ruohomäki sanoo viitaten vallinneeseen asenneilmastoon.
– Paikallisseurakuntaoppi selkiytyi vasta vuonna 1915, kun Helsinkiin perustettiin paikallinen helluntaiseurakunta. Sitä ennen oltiin vain helluntaiystäviä, eli vapaamuotoinen yhteisö, jossa ei haluttu systematisoida liikaa opillisia asioita. Tämä oli puute.
Ruohomäen mukaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa tietyillä henkilöillä oli tahtotila perustaa Suomeen helluntailaisten oma raamattukoulu. Hanke kuitenkin kaatui vallalla olevaan käsitykseen, että ainoastaan paikallisseurakunnan sisällä tuli tapahtua kaikki opetuksellinen toiminta. Niinpä vasta vuonna 1952 Paimiossa, entisen luontaisparantolan rakennuksessa, aloitti Suomen Helluntaiherätyksen ensimmäinen raamattukoulu.
– Kyseinen hanke kohtasi hyvin paljon vastustusta. Yleinen mielipide oli, ettei sellaista paikkaa tarvita, koska seurakunnalliset, vain joitakin viikkoja kestävät, raamatunopetuskurssit kyllä riittävät, Ruohomäki kertoo.
– Vähitellen kylmäkiskoisuus muuttui kuitenkin rakkaudeksi, ja helluntailiike alkoi rakastaa raamattuopistoa. ”Opisto on meidän. Se on meidän paikka.” Siitä tuli oma.
Seitsemän vuotta raamattukoulu toimi Paimiossa. Luontaisparantolan tilat kävivät kuitenkin pian ahtaiksi. Tällöin päätettiin etsiä raamattukoululle uudet tilat keskeisemmältä paikalta Suomea, ja sopivat tilat löytyivät Katinalan kylästä Hattulan kunnasta.
Helluntaiseurakuntien saarnaajat kävivät vuoroviikkoina Katinalassa opettamassa, koska vakinaisia opettajan virkoja ei vielä ollut. Opetusten teemoina olivat Ruohomäen mukaan muun muassa oppi seurakunnasta, kasteesta, vanhurskauttamisesta sekä Pyhästä Hengestä, mutta systemaattisen Raamatun opetuksen aika oli vielä edessäpäin. Vasta vuonna 1978 tapahtui tärkeä käänne.
– Tuolloin Katinalan raamattuopiston hallitus johtaja Heikki Lahden johdolla teki yhteistyösopimuksen kansainvälisen kirjeopiston ICI:n kanssa, joka oli amerikkalaisen Assemblies of God -kirkkokunnan etäopetusyksikkö. Näkisin, että kyseisen teologisesti ja pedagogisesti onnistuneen oppimateriaalin myötä systemaattinen raamatunopetus ilmestyi Suomen Helluntaiherätyksen kartalle.
Sen lisäksi että Ruohomäki on saanut työssään yhdessä mestariopettaja Pyhän Hengen kanssa jakaa Jumalan sanaa innokkaille opiskelijoille Isossa Kirjassa, hän iloitsee päästyään kehittämään opiston etäopintojärjestelmää.
Ruohomäen aikana raamattuopiston etäopiskelijoiden määrä nousi huimasti. ICI:n (myöhemmin Global University) materiaalista muodostui tekstikirjojen varasto, jota käytettiin myös lähiopetuksessa Keuruulla. Yhteydenpito faksin kautta Yhdysvaltoihin ja materiaalien suomentaminen jatkui usein työpäivän jälkeen yön pikkutunneille saakka Ruohomäen työhuoneessa.
– Aikaisemmin ei ollut juurikaan sellaisia kirjoja, jotka pitivät sisällään systemaattisen opetuksen tietystä aiheesta. Oli vain Raamattu, Ruohomäki toteaa.
Myös Iso Kirja -opiston laadukkaasta kirjastosta puhuminen tuo hymyn Jouko Ruohomäen huulille: hän sai olla myös sitä kehittämässä ja kasvattamassa.
– Tällä hetkellä siellä on noin 26 000 nidettä. Kun raamattuopisto siirtyi Katinalasta Keuruulle vuonna 1991, niin pieni kirjasto mahtui erään rakennuksen eteiseen muutaman neliön tilaan. Kirjat ja kirjasto ovat koko koulutuksen a ja o, opetusneuvos sanoo.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...