Aikamedian lehtien murrosvaihe jatkuu. Kristillisen lastenlehti Jeesin tilaajamäärän pudottua vuosien mittaan alle kannattavan tason Aikamedia on nyt joutunut tekemään päätöksen muuttaa lehti projektilehdeksi. Vuodenvaihteen jälkeen alkanut kampanjointi lehden tilaajamäärän nostamiseksi toi uusia tilaajia vajaat kaksisataa, mutta määrä ei noussut lähellekään tavoitetta säilyttääkseen Jees-lehden nykymuotoisena.
– Olen syvästi pahoillani, että Jees-lehti ei voi jatkaa enää aiempaan tapaan. Kampanjointi lehden puolesta olisi varmasti pitänyt aloittaa huomattavasti aiemmin. Myöskään yhteistyöpyrkimykset muiden kristillisten toimijoiden kanssa eivät avanneet kannattavaa mahdollisuutta, vaikka halukkuutta sille löytyi paljonkin, sanoo Aikamedian lehtien vastaava päätoimittaja Petri Mäkilä.
– Niin kuin Jees-lehteä vuosia suurella sydämellä luotsannut Päivi Isoaho Ristin Voitto -lehden haastattelussa tuoreesti totesi, tarve lasten ja perheiden kristilliselle materiaalille ei ole vähentynyt, pikemminkin päinvastoin. Onneksi Jees ei kuitenkaan jää kokonaan historiaan, vaan lehteä lähdetään nyt kehittämään seurakuntien lapsityötä ja koulutyötä entistä paremmin palvelevaksi projektilehdeksi, joka ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa, Mäkilä jatkaa.
Muutoksen yhteydessä lehden monivuotisen päätoimittajan Päivi Isoahon työsuhde päättyy.
– Päivin panos lastenlehti Jeesin päätoimittajana, helluntaiseurakuntien lapsityön kehittäjänä ja erilaisten lapsityömateriaalien toteuttajana on suurempi kuin moni tiedostaakaan. Siitä haluamme Aikamediassa häntä sydämestämme kiittää, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Vesa Halonen.
Keväällä 2019 lehti ilmestyy vielä maalis-huhtikuussa ja kesänumerona. Lehden uusista ilmestymisajoista tiedotetaan lehden tilaajille ja seurakunnille maaliskuun aikana.
PääkirjoitusViimeisten vuosikymmenien
aikana ympärillämme oleva maailma on muuttunut dramaattisesti. Meille kristityille erityisesti kulttuuria ja moraalia koskevat muutokset ovat olleet
synkkiä ja tuntuu k...
UutisetPerinteisiä perhearvoja
puolustava amerikkalaisjärjestö Focus on the Family vastaa New Yorkin osavaltion päätökseen sallia abortti syntymään asti.
PakinaNyt ei
kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.
UutisetAikamedian lehtien murrosvaihe jatkuu. Kristillisen lastenlehti Jeesin tilaajamäärän pudottua vuosien mittaan alle kannattavan tason Aikamedia on nyt joutunut tekemään päätöksen muuttaa lehti proj...
MielipideIhminen on aina ollut ”humana religio” – uskonnollinen ihminen. Jos häneltä puuttuu Kristuksen sisällinen tunteminen ja Pyhän Hengen todistus, niin hän tekee itselleen jumalan, jota palvoo ja...
MielipideRistin Voitto –lehdessä (40/2018) oli viime syksynä Waltteri Haapalan hyvä kirjoitus nimeltä ”Mahdollisuuksien jumalanpalvelus”. Haluaisin lisätä siihen, että emme unohtaisi myöskään herkkiä herätysla...
MielipideMinua vaivaa nykypäivänä paljon eri kokouksissa esillä oleva ohjelmakeskeisyys. Musiikit, äänentoisto, sanojen yms. heijastukset valkokankaalle on mietitty tarkkaan. Kokouksissa on panostettu ihmisten...