IK-opiston koronavuodessa sekä plussia että miinuksia – "Lyhytkestoisesti selviämme"
Maaliskuun puolivälissä valtioneuvosto määräsi kaikki oppilaitokset etäopetukseen. IK-opistossa etätyöskentely alkoi heti seuraavana päivänä, sillä verkkotyökalut ja virtuaalioppimisympäristö olivat valmiina.
– Olemme seuranneet viranomaisten linjauksia tarkasti. Koska olemme valtakunnallinen toimija, Keuruun kampukselle on asetettu tiukemmat ohjeistukset kuin ympäristössä muuten, IK-opiston rehtori Tanja Laulainen kertoo.
Tämä on tarkoittanut muun muassa vahvaa maskisuositusta ja ruokailuja vuoroissa. Seminaareja on peruuntunut, koska etätoteutus ei ole houkutellut osallistujia.
– Osa seminaarien ideaa on tavata livenä muita osallistujia, Tanja Laulainen arvelee.
Viime viikolla myös Keski-Suomi siirtyi taas koronan kiihtymisvaiheeseen.
Normaalitilanteessa vilkas kesäkuu oli nyt IK-opistolla hiljainen. Opiston keittiöhenkilökunta jouduttiin lomauttamaan reilun kuukauden ajaksi. Telttavalmistamolla ei ollut vuokraustoimintaa oikeastaan koko kesänä.
Toisaalta leirintäalueella oli kotimaanmatkailun ansiosta hyvä kesä.
Koronakriisin aiheuttama isku IK-opiston taloudelle riippuu poikkeustilanteen kestosta, Tanja Laulainen sanoo.
– Lyhytkestoisesti selviämme. Saamme oppilaitoksena valtiolta vähän kompensaatiota tulonmenetyksiimme.
Etäopetus on Laulaisen mielestä opettanut digitaitoja, varautumista poikkeuksellisiin tilanteisiin ja nopeaa reagointia. Opetus on hoitunut mallikkaasti etänäkin.
– Eniten harmittaa kesän toisen Fifteen-leirin puolesta. Leiri yritettiin siirtää kesäkuulta vuodenvaihteeseen, mutta sitä ei vieläkään voida järjestää.
IK-opiston valmistujaiset siirrettiin myös keväältä ensin joulukuun alkuun ja lopulta tulevaan kevääseen. Silloin on tarkoitus juhlia noin 40:tä valmistunutta. Aaro Kallioinen on yksi heistä. Hän sai keväällä valmiiksi seurakuntatyöhön valmistavan Bachelor of Ministry -tutkinnon. Koronakevät kului harjoittelussa Rauman Avainseurakunnassa.
Syksyn Kallioinen on ollut IK-opiston Follow-opetuslapseuskoulussa ohjaajana ja hakenut seurakunnista töitä. Hakuja on onneksi ollut poikkeusajasta huolimatta.
– Seurakunnat kyllä etsivät työntekijöitä nytkin. Haastatteluihin osallistuminen etänä on sopinut minulle hyvin. Harjoittelussa tuli jo tutuksi seurakuntatyö poikkeusaikana.
Kallioinen on pikemminkin kiitollinen kuin harmissaan siitä, että seurakuntaharjoittelu osui korona-aikaan.
– Mukava kun pääsi tekemään myös miksausta ja av-puolta, sanoo teknisesti lahjakas pastorinalku.
Kallioinen uskoo, että se, mitä hän oppi seurakunnassa työskentelystä poikkeusaikana, hyödyttää enemmän tavallisessa seurakunta-arjessa kuin toisin päin.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...