Vaaleanpunainen uusi reppu on hieno. Anni Selkälä, 7, nostaa sen selkäänsä tottuneen näköisenä. Koululaukkua, jonka sisällä on penaali ja kyniä, on jo selvästi kokeiltu ja siihen on saatu tuntumaa. Äiti asettelee vaaleita hiuksia, jotka soljahtavat pitkin selkää.
Menemme ottamaan kuvia juttua varten. Koulun pihalle ei vielä mennä, kodin läheinen leikkikenttä saa toimia taustana.
Selässä kevyesti painava koulureppu, alkavan syksyn kevyesti kosteat aamut, kengissä rapiseva koulun hiekkainen piha. Pieni mukava jännitys, tutun kaverin näkeminen uusi takki päällä, luokkahuoneen tuoksu.
Koulun alkamiseen liittyy paljon tuntemuksia, jotka syöpyvät kehon muistiin. Moni aikuinen on ne jo melkein unohtanut. Ekaluokkalainen Anni on yksi tuhansista, jotka saavat niihin ensikosketuksensa tällä viikolla.
Anni tulee käymään vielä usein tutuksi tulleella leikkikentällä. Tästä syksystä alkaen hän on kuitenkin jo hiekkakakkuja taputtelevaa päiväkoti-ikäistä reilusti isompi lapsi – ihan oikea koululainen.
Eskari helpottaa kouluun siirtymistä
Koulutiensä aloittaa Suomessa tänä syksynä kaikkiaan lähes 60 000 ekaluokkalaista. Lähes kaikilla, kuten Annilla, on takanaan jo esikoulu- eli eskarivuosi.
Äiti Tanja Selkälän mukaan eskari loiventaa koulun alkamiseen liittyvää muutosta. Tiettyyn säännöllisyyteen ja ryhmässä toimimiseen on jo opittu, ja eskarissa on harjoiteltu myös hieman kansalaisen perustaitoja kuten lukemista ja laskemista.
Harppauksen tuntua Annin kohdalla vähentää myös tuttu paikka, Järvenpäässä toimiva Keski-Uudenmaan kristillinen koulu, jonka yhteydessä päiväkoti Petra toimii. Aloittava ekaluokka on myös Annille tuttu porukka, samat iloiset vesselit tulivat tutuiksi jo Petrassa.
Koulussa on muutakin tuttua: siellä tulevat päivittäin vastaan isoveljet Lenni, 9, ja Peetu, 12.
Polttopalloa ja hippaa
Annista kuulostaa kivalta, että koulussa tulee läksyjä.
– Tykkään laskutehtävistä, Anni sanoo.
Niin ja ne välitunnit. Ne ovat kivoja.
Viime aikoina Anni on pelannut paljon lipunryöstöä. Siinä vastustajan lippua, eli vaikkapa jotain tiettyä esinettä, yritetään saada kuljetettua omalle alueelle. Anni kertaa innostuneena pelin sääntöjä. Muutkin nopeus- ja kisaleikit, kuten polttopallo ja hippa, tuntuvat olevan liikunnallisen tytön sydäntä lähellä.
Anni rakastaa myös laulamista ja esiintymistä. Pitkin kesää on tullut tehtyä erilaisia esityksiä isoveljien kanssa. Viimeksi muutamaa päivää aiemmin vuorossa oli merirosvoaiheinen näytelmä.
Annin lempimusiikki on ”reipasta”. Tuttuja ja rakkaita ovat muun muassa Jippii-laulut. Yksi mukavista harrastuksista on myös tanssi. Taidetanssi, johon Anni osallistuu, on vähän kuin lasten nykytanssia. Hitaat tanssiliikkeet ovat enemmän Annin juttu kuin nopeat.
Anni odottaa myös käsityötunteja.
– On mukavaa puuhailla ja askarrella kaikenlaista.
Annin lempiruoka on kaurapuuro. Toivottavasti sitä on usein tulevana vuonna.
Tyttöjen juttuja
Ystävät ovat tytölle tärkeitä. Kesällä on tullut vietettyä aikaa erityisesti vuotta vanhemman Mintun kanssa.
– Hyvä ystävä on sellainen, johon voi luottaa ja jonka kanssa on kiva olla, Anni määrittelee.
Minttu on Annin mielestä rauhallinen ja hauska.
– Me jutellaan vaikka siitä, mitä voitaisiin tehdä ja milloin voitaisiin olla yökylässä.
Anni oli kesällä Mintun luona ensimmäisen kerran yksin yötä. Se oli mukava kokemus.
Kun aikuinen toimittaja yrittää udella, mitä leikkiä tytöt leikkivät yökylässä, vastauksena on vieno virnistys.
– En voi kertoa. Se on salaisuus. Toimittaja huokaa. Poikien tehtävänä lienee läpi elämän kärsiä raastavasta epätietoisuudesta, kun tytöillä on aina ne tyttöjen jutut ja pienet salaisuudet, joista ei hiiskuta kuin parhaalle kaverille.
Ilmapiiri vaikuttaa lapseen
Selkälöille kristillinen koulu on sydämen asia. Kaikki kolme lasta ovat käyneet koulua alusta saakka Peetua lukuun ottamatta, joka oli kaksi ensimmäistä luokkaa kunnan koulussa. Kristillinen koulu on itse asiassa järvenpääläisperheen kotoa katsoen toiseksi lähin peruskoulu, joten se on tässäkin suhteessa varsin luonteva valinta.
Monien muiden kristillisen koulun valinneiden perheiden tavoin Selkälöilläkään ensimmäisenä myönteisenä asiana koulusta eivät nouse mieleen uskovaisten laulut, leikit ja ruokarukoukset.
– Kristillisessä koulussa on hyvä ilmapiiri, Tanja Selkälä sanoo.
– Monenikäiset ovat osa samaa yhteisöä. On hienoa seurata, kuinka lapset leikkivät yli ikäluokkarajojen. Itse esimerkiksi muistelen, että koulussa leikin aikanaan vain oman ikäisteni kanssa.
Kysymys on isosta arvokokonaisuudesta, ei vain siitä, että hengelliset asiat ovat läsnä kouluarjessa.
”Kun kavereillakin on”
Selkälöiden perheessä eletään mukavaa vaihetta, kun lapset alkavat jo olla melko omatoimisia, mutta porukka pysyy selkeästi kasassa ja on valmis ja halukas toimimaan yhdessä. Arkea rytmittävät lasten harrastukset, rangereissa touhutaan maanantai-iltaisin ja seurakunnassa käydään sunnuntaisin.
Hiljalleen kuvioon hiipivät nuoruusiän haasteet. Nyt on jo tuttua se, että lapset tunnetusti harrastavat hiljaista tavaravertailua.
– Kyllä meilläkin on usein kuultu lause, ”kun kaikilla muillakin on”. Meillä ollaan kyllä aika kivikautisia, Peetu sai nyt netin puhelimeen, Tanja Selkälä sanoo huvittuneena.
Takana hieno kesä
Muistellaan vielä hetki kesää – äskenhän se vasta päättyi. Tai oikeastaan se jatkuu vielä kauniina elokuuna. Lehdet ovat yhä visusti paikallaan puiden oksilla, mansikoitakin kypsyy kuulemma vielä yksi kunnon sato.
Selkälän perhe touhusi kesällä paljon yhdessä. Asko-isällä oli mahdollisuus pitää nyt pitkä loma, ja kuuden viikon aikana käytiin muun muassa Helsingissä, Lahdessa ja Imatralla Saimaavesipuistossa.
Ja tietysti elettiin rentoa, aikataulutonta kesälomaa. Uimarannatkin tulivat taas tutuiksi.
– Osaan uida sammakkoa, koiraa ja kissaa, Anni kertoo.
Uimahallissa on tytön mielestä kivointa uida, sinnekin pääsee taas kun halli kesän jälkeen on avautunut.
Artikkelit30.11.2023 | Kirsi Koski-Kujala Jo sadan vuoden ajan diakonia on ollut merkittävä osa helluntaiherätyksen lähetystyötä. – Köyhyys on tullut lähettejä vastaan kaikkialla, ja Jumalan r...
ArtikkelitEero Ketola (15.3.2023) Roomalaiset valmistivat loistavalla ammattitaidolla Via Egnatian, valtatien, joka halkaisi laajan Makedonian maakunnan Adrianmereltä Mustallemerelle saakka. Tie alkoi...
ArtikkelitAnniina Jakonen Kun Aikamedian graafinen suunnittelija ja Toholammin helluntaiseurakunnan oto-seurakuntapastori Karen Hagqvist aloittelee työpäiväänsä kotonaan Kokkolassa, on Aikamedian etäty...
ArtikkelitMonet lähetysjärjestöt, mukaan lukien Fida International, ovat luopuneet teltantekijä-nimikkeestä ja siirtyneet käyttämään globaali ammattilainen -termiä. Yhä useammat lähetystyöhön valmistautuvat...
ArtikkelitRick Warren Paavali kirjoittaa hengellisestä kasvusta kirjeessään efesolaisille.1 Hengellisen kasvun lopullinen tavoite on tulla Jeesuksen kaltaiseksi. Tämä on ollut Jumalan suunnitelma alun...
ArtikkelitEero Ketola Juutalaisvastaisuus voimistui 1800-luvun lopulta lähtien maailmassa ja erityisesti Itä-Euroopassa. – Esimerkiksi Romaniassa tapahtui väestömäärään nähden vuosis...
ArtikkelitJoulunaikaan seurakunnissa järjestettiin joulukonsertteja. Oli ilahduttavaa nähdä ja kuulla, miten monipuolista musiikki oli ja kuinka paljon konserttien eteen o...
ArtikkelitMaailma tulee tuskin enää koskaan olemaan entisensä. Pandemia on muuttanut valtioiden, yksiöiden ja seurakuntien toimintatapoja. Muutos on koskettanut myös lähetystyötä. Kun koronap...
ArtikkelitNäin nuorena kitaristi Jimi Hendrixin konserttitaltioinnin 1970-luvulta. Pohdimme seuraavana päivänä konsertin rumpusooloa soitonopettajani kanssa. Rumpalilla oli halua ja intoa, mu...
ArtikkelitLapsuuteni kotiseurakunnassa Lempäälässä kolehdin kantamisesta vastaava Tapsa kysyi minua usein avukseen. Vastaavasti iäkäs ja koukkuselkäinen Jalo esitteli tois...
ArtikkelitPaavali kirjoittaa korinttilaisille: ”Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta.” Seurakunnat alkavat nyt avautua pi...
ArtikkelitIvalon helluntaiseurakunnan lasten- ja nuortenleireillä oli aikoinaan tapana iltaisin pitää vapaaehtoisia rukouskokouksia. Niihin osallistui yleensä suurin osa leiriläisistä. Näin ol...
ArtikkelitEnsi viikolla vietämme uskonpuhdistuksen muistopäivää eli reformaation päivää. Meille protestanteille uskonpuhdistus on tärkeä ja arvokas muistutus konkreettisesta ja radi...
ArtikkelitHeprealaiskirjeen (11:1) mukaan usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ja varmuus siitä, mikä ei näy. Usko siis synnyttää luottamusta myös tila...
ArtikkelitJumala ei antaisi meille synnynnäisiä kykyjä, tietynlaista luonnetta, hengellisiä lahjoja ja tietynlaista elämänkokemusta, ellei hän haluisi käyttää niitä. Opettelemalla ymmärtämään niitä viit...
ArtikkelitJo Pontius Pilatus kysyi otsikon tavoin. Kysymys on ajankohtainen, koska elämme niin sanottua totuuden jälkeistä aikaa. Tällä tarkoitetaan kulttuuria, jossa...
Artikkelit”Tule, Jeesus, takaisin, vedä meidät luoksesi kirkkauteen, kanssasi taivaaseen.” Nämä siunaavat sanat helisivät korviini etsiessäni Spotifysta jotakin Jeesuksen paluu...
ArtikkelitAikamedian, Suomen Helluntaikirkon ja IK-opiston yhteinen kirjaprojekti tuottaa vuosina 2021–2025 kymmenosaisen kirjasarjan, joka sanoittaa helluntaiteologiaa ja vahvistaa seurakunnallista op...
ArtikkelitEfesolaiskirje on kirjoitettu Roomassa, ja se on yksi niin sanotuista vankilakirjeistä. Ennen Roomaan tuloaan Paavali oli ollut tutkintavankeudessa Kesareassa yli kaksi vuotta.1 Kesarea...
ArtikkelitEpävakaa tilanne Euroopassa leviää. Kiina ja Venäjä ovat vahvistaneet asemaansa Yhdysvaltojen muuttuneen Keski-Aasian politiikan vuoksi. Samaan aikaan kun...
ArtikkelitKeskiajan lopulla syntyi ajatus, jolla oli kauaskantoisia seurauksia. Se sai jalansijaa erityisesti protestanttisissa kirkoissa ja toi mukanaan näkemyksen, jolla oli osansa ateismin leviämisessä...
ArtikkelitJumala odotti kansaansa Siinainvuorella. Siksi Elimin keitaalle ei voitu jäädä nauttimaan Jumalan puheesta ja kunnioittamaan Jumalan tekoja Israelin historiassa. Uskova ei voi pysähtyä lepäämään...
ArtikkelitVoidaan todeta, että universaalisti kaikki helluntailaiset tunnustavat Raamatun teologiansa perustaksi. Esimerkiksi suomalaisen helluntailiikkeen varsin tuoreessa uskon pääkohtien luettelossa ens...
ArtikkelitHelluntailiikkeen historia osoittaa, että se on ollut aktiivinen spritualiteetissaan, ahkera evankeliumin julistamisessa ja intohimoinen lähetystyössään. S...
ArtikkelitKun lapsi kuolee, läheinen sairastuu vakavasti, mieli järkkyy, aviopuoliso hylkää, mietimme, miksi Jumala sallii kaiken tämän. Pahimmil...
ArtikkelitTosiasia on, että helluntailaisuus ei syntynyt tyhjästä eikä tyhjiössä, vaikka jotkut helluntailaisuuden piirissä ovatkin tuoneet esi...
ArtikkelitMilloin viimeksi olet ollut niin vaikuttunut jonkun toisen ihmisen puheista tai teoista, että olet pysähtynyt miettimään toimintaasi tai arvojasi? Monella oma vanhempi, opettaja tai pastori voivat...
ArtikkelitVuosi 2020 myllerryksineen hakee vertaistaan. Tuli koronavirus ja otti hallinnan. Sen myötä yhteiskuntaa riepottelivat tiheät käänteet. Säädökset vaihtelivat, ja toden ja epätoden raja alkoi häily...
ArtikkelitKun saksalainen uskonpuhdistaja Martin Luther (1483–1546) irtaantui katolisesta kirkosta ja sen opeista, oli odotettavissa toisenlainen suhtautuminen juutalaisiin kuin se, mitä valittu k...
ArtikkelitTavoitteemme elämässä on menestyä ja saavuttaa monenlaista hyvää: löytää hyvä aviopuoliso ja saada lapsia ja toivoa myös heille menestystä elämässä. Nämä kun toteutuvat, niin voi tuntea itsensä ty...
ArtikkelitPerhe on yhteiskuntamme tärkein yksikkö. Perheissä koetaan elämänvaiheiden koko kirjo iloineen ja suruineen. Perheet voivat olla pieniä tai hyvinkin suuria, mutta yhteistä kaikille on se, että per...
ArtikkelitOlemme eläneet mielenkiintoisen ja haastavan koronakevään. Monet työntekijät ovat kertoneet töiden lisääntymisestä ja uusista toimintatavoista työssään. Toisaalta jotkut ovat joutuneet kokemaan lo...
ArtikkelitSeurakunnasta erottamiset ovat vähentyneet ja useimmissa
seurakunnissa käytännössä loppuneet kokonaan. Menneinä vuosikymmeninä tarkoitus
oli säilyttää seurakunta aidosti uskossa olevien ja opin...
ArtikkelitSeurakuntien yhteistyöllä on helluntailiikkeessä pitkät
perinteet. Yhteistyön tuloksena ovat syntyneet seurakuntien yhteiset
organisaatiot muun muassa lähetystyöhön, kotimaan evankeliointiin, ku...
ArtikkelitUudistettu rahankeräyslaki tuli voimaan 1. maaliskuuta. Lainmuutoksen tarkoituksena on yksinkertaistaa rahankeräysten järjestämistä, helpottaa yleishyödyllisten yhteisöjen varainhankintaa ja vähen...
ArtikkelitJay Conrad Levinson (1933–2013) oli markkinoinnin ja liike-elämän alan kirjailija, joka loi käsitteen guerrilla marketing – sissimarkkinointi. Levinsonin samannimistä kirjaa vuodelta 1984 on myyty yli...
ArtikkelitMusiikki on ehtymätön ja pysyvä puheenaihe seurakunnissa. Eikä ihme. Jumala loi ihmiseen sisäisen kaipuun ja antoi musiikin sillaksi tähän elämänkipinään.
ArtikkelitRunsaat tuhat vuotta sitten nykyisen Venäjän alueella oli juutalaisvaltio Kasaaria. Siitä polveutunutta juutalaisvähemmistöä elää yhä Liettuassa.
ArtikkelitHelluntaikirkon eettis-opillinen toimikunta valmistelee
Helluntaikirkon hallitukselle oppiin ja etiikkaan liittyviä kannanottoja ja
selvityksiä. Viime vuosina on esimerkiksi tarkennettu...
ArtikkelitAikansa tähtisaarnaajan elämä osoitti, että Jumala voi tehdä suuria vielä senkin jälkeen, kun kaikki tuntuu inhimillisesti menetetyltä. Yhdessä asiassa Niilo Yli-Vainio toimii jälkipolville varoittava...
ArtikkelitHyvä Sanoma ry:n ja IK-opiston Kutsumuspolku on jo usean
vuoden ajan varustanut ja rohkaissut seurakuntalaisia kertomaan evankeliumia.
Viikonloppujaksoina toteutettavaan koulutukseen on osal...
ArtikkelitJeesuksen puheet olivat todellista ihmisten välisen tasa-arvon
ylistystä. Hän antoi esimerkiksi tällaisen ohjeen lähimmäissuhteisiin: ”Älkää
te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä...
ArtikkelitMikä on meidän näkemyksemme Jeesuksesta paimenena? Onko se liian vähäpätöinen, kapea ja merkityksetön? Kyseenalaistammeko Jeesuksen valtuuksia toimia paimenena, johtajana, isäntänä tai omistaj...
ArtikkelitEvankeliumien mukaan Jeesus oli koditon, vailla vakituista asuinpaikkaa. Elämän alussa Jeesuksen koti ja syntymäpaikka oli eläinten talli, koska perhe ei mahtunut mihinkään majataloon (Luuk. 2:7)...
Artikkelit”Pyydämme teitä, veljet, pitämään arvossa niitä, jotka keskuudessanne näkevät vaivaa, toimivat teidän johtajinanne Herran nimissä ja ojentavat teitä. Osoittakaa heille aivan erityistä kunnioitust...
ArtikkelitHelluntailiikkeessä tehdään parhaillaan strategiatyötä, johon liittyen kaikille Suomen helluntaiseurakunnille on lähetetty tärkeä kysely. Kyselyllä kartoitetaan vanhimmistojen ja johtoryhmien näk...
ArtikkelitJumala näyttää toimivan eri aikoina eri tavoin. Esimerkiksi Joosuan valloittaessa Luvattua maata Jumalan antamat määräykset olivat erilaiset kuin Jeesuksen antamat elämänohjeet. Jumala ottaa huomi...
ArtikkelitElämme aikakautta, jolloin seurakunnat ovat yhä enenevissä määrin monikulttuurisia. Monikulttuurisuus ei ole ainoastaan maahanmuuttajien mukana tullutta rikkautta, vaan sitä on olemassa myös k...
ArtikkelitSuomalaisen diakonian teologiaan on vaikuttanut useita aatevirtauksia, jotka ovat syntyneet historian mukana kehittyneistä teologisista ajattelu- ja tulkintamalleista. Taustalla ovat varhaiskr...
ArtikkelitYhdessä Raamatun tärkeimmistä kohdista, Matt. 11:28–30, Jeesus määrittelee opettamansa elämäntavan eli halakhan oppilailleen. Matteuksen evankeliumin juutalaiskristityille ensilukijoille teksti to...
ArtikkelitTapahtuma-ala on Suomessa yleisesti ottaen kasvussa. Tapahtumien laatuun halutaan panostaa. Myös alan koulutus on viime vuosina lisääntynyt: nykyisin on mahdollista suorittaa esimerkiksi kulttuur...
Artikkelit”YouTube toimii minulla television korvikkeena, viihteenä. Siellä on lyhyitä videoita, joissa vaikka testataan uusia muotitrendejä tai osallistutaan haasteisiin. Seuraan uskovaisia nuoria naisia,...
ArtikkelitKuuntelin Syyspäivillä raskautettujen työntekijöiden juttuja ja syntyi ajatuksia. Onko niin, että seurakuntasysteemimme on jollakin tapaa sairas ja ihmiset käyttäytyvät terveesti, kun he sairastuvat?...
ArtikkelitJohanneksen evankeliumin neljännessä luvussa Jeesus opetti opetuslapsiaan näkemään asioita syvemmältä merkitykseltään. Hän toi esimerkin arkipäivän keskeltä, viljan kypsymisestä. En tiedä, missä v...
ArtikkelitMerkittävä määrä Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista on kääntynyt kristinuskoon. Tämä on synnyttänyt kysymyksen siitä, ovatko kääntymiset aitoja vai keino saada oleskelulupa Suomesta. Uskon ai...
ArtikkelitFida Internationalin Israel- ja juutalaistyö on määrätietoista ja siinä etsitään uusia haasteita. Työ juutalaisessa maailmassa on vaativaa, ja siihen tarvitaan jatkuvasti uusia ihmisiä sekä varoja...
ArtikkelitRaamatussa korostuu oikeudenmukaisuuden ja totuudellisuuden merkitys oikeastaan alkulehdiltä loppuun asti. Jotta ihmisyhteisö voisi toimia luomakunnassa ”viljelevänä ja varjelevana” yksikkönä, si...
ArtikkelitTyötä tehdessä unohtuu helposti Raamatun ohje lepopäivän pitämisestä (2. Moos. 20:8). Ja vaikka ei unohtuisikaan, nykyään elämä täyttyy työn lisäksi muista vastuista ja velvollisuuksista perheen...
ArtikkelitUskaltaisitko jättää ovet auki yöksi, kutsua tuntemattomat vieraat kotiisi nukkumaan ja lainata heille uudehkon autosi koko päiväksi veloituksetta? Minä en, mutta olen ikuisesti kiitollinen sille...
ArtikkelitHelluntailiikkeeseen lukeutuu Suomessa noin 240 paikallisseurakuntaa. Helluntaiseurakunta löytyy lähes jokaisesta Suomen kunnasta isompana tai pienempänä versiona. Vieläkö tänne mahtuu lisää? ...
ArtikkelitOlen kasvanut lapsesta asti helluntaiherätyksen vaikutuspiirissä. Lapsuudesta muistan, miten oman seurakunnan lähettien lähtö- ja tulojuhlat olivat merkityksellisiä normaalin
kokousrytmin keske...
ArtikkelitLukemattomat ihmiset ovat nytkin keskellä lähtöprosessia. Yksi kamppailee kutsumuksensa kanssa, toinen yrittää saada riittäviä kannatuksia ja kolmas järjestelee lasten koulunkäyntiä ulkomail...
ArtikkelitMaailmassa on monenlaista teologista koulutusta. On turvallista opiskella oman liikkeen arvot ja uskon pääkohdat tärkeiksi näkevässä raamattukoulussa. IK-opiston arvopohja on yhtenevä Suomen h...
ArtikkelitTapasin konferenssissa Keuruulla tuttuja, joiden kanssa ensikontakti on jo 52 vuoden takaa. Kun pieni, pyöreä 6-vuotias poika pääsee isoveljensä ansiosta alaikäisenä lastenleirille, niin siinä rakenne...
ArtikkelitAikoinaan lainoppineet halusivat kiusata Jeesusta ja esittivät hänelle
kysymyksiä, joiden olettivat olevan Jeesukselle kompastukseksi. Eräs
lainoppinut testasi Jeesuksen tietoa kirjoituksist...
ArtikkelitKristinusko on vainotuin uskonto maailmassa. Viime aikojen terrori-iskut Sri Lankassa ja Burkina Fasossa ovat osoittaneet, että väkivaltaa oman uskontonsa levittämisessä käyttävät kokevat myös...
ArtikkelitMyös herätyskristillisyydellä on rasistista historiaa. Esimerkiksi Etelän baptistit yrittivät 1800-luvulla sinnikkäästi perustella Raamatulla afrikkalaisten pitämistä orjina. Helluntaiherätysk...
ArtikkelitUseat kriteerit
kertovat hyvinvointivaltiossamme suuresta avun tarpeesta. Teemme seurakunnissa hyvän päätöksen, jos emme käännä katsettamme pois sosiaalisista ongelmista vaan päätämme t...
ArtikkelitHyvinvointiuskovaisten
määrä on viime vuosina kasvanut. Uushenkisyys on joukko erilaisia henkisyyden muotoja, joiden tavoite on usein parantaa terveyttä eri tavoin. Uushenkisyys etsii vastauk...
ArtikkelitSuomalaiset elävät
monessa suhteessa informaatiotulvassa ja tietoa saa helposti. Tunnen nuoren miehen, joka kävi lukion, meni yliopistoon ja valmistui maisteriksi ostamatta yhtään uutta koulu...
ArtikkelitKevät on
ihanaa aikaa. Meille romaneille yksi kevään merkki on kansainvälinen romanien kansallispäivä 8. huhtikuuta. Päivän viettoon liittyy monenlaisia tunnelmia.
ArtikkelitMaali on
vielä märkää, mutta tulevan seurakuntatilan seinään kirjoitettu teksti on tänään totta enemmän kuin koskaan: ”Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien...
ArtikkelitTutkimusten mukaan
lähes joka neljäs työssäkäyvä on uupunut työssään. Helluntaiseurakuntien työntekijätkään eivät ikävä kyllä ole suojassa työuupumukselta. Työyhteisönä helluntaiseurakunta on k...
ArtikkelitEvoluutio-oppi on
mullistanut käsityksiä maailman synnystä ja muuttanut suhtautumista kristinuskon perusteisiin. Amerikassa kiistellään, saako kouluissa opettaa evoluutioteoriaa ja onko luomisuskon o...
ArtikkelitKristilliset arvot
ovat eettisen diakoniatyön perusta. Työssä sitoudutaan kristilliseen ihmiskäsitykseen,
joka sisältää ajatukset luomisesta ja lunastuksesta. Jokaista ihmistä
kunnioitet...
ArtikkelitTämän kysymyksen
ratkaisevat pastorit omalta kohdaltaan viikoittain. Mikä on teologisen tietämyksen,
Raamatun tuntemisen ja niin sanotun spiritualiteetin, Hengen vaikutuksen ja
ohjauksen...
ArtikkelitLähetyskartta ei
ole enää samanlainen kuin siirtomaa-ajan lopulla. Silloin läntisestä maailmasta
mentiin muualle. Nyt mennään ja tullaan kaikkialta kaikkialle.
ArtikkelitNyt ei
puhuta korkealta ja kovaa vaan nöyrästi ja hiljaa. Kenen puoleen kääntyä, kun
tunteet menevät vuoristorataa ja syyllisyys nousee pintaan: Mitä olen tehnyt,
kun lapseni on joutunut...
ArtikkelitJoukko Elämä
ja Valo ry:n vapaaehtoistyöntekijöitä ajaa pienen ränsistyneen mökin pihaan.
Pihapiiri on hieman sekainen, koira juoksee haukkuen auton ympärillä. Mökin
isäntä astuu ulko-ov...
ArtikkelitSeurakuntien yhteistyöllä
on helluntailiikkeessä pitkät perinteet. Yhteistyön tuloksena ovat syntyneet
seurakuntien yhteiset organisaatiot, kuten Fida ja Avainmedia lähetystyöhön,
Hyvä Sa...
ArtikkelitMuuten hyvä
otsikko, mutta sellaista laulua ei ole olemassa, jonka kaikki osaavat. Kenelläpä ei olisi mielipiteitä lauluvalintojen onnistumisesta. Mikä on tarpeeksi tuttua mutta kuitenkin tuorett...
UutisetSosiaalisen median tarinan voidaan katsoa alkaneen siitä, kun Facebook ja YouTube avattiin vuosina 2004 ja 2005. Nyt ympärillämme on ensimmäinen aikuisuuden saavuttanut nuori sukupolvi, joka ei tunne...
UutisetIK-opisto teki Syyspäivien toimeksiannosta laajan kyselyn Suomen helluntaiseurakuntien tilanteesta ja tulevaisuudenodotuksista. Kyselyyn vastasi edustaja 134 helluntaiseurakunnasta, ja nämä yhteisöt e...
ArtikkelitJumalan valtakunta on syntisiä, ulkopuolisia ja eri tavoin köyhiä ihmisiä varten. Evankeliumin kertomuksessa tuhlaajapojasta Jeesus opettaa jotakin olennaista Jumalan luonteesta ja suhtautumisesta...
ArtikkelitJos Jumala syntyy ihmiseksi ja kuolee ristillä, silloin uskovatkin ovat velvollisia asettamaan naapurin edun itsensä edelle. Vaikka se kirpaisisikin.
ArtikkelitOtsikon alkuosa on osa vanhasta suomalaisesta
sanonnasta. Vaikka sukunimen käyttö on Suomessa varsin nuori ilmiö, se on
kuitenkin suvuille tärkeä asia.
ArtikkelitAina silloin tällöin tulee tilaisuus kertoa
medialähetysjärjestö Avainmediassa tapahtuvia tositarinoita. Nämä tarinat
laajentavat kuulijoiden käsitystä medialähetystyöstä.
...
ArtikkelitAikamme uutisvirrassa
ui monenlaisia paljastuksia
ja kampanjoita. Kauan
kannettuja kuormia on
alettu purkaa julkisuuteen. Asiat,
joita on täytynyt sosiaalisen paineen
vuoksi peitellä, pu...
ArtikkelitÄsken julkaistussa
Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin
ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun tutkimuksessa vertailtiin irakilaisia
turvapaikanha...
ArtikkelitPerusopetuslain 2 §:n mukaan koulun tulee tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja
eettisesti vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Tehtävä on säädetty
Opetushallituksen, kuntien ja muide...
ArtikkelitSuomi 100 vuotta -juhlavuoden aikana kirjailija Väinö Linnan tuotanto nousi esille monta kertaa.
Linnan pääteokset Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla -trilogia
ovatkin kansalli...
ArtikkelitSielunhoitajan vaitiolovelvollisuus on vuoden 2016 alusta lukien ollut voimassa
myös vapaakristillisissä yhdyskunnissa. Luterilaisessa ja ortodoksisessa
kirkossa rippisalaisuus on ollut voi...
ArtikkelitJulkisuudessa keskustellaan tuon tuostakin järjestöjen varainhankinnasta.
Toimittajat esittävät klassikkokysymyksen ”paljonko lahjoituseurosta menee
perille?” ja yrittävät asettaa järjes...
ArtikkelitPerheiden hyvinvointi on ollut keskeinen osa romanilähetysjärjestö Elämä ja
Valo ry:n toimintaa koko sen yli 50-vuotisen historian ajan. Aikoinaan Suomen
eri paikkakuntia kierrettiin yhd...
ArtikkelitRistin Kansa -lehti julkaisi numerossa
1/2018 virheellisiä väitteitä Suomen Helluntaikirkon yhdyskuntajärjestyksestä
ja toimintaperiaatteista. Lehden päätoimittajan Juhana Lehmuskosken...
ArtikkelitNuoruus on merkittävä ajanjakso ihmisen elämässä. Nuori arvioi
lapsuudessa oppimaansa ja vertaa kodin mallia perheen ulkopuolisten
henkilöiden käsityksiin. Nuori työstää mielipiteitään, a...
ArtikkelitSuomen viranomaiset eivät ota kantaa uskontoihin vaan pysyttäytyvät
puolueettomina. Tällä tavalla pyritään varmistamaan uskonnonvapauden toimivuutta.
Jotkut tahot vaativat vielä pidemmäll...
ArtikkelitMobiiliverkkojen kehittyminen, satelliittien tarpeen vähentyminen ja yksityisen katsomisen
mahdollisuus avaavat uusia mahdollisuuksia medialähetystyön tekemiseen –
etenkin arabi- ja mus...
ArtikkelitMe olemme
helluntailaisina halunneet usein uida vastavirtaan. Olemme halunneet olla
radikaalisti erilaisia. Helluntailiike on ollut myös protestiliike.
ArtikkelitSuomen Helluntaikirkon maahanmuuttajaryhmä on harhaanjohtavasta
nimestään huolimatta pääosin suomalaisista koostuva työryhmä. Tosin siihen
kuuluu myös muualta Suomeen muuttaneita asiant...
ArtikkelitKun uskonnoton kosmologi ja uskonnollinen kielitieteilijä alkavat
keskustella elämän tärkeistä asioista, siitä voi muodostua antoisa keskustelu
tai turhaakin turhempi väittely. Ensin maini...
ArtikkelitPohjoismaisen helluntailähetystyön voima on ollut vahvassa
paikallisseurakunta-ajatuksessa. Jokainen seurakunta on nähnyt tehtävänään olla
osa Jeesuksen antaman lähetystehtävän loppuun saa...
Artikkelit TYTTÖJEN silpomisella tarkoitetaan kaikkia ei-hoidollisia toimenpiteitä,
joilla joko poistetaan osittain tai kokonaan tyttöjen ulkoiset sukuelimet tai
vahingoitetaan niitä muulla tav...
ArtikkelitTurvallisuus on nyt otsikoissa. Niistä voidaan lukea, että yleinen
turvallisuuden tunne on heikentynyt ja koko yhteiskunta arvioi uudelleen
turvallisuustekijöitä. Joudumme hengellisenä y...
ArtikkelitSuomen satavuotista itsenäisyyttä on juhlittu ja kauneimmat joululaulut
jo melkein laulettu. Mitä kaikkea isänmaalliset ja jouluiset laulut
kertovatkaan Suomen kansan eri vaiheista, sen t...
ArtikkelitSielunhoitoa harjoitetaan monella eri tavalla ja tasolla. Sielunhoito on osa
kristillisen kirkon uskon harjoittamista lähimmäisenrakkauden muodossa. Se on
myös aina heijastellut omaa aik...
ArtikkelitRaamattu ei anna täsmällisiä ohjeita
siitä, miten seurakunnan varoja
tulisi hallita tai miten seurakunnan johtorakenne
pitäisi järjestää.
Seurakunta on aina Jumalan seurakunta.
Yhtä selvä...
ArtikkelitJournal
suljeof the Plague Year (suom.
Ruttovuosi) on Daniel
Defoen romaani
vuodelta 1722. Maailmankirjallisuuden ensimmäinen menestyskirjailija
Defoe (1660–1731)
tekee puolifiktiivises...
ArtikkelitSuomen
Helluntaiherätyksen yhtenä
menestyksen salaisuutena voidaan
pitää seurakuntien yhteistyötä.
Yhteinen tehtävä sekä
näky sen toteuttamisesta ovat
synnyttäneet ja ylläpitäneet sitä...
ArtikkelitVanhan testamentin kreikankielisessä käännöksessä,
Septuagintassa, esiintyy
useita kertoja termi
proseelytos, proselyytti. Aluksi
sana tarkoitti juutalaisten keskuuteen
asettunutta muukal...
ArtikkelitEuroopan unionin uudistettu yleinen tietosuoja-asetus astui voimaan keväällä 2016. Sitä aletaan soveltaa keväällä 2018, jolloin viimeistään henkilötietojen käsittelyn tulee kaikissa seurakunnissa olla...
ArtikkelitUutisointi
turvapaikanhakijoiden suurista
kristityksi kääntymisten määristä
on hämmentävää. Migri
eli Maahanmuuttovirasto epäilee
kääntymisiä keinona
saada turvapaikka.
ArtikkelitEuroopassa
elää 10–12 miljoonaa romania.
He ovat maanosamme suurin
etninen vähemmistö. Suurimmat
romanivähemmistöt löytyvät
Bulgariasta, Makedoniasta,
Romaniasta ja Slovakiasta.
ArtikkelitMusiikilla
on helluntaiherätyksen alkuajoista
lähtien ollut iso merkitys
jumalanpalveluksissa. Suomessa
jo herätyksen alkumetreillä koottiin
tietenkin heti lauluvihko,
josta Barratin vie...
ArtikkelitKysymys
pelastuksesta on kautta vuosituhansien
kuulunut ihmiskunnan suurten
kysymysten joukkoon.
Islamin opetus lankeemuksesta, ihmisen
syntisyydestä ja
pelastumisesta poikkeaa selkeällä...
ArtikkelitRaamattu-
ja teologinen koulutus on
ollut vilkkaan kansainvälisen keskustelun
aiheena viimeisten vuosikymmenten
aikana. Pyrittäessä löytämään
ratkaisuja koulutuksen haasteisiin
ja heikko...
ArtikkelitTulkitsijan persoona vaikuttaa tulkintaan.
Se, millainen ihminen on
kokonaisuutena, tulee osaksi
sitä, mihin asioihin hän kiinnittää
lukiessaan huomiota. Kulttuurinen
ja ideologinen taust...
ArtikkelitRadikaali Magnus
Persson oli vieraana
Helsingin Talvipäivillä vuonna
2000. Samaan aikaan tuo
alle kolmikymppinen evankelista herätti
keskustelua kotimaassaan Ruotsissa.
Hän järjesti muun...
ArtikkelitMiksi totuttujen asioiden muuttaminen seurakunnassa
on niin vaikeaa?
Pieniinkin käytännön asioiden
muutosaikomuksiin saatetaan
reagoida voimakkaasti tunteella
ja kokea muutosesitys loukka...
ArtikkelitJuhannuskonferenssi, Fida, Tellus-lähetyskonferenssi
ja Iso Kirja-opisto.
Tässä muutamia Helluntaiherätyksen
lippulaivoja, jotka
ovat ilmentäneet jo pitkään herätysliikkeemme
elinvoimaisu...
ArtikkelitEnnen koko kylä osallistui lasten kasvattamiseen. Nykyään kasvatustehtävää pallotellaan kodin, koulun, seurakunnan ja muun yhteiskunnan välillä, mutta mikään taho ei tunnu saavan siitä pitävää otetta...
ArtikkelitYHTEISKUNNALLINEN edunvalvonta on merkittävä osa Suomen vapaakristillisen neuvoston (SVKN) tehtävää. Siksi viime vuosina on käyty keskustelua siitä, miten vapaakristillisten kirkkojen ääni tulisi maas...
ArtikkelitOlemme
kuulleet sanottavan, että
demokratia ei sovi seurakuntaan ja
ettei asioita pitäisi päättää äänestämällä.
Miten asiat sitten pitäisi
ratkaista, jos täyttä yksimielisyyttä ei
löydy?...
ArtikkelitSuomalainen usko
musiikissa ulottaa
juurensa pitkälle historiaan, ja
monet aikanaan syntyneet laulut
jatkavat elämäänsä yhä.
Musiikin ja sanan yhdistelmä suomalaisenkin
uskon ilmaisijana...
ArtikkelitLiike-elämässä sukupolvenvaihdokseen valmistaudutaan määrätietoisesti
ja suunnitelmallisesti. Osuuspankkiryhmän pääjohtaja
Reijo Karhinen pitää viestikapulan
siirtämisen sotien jälkeisiltä...
ArtikkelitKokemuksella on ollut ja on edelleen iso painoarvo
helluntailaisessa hengellisyydessä ja teologiassa. Tämä on tullut esiin erityisesti
siinä, että pelastuksen kokemuksellisuutta ja hengel...
ArtikkelitNeuvostoliitossa oli
sen viimeisinä vuosina
1980-luvun lopulla lähes
300 miljoonaa asukasta. Yksi
heitä yhdistävistä asioista
oli venäjän kieli. Vaikka viidellätoista
neuvostotasavallall...
Artikkelit”Tulen ja jään laulu edustaa modernin
laatufantasian kentässä puhtaimmillaan
sellaista, joka useimmiten
lukijoille tulee fantasiakirjallisuudesta puhuttaessa ensimmäisenä
mieleen. Tu...
ArtikkelitSyksyn
2015 pakolaistulva aiheutti melkoisen
mylläkän. Nyt, tilanteen
ollessa jo rauhoittumaan päin,
on hyvä arvioida mennyttä
puoltatoista vuotta.
ArtikkelitKuoroja on tällä hetkellä Suomessa noin 3 000, ja niiden lukumäärä kasvaa jatkuvasti. Määrästä puuttuu vielä koulujen kuoroja, joten niitä on enemmänkin.
ArtikkelitJotta voi ymmärtää Ristin Voiton uutisnäkökulmaa, lehteä on tarkasteltava sen omassa viitekehyksessä. Ristin Voitto, kuten muutkin hengelliset julkaisut, on aikoinaan perustettu mission vuoksi. Julkai...
ArtikkelitReformaation merkkivuosi nostaa esille kysymyksen kristikunnan jakaantuneisuudesta, ja siksi vuoden aikana on syytä kiinnittää huomiota myös kristittyjä yhdistäviin asioihin. Mielenkiintoisen näköalan...
ArtikkelitVihan hedelmät (engl. The Grapes of Wrath) on amerikkalaisen John Steinbeckin (1902–1968) vuonna 1939 ilmestynyt klassikkoromaani. Kirja voitti seuraavana vuonna sekä National Book Award- että Pulitze...
ArtikkelitSeurakunnan perustehtävä on julistaa evankeliumia. Tästä ei juurikaan esiinny näkemyseroja. Mutta kenelle evankeliointi seurakunnassa kuuluu ja mitä evankeliumin julistaminen tarkoittaa käytännössä?...
ArtikkelitKun pastoreiden kanssa keskustelee, usein tulee esille sielunhoidon tarve seurakunnissa. Monet ihmiset ovat haavoittuneita ja tarvitsevat tukea.
Tuen tarpeessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutt...
ArtikkelitNäemme ympärillämme moraalisten arvostusten muuttuvan. Aikaisemmin huonoina pidettyjä asioita ei enää paheksuta kuten ennen, ja moraalisia vaatimuksia perustellaan uudella tavalla. Tätä kehitystä seur...
ArtikkelitTällä hetkellä media elää merkittävää ja nopeaa muutosta. Murros vaikuttaa viestinten toimintaan ja tapaamme kuluttaa mediaa. Aika, jolloin perheessä oli yksi puhelin ja televisio keskellä kotia, alka...
ArtikkelitYK:N tilastojen mukaan vuonna 2016 yli puolet maailman väestöstä eli kaupungeissa. Kaupunkien määrä ja asukasluku kasvavat kaikissa maanosissa, mutta nopeimmin Aasiassa ja Afrikassa.
ArtikkelitReformaation eli uskonpuhdistuksen katsotaan käynnistyneen Martti Lutherin kuuluisista teeseistä vuonna 1517, vaikka jo sitä ennen oli noussut esille katolisen kirkon ylivaltaa vastustavia ryhmiä ja j...
ArtikkelitKoko kristillinen kenttä mutta erityisesti maahanmuuttovirasto Migri on yllättynyt, kuinka moni syksyn 2015 turvapaikanhakijoista on kääntynyt kristityksi. Kääntymyksiä on mahdoton tilastoida, sillä o...
ArtikkelitKiitollisuuden ilmauksena suomen kielessä käytetään sanaa kiitos. Perinteisesti tätä sanaa on kansamme parissa käytetty harvakseen, koska on pelätty sen ylpeäksi tekevää vaikutusta. Virheiden löytämis...
ArtikkelitTama artikkeli tarkastelee sitä, minkälaisia yhteyksiä Ristin Voiton teksteillä on Raamattuun ja miten Ristin Voiton kirjoittajat hyödyntävät lukijoiden raamatuntuntemusta.
ArtikkelitIhminen on pohtinut elämän tarkoitusta halki ihmiskunnan historian. Tarve tarkoituksen ja merkityksellisyyden kokemiseen on suunnitelmallisen Jumalan kuvaksi luodun ihmisen ominaispiirre. Tämän tarpee...
ArtikkelitKristillisten arvojen kunnioitus ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa enää niin itsestään selvää kuin sata vuotta sitten. Yhtenäinen ja kristillisten arvojen pohjalta toimiva yhteiskunta on muuttunut m...
ArtikkelitArvostelu ja arviointi näyttäisi olevan nykyisin kovin suosittua sosiaalisessa mediassa. Tämä ajan trendi nostaa esiin kysymyksen, millä edellytyksillä kristitty voi ojentaa muita seurakunnan jäseniä?...
ArtikkelitVielä muutama vuosikymmen sitten Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta tähyiltiin etelään lähetyshaasteita etsittäessä, ja Afrikka oli keskeinen lähetystyön kohdemaanosa. Suomen helluntaiseurakuntien kaikk...
ArtikkelitUppsalan kirkolliskokous vakiinnutti uskonpuhdistuksen ja luterilaisen tunnustuksen Ruotsin valtakunnassa vuonna 1593. Kokouksen päätös oli suunnattu torjumaan ennen kaikkea katolisen kirkon oppia, mu...
ArtikkelitJo vuodesta 2004 valmisteilla ollut kansainvälinen dialogi luterilaisten ja helluntailaisten välillä pyörähti käyntiin syyskuussa Filippiineillä pidetyllä ensimmäisellä viikon mittaisella kokoontumise...
ArtikkelitSuomen eduskunta hyväksyi joulukuussa 2014 sukupuolineutraalin avioliittolain, joka sallii avioliiton myös samaa sukupuolta olevien kesken. Laki astuu voimaan 1.3.2017.
ArtikkelitSyyriassa ja Irakissa edelleen laajoja alueita hallussaan pitävä Isis poikkeaa normaaleista valtioista monella tavalla. Sen johtajat katsovat toteuttavansa alkuperäistä islamia, palanneensa tosi uskoo...
ArtikkelitSuuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle. Tämä on tuonut uuden ensiluokkaisen vapaaehtoisreservin seurakuntiin. Lukuisat hyväkuntoiset ja nuorekkaat eläkeläiset ovat tarjolla palvelutehtäviin. ...
ArtikkelitEnglantilainen viktoriaanisen ajan runoilija ja kirjallisuuskriitikko Matthew Arnold (1822–1888) totesi aikanaan kuuluisaksi tulleella tavalla, että kaunokirjallisuus vähitellen korvaisi ja täyttäisi...
ArtikkelitSuomen kielen opetusta,
kokkikerhoja ja kasvuryhmiä.
Myös kesäleireille
on osallistunut monia
muslimeja. Inkeroinen on reilun viidentuhannen
hengen
teollisuustaajama Kouvolassa.
Wikipe...
ArtikkelitRV-lehdessä on ollut kirjoittelua
seurakuntien jäsenkadosta. Ilmiön
pohdinnassa on unohtunut
yksi näkökulma. Jos seurakuntien
toiminta on suunnattu pienenevälle
kantasuomalaisten joukolle,
jäsen...
ArtikkelitUsko ihmeiden mahdollisuuteen on viime vuosisatoina kyseenalaistettu rajusti. Hyviä syitä äärimmäiseen skeptisyyteen ei kuitenkaan ole olemassa.
ArtikkelitKristinusko on uskontokunnista vainotuin. Kristittyjen vainoista raportoivan Open Doors -järjestön mukaan vuonna 2015 ainakin 7 000 kuoli uskonsa tähden ja vainottuja kristittyjä oli 350 miljoonaa...
ArtikkelitEpäilysten, pettymysten ja tappioiden hetkellä kokemus kastetuksi tulemisesta muistuttaa uskovalle, että hänet on otettu Jeesuksen omaisuudeksi.
ArtikkelitHelluntailaisuutta on pidettynä hajanaisena joukkona. Erään arvion mukaan siihen lukeutuu noin 11 000 kirkkokuntaa tai liikettä. Pirstaleisuus on kuitenkin vain osatotuus. Merkittävä osa helluntailais...
ArtikkelitParantumisten ja muiden ihmeiden tavoin kielillä puhuminen voi olla merkki uskosta osattomalle. Mutta oletko rukoillut, että osaisit myös selittää puhumasi sanoman?
ArtikkelitParhaat kirjalliset lähteet kristinuskon päähenkilöstä ovat Raamatun neljä evankeliumia. Hänestä jäi kuitenkin mainintoja myös juutalaisiin ja kreikkalais-roomalaisiin teksteihin.
ArtikkelitPommi-iskujen, pakolaisongelmien ja kasvavan rasismin keskellä kamppailevassa Euroopassa helluntaiherätys hakee yhä syvempää yhteyttä. Euroopan Helluntaiyhteisön PEF:n yleiskokous pidettiin maaliskuun...
ArtikkelitKenian Full Gospel -helluntailiike pyrkii puuttumaan afrikkalaisen kristillisyyden kipukohtiin eli menestysteologiaan, moraalin ongelmiin ja kansanuskontoihin kuuluvien haitallisten tapojen ja uskomus...
ArtikkelitEnsimmäinen Suomen helluntailähetyssaarnaaja Emil Danielsson lähti yli 100 vuotta sitten Keniaan. Suomen helluntaiseurakuntien virallinen lähetystyö siellä alkoi 1949. Työstä on syntynyt itsenäinen he...
ArtikkelitMaaliskuun alussa Kroatian Zagrebissa pidetyssä Euroopan Helluntaiyhteisön (PEF) vuosikonferenssissa yhteisöön liittyi neljä helluntaikirkkoa; muun muassa ensimmäinen irlantilainen jäsenyhteisö, Irlan...
ArtikkelitJo alkuseurakunnan päivinä Pyhä Henki johti kristityt hyväksymään muukalaiset yhteyteensä. Maahanmuutto on tuonut länsimaisille seurakunnille nyt samanlaisen haasteen.
ArtikkelitKristillinen elämäntapa saa aina muotonsa käsillä olevassa kulttuurissa.Siksi tavoiteltava uskonelämä ei takerru muinaisiin hartauden muotoihin vaan näkyy ennen muuta siinä, miten suhtaudumme aikamme...
ArtikkelitJokainen meistä kuuluu yhteisöihin. Olemme jäsenenä esimerkiksi perheessä, suvussa ja seurakunnassa. Suuri osa ihmisistä toimii päivittäin koulu- tai työyhteisössä. Myös erilaiset yhdistykset, seur...
ArtikkelitKun terroristit surmasivat vuosi sitten pariisilaisen satiirilehden Charlie Hebdon 12 toimittajaa, ihmiset ympäri maailman osoittivat solidaarisuuttaan: ”Je suis Charlie. Minä olen Charlie.” Tuosta la...
ArtikkelitToisen maailmansodan aikana natsijohtaja Adolf Hitlerin määräyksestä Raamattu muutettiin kansallissosialistisen puolueen ideologiaa vastaavaksi. Juutalaisten merkitys Jumalan omaisuuskansana poistetti...