Kaksi pientä tyttöä kiirehtii kouluun Pakistanin miljoonakaupungissa. He vilkuilevat ympärilleen, koska seutu on levoton. Kolme vuotta sitten, syyskuussa 2013, alueen eräässä kirkossa räjähti pommi kesken sunnuntaijumalanpalveluksen. 80 ihmistä kuoli. Jotain tällaista voi käydä muulloinkin. Silti tytöt ovat onnekkaita: he pääsevät kouluun toisin kuin yli kolme miljoonaa muuta maassa asuvaa lasta, jotka aloittavat tänäänkin päivänsä roskia keräten tai tehtaassa.
Fida on tehnyt vuodesta 2007 Lounais-Pakistanissa lasten koulutus- ja naisten lukutaitotyötä paikallisen kumppaniseurakunnan kanssa, koska lasten valoisampi tulevaisuus riippuu suurelta osin siitä, pääsevätkö he kouluun. Varsinkin tyttöjen koulunkäynti on harvinaista sekä köyhyyden että ääri-islamista nousevien asenteiden vuoksi.
Vaikuttava vastaanotto Viime syksynä Fidan työtä Pakistanissa kohtasi takaisku, kun Suomen hallitus leikkasi ulkoministeriön kehitysyhteistyömäärärahoja ja Fida joutui lopettamaan kaiken hanketyönsä maassa. Niinpä järjestö käynnisti kesän aikana kummihaun tukemaan köyhien lasten ja erityisesti tyttöjen koulunkäyntiä yhteistyöpaikkakunnan kristillisessä koulussa.
Hankkeessa kummiksi pääsee saman tien koko koululle yhden lapsen sijasta.
Pakistanin koulukummiohjelma on herättänyt paljon kiinnostusta yllättävän nopeasti.
– Hanke on lähtenyt loistavasti käyntiin. Tällä hetkellä kummeja on jo 53, Aasian kummilapsityön neuvonantaja Sirkku Lepojärvi iloitsee.
Kummilapsityön asiakaspalvelija Laura Forsbäck kertoo, että tavoitteena on saada 100 kummia Pakistaniin tämän vuoden aikana. Hänkin on hyvin vaikuttunut hankkeen vireästä vastaanotosta.
– Puskaradio on toiminut hyvin. Kiinnostus on ollut niin suuri, että viesti on pienellä mainonnalla lähtenyt leviämään ja moni on vastannut haasteeseen heti. Jo ilmoittautuneet kummit ovat levittäneet tietoa ystävilleen, ja myös he ovat halunneet lähteä mukaan kummeiksi.
Puolet oppilaista tyttöjä
Pakistanin luoteisosassa sijaitseva kristillinen koulu aloitettiin Fidan tuella vuonna 2008. Koulussa on noin 200 oppilasta esikoulusta viidenteen luokkaan. Enemmistö oppilaista kuuluu kristittyyn vähemmistöön, ja noin puolet heistä on tyttöjä.
Kristillisen koulun käytännön arkea pyörittää Fidan kumppaniyhteisö, paikallinen helluntaiseurakunta.
– Koulun opettajat ja henkilökunta ovat seurakunnan väkeä, Sirkku Lepojärvi kertoo.
Hänen mukaansa kummituen avulla mahdollistetaan suoraan lasten pääsy kouluun.
– Jos tukea ei ole, niin lapset eivät välttämättä pääse kouluun, varsinkaan tytöt. Jos köyhällä perheellä on varaa lähettää ainoastaan yksi lapsi kouluun, niin se lapsi on melko varmasti perheen poika eikä tyttö. Tämä on usein köyhien perheiden todellisuus. Perheillä ei ole varaa lähettää kaikkia lapsia kouluun.
Pakistanin perustuslaki takaa kaikille perusopetuksen, mutta köyhyyden takia suuri osa lapsista ei lähde koskaan opintielle. Niinpä moni heistä ei muun muassa koskaan opi lukemaan.
Lepojärvi määritteleekin kummihankkeen tärkeimmäksi tavoitteeksi tarjota hyvätasoista kristillistä koulutusta Pakistanin vähemmistöryhmille. Hän kertoo, että paikalliselle kumppanille, jonka työhön suomalaisten kehitysyhteistyövarojen leikkaukset iskivät aiemmin, kummihanke oli erittäin mieluisa uusi avaus.
– Kumppanin edustajat olivat todella iloisia yhteistyön jatkumisesta kummityön muodossa.
Vaino on arkipäivää
Pakistanissa kristittyjä vainotaan monin paikoin säännöllisesti. Myös Fidan kummikoulu sijaitsee seudulla, joilla kristityt ovat joutuneet kokemaan monenlaista. Heidän elämäänsä kuvasi hiljattain Fidan pakistanilaisen kumppaniseurakunnan pastori järjestön radio-ohjelmassa.
– Syyskuun 2001 New Yorkin terrori-iskujen jälkeen kaikki muuttui. Olemme kokeneet paljon vainoa ja syrjintää. Kristitty vähemmistö on vaikeuksissa, nimettömänä pysyttelevä työntekijä sanoo.
– Meitä ympäröivät monet fanaattiset ja militantit ryhmät, jotka aiheuttavat ongelmia niin Pakistanissa kuin muuallakin maailmassa.
Kumppaniseurakunnan pastori arvioi, että Pakistanin lähes 200 miljoonasta asukkaasta kristittyjä on virallisesti kaksi prosenttia mutta epävirallisesti noin viisi prosenttia. Eron selittää se, että vainot saavat monet uskovat pitämään matalaa profiilia.
– Ihmiset kärsivät sekä fyysisesti että henkisesti. Kristittyjen on vaikea saada työpaikkoja ja virallisia lupia. Heitä vihataan ja syrjitään. Tällaista kristityt kokevat joka päivä.
Sirkku Lepojärvi lisää, että kumppaniseurakuntaankin on kohdistunut yksi pommi-isku niiden yhdeksän vuoden aikana, jona Fida on tehnyt yhteistyötä seurakunnan kanssa. Turvallisuushaasteet ovat edelleen osa jokapäiväistä elämää.
– Kirkkoon tullessaan seurakuntalaisten pitää olla tarkkoja, että tulevat turvallista reittiä. Kirkon ja koulun alueella on koko ajan vartiointi.
Tilausta tulevaisuudenuskolle
Pakistanin koulukummihanke on vasta alussa, mutta muilla Aasian köyhillä alueilla vastaavien hankkeiden on nähty vaikuttavan paljon hyviä muutoksia.
– Esimerkiksi kouluissa on helppo nähdä, miten lapset koulutuksen avulla saavat toivoa tulevaisuuteen paremman työn ja elinkeinon turvin. Yhteisökehityshankkeissa puolestaan pystytään havainnoimaan, miten lasten terveydentila on parantunut, Lepojärvi mainitsee.
Fidan paikallisen kumppaniseurakunnan pastori saa seurata omin silmin sitäkin, miten ulkomaisten kummien tuki nostaa lasten lisäksi myös aikuisia.
– Koulutus auttaa koko perhettä. Tälle on suuri tarve meidän maassamme.
Pastorin mukaan terrorin ja pommiuhan varjossa varttuvat vähäosaiset lapset tarvitsevat ennen muuta tulevaisuudenuskoa.
– Koulu auttaa lapsia säilyttämään kristillisen uskonsa ja uskon tulevaisuuteen. Haluamme tukea heidän perheitään, jotta he voisivat päästä irti köyhyydestä ja elää hyvää elämää kristittyinä. Koulutus tuo apua hengellisesti, fyysisesti ja taloudellisesti, hän tiivistää.
Jutussa ei ole kerrottu tarkkoja tietoja turvallisuussyistä.
Ruut Ahonen
27 euroa muuttaa maaimaa
Fidalla on tällä hetkellä 25 kummikohdetta 14 maassa.
– Niin sanottuja kummisopimuksia on tällä hetkellä 5425 ja kummeja 4561. Osalla kummeista on siis useampi kummisopimus, Fidan kummilapsityön asiakaspalvelija Laura Forsbäck laskee.
Pakistan on järjestön tuorein kummikohde. Forsbäckin mukaan hankkeen kummit paitsi mahdollistavat lasten pääsyn kouluun myös turvaavat sen, että koulu voi kehittyä ja palvella yhä useampia pakistanilaisia lapsia.
Fidan kummiksi voi ilmoittautua järjestön nettisivujen kautta www.tulekummiksi.fi, puhelimitse numeroon 010 505 7700 tai sähköpostitse osoitteeseen o. Suositeltu minimikannatussumma on 27 euroa kuukaudessa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...