Australialaislähtöinen Hillsong-seurakuntaverkosto muodostaa oman kirkkokunnan. Australian Assemblies of God-helluntailiikkeeseen tähän asti kuulunut verkosto ilmoitti asiasta hiljattain.
Sekä Hillsong että Australian AG, nykyiseltä nimeltään Australian Christian Churches, ovat kertoneet irtaantumisen tapahtuvan hyvässä yhteisymmärryksessä.
Verkoston johtajan Brian Houstonin mukaan itsenäistymisen syynä on liikkeen kansainvälistyminen. Nykyään suurin osa Hillsong-seurakunnista toimii muualla kuin Australiassa, ja liikkeen kansainvälinen keskustoimisto sijaitsee Yhdysvalloissa.
Vuonna 1983 Sydneyssä perustetusta Hillsongista on muodostunut yksi modernin herätyskristillisyyden tunnetuimmista brändeistä. Verkostoon kuuluvia seurakuntia toimii 21 maassa, ja jumalanpalveluksiin on kerrottu osallistuvan viikoittain yhteensä noin 130 000 ihmistä. Verkoston piirissä tehtyjä ylislauluja lauletaan yli kirkkokuntarajojen.
Toistaiseksi julkisuudessa ei ole ollut tietoa siitä, aikooko itsenäinen Hillsong tulevaisuudessa hakeutua osaksi Assemblies of God -liikkeiden verkostoa, World Assemblies of God Fellowshipia. Pohjoismaissa Hillsong-seurakuntia on Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa.
PääkirjoitusSyksyn aikana on
tullut mahdolliseksi seurata yhä useamman seurakunnan jumalanpalveluksia sosiaalisen median alustojen kautta suorina lähetyksinä eri puolilta Suomea. Yhtä
helposti voi hypätä my...
UutisetTukholman suomalaisessa
helluntaiseurakunnassa, Finska Filadelfiassa, siirryttiin syyskuussa uuteen aikakauteen. Vuodesta 1993 seurakunnan johtajana toiminut Timo Hakkarainen jätti vastuut seurakunna...
UutisetAustralialaislähtöinen Hillsong-seurakuntaverkosto muodostaa oman kirkkokunnan. Australian Assemblies of God-helluntailiikkeeseen tähän asti kuulunut verkosto ilmoitti asiasta hiljattain.
...
UutisetKristilliset naistentapahtumat ovat muuttaneet monen naisen elämän Espanjan pääkaupungissa Madridissa, kertovat Centro Christiano 4C -seurakunnassa naistentyötä tekevät Gladys Rodriguez ja Lidia Cacar...
KolumniVaikka nykyaikana tabut on ajettu alas ja kaikki
hyväksytään, on olemassa asioita, joista ei mielellään puhuta. Yksi
tällainen on selibaatti. On kauhistuttavaa ajatella, että joku puhuu eläm...
PakinaKirjoitan
tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
MielipideRistin Voiton lukijapalstalla on käyty keskustelua eri kastekäsityksistä. Niiden erot ovat syntyneet, kun Uuden testamentin kastekohdat ymmärretään eri tavalla liittyvän veteen. Näin on syntyn...
Mielipide”Lisäksi toivon, että oppisimme lukemaan Raamattua hyvin, pysyisimme sen totuudessa ––”, on suora lainaus Sara Saarelan artikkelista Historian henkiinherättäjä (RV 35).