Mertiörannan keskuksessa järjestettiin 20.–21. elokuuta Torreviejan Kotikirkon eli suomalaisen helluntaiseurakunnan järjestämä kokoontuminen.
– Olemme kokeneet hyväksi järjestää tapaamisen Suomessa kesällä, monien muiden tavoin lähinnä talvisin ja syksyisin Espanjassa asuva seurakunnan johtaja Raine Roihuvuo kertoo.
Tapahtumassa puhuivat Roihuvuon lisäksi muun muassa Olavi Eskola ja Jani Lindroos. Musiikista vastasivat Leukku Steenroos ja Hymnos-kuoro.
Perjantai-iltana juhlaväki kokoontui tilaisuuteen, jossa yksi uskovista meni kasteelle.
– Koimme, että Herran henki oli juhlilla meitä lähellä. Monet kokivat uudistusta ja murtumista.
Toimintaan tutustuttiin
Kesäpäiville kokoontui kaikkiaan noin 150 osallistujaa.
– Mukana oli monenlaisia ihmisiä. Osa ei ole välttämättä itse käynyt Costa Blancalla, eli Aurinkorannikolla, Raine Roihuvuo kertoo.
Hengellisten tilaisuuksien ohella päivillä annettiin infoa Kotikirkon toiminnasta, espanjalaisten keskuudessa tehtävästä työstä ja Costa Blancan aurinkoisista olosuhteista.
Lauantai-iltana rannalle viritettiin nuotio, ja juhlaväki pääsi makkaran paistoon. Kolehti tapahtumassa kerättiin muun muassa Espanjassa tehtävän lapsityön tukemiseksi.
MuutLuomiskertomuksen mukaan työn tekemisellä on itseisarvo. Kaupan kassa ja bussikuski voivat toteuttaa Jumalan tarkoitusta yhtä lailla kuin pastori tai rofessori.
MuutSana-albumi kokoaa Iso Kirja -opiston vuodesta 1997 asti tuottamien musiikkiryhmien, bändien ja kuorojen parhaimmiston. Opistoon on aina tullut taitavia muusikoita, ja kuten levy osoittaa, ei musiikin...
MuutOn aina mukava kuulla uusia lauluja, ja tällä kertaa niitä on koko levyllinen. Monen artistin säestäjänä ja monipuolisena muusikkona tunnettu Risto Huvila on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut laul...