Jouko Ruohomäki: ”Teologia oli sana, jota haluttiin välttää”

"Helluntaiteologia oli tietyiltä osin selkeä, mutta se ei kuitenkaan tyydyttänyt minua", Jouko Ruohomäki toteaa viitaten 1990-luvun alkupuoliskoon, jolloin hän aloitti työnsä Isossa Kirjassa. Hänen panoksensa helluntailaisen raamatunopetuksen kehittämiseksi Suomessa on merkittävä. (Antti Hirviniemi)

Systemaattisen Raamatun opetuksen kehittäminen Suomen helluntailiikkeessä on Jouko Ruohomäelle kutsumustehtävä.

1960-luvun puolenvälin paikkeilla Ruohomäki muutti perheineen noin neljäksi vuodeksi siirtolaistyöhön suomenkielisten pariin Ruotsiin. Yhteisön erääseen tilaisuuteen oli kutsuttu puhujavieraaksi lähetyssaarnaajaveteraani Verner Raassina Thaimaasta.

– Noina vuosina minulla ja vaimollani Marja-Tertulla oli sellainen tunne, että Jumalalla on meille tehtävää muuallakin maailmassa, ja siksi hakeuduimme englannin kielen kurssille Lontooseen, Ruohomäki muistelee.

– Lähetystyön siemenen meihin olivat kylväneet Turun helluntaiseurakunnan silloiset Thaimaan lähetit Eelis ja Aune Pehkonen mutta varsinainen koukku meille oli kuitenkin Raassinan tapaaminen.

Thaimaahan Ruohomäet muuttivat vuonna 1971. Viisitoista vuotta kestänyt työjakso vieraassa kulttuurissa kummallisen kielen keskellä haastoi ja opetti samaan aikaan. Maassa Jouko Ruohomäki kertoo oppineensa erään tärkeän periaatteen hengellisestä työstä.

– Bangkokin raamattukoululle, jonka johtajana toimin, tuli vieraaksi eräs englantilainen raamattukoulun johtaja. Hän kysyi, miten ihmeessä pystyin opettamaan thaiuskovista koostuvaa sekalaista opiskelijajoukkoa. Samassa ryhmässä oli mukana lähes luku- ja kirjoitustaidottomia. Oli koulutettuja, oli nuoria ja vanhoja sekä miehiä ja naisia. Jouduin hetken miettimään, minkälaisen vastauksen antaisin hänelle, opetusneuvos kertoo.

Suomalainen helluntailainen osoitti brittiläiselle baptistille raamattukoulun edessä olevaa kylttiä, jossa luki thaiksi ”täyden evankeliumin keskus” todeten, että täysi evankeliumi tarkoitti hänelle Pyhän Hengen läsnäoloa myös opetustilanteessa.

– Sanoin, että Pyhä Henki on pääopettaja, ja hän on kanssani opetustilanteessa välittäen opetukseni sille tasolle, jolla kukin oppilas on. Tällöin jokainen saa samasta Raamatun kohdasta juuri sen annoksen, joka sopii hänelle. Vastaukseni vaikutti tyydyttävän vierasta, Ruohomäki myhäilee.

Pitkän Thaimaa-jakson jälkeen Jouko Ruohomäki toimi Suomessa luokanopettajana ja Turun helluntaiseurakunnan pastorina. Vuonna 1994 tuli kuitenkin yllättävä tarjous ottaa vastaan juuri perustettu vakituinen raamatunopettajan virka Iso Kirja -opistossa Keuruulla. Opiston opettajana ja myöhemmin myös sen rehtorina Ruohomäki toimi yksitoista ja puoli vuotta. Eläkkeelle siirtyessään tasavallan presidentti myönsi hänelle opetusneuvoksen arvon.

Eläkepäivillään Jouko Ruohomäki ei ole kuitenkaan jäänyt lepäämään laakereilleen. Hän on ansioitunut kirkkohistorian tutkijana ja väitteli teologian tohtoriksi Itä-Suomen yliopistosta aiheenaan Suomen helluntailiikkeen ensimmäinen vuosikymmen. Hän on kirjoittanut muun muassa kirjoja sekä opettaa edelleen Raamattua Turun helluntaiseurakunnassa.

Aikamedian äskettäin julkaisema Ruohomäen uusin kirja, Yhden kirjan koulu – raamattukoulutuksen kehitys Suomen helluntailiikkeessä 1912–2019, käsittelee kiinnostavalla tavalla Suomen Helluntaiherätyksen raamattukoulutuksen yli satavuotisen historian vaiheita.

– Suomessa Helluntaiherätyksen alussa haluttiin välttää teologisointia. Sitä pidettiin jopa vaarallisena, sillä sen ajateltiin vievän hengen herätykseltä. ”Me emme harjoita teologiaa. Emme tarvitse sellaista”, Jouko Ruohomäki sanoo viitaten vallinneeseen asenneilmastoon.

– Paikallisseurakuntaoppi selkiytyi vasta vuonna 1915, kun Helsinkiin perustettiin paikallinen helluntaiseurakunta. Sitä ennen oltiin vain helluntaiystäviä, eli vapaamuotoinen yhteisö, jossa ei haluttu systematisoida liikaa opillisia asioita. Tämä oli puute.

Ruohomäen mukaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa tietyillä henkilöillä oli tahtotila perustaa Suomeen helluntailaisten oma raamattukoulu. Hanke kuitenkin kaatui vallalla olevaan käsitykseen, että ainoastaan paikallisseurakunnan sisällä tuli tapahtua kaikki opetuksellinen toiminta. Niinpä vasta vuonna 1952 Paimiossa, entisen luontaisparantolan rakennuksessa, aloitti Suomen Helluntaiherätyksen ensimmäinen raamattukoulu.

– Kyseinen hanke kohtasi hyvin paljon vastustusta. Yleinen mielipide oli, ettei sellaista paikkaa tarvita, koska seurakunnalliset, vain joitakin viikkoja kestävät, raamatunopetuskurssit kyllä riittävät, Ruohomäki kertoo.

– Vähitellen kylmäkiskoisuus muuttui kuitenkin rakkaudeksi, ja helluntailiike alkoi rakastaa raamattuopistoa. ”Opisto on meidän. Se on meidän paikka.” Siitä tuli oma.

Seitsemän vuotta raamattukoulu toimi Paimiossa. Luontaisparantolan tilat kävivät kuitenkin pian ahtaiksi. Tällöin päätettiin etsiä raamattukoululle uudet tilat keskeisemmältä paikalta Suomea, ja sopivat tilat löytyivät Katinalan kylästä Hattulan kunnasta.

Helluntaiseurakuntien saarnaajat kävivät vuoroviikkoina Katinalassa opettamassa, koska vakinaisia opettajan virkoja ei vielä ollut. Opetusten teemoina olivat Ruohomäen mukaan muun muassa oppi seurakunnasta, kasteesta, vanhurskauttamisesta sekä Pyhästä Hengestä, mutta systemaattisen Raamatun opetuksen aika oli vielä edessäpäin. Vasta vuonna 1978 tapahtui tärkeä käänne.

– Tuolloin Katinalan raamattuopiston hallitus johtaja Heikki Lahden johdolla teki yhteistyösopimuksen kansainvälisen kirjeopiston ICI:n kanssa, joka oli amerikkalaisen Assemblies of God -kirkkokunnan etäopetusyksikkö. Näkisin, että kyseisen teologisesti ja pedagogisesti onnistuneen oppimateriaalin myötä systemaattinen raamatunopetus ilmestyi Suomen Helluntaiherätyksen kartalle.

Sen lisäksi että Ruohomäki on saanut työssään yhdessä mestariopettaja Pyhän Hengen kanssa jakaa Jumalan sanaa innokkaille opiskelijoille Isossa Kirjassa, hän iloitsee päästyään kehittämään opiston etäopintojärjestelmää.

Ruohomäen aikana raamattuopiston etäopiskelijoiden määrä nousi huimasti. ICI:n (myöhemmin Global University) materiaalista muodostui tekstikirjojen varasto, jota käytettiin myös lähiopetuksessa Keuruulla. Yhteydenpito faksin kautta Yhdysvaltoihin ja materiaalien suomentaminen jatkui usein työpäivän jälkeen yön pikkutunneille saakka Ruohomäen työhuoneessa.

– Aikaisemmin ei ollut juurikaan sellaisia kirjoja, jotka pitivät sisällään systemaattisen opetuksen tietystä aiheesta. Oli vain Raamattu, Ruohomäki toteaa.

Myös Iso Kirja -opiston laadukkaasta kirjastosta puhuminen tuo hymyn Jouko Ruohomäen huulille: hän sai olla myös sitä kehittämässä ja kasvattamassa.

– Tällä hetkellä siellä on noin 26 000 nidettä. Kun raamattuopisto siirtyi Katinalasta Keuruulle vuonna 1991, niin pieni kirjasto mahtui erään rakennuksen eteiseen muutaman neliön tilaan. Kirjat ja kirjasto ovat koko koulutuksen a ja o, opetusneuvos sanoo.

Markus Majabacka

Lukijalta
51

Tietosuojalauseke

Jouko Ruohomäki: ”Teologia oli sana, jota haluttiin välttää”

Lukijalta51

Lukijalta
51