Agnes ja József selviytyivät vainoista

"Nyt kaikki kännykät ja omat pulinat pois, niin keskitytään. Tämä on harvinaislaatuinen tilaisuus, opettaja sanoo.

Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion opiskelijat hiljentyvät enemmittä kehotuksitta kuuntelemaan unkarinjuutalaista Kutin pariskuntaa. Opettaja on oikeassa, sillä Józsefin ja Agnesin kaltaisten määrä vähenee koko ajan. Sukupolvi, jolla vielä on omakohtaisia muistoja toisen maailmansodan aikaisista vainoista, alkaa olla ikääntynyttä.

Siksi Kutin pariskunta on täällä tänään: jotta historian vääryydet eivät jäisi etäisiksi kertomuksiksi oppikirjojen sivuilla, ja nuoret  ymmärtäisivät, että niistä kärsineet ovat yhtä todellisia kuin he itse.

József vertaa rasististen aatteiden leviämistä tulviin.

– Jos ei huomata, että tulva on tulossa, eikä yritetä mitenkään estää sitä, se vie mitä vain mukanaan. Nykyäänkin padot ovat joistakin kohdista jo murtuneet.

Valepukuinen enkeli

József syntyi Budapestissa vuonna 1937. Isä työskenteli puuseppänä, ja perhe eli vaatimattomissa oloissa. Lapsuuden alkuvaiheet työläisalueella olivat kuitenkin turvallista aikaa.

– Meillä oli erinomaisen hyvät suhteet naapureihin, jotka eivät olleet juutalaisia. Muistan, että pelasimme iltaisin korttia ja kävimme retkillä.

Jo ennen sotaa kuultiin huhuja Hitler-nimisestä miehestä, jonka mukaan juutalaiset olivat alempiarvoinen rotu. Juutalaisvastaisia asenteita oli muutenkin ollut ilmassa pitkään. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen huono taloudellinen tilanne sai myös unkarilaiset etsimään syntipukkeja keskuudestaan.

Sodan aikana Unkari oli Saksan liittolainen. Pääkaupungin juutalaiset saivat olla suhteellisen rauhassa vuoteen 1944, jolloin Saksa miehitti Unkarin. Tällöin Józsefinkin perhe sijoitettiin Daavidin tähdellä merkittyyn taloon, ja hänen äitinsä poimittiin naisten ryhmään kuljetettavaksi Itävaltaan. Se olisi jäänyt äidin viimeiseksi matkaksi, jollei apuun olisi tullut univormupukuinen enkeli, kuten József häntä kutsuu.

– Naapurimme oli oikeistolaisen puolueen jäsen, jolle univormu oli ikään kuin valepuku. Hän seisoi kadulla vahtimassa naisten marssia ja äitini nähdessään ohjasi tämän ojaan. Näin äiti välttyi kuljetukselta ja pääsi palaamaan luoksemme.

Toinenkin naapuri auttoi Józsefin perhettä viemällä heidät turvaan Sveitsin Punaisen Ristin taloon. Ennen sodan päättymistä he joutuivat vielä pariksi viikoksi ghettoon. Perhe selviytyi lyhyestä ghettoajastaan muita paremmin, koska huonot olosuhteet eivät ehtineet heikentää heitä, mutta Józsefin mieleen painuivat kuvat kadulle ammutuista ja nälkään nääntyneistä lapsista.

Kun eräs opiskelijoista kysyy, miksi vastarintaliikkeet eivät syösseet Hitleriä vallasta, József vastaa natsien olleen liian hyvin järjestäytyneitä.

– Myötätuntoisia ihmisiä oli kyllä paljonkin, mutta jokainen, joka auttoi juutalaisia, otti henkilökohtaisen riskin. Myös auttajia vietiin keskitysleireille.

Kahdesti pelastettu

Muualla Unkarissa asuvat juutalaiset olivat vieläkin ahtaammalla kuin budapestilaiset. Miehet vietiin jo sodan alussa työleireille, heidän joukossaan myös Agnesin isä.

Opettajana työskennellyt isä marssitettiin kotoaan Debrecenin kaupungista Ukrainaan, jossa hän joutui raskaaseen työhön. Miehet asuivat talleissa ja raatoivat pahimmillaan 40 asteen pakkasessa kehnon ravinnon voimin.

– Isä kirjoitti myöhemmin kokemuksistaan muistelmia. Emme vieläkään ole pystyneet lukemaan kaikista niistä kauheuksista.

Kun työikäiset miehet olivat poissa, naisia, lapsia ja vanhuksia alettiin koota yhteen kuljetettavaksi keskitysleireille. Agnes oli niin pieni, ettei hän muista noita tapahtumia, mutta hänelle on kerrottu, kuinka hänetkin vietiin äitinsä ja sukulaistensa kanssa aukealle paikalle odottamaan kuljetusta. Kukaan ei tiennyt, mitä tuleman piti, kun juutalaisia alettiin sulloa junavaunuihin. Myöhemmin selvisi, että määränpää oli Auschwitch.

Oli kuuma kesäkuu, ja suljetuista vaunuista loppui sekä happi että ruoka ja vesi. Välillä juna pysähteli, ja Agnesin äiti onnistui hankkimaan vauvalleen vettä, mutta muille sitä ei saanut antaa. Vartija kaatoi ylimääräisen tilkan maahan.

– Kuinka minä nyt istun tässä? Se on ihme, Agnes sanoo lukiolaisille.

Inhimillisen virheen seurauksena juna, jossa Agnes perheineen oli, ohjautui väärälle raiteelle ja jatkoi matkaa Itävaltaan. Näin he päätyivät vangeiksi vanhaan koulurakennukseen Wieniin ja saivat lisäaikaa.

Sota läheni loppuaan, ja saksalaisilla oli kiire siirtää vankinsa omille alueilleen. Alkoi marssi kohti Saksaa. Agnes sukulaisineen oli jonon hännillä, ja kun tultiin risteykseen, äidin ja lapsen takana kulkenut sukulaismies toimi samoin kuin Józsefin naapuri: työnsi nämä ojaan.

Muut jatkoivat matkaa huomaamatta mitään, ja Agnesin äiti pakeni vauvansa kanssa metsän läpi. He päätyivät maatilalle, jonne oli kokoontunut muitakin juutalaisia. Pian sinne tuli myös venäläisiä sotilaita, jotka auttoivat heidät takaisin Unkariin.

– Kuulimme myöhemmin, että Saksaa kohti marssitettu juutalaisryhmä oli ammuttu seuraavassa kylässä. Kotona ihmiset ihmettelivät,
miten olimme selvinneet, koska silloin jo tiedettiin, mitä muille oli tapahtunut.

Agnesin sukulaisista 22 kuoli holokaustissa. Osa kuitenkin pelastui.

– Yhtenä päivänä kuljin äidin kanssa kotikaupunkini pääkadulla, kun äiti lähti juoksemaan tuntematonta miestä kohti. He suutelivat ja halasivat, ja ihmettelin, mistä oli kyse. Se oli minun isäni.

Isä oli viimeksi ollut kotona Agnesin ollessa vauva. Tyttö oli 4-vuotias, kun perhe pääsi palaamaan yhteen.

Vainon vaikuttimet

Sodan jälkeen kaikki halusivat vain palata normaaliin elämään. Vanhemmat eivät puhuneet sota-ajan tapahtumista, eikä Agnes muistanut niitä. Muistot kuitenkin nousivat pintaan öisin: tyttö heräsi useasti itkien ja huutaen, että SS-sotilaat tulevat.

Vasta aikuisena Agnes pääsi keskustelemaan sukulaistensa kanssa vainoista ja löysi perheensä historian. Äiti ei koskaan suostunut puhumaan kokemastaan, mutta täti kirjoitti pyynnöstä heidän tarinansa paperille.

– Ymmärrän, että holokaustista selviytyneet halusivat suojella meitä, mutta minusta on väärin, että lapsille ei kerrottu näistä asioista. Siksi olemme täällä tänään.

Sodan jälkeen juutalaiset olivat yhteiskunnassa samalla viivalla muiden kanssa ja saivat esimerkiksi opiskella vapaasti. Agnesista tulikin lääkäri ja Józsefista insinööri.

József arvelee, että yksi juutalaisvainojen taustavaikuttaja on kautta aikojen ollut kateus.

– Juutalaisessa kulttuurissa korostetaan opiskelun tärkeyttä. Juutalaiset ovat levinneet ympäri maailmaa, joutuneet aloittamaan monta kertaa alusta ja ponnistelleet menestyäkseen. Heitä on noussut monilla aloilla johtoasemiin, mikä on herättänyt valtaväestössä kateutta.

Tunnin loppupuolella kuulijat esittävät kysymyksiä. Eturivin nuorukainen intoutuu pohtimaan, mikä saa meidät syyttämään toisia omista ongelmistamme.

– Sanoisin Hitlerin kaltaiselle ihmiselle, että kysy omalta sydämeltäsi, mikä saa sinut toimimaan tällä tavalla. Kuten eräs henkilö Kreikassa sanoi 2000 vuotta sitten: tunne itsesi.

József hymyilee ja näyttää pojalle peukkua.


Säde Loponen