Hallituksen monet ratkaisut surettavat herätyskristittyjä kansanedustajia
Vaalikauden ensimmäinen vuosi on tarjonnut eduskunnan vapaakristillistaustaisille kansanedustajille enemmän karvaita kuin miellyttäviä makuja.
Huhtikuun 2015 vaaleja luonnehdittiin monesta suusta konservatiivisuuden voitoksi. Myös uuteen hallitukseen valikoituivat isoista puolueista ne, jotka paperilla ovat kaikista arvokonservatiivisimpia. Puheenjohtajista Juha Sipilä (kesk.) ja Timo Soini (ps.) tiedetään tunnustaviksi kristityiksi.
Ei siis ihme, että optimistisimmat arvelivat vaalituloksen voivan jopa hidastaa yhteiskunnan maallistumiskehitystä.
Toisin näyttäisi käyneen. Sukupuolineutraalin avioliittolain liitännäislait menivät sekä hallituksessa että eduskunnassa läpi heittämällä, ja sunnuntaista ja juhlapyhistä tehtiin tavallisia kauppapäiviä. Aborttien tekemiseen liittyvä lakialoite hoitohenkilökunnan omantunnonvapaudesta torpattiin tylyin numeroin. Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyörahoitusta leikattiin roimasti.
Kaikki nämä olivat ratkaisuja, joita herätyskristillisissä piireissä seurattiin tavallista suuremmalla mielenkiinnolla.
– Olen ollut hyvin pettynyt monien kristittyjen kansanedustajien äänestyskäyttäytymiseen. Näyttää siltä, että vaikka henkilöllä olisi kristillinen vakaumus, taustayhteisön paine ajaa oman vakaumuksen edelle, kansanedustaja Antero Laukkanen (kd.) toteaa.
KD:n puheenjohtajalle Sari Essayahille suurin pettymys oli juuri sukupuolineutraalin avioliittolain liitännäislakeja koskeva äänestys. Hänen mukaansa se, että pääministeri Sipilä äänesti lakipaketin puolesta, vaikutti monen keskustalaisen äänestyskäyttäytymiseen: usea edustaja, joka vuosi sitten vastusti itse lakia, kannatti nyt liitännäislakeja.
– Kokoomuksesta puolestaan kaikki ne edustajat, jotka olivat äänestäneet itse lakia vastaan, jättivät tulematta liitännäislakiäänestykseen. Lisäksi kaikki perussuomalaiset ministerit puuttuivat äänestyksestä, Essayah harmittelee.
Kiitosta yrittäjyyden edistämisestä
Itsenäisen Majakka-seurakunnan pastorina tunnettu Laukkanen ja helluntailainen Essayah lukeutuvat eduskunnan vapaakristillisiin yhteisöihin kuuluviin kansanedustajiin. Muita ovat helluntailaiset Mika Niikko (ps.), Toimi Kankaanniemi (ps.) ja Harry Wallin (sd.) sekä Pelastusarmeijaa hengellisenä kotinaan pitävä Sari Tanus (kd.).
Kuusihenkinen joukko on suurempi kuin tiettävästi koskaan aiemmin, ja ylittää selvästi näihin yhteisöihin kuuluvien osuuden koko väestöstä.
Oppositiota edustavat Essayah, Laukkanen ja Wallin lisäävät hallituksen syntilistalle kotimaan vähäosaisten ostovoiman leikkaukset. Kiitosta saa hallituksen pyrkimys pysäyttää valtiontalouden velkaantuminen, edistää yrittäjyyttä ja tavoitella laajapohjaista yhteiskuntasopimusta.
– Positiivisiin asioihin lukeutuvat myös eläkeuudistuksen hyväksyminen eduskunnassa sekä se, että pakolaistilanne ei ole jakanut eduskuntaa vaan asiaa on ratkaistu yhdessä, Harry Wallin pohtii.
Perussuomalaisten Mika Niikko kertoo olevansa pettynyt ministereiden selkärangattomuuteen.
– Heillä ei ollut uskallusta saati ymmärrystä estää maallemme vahingoksi olevan sukupuolineutraalin avioliittolain etenemistä. Huonona muutoksena hän pitää myös uskonnonvapauslain muuttamista niin, että vanhempien pitää jatkossa olla yksimielisiä siitä, mihin uskontokuntaan lapsi liitetään. Muussa tapauksessa lapsi jää ilman jäsenyyttä. Nyt asiasta päättää viime kädessä äiti.
– Yksimielisyysvaatimus voi lisätä uskontokuntiin kuulumattomien lasten määrää ja siten jättää lapsia osattomaksi muun muassa koulun uskonnonopetuksesta ja aamunavauksista, Niikko arvioi.
– Hyvää hallituksen ratkaisuissa on esimerkiksi se, että ikäihmiset on säästetty pahimmilta leikkauksilta ja että omais- ja perhehoitoa kehitetään aktiivisesti. Myös uskonnollisten yhteisöjen toiminta-avustus nousi tänä vuonna 532 000 euroon, kun se on aiemmin ollut 200 000 euroa. Tämä liittyy viime vaalikauden uudistukseen, jota ministeri Päivi Räsänen ansiokkaasti edisti.
Joululahjarahoja jakamassa
Varsinaisessa lainsäädäntötyössä oppositioedustajat voivat vaikuttaa parhaiten valiokunnissa. Esimerkiksi Antero Laukkanen kertoo saaneensa ajettua muun muassa kehityspoliittiseen mietintöön muutamia kansalaisjärjestöjen asemaa tukevia kirjauksia.
Valtiovarainvaliokuntaan kuuluvat Niikko ja Kankaanniemi saivat joulun alla olla mukana jakamassa eduskunnan omia niin sanottuja ”joulurahoja” erilaisiin tärkeäksi katsottuihin tarkoituksiin. Kaksikon ehdotuksesta noin 40 miljoonan euron potista osansa saivat myös kristilliset koulut ja Iso Kirja -opisto.
Kaikki haastatellut kiittelevät eri kirkkoihin kuuluvien kristittyjen edustajien keskinäistä yhteyttä.
– Kansallisen rukousaamiaisen ja joululaulutilaisuuden kautta sekä eduskunnan raamatturyhmän viikkokokouksissa olemme tehneet yhdessä evankeliumin työtä eduskunnan sisällä, Sari Essayah kertoo.
– Olen iloinnut siitä, että meidän kesken on löytynyt hyvä veljesyhteys yli puoluerajojen, vaikka joistakin asiakysymyksistä olemme eri mieltä, Harry Wallin toteaa.
– Olemme myös puheissa antaneet tukea toisillemme, Antero Laukkanen lisää. Toimi Kankaanniemeä ja Sari Tanusta ei tavoitettu haastattelua varten.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...