Fida aloittaa katastrofiavun Pohjois-Etiopiassa, jossa aseellinen konflikti ja korona pahentavat nälkää
Marraskuussa Etiopian Tigrayn osavaltiossa syttynyt aseellinen konflikti on tappanut satoja ihmisiä ja yli 50 000 on lähtenyt kodeistaan. YK:n humanitaarisen avun koordinointitoimisto OCHA arvioi, että alueella jo runsaat neljä miljoonaa tarvitsee ruoka-apua. Seutuja vaivaa myös vakava koronatilanne.
Miljoonien ruokapula johtuu konfliktin ja koronan tuomista sulkutoimista. Moni kärsi aliravitsemuksesta jo ennen konfliktia, mutta nyt ruoka on kallista ja sitä saa rajallisesti. Vesi ja sähkökin ovat kortilla. Lisäksi tulvat, tuhohyönteisparvet ja rikollisuus heikentävät ruokaturvaa.
Fida alkaa lievittää katastrofitilannetta Tigrayssa jakamalla Guennet-helluntaikirkon sosiaalisen työn järjestön kanssa apua Mekelen kaupungissa. Aluksi 300 perheelle jaetaan viljaa, linssejä, ruokaöljyä ja hygieniatarpeita, sillä puhtaus estää myös koronan leviämistä. Perheille tarjotaan myös psykososiaalista tukea.
– Olemme tunteneet kovaa henkistä painetta pitkittyneen kriisin takia, kahden lapsen pastori-isä Kinfe sanoo.
– Itkemme lastemme kanssa ja rukoilemme Jumalaa, että tämä synkkä tilanne alueellamme menisi pian ohi. Pahinta on nähdä omien lasteni kärsivän ja traumatisoituvan.
PääkirjoitusYhdysvaltojen presidentinvaaleissa ja niiden jälkimainingeissa on ollut hengästyttävä määrä kummallisia käänteitä. Jumalan valtakunnan näkökulmasta yksi ikävimmistä ilmiöistä on ollut Trumpin uude...
NäkökulmaMaailman suurimmat helluntaiuskovien määrät maata kohden löytyvät Etelä-Amerikasta ja Afrikasta. Johnsonin ja Zurlon tutkimuksen mukaan vuonna 2020 maailman suurin lukema oli Brasiliassa, 24,5 mil...
UutisetEvankelista Leevi Ahopelto haaveili Lasse Heikkilän kanssa jo 1990-luvulla hengellisestä musiikkiohjelmasta valtakunnan televisiossa. Unelma on tullut todeksi AlfaTV:n Nyt lauletaan -ohjelman myötä.
UutisetKeskustelu sanan- ja uskonnonvapaudesta ja sen tulevaisuudesta on esillä Turun helluntaiseurakunnan pitämässä paneelikeskustelussa, johon on kutsuttu laajasti poliittisia vaikuttajia. Mukana ovat...
UutisetSuomen Helluntaikirkon hallitus julkaisi 18. tammikuuta seksuaalieettisen kannanoton. Tekstissä tuodaan esiin muun muassa helluntaiherätyksen avioliittokäsitys, ajatus seksuaalisen kanssakäymisen...
ArtikkelitKun saksalainen uskonpuhdistaja Martin Luther (1483–1546) irtaantui katolisesta kirkosta ja sen opeista, oli odotettavissa toisenlainen suhtautuminen juutalaisiin kuin se, mitä valittu k...
MuistolleAino Irja Sinkkonen syntyi Suistamolla 12.6.1927 viisilapsisen perheen vanhimpana. Muiden Karjalan evakoiden tavoin kahdesti kotinsa jättäneenä perhe päätyi lopulta Iisalmeen, jossa valtio au...
MuistolleSuomen Operaatio Mobilisaation (OM) ensimmäinen toiminnanjohtaja Frank Dietzmenehtyi nopeasti edenneeseen syöpään 11.1.2021. Vuonna 1939 syntynyt Dietz oli rakastettu lähetysjohtaja, armoitet...
UutisetMarraskuussa Etiopian Tigrayn osavaltiossa syttynyt aseellinen konflikti on tappanut satoja ihmisiä ja yli 50 000 on lähtenyt kodeistaan. YK:n humanitaarisen avun koordinointitoimisto OCHA ar...