Helluntaikansa ry:n perinteinen Kevätkonferenssi järjestetään tänä vuonna Kälviän helluntaiseurakunnassa. Tapahtuma on helatorstaina 5. toukokuuta.
Helluntaikansa on itsenäinen yhdistys, joka perustettiin vuonna 2003. Se korostaa vaalivansa paikallisseurakuntien itsenäisyyttä ja on suhtautunut kriittisesti Suomen Helluntaikirkon perustamiseen. Viime vuosina herätysliikkeen ”kirkkopoliittinen” jakautuminen on kuitenkin selvästi lientynyt.
– Helluntaikansa ry:n hallitus tiedusteli meiltä viime vuoden syyskuussa, voisiko Helluntaikansa järjestää Kevätkonferenssin Kälviällä yhdessä paikallisen helluntaiseurakunnan kanssa. Seurakuntana halusimme olla murtamassa vastakkainasettelua Helluntaikirkon ja Helluntaikansan välillä, Kälviän helluntaiseurakunnan johtava pastori Voitto Marjeta kertoo.
– Myös itse lämpenin välittömästi Helluntaikansan ehdotukselle. Olisihan se outoa, jos emme tekisi yhteistyötä helluntailaisten kanssa, kun samaan aikaan teemme yhteistyötä muiden seurakuntien kanssa.
Konferenssin järjestämissuunnitelmista on kerrottu etukäteen niin muille helluntaiseurakunnille kuin Suomen Helluntaikirkon johdollekin. Marjetan mukaan avoimuudesta on tullut kiitosta. Myös paikallisseurakunnan oikeutta päättää itse yhteistyökumppaneistaan on kunnioitettu.
– Meidän on joskus helpompi rakentaa ekumeniaa toisten kirkkokuntien kanssa kuin yhteyttä omien helluntaiveljien ja -sisarien kanssa vain sen vuoksi, että he ajattelevat joistakin kehällisistä asioista eri tavoin, Marjeta harmittelee.
– Haluaisimme vilpittömästi, että Kevätkonferenssin järjestäminen Kälviällä voisi edistää helluntaiherätyksen sisäistä yhteyttä. Toivomme myös, että voisimme olla sillanrakentajina Hämeenlinnan Talvipäivillä 2013 esitetyn julkilausuman hengessä tavoitteena ”keskinäisen ymmärryksen ja veljesyhteyden lisääminen”.
Henkilömuutoksia Helluntaikansan johdossa
Helluntaikansa ry:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Ahosen mukaan Kevätkonferenssi on ollut monille uskoville hengellisesti merkittävä tapahtuma, johon on osallistunut paikkakunnasta riippuen noin 500–1000 kuulijaa.
– Lisäksi ajatuksena on ollut poistaa mahdollisia ennakkoluuloja työtämme kohtaan, olemmehan helluntailaisia sanan varsinaisessa merkityksessä, Ahonen sanoo.
Helluntaikansa ry:n johdossa tapahtuu tänä keväänä henkilövaihdoksia, ja myös Heikki Ahonen on jättämässä paikkansa hallituksessa.
– Olen ollut Helluntaikansan perustamisesta asti hallituksen puheenjohtajana, ja katson, että nyt on aika siirtää viestikapulaa eteenpäin.
Ahosen mukaan helluntaiherätys tarvitsee uuden Pyhän Hengen siunauksen. Ellei näin tapahdu, herätysliike kangistuu ja byrokratisoituu.
– Toiveeni on, että Suomen Helluntaikansa ja Suomen Helluntaikirkko voisivat omalla sarallaan toimia Jumalan valtakunnan parhaaksi, Ahonen vetoaa.
– Elämme länsimaissa suuren luopumuksen aikaa. Nyt tulisi kiistakysymykset jättää vähemmälle huomiolle ja keskittyä selkeään Raamattu-uskolliseen julistukseen. Uskoisin, että tästä löytyy pohjaa Helluntaiherätyksen yhtenäisyydelle myös tulevaisuudessa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...