Toissa viikolla tehtäväänsä valittu Euroopan parlamentin puhemies Antonio Tajani on juutalaisyhteisön näkökulmasta mieluisa valinta.
Euroopan rabbien konferenssin puheenjohtaja, rabbi Pinchas Goldschmidt kuvasi Jerusalem Postille tulleensa keskusteluissa uuden puhemiehen kanssa vakuuttuneeksi, että Tajani ”tekee kaikkensa varmistaakseen juutalaisen yhteisön oikeuksien ja turvallisuuden varmistamiseksi”.
– Euroopan on oltava paikka, jota kaikki uskonnot voivat sanoa kodikseen, Goldschmidt sanoi. Tajani sai selkään taputtelua myös Atlantin takaa, jossa Yhdysvaltojen juutalaiskongressi (AJC) uskoi Tajanin ”edelleen vahvistavan Israelin ja Euroopan unionin välistä yhteyttä”.
– Toivomme, että puhemies jatkaa Israelin tukemista uudesta roolistaan käsin, AJC:n puheenjohtaja Jack Rosen sanoi.
Italialainen Antonio Tajani, 63, edustaa keskustaoikeistolaista EPPryhmää, jossa vaikuttavat muun muassa Saksan kristillisdemokraatit sekä Suomesta kokoomuksen, RKP:n ja aiemmin myös kristillisdemokraattien edustajat.
Antonio Tajani on taustaltaan toimittaja ja aloittanut poliittisen uransa Italian parlamentissa. Hän on toiminut kotimaassaan paikallisen juutalaisyhteisön hyväksi. Tunnustukseltaan Tajani on katolilainen.
”Luonteva suunta”
Puhemies Tajanin ensimmäisiä tehtäviä oli viime keskiviikkona pitää pääpuhe Euroopan parlamentissa vietettävän holokaustin muistopäivän seremoniassa.
Muistopäivä päätyi osaksi parlamentin vuosikalenteria aiemman puhemiehen, saksalaisen Martin Schulzin ajamana. Juhlallisuudet kokoavat nykyisin Brysselissä satoja osallistujia.
Holokaustitapahtumaa aikanaan käynnistämässä ollut suomalaisparlamentaarikko Hannu Takkula katsoo, että parlamentin Israel-myönteinen linja jatkuu uuden puhemiehen kaudella.
– Tämä on luonteva suunta Euroopan parlamentlle. Jo Schulzin aikana sävy oli juutalaisten kannalta hyvä.
European Coalition for Israel -ryhmittymän koordinaattori Tomas Sandellin mukaan Tajani on ollut paitsi juutalaismyönteinen myös aktiivinen eri kampanjoissa. Viime vuonna hän piti päässään kipaa juutalaisten kohtaaman väkivallan vastaisessa Wear a kipa -kampanjassa.
– Jos Tajani ei olisi tullut valituksi, on epävarmaa, olisiko esimerkiksi holokaustin muistojuhlalla parlamentissa niin suurta merkitystä kuin nyt on, Sandell arvioi.
Israelilaislääkkeet markkinoille
Antonio Tajani toimi aiemmin talouskomissaarina Euroopan komissiossa. Tälle ajalle sijoittuu kansanedustaja Sari Essayahin (kd) mielestä merkittävä Tajanin Israel-myönteisyydestä kertova toimi. Tajani oli kätilöimässä Euroopan unionin ja Israelin välistä ACAA-sopimusta. Kahdenvälinen kauppasopimus takasi israelilaislääkkeiden pääsyn esteettä Euroopan markkinoille.
– Prosessi oli hiukan erikoinen. Sopimusta vastustettiin tuolloin poliittisista syistä, vuosina 2009–2014 europarlamentaarikkona toiminut Essayah kertoo.
Euroopan parlamentissa on Israelkriittisiä voimia, jotka pyrkivät rajoittamaan israelilaisten tuotteiden vientiä Eurooppaan.
Trumpin avauksia odotellaan
Yhdysvalloissa tammikuussa aloittanut uusi presidentti Donald Trump ilmoittautui kampanja-aikana Israelin ystäväksi. Maailmalla herätti kohua Trumpin aikomus siirtää Yhdysvaltojen Israelin-suurlähetystö Jerusalemiin hallintokaupunki Tel Avivista.
Siirto olisi toteutuessaan Yhdysvaltojen kannanotto sen puolesta, että Jerusalem olisi Israelin jakamaton pääkaupunki. Useimmat maat ovat pitäneet lähetystönsä Tel Avivissa paitsi turvallisuussyistä myös tasapainotellessaan rauhanprosessin osapuolten välillä.
– Yhdysvalloissa suunta on muuttumassa enemmän kuin Euroopassa, Hannu Takkula arvioi.
Väistynyt presidentti Barack Obama korosti Yhdysvaltojen perinteistä linjaa noudattaen Israelin liittolaisasemaa maan rinnalla. Hän esimerkiksi mahdollisti valtakaudellaan merkittävän aseavun Israelille.
Toisaalta Obama osoitti runsaasti sympatiaa palestiinalaisille. Viimeisinä viikkoinaan vallassa hän ensin mahdollisti YK:n turvallisuusneuvoston tuomitsevan päätöslauselman Israelin rakentamille siirtokunnille, ja vielä viimeisinä työpäivinään määräsi republikaanienemmistöisen kongressin pidättämät 221 miljoonan dollarin avustusvarat siirrettäväksi palestiinalaisille.
Virkoja ei voi verrata keskenään
Jos sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa merkittäville poliittisille paikoille on nyt noussut Israel-myönteisiä henkilöitä, merkitseekö se erityisen myönteisen ajanjakson alkamista Israelille?
– Euroopan parlamentin puhemiehen ja Yhdysvaltojen presidentin tehtäviä ei voi laittaa rinnakkain. Ei niistä oikein voi edes puhua samassa yhteydessä, Sari Essayah toppuuttelee.
– Puhemiehellä on tietysti merkittävä poliittinen tehtävä, mutta ei hän toimi itsenäisesti, vaan tuo esiin parlamentin kantoja.
Oma roolinsa puhemiehellä toki on: hän tapaa valtionpäämiehiä ja voi käydä arvovaltaista keskustelua. Euroopan unionia hän ei kuitenkaan henkilökohtaisesti edusta.
– On joka tapauksessa positiivista, että esiin on nyt päässyt poliitikkoja, jotka ymmärtävät Lähi-idän tilannetta myös Israelin näkökulmasta, Sari Essayah sanoo.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...