Elämä Turussa palaa uomiinsa puukotusten jälkeen

Kynttilämeri ja sitä ympäröivä pysähtynyt tunnelma Turun torilla on tullut tutuksi kaupunkilaisille.
Kynttilämeri ja sitä ympäröivä pysähtynyt tunnelma Turun torilla on tullut tutuksi kaupunkilaisille.

Turun torin kulmalta, ensimmäiseltä iskupaikalta, löytyy suuri määrä kynttilöitä, kukkia, muistoesineitä ja kortteja. Paikalle saapuva tuntee kynttilöistä huokuvan lämmön ja aistii merkillisen hiljaisuuden.

 

– Käynti torin kulmalla surmaviikonloppua seuranneena maanantaina oli vaikuttava kokemus. Oli hienoa nähdä se myötätunnon määrä, joka nousee kaupungista. On paljon ihmisiä, jotka myötäelävät ja myötäkärsivät, Turun helluntaiseurakunnan johtaja, pastori  Pekka Havupalo kertoo.

 

 

Bless my Turku

Pekka Havupalo sai ensitiedon iskusta Yhdysvalloissa asuvalta pojaltaan. Hän osasi odottaa, että tuomiokirkossa järjestettäisiin jotain tapahtuman johdosta.

 

– Olin perjantai-iltana yhdeksältä piispan aloitteesta koollekutsutussa kristillisessä rukoushetkessä. Paikalla oli eri kirkkokuntien ja edustajia sekä valtiovallan edustajina muun muassa presidentti Sauli Niinistö ja ministereitä. Myös muiden uskontojen edustajia oli paikalla – ilmeisesti yhteiskuntarauhan takia, Pekka Havupalo arvelee.

 

Havupalo mainitsee tärkeänä yksityiskohtana, miten rukousten ohessa omassa lyhyessä puheenvuorossaan muslimien edustaja sanoutui irti väkivallasta.

 

Lauantaina helluntaiseurakunnan ja Mikaelin luterilaisen seurakunnan yhteisessä Bless my Turku -tapahtumassa järjestettiin hiljainen hetki iskun uhreille.

 

 

Itkevä Jumala

Uusipesula-seurakunta toimii Varissuon lähiössä, jonka 8 000 asukkaasta noin 40 prosenttia on maahanmuuttotaustaisia.

 

– Kun kuulimme iskusta, muutimme koko jumalanpalveluksemme sisällön. Rukouksen, Raamatun tekstien ja musiikin kautta huomioimme eri ihmisryhmiä, paimentiimiläinen  Mikko Kujala kertoo. Hänen saarnansa aiheena oli Itkevä Jumala, se kuinka Jeesus itki Lasaruksen kuolemaa.

 

– Lauantai-iltana nuorten porukalla jalkauduimme Varissuolle. Kohtasimme useita nuorisotyöstä tuttuja maahanmuuttajakotien nuoria. Poliisi oli erikseen ohjeistanut heitä pysymään poissa keskustasta – turvallisuutensa vuoksi.

 

Kujala kertoo, että kaikissa työmuodoissa pyritään antamaan mahdollisuus keskusteluun ja tunteiden läpikäymiseen. Ei ole kiellettyjä tunteita.

 

– Jeesus eli polttopisteessä. Itkevä Jumala, kaiken keskellä. Haluamme rukoilla laaksossa ihmisten keskellä. Seurakunnan tulee kestää elämää. Terrori-iskussa ei ole mitään hyvää. Kaiken tämänkin keskellä on hän, lohdutuksen ja toivon tuoja.

 

 

Älä yleistä ja liioittele

– Tuomitsen puukotukset. Se on ihan pähkähullujen touhua. Puukottaja ei edusta meitä. Toivottavasti kaikki suomalaiset sen ymmärtävät, 33-vuotias IT-alalla työskentelevä muslimi Hasan toteaa sujuvasti suomeksi.

 

Hän on asunut Suomessa 23 vuotta ja määrittelee itsensä uskovaiseksi muslimiksi.

 

Kun tämän tapahtuman seurauksena seurakunnissa mietitään uudestaan turvallisuuskysymyksiä, lienee hyvä muistaa, ettei asioita yleistetä väärin tai liioitella suuresti.

 

 

Ari Vehosmaa

 




35/2017

UutisetHyvä vanhin rakastaa seurakuntaa ja viihtyy sen keskellä. Jyväskylän helluntaiseurakunnassa vanhimmat eivät puutu päivittäiseen johtamiseen
PääkirjoitusSuomen satavuotias Helluntailiike on joutunut sopeutumaan rooliinsa suuren kirkon varjossa ja hakee vieläkin omaa identiteettiään. Menneet vuosikymmenet, joihin mahtuu lahkolaisuuden ja ede...
Miten onHelluntaiseurakunnissa työskentelee pastorien ohella enää kourallinen palkattuja evankelistoja. Kotimaan saavuttavaan työhön on kuitenkin nimetty 21 yhteysevankelistaa eri puolilla maata....
UutisetToimiminen verkossa mahdollistaa syrjässä asuvien tai syrjään jääneiden nuorten tavoittamisen.
UutisetNuorille tarkoitettu Youth Davar -koulutus käynnistyi elokuussa Kokkolan baptistiseurakunnan tiloissa. Paikalla oli yli 30 opiskelijaa eri paikkakunnilta.


Va...
UutisetAikamedia on kehittänyt puhelinvaihteen toimintaa asiakaspalvelussa. Elokuun puolivälissä otettiin käyttöön uusi järjestelmä, joka tarjoaa asiakkaille myös Aikamedian takaisinsoittomahdollisuuden...
UutisetIsku vaikutti saarnoihin turmaviikonloppuna.
UutisetVaasan suomen- ja ruotsinkielisten helluntaiseurakuntien pastorit Tero Koivisto ja Stefan Sigfrids ovat innoissaan tulevasta kaupunkimissiosta.


Seurakuntien yhdess...
UutisetKotimaa-lehden päätoimittaja Mari Teinilän mukaan Helsingin piispa saattaa nousta jopa arkkipiispaakin näkyvämmäksi henkilöksi.


– Nyt kun [Teemu] Laajasalo on niin näkyvä h...
UutisetIslamin rooli perinteisessä persialaisessa kulttuurissa on pienempi kuin arabikulttuurissa.
MuutPersialainen käskynhaltija Tattenai on yksi uusimmista Vanhan testamentin henkilöistä, jonka historiallisuus on osoitettu myös Raamatun ulkopuolisista lähteistä. Kyseisestä käskynhaltija...
UutisetViime vuonna humanitaarisiin avustusoperaatioihin maailmalla kohdistui 158 merkittävää iskua, joissa sai surmansa yhteensä 101 avustustyöntekijää. Iskujen ja kuolonuhrien määrät nousivat hieman edelli...
UutisetJapanissa vuoden 2011 maanjäristyksestä kärsineitä ihmisiä auttaneet kristityt vapaaehtoiset ovat muuttaneet merkittävästi tuhoalueen ihmisten mielikuvaa Jeesukseen uskovista, kristitty t...
Kolumni– Tulkaa meille! Minä tarjoan ilmaisen pizzan ja seurakunta tarjoaa kolme tuntia ilmaista puheaikaa!


Pilke silmäkulmassa pidetty markkinointipuhe oli tarkoitettu ve...
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
ArtikkelitMiksi totuttujen asioiden muuttaminen seurakunnassa on niin vaikeaa? Pieniinkin käytännön asioiden muutosaikomuksiin saatetaan reagoida voimakkaasti tunteella ja kokea muutosesitys loukka...
MuutKlassikkokirjailija puhui suurella äänellä pienistä ihmisistä.
PikavisiittiPalomies-sairaankuljettaja Teemu Niininen joutuu työssään välillä vaarallisiin tilanteisiin. Silti häntä ei ole koskaan pelottanut.
MuutAvioliittoleiri Pieksämäellä lähensi Juha ja Aino-Kaisa Auvista (yle.fi 20.8.).



– Kyllähän mulla on tullut katkeroitumista vuosien saatossa, eikä ne ihan yhdellä leirill...
MielipideJouduin taannoin tilanteeseen, jossa olin kännykällä Facebookia selatessani vahingossa merkinnyt osallistuvani erääseen kotikyläni joogatapahtumaan. Vaikka luulin poistaneeni merkinnän,...
MielipideRakkaus voidaan lajitella moneen eri luokkaan. Voimme esimerkiksi erottaa Jumalan vaikuttaman rakkauden ihmisen lihallisesta rakkaudesta.


Joudumme usein miettimään myös Ra...
MielipideRistin Voiton uutinen ”Näyttämötyön keinoilla vaihtelua seurakuntaelämään” (RV 32) ujuttaa näyttämötaiteen lumoa myös seurakuntiin. Käsinukke-esitykset sopivat kyllä hyvin lapsityöhön nii...
MielipideIhmisiä on kuollut. Toisia on haavoitettu. Terroristinen väkivalta on tuonut näkyviin pahuuden kasvot. Minun Turkuni on vereslihalla, järkyttynyt, peloissaan ja vihainen.

Jumala, lohduta minun...
MuutUuden lapsityömuodon tavoitteena on tuoda lisätä ylistykseen luovuutta ja lapsille luontaista toiminnallisuutta.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan