Armeijakiistely ei kiinnosta nykynuoria - Kotitausta näkyy nuorten miesten valinnoissa

Keskustelua aseellisen palveluksen etiikasta käydään yhä seurakuntien nuorten parissa, mutta keskustelun sävy on loiventunut takavuosista. Kuvituskuvassa varusmiessoittokunta Lahdessa vuonna 2018. Soittokunta oli menneinä vuosikymmeninä monen aseettomana palvelleen helluntailaisen nuoren miehen palveluspaikka armeijassa. (Wikimedia Commons)

Helluntaiseurakuntien nuorten suhde maanpuolustukseen on keventynyt, ilmeisesti muun yhteiskunnallisen kehityksen myötä.

Tilannekuva muodostuu Ristin Voiton helluntaiseurakuntien nuorisopastoreille viime viikolla tehdyn kyselyn perusteella.

Nuorisopastoreilta kysyttiin muun muassa, minkälaisia näkökulmia nuorilla nykyisin on maanpuolustukseen ja kiinnostaako varusmiespalvelus myös tyttöjä. Myös nuorisopastoreiden omaa kantaa varusmiespalvelukseen kysyttiin.

"Nuorten pohdinta on monesti käytännöllistä."

– Nuorten pohdinta on monesti käytännöllistä. Mietitään, kuinka paljon aikaa haluaa asepalvelukseen tai siviilipalvelukseen käyttää, eräs vastaaja määritteli.

Asepalveluksen puolesta puhuu lyhentynyt palvelusaika. Lyhimmillään viisikuukautinen varusmiespalvelu ei esimerkiksi sotke opiskelujen aloitusta.

Nuorisotyöntekijöiden vastauksissa kuulsi trendi, jossa maanpuolustuskeskustelu saa yhä vähemmän dramaattisia sävyjä. Yhä useampi nuori mies on tehnyt asiassa ratkaisunsa omakohtaisena pohdintana, eikä prosessiin ole otettu mukaan seurakuntaa tai kaveripiirejä. Eettistäkin pohdintaa toki on, mutta se ei nouse usein keskustelunaiheeksi esimerkiksi nuortenilloissa.

– Osa olettaa sivarin olevan oikeampi vaihtoehto ja osa taas toisinpäin.

Nuorisotyössäkin vaikuttava Imatran helluntaiseurakunnan pastori Petri Melander kuvailee nuorten kanssa käymiään keskusteluja usein pikemminkin toteaviksi, ei niinkään aihetta puntaroiviksi.

– Pojat nykyisin lähinnä kertovat, minne ovat menossa ja milloin palvelus alkaa.

Imatralta ei Melanderin muistin mukaan ole viime vuosina lähdetty siviilipalvelukseen.

– Tähän saattaa vaikuttaa se, että olemme rajan lähellä. Meillä päin seurakunnissa myös on ihmisiä, jotka ovat töissä Rajavartiolaitoksella tai Puolustusvoimissa. Ehkä täälläpäin nuorille on luonnollista mennä armeijaan.

Eräs kyselyyn vastanneista nuorisopastoreista katsoi, että ”vanhempien suhtautuminen näkyy nuorten mielipiteissä”.

Myös toinen vastaaja katsoi kodissa omaksuttujen ajatusten näkyvän nuorten ratkaisujen taustalla.

– Lähtökohtaisesti sivarikodista lähdetään sivariin ja inttikodista inttiin, vastaaja kirjoitti.

Maanpuolustuskysymysten syvempi eettinen pohdinta oli yleisempää nykynuorten vanhempien nuoruudessa. Aiheesta taitettiin peistä säännöllisesti esimerkiksi Ristin Voiton Helluntainuori-liitteen keskustelupalstalla.

– Kyllä silloinkin oli vahvana se kanta, että jokainen saa itse valita, meneekö aseelliseen, aseettomaan tai siviilipalvelukseen, Petri Melander, 49, kertaa 1990-lukua.

Melanderin mukaan aseettomalla varusmiespalveluksella tai siviilipalveluksella oli vahvempi kannatus.

– Ja paljon nykyistä enemmän oli niitä, joiden mielestä kanta ei ollut oikeastaan edes valittavissa, vaan se ole luettavissa suoraan Raamatusta, Melander muistelee.

Monille Raamatun Älä tapa -käsky ja kehotus vihamiehen rakastamiseen ja toisen posken kääntämiseen muodostavat perusteet suhtautua pidättyvästi maanpuolustukseen.

Kyselyn vastauksissa eräs vastaajista totesi, että ”On selvä, että kaikissa tilanteissa nuoren ei välttämättä ole hyvä käydä varusmiespalvelusta”.

– Kuitenkin armeija on osa suomalaisten nuorten miesten kasvuprosessia ja myöhemmässä vaiheessa moni kokee itsensä ulkopuoliseksi vaikkapa miesten solussa, jos keskustelu ohjautuu armeijatarinoihin, eikä ole itse käynyt varusmiespalvelusta.

Erään vastaajan mukaan nuorten ”eettiset ja moraaliset pohdinnat monesti keskittyvät tappamiseen ja väkivaltaan, sekä toisaalta velvollisuuteen toimia ja toisaalta vapauteen kieltäytyä aseellisessa sotatilanteessa”. Osalla nuorista painottuu kanta, jossa kristittyjenkin on tarvittaessa velvollisuus ”edustaa esivaltaa, joka kantaa miekkaa”.

Petri Melanderin mielestä olisi suotavaa, että nuorisotyön piirissä keskusteltaisiin enemmän myös maanpuolustuksen kysymyksistä.

– Nuorelle tulisi tarjota eri tulokulmia pohtia asiaa. Ei niin, että tarjotaan jokin valmis malli.

Melander uskoo, että kysymys saattaa edelleen aiheuttaa nuorelle voimakkaita sisäisiä ristiriitoja.

– Esimerkiksi itse aikanaan aloin vasta jälkikäteen miettiä maanpuolustusasiaa enemmän. Syyllisyyttä tässä kysymyksessä tunnettiin varmasti suuntaan ja toiseen, eivätkä ihmiset aidosti olleet vapaita päätöksessään, Melander pohtii.

”Ammuin puukepillä ja huusin pum-pum”

Pastori Petri Melander palveli aseettomana varusmiehenä 1990-luvun alkupuolella Riihimäellä.

Tuolloin aseettomat miehet otettiin mukaan ampumaharjoituksiin, ja varusteeksi annettiin jotakin asetta markkeeraavaa kättä pidempää.

– Tähtäilin muiden mukana puukepin kanssa ja huusin pum-pum, Melander muistelee hymyillen.

Kepit ja harjanvarret ovat jääneet armeijan koulutusohjelmista sittemmin pois. Aseettomat sotamiehet ovat useimmiten lääkintä-, huolto- ja kuljetustehtävissä.

Aseettoman palveluksen suosio on hiipunut. Nykyisin sen valitsee alle 50 varusmiestä vuosittain. (AT)