Arvot välittyvät ilon kautta

Arniika Kuusiston tutkimuksessa nuoret kokivat seurakunnan pääosin myönteisenä ympäristönä, jossa syntyi suhteita eri sukupolvien välille.
Arniika Kuusiston tutkimuksessa nuoret kokivat seurakunnan pääosin myönteisenä ympäristönä, jossa syntyi suhteita eri sukupolvien välille.
Vielä 1980- ja 1990-luvuilla moni adventtikirkkoon kuuluvan perheen lapsi oli koulunsa ainoa kasvissyöjä. Siinä missä muut oppilaat kauhoivat ruokatunnilla makkarakeittoa valtavasta sammiosta, vegetaristia odotti pieni kattila, jonka päällä oli etunimellä varustettu maalarinteippi.

Adventtikirkon piirissä arvostetaan terveellisiä elintapoja ja vietetään pyhäpäivää lauantaina. Kun vähemmistöön kuuluva joutuu selittämään elämäntyyliään toisille, omatkin identiteettipohdinnat saattavat nousta pintaan.

Dosentti Arniika Kuusisto on tutkinut nuorten kokemuksia uskonnollisesta kotikasvatuksesta. Alun perin hän kiinnostui siitä, miten vanhempien arvomaailma välittyy lapsille ja miksi jotkut nuoret päätyvät rakentamaan oman maailmankuvansa tietoisesti toisin.

– Olin opettajana työskennellessäni ja lähipiirin perheitä seuratessani huomannut, että joillekin lapsille vanhempien arvot tuntuvat välittyvän lähes sellaisinaan, kun taas joillekin tulee ikään kuin vastareaktio.

Kiinnostus aihepiiriin johti lopulta siihen, että Kuusisto väitteli Helsingin yliopistolla  filosofian tohtoriksi vuonna 2011. Hän haastatteli tutkimustaan varten nuoria aikuisia ja teini-ikäisiä, jotka olivat kasvaneet adventtikirkon piirissä. Ääneen pääsivät myös nuorten
vanhemmat.

Ehdottomuuden kääntöpuolia

Kuusisto käytti yhtenä taustateorianaan yhdysvaltalaisten Malcolm Bullin ja Keith Lockhartin tutkimusta sukupolvien ketjusta arvomaailman rakentumisessa ja uskonnollisen perinteen siirtymisessä. Ensimmäisen polven uskovilla on yleensä vahva palo uskonasioita kohtaan ja mustavalkoistakin ajattelua, kun taas heidän jälkeläistensä mielipiteissä näkyy enemmän harmaan sävyjä.

Bullin ja Lockhartin mallissa on tarkasteltu adventismia kolmen sukupolven ajan. Kuusiston  aineistossa oli mukana myös neljännen ja viidennenkin polven adventisteja. Heistä monet olivat päätyneet seurakunnan tukipilareiksi.

– Jos siinä vaiheessa suvun ketjua tekee ratkaisun, että edellisten sukupolvien arvot ovat
henkilökohtaisesti tärkeitä, yksilö saattaa tietoisesti ottaa seurakunnassa ylläpitäjän tai vastuunkantajan roolin.

Tutkimusaineistoa tarkastellessaan Kuusisto huomasi, että vanhemmat voivat arvokasvatuksessaan kallistua erilaisiin äärirooleihin: kasvatustyyli voi olla turhan tiukka tai toisaalta epäjohdonmukainen.

– Jos äidin tai isän sana on yhtä kuin Jumalan sana eikä sääntöjä osata tai ymmärretä  perustella, uskonnollisesta elämäntavasta voi välittyä lapselle ehdoton ja elämänpiiriä kaventava kuva. Moni nuorista koki, että liian ehdoton kasvatus voi aiheuttaa vastareaktion.

– Toisaalta taas jos lapsesta näyttää siltä, että usko ja seurakunta eivät ole vanhemmille kovin tärkeitä, ei hänkään ehkä koe niitä merkityksellisenä.

Rutiinit tuovat turvaa erityisesti pienille lapsille, mutta järjestelmällinen pakottaminen ei tuota hyvää hedelmää. Kuusisto peräänkuuluttaa iloa ja merkityksellisyyden tuntua arvojen välittämisessä.

– Joku haastateltavista kutsui pyhäpäivää ”hengelliseksi karkkipäiväksi”, jolloin perhe kävi kirkossa ja teki sen jälkeen jotain hauskaa yhdessä kuten lähti retkelle. Jos on itse kokenut pyhäpäivän viikoittaisena huippuhetkenä, on luonnollista, että samaa haluaa tarjota aikanaan omille lapsilleen.

Lapselle on tärkeää tietää, miksi perhe toimii niin kuin toimii ja miksi esimerkiksi kirkossa käydään. Kun kyseleminen ja kyseenalaistaminen on sallittua, lapsella on aito valinnanvapaus ja tilaa kehittää omaa maailmankatsomustaan pienestä pitäen.

Kuusisto muistuttaa, ettei lapsi koskaan ole puhtaasti vanhempiensa valintojen summa. Ympäristötekijöiden lisäksi myös yksilölliset seikat vaikuttavat siihen, millaiset arvot nuori lopulta päättää omaksua.

– Sisarukset saattavat muistella lapsuuttaan hyvinkin erilaisilla tavoilla. Saman tilanteen on yksi kokenut myönteisesti ja toinen ahdistavana. Muun muassa persoonallisuus ja se, millaiseen kohtaan perheen kehityskaaressa kukin lapsista on syntynyt, vaikuttavat siihen, miten yksilö lapsuuttaan muistelee.

Vanhemmat apuna valinnoissa

Kodin arvot vaikuttavat tutkimusten valossa aikuisuuteen asti. Nuorena kuitenkin myös kavereiden mielipiteet tulevat yhä tärkeämmiksi.

Kuusisto haastatteli tutkimustaan varten sekä kunnallista että kristillistä koulua käyviä nuoria. Yllättäen ympäristöllä ei ollut vaikutusta siihen, kuinka vahvaksi nuoren identiteetti uskovana rakentui. Samaan tulokseen vain päästiin eri reittejä.

– Kunnallisessa koulussa monen uskovan nuoren identiteetti muodostui vahvaksi sitä  kautta, että hän joutui puolustamaan arvojaan itselleen tai muille. Oli pieniä ja isompia valintatilanteita, joissa omat arvot saattoivat olla ristiriidassa kaveripiirin arvojen kanssa. Kristillisessä koulussa identiteetti puolestaan vahvistuu me-hengen kautta.

Kuusiston haastateltavat kertoivat tilanteista, joissa piti esimerkiksi päättää, lähteekö kaveriporukan mukana vappuna ryyppäämään. Jotkut kertoivat miettivänsä asiaa siltäkin kannalta, millaisen kuvan uskovista he antavat kavereilleen.

– Eräs poika kertoi menneensä porukan mukaan mutta olleensa juomatta. Hän oli ratkaisuunsa tyytyväinen, sillä se ei asettanut häntä sosiaalisten kuvioiden ulkopuolelle. Eräs toinen haastateltava oli samankaltaisessa tilanteessa päätynyt toimimaan arvojensa
vastaisesti, mikä harmitti häntä jälkeenpäin.

Voisi ajatella ongelman ratkeavan helposti sillä, että vanhemmat kieltävät moiset kekkerit kokonaan. Kuusisto ei kuitenkaan suosittele sanelupolitiikkaa.

– Tässä opetellaan tekemään omia valintoja siitä, mikä on omien arvojen mukaista elämää. Eihän kaikkiin nuoren kohtaamiin yksittäisiin arkitilanteisiin löydy yksiselitteistä vastausta Raamatusta. On hyödyllistä joutua harjoittelemaan arvovalintoihin liittyvää päätöksentekoa jo ennen aikuisuutta.

Vanhemmat voivat olla apuna pohdinnoissa, esittää kysymyksiä ja tarjota vaihtoehtoisia  näkökulmia. Jos keskusteluyhteys on hyvä eikä nuoren tarvitse pelätä aikuisten reaktioita, hänellä on matala kynnys ottaa esiin itseään askarruttavia asioita.

– Toki ikä vaikuttaa, mutta pienenkin lapsen kanssa voi keskustella suurista asioista, selittää ja perustella. Joskus aikuinen joutuu kieltämään lapselta jotakin sellaista, mikä on tälle tärkeää. Tällöin lapsen on hyvä tietää, että vanhemmat suhtautuvat pettymykseen
myötätuntoisesti.

Vaikka päävastuu kasvatuksesta on vanhemmilla, yhteisö voi osaltaan tukea sitä. Kun samaan kaveripiiriin kuuluvien perheillä on samankaltaiset säännöt, niiden noudattaminen on luontevaa.

Nuorelle ei kuitenkaan ole hyväksi kasvaa kokonaan samanmielisten kuplassa, jossa  ulkopuoliset koetaan uhaksi.

– Kun nuori sitten tutustuukin esimerkiksi opiskelupaikassaan kivoihin ja vilpittömiin ihmisiin ryhmänsä ulkopuolelta, hän huomaa käsityksensä ”maailmasta” olleen vääristynyt, ja opitut arvot menettävät uskottavuuttaan.

Uskonto ei saisi olla tabu

Yhteiskunta on muuttunut viime vuosikymmeninä moninaisemmaksi. Kasvissyöjä ei enää pistä silmään koulun ruokalassa, kun yksi jos toinenkin noudattaa jotakin erikoisruokavaliota. Erilaisuuden sietäminen kuuluu asiaan.

Kuusisto huomaa kehityksessä kuitenkin toisenkin linjan. Kun yhteiskunta maallistuu, monelle käy yhä vaikeammaksi ymmärtää niitä, joiden valintoja usko ohjaa.Kyse ei ole välttämättä empatian puuttumisesta vaan siitä, että ajattelutapa on vieras.

Kuusisto on väitöskirjansa jälkeen tutkinut monikulttuurisia kouluja ja päiväkoteja ja sitä kautta erilaisista katsomuksellisista taustoista tulevien lasten arvoja sekä identiteetin rakentumista. Kaikki pohtivat nuoruudessaan samoja kysymyksiä: kuka olen, mihin
uskon ja mikä on minulle tärkeää.

Lapset ovat usein hyvinkin tietoisia myös vanhempiensa valinnoista, mutta joissakin  perheissä uskonnosta ei keskustella lainkaan. Tätä Kuusisto harmittelee.

– Olisi tärkeää, että vanhemmat kertoisivat lapsilleen, mitä ja miksi uskovat ja eivät usko, ja mitä kaikkea suvun katsomukselliseen historiaan kuuluu. Sen kautta lapselle rakentuu oma paikka katsomusten kentällä. Se voi toimia lähtökohtana omien arvojen ja maailmankuvan
pohtimiselle.

– Jos uskonto on tabu, lapsella ei ole välineitä käsitellä uskontoihin ja katsomuksiin liittyviä
kysymyksiä. Tällöin hän voi olla alttiimpi kritiikittömälle vaikutteiden omaksumiselle


Kuka

Arniika Kuusisto
» FT, dosentti, lehtori Helsingin yliopistossa
» väitöskirja adventistinuorista palkittiin vuoden 2011 parhaana
kasvatusalan väitöskirjana
» tutkii moniarvoisuutta ja kulttuurien kohtaamista kouluissa
ja päiväkodeissa
» naimisissa, kahden tytön äiti


Säde Loponen


40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja