– Olipa hyvä ja antoisa päivä. Myös nuoret tulivat eri puolilta
Keski-Suomea syttymään lähetystyöstä. Näin kommentoi Laukassa 18.2. järjestettyä Keski-Suomen lähetyspäivää
Teemu Turunen, yksi maakunnallisen tapahtuman
nuorista osanottajista. Varsinkin nuorten määrä iltatilaisuudessa oli hänelle
myönteinen yllätys.
Keski-Suomen helluntaiseurakuntien koko perheen lähetyspäivä järjestettiin
Kotikulma-nimellä toimivan Laukaan helluntaiseurakunnan tiloissa. Tapahtuman
isäntänä oli paikallisen seurakunnan pastori Tommi
Pesonen.
Monet päivän osallistujista vierailivat keväällä 2015 käyttöön
otetuissa Kotikulman tiloissa nyt ensimmäistä kertaa.
Kokonaiskuva lähettien tilanteesta
Keski-Suomen helluntaiseurakunnat kannattavat kaikkiaan noin kolmeakymmentä
lähettiä eri puolilla maailmaa. Maakunnallisessa tapahtumassa kirkastettiin yhteistä
lähetysnäkyä jakamalla tietoa lähettien tilanteesta ja rukoilemalla heidän
asioidensa puolesta.
Maakunnallisen lähetystoimikunnan puheenjohtaja, Toivakan helluntaiseurakunnan
pastori Miika Huotari, välitti lähettien ajankohtaisia
kuulumisia, ja päivän osallistujat saivat nähdä heiltä myös videotervehdyksiä.
Puhujavieraaksi lähetyspäivään oli saatu Fidan seurakuntayhteyksistä
vastaava Juha Lehtonen.
Nuoret kokoontuivat vielä illalla omaan lähetysaiheiseen teematilaisuutensa.
Lähetyksen monet muodot
Viitasaarelainen yrittäjä Hannu Suni
esitteli lähetysväelle Fidan Bisnestiimin toimintaa ja Business As Mission -työtä.
– Kristityistä yrittäjistä koostuva bisnestiimi mahdollistaa
evankeliumin julistustyön siellä, missä sitä ei vielä ole. Avustamme paikallisia
pioneerievankelistoja, jotta he voivat aloittaa työtä kylissä ja kaupungeissa,
joissa ei ole vielä seurakuntaa. Esimerkiksi Indonesiassa työn tuloksena on
syntynyt jo noin 1 300 seurakuntaa, Suni iloitsi.
Jyväskyläläinen Karoliina Jylhä
kertoi kokemuksia aktiotyöstä ja innosti kaikenikäisiä lähtemään mukaan 1–4
viikon aktiomatkoille.
– Sellaisiin maihin, joissa muuten on vaikea toimia, voi mennä
aktiotiimillä auttamaan, Jylhä kannusti esitellessään vuoden 2017
aktiomahdollisuuksia.
Hänen mukaansa Jyväskylässä on periaatteena tukea
aktiotoiminnalla seurakunnan omien lähettien perustyötä ja jaksamista. Aktioiden lisäksi lähetyspäivässä oli esillä myös tänä vuonna
järjestettävät Kairos-kurssit, Tellus-konferenssi ja Eväät elämään -keräys.
”Uutta intoa ja ymmärrystä”
Keski-Suomessa toimii aktiivinen lähetystoimikunta, jonka
johdolla maakunnallisia lähetyspäiviä on järjestetty jo noin kaksitoista
vuotta.
– On harvinaista, että teillä on tällainen yhteinen lähetystapahtuma.
Se kertoo siitä, että olette tehneet täällä asioita oikein, Juha Lehtonen
kiitteli järjestäjiä.
Vajaat neljä vuotta uskossa ollut jyväskyläläinen Anna Huotari oli mukana tapahtumassa ensimmäistä kertaa.
– Antoisimpana jäi mieleeni workshop, jossa kokoonnuttiin pohtimaan
oman seurakunnan resursseja ja alueen tarpeita, Huotari kommentoi.
– Myös Juha Lehtosen puhekokonaisuus oli mielenkiintoinen. Tilastollinen
tieto maailman ja lähetystyön tilasta herätti uutta intoa ja ymmärrystä lähetystyön
roolista ja tärkeydestä.
UutisetMediassa hehkutettu, arvostetuilla alan palkinnoilla palkittu
ja YouTube-palvelun kautta maailmanmaineeseen noussut pop-kantelisti pitää
vuosittain kolmisensataa konserttia, joista suunnille...
PääkirjoitusVoiko isänmaallisuus ja kansallisen kulttuurin korostaminen johtaa kristinuskolle vieraaseen nationalismiin? Tämä kysymys on noussut monille mieleen Suomen itsenäisyyden juhlavuonna sekä seuratessa es...
UutisetRuotsin helluntailiikkeen johtajalta Daniel Almilta on kaksi kertaa evätty viisumi Yhdysvaltoihin, koska hän kävi viime vuonna Iranissa. Alm haluaisi vierailla USA:n Assemblies of God -liikkeen päämaj...
UutisetIhmisenä olemisen syvin arvo ja täyttymyksen tunne ei voi riippua romanttisesta tai seksuaalisesta täyttymyksestä, Englannin kirkon kirkolliskokouksessa puhunut pastori Sam Allberry muistutti kokoukse...
UutisetReformaation juhlavuotta viettävän Ukrainan Helluntaikirkon tavoitteena on perustaa 400 uutta paikallisseurakuntaa vuoden 2020 loppuun mennessä. Tällä hetkellä seurakuntia on noin 1 620.
MuutEnsimmäisessä Korinttilaiskirjeessä Paavali toteaa, että Jumalan valtakunta ”ei ole puheissa vaan voimassa” (4:19–20). Miten apostolin toteamus tulisi ymmärtää: eikö kristinusko ole Sanan uskonto, ja...
MuutKainuulaisen Elsan ukki veisaa körttivirsiä ja äiti käy kirkossa vain ulkomailla, koska silloin se on kulttuuria. Elsa haluaa jotain muuta ja enemmän. Niinpä hän lähtee ystävän mukana karismaattisiin...
MielipideKun maaliskuun alussa Suomikin tekee loikan ”sivistysmaiden” joukkoon sallimalla samaa sukupuolta olevien avioliitot, se tekee samalla hypyn tuntemattomaan. Osa kansanedustajistammekin on hurahtanut k...
UutisetIlkivalta ja häirintä piinaavat Suomen tunnetuimpiin esirukoilijoihin lukeutuvaa pastori Seppo Juntusta. Räikeimmin tämä ilmenee hänen autonsa renkaiden puhkomisena: reilun kymmenen vuoden aikan...
Miten onIson Kirjan opettaja, TT Miika Tolonen pohdiskeli Opiston mäeltä -blogissaan kristityn kansallista identiteettiä ja lojaliteettia valtiolle (blogi löytyy osoitteesta ristinvoitto.fi). Hänen mukaansa k...
KolumniIstun kodissamme Kenian Nairobissa ja katselen
nykytekniikkaa hyödyntäen suomalaisen suosikkiohjelman huipentuman taltiointia
Lahden Sibelius-talolta. Tuhansien kilometrien etäisyys kotimaahani lisä...
UutisetMaaliskuun alussa voimaan tullut sukupuolineutraali avioliittolaki
tekee samaa sukupuolta olevien parien yhteisadoption mahdolliseksi.
Kansanedustaja Päivi Räsäsen (KD) mukaan tämä voi
vaik...
UutisetSuuri laulujuhla Helsingin Saalemissa keräsi helmikuussa
runsaan joukon väkeä laulamaan yhdessä ja kuuntelemaan evankelioivaa musiikkia.
Kaikki illan kuorolaulut soivat tällä kertaa duurissa...
UutisetJees-lastenlehden
päätoimittaja Päivi Isoaho ottaa RV verkkouutisten
videolla kantaa Yle TV1:n Perjantai-ohjelmassa 10.2. esiin tulleisiin asioihin,
jotka koskevat helluntailiikkeen lapsity...