Mikä meitä koskettaa?

Istun kodissamme Kenian Nairobissa ja katselen nykytekniikkaa hyödyntäen suomalaisen suosikkiohjelman huipentuman taltiointia Lahden Sibelius-talolta. Tuhansien kilometrien etäisyys kotimaahani lisää nostalgisuutta ohjelman upeita tarinoita ja laadukkaita musiikkiesityksiä kuunnellessani. Ihmisten aitoa myötäelämistä seuratessani totean mielessäni, että emme taida sittenkään olla kuulemani väitteen mukaisia ”mököttäjiä”!

Koskettavan ohjelman perusideana on tarjota tavallisille suomalaisille mahdollisuus ilmaista heidän erilaisten tarinoittensa kautta yllätyksellinen sanoma jollekin läheiselle ja rakkaalle ihmiselle. Kyseistä yllätyksellistä viestiä pyritään ohjelmassa vahvistamaan kohdehenkilölle ja tarinankertojalle rakkaaksi tulleen yhteisen laulun sanomalla. Tasokkaat laulajat osaavine taustajoukkoineen välittävät katselijoille musiikillista yllätystä. Ohjelman koskettavuutta lisää myös se, että tarina ja musiikki synnyttävät edelleenkin sydänten yhteyttä yllätetyn ja muiden kuulijoiden välillä.

 

Suosikkisarjan toinen peruselementti, tarinankerronta, lisää katseluelämyksen mieluisuutta. Ohjelmaan valitun henkilön suusanallinen viesti ja kokemus ovat yksilöllistä pääomaa. Toisten kopioinnille ei näissä kertomuksissa ole tarvetta. Haastateltujen puheenvuorot eivät ole opeteltua paatosta, vaan omakohtaisesti vahvasti elettyä ja koettua todellisuutta. Sitä ei murenna kuulijan tai katselijan mahdollinen epäily tai vähättely. Tarinan merkityksellisyys on kertojan tuntema yksilöllinen kokemuksellinen rikkaus. Se jaetaan ensisijaisesti hänelle rakkaaksi tulleen ihmisen kuultavaksi.

 

Eräs ohjelman myönteinen anti on myös tarinankertojien uskallus paljastaa tunteitaan kokemuksiaan jakaessa. Ohjelmataltioinnin aikana ilmaistaan suorassa lähetyksessä hellyyttä rakkaalle annetun suudelman muodossa. Onko sittenkin väite siitä, että olemme kansa, joka ”ei puhu eikä pussaa”, valhetta?

 

Myönteisen katselukokemuksen aikana pohdin mielessäni todellisen rakkaustarinamme kertomisen koskettavuutta ajassamme. Jäävätkö omat todellisen rakkauden kokemuksemme sittenkin muun tietotulvan jalkoihin? Olisiko uudelleen aika uskaltautua kerronnalle, jossa meillä jokaisella uudestisyntyneellä olisi kertomuksellista jaettavaa? Jos inhimillinen rakkaustarina voi ainutlaatuisuudellaan ja henkilökohtaisella kokemuksellaan herkistää juroimpiakin kanssamatkaajiamme, mikä sitten olisikaan todellisen rakkauden motivoiman tarinan vaikutus rikkinäisessä maailmassamme?

 

Olemmeko unohtaneet henkilökohtaisten tarinoiden merkittävyyden ohjelmakirjossamme? Sallimmeko kyseisen kerronnan vain julkisuudessa menestyneille? Olisiko tämän päivän tarinankerronta sitä kokemuksellisuutta, josta aikaisemmin puhuimme todistamisena? Tarinakertoja ei sepitä omaa juttuansa, vaan jakaa elämänsä kirjoa.

Musiikki on aina ollut voimavaramme sydämen tuntojen tulkkina. Hyvä todellisen rakkauden tarina sitä vahvistavan laulun kera älköön väistykö sanomamme välittämisessä.

 

 

Ari Joensuu

 

Kirjoittaja on Fida Internationalin aluejohtaja.




9/2017

UutisetMediassa hehkutettu, arvostetuilla alan palkinnoilla palkittu ja YouTube-palvelun kautta maailmanmaineeseen noussut pop-kantelisti pitää vuosittain kolmisensataa konserttia, joista suunnille...
PääkirjoitusVoiko isänmaallisuus ja kansallisen kulttuurin korostaminen johtaa kristinuskolle vieraaseen nationalismiin? Tämä kysymys on noussut monille mieleen Suomen itsenäisyyden juhlavuonna sekä seuratessa es...
UutisetRuotsin helluntailiikkeen johtajalta Daniel Almilta on kaksi kertaa evätty viisumi Yhdysvaltoihin, koska hän kävi viime vuonna Iranissa. Alm haluaisi vierailla USA:n Assemblies of God -liikkeen päämaj...
UutisetKatolisessa kirkossa vaikuttavan karismaattisen liikkeen alkamisesta on kulunut 50 vuotta.

Liikkeen katsotaan saaneen alkunsa Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa toimivassa Duquesnen yliopistossa. En...
UutisetIhmisenä olemisen syvin arvo ja täyttymyksen tunne ei voi riippua romanttisesta tai seksuaalisesta täyttymyksestä, Englannin kirkon kirkolliskokouksessa puhunut pastori Sam Allberry muistutti kokoukse...
UutisetReformaation juhlavuotta viettävän Ukrainan Helluntaikirkon tavoitteena on perustaa 400 uutta paikallisseurakuntaa vuoden 2020 loppuun mennessä. Tällä hetkellä seurakuntia on noin 1 620.

Tavoit...
MuutMinkä ikäisen lapsen kanssa voi rukoilla Pyhän Hengen kastetta – ja miten?
MuutEnsimmäisessä Korinttilaiskirjeessä Paavali toteaa, että Jumalan valtakunta ”ei ole puheissa vaan voimassa” (4:19–20). Miten apostolin toteamus tulisi ymmärtää: eikö kristinusko ole Sanan uskonto, ja...
MuutKainuulaisen Elsan ukki veisaa körttivirsiä ja äiti käy kirkossa vain ulkomailla, koska silloin se on kulttuuria. Elsa haluaa jotain muuta ja enemmän. Niinpä hän lähtee ystävän mukana karismaattisiin...
MielipideKun maaliskuun alussa Suomikin tekee loikan ”sivistysmaiden” joukkoon sallimalla samaa sukupuolta olevien avioliitot, se tekee samalla hypyn tuntemattomaan. Osa kansanedustajistammekin on hurahtanut k...
MielipideSäde Loposen pakina ihmisen ja koiran ystävyydestä (RV 6) herätti minussa ajatuksia ja tunteita, joita tahtoisin jakaa muillekin.

Vanhempani erosivat monien väkivaltaisten riitojen jälkeen olle...
UutisetIlkivalta ja häirintä piinaavat Suomen tunnetuimpiin esirukoilijoihin lukeutuvaa pastori Seppo Juntusta. Räikeimmin tämä ilmenee hänen autonsa renkaiden puhkomisena: reilun kymmenen vuoden aikan...
Miten onIson Kirjan opettaja, TT Miika Tolonen pohdiskeli Opiston mäeltä -blogissaan kristityn kansallista identiteettiä ja lojaliteettia valtiolle (blogi löytyy osoitteesta ristinvoitto.fi). Hänen mukaansa k...
MuutInterfaith Encounter -järjestö pyrkii lievittämään eri uskontojen edustajien keskinäistä vihanpitoa Lähi-idässä (Kotimaa 7/17).


Yehuda Stolovin [järjestön perustaja] usko miele...
PikavisiittiItsekkyyden ja uhon retoriikka huolestuttaa Lassi Mäkistä.
MuutKivikoruja valmistavalle Mari Ruohomäelle eettinen yrittäminen merkitsee sitä, että usko ilmenee tekoina myös työelämässä.
KolumniIstun kodissamme Kenian Nairobissa ja katselen nykytekniikkaa hyödyntäen suomalaisen suosikkiohjelman huipentuman taltiointia Lahden Sibelius-talolta. Tuhansien kilometrien etäisyys kotimaahani lisä...
UutisetMaaliskuun alussa voimaan tullut sukupuolineutraali avioliittolaki tekee samaa sukupuolta olevien parien yhteisadoption mahdolliseksi. Kansanedustaja Päivi Räsäsen (KD) mukaan tämä voi vaik...
UutisetKristinuskon perinteinen paastoaika alkaa 40 päivää ennen pääsiäistä, ja eri kirkot ovat muistuttaneet jäseniään paaston merkityksestä.


Ortodoksit aloittivat suuren paaston vii...
UutisetYli 170 helluntaiseurakuntaa tarttui tilaisuuteen levittää ilosanomaa kertarysäyksellä oman paikkakunnan asukkaille.
UutisetMittavan työuran tehneelle lääkintäneuvos Sakari Kalliselle helluntaiherätys on edelleen sydämen asia.
UutisetSuuri laulujuhla Helsingin Saalemissa keräsi helmikuussa runsaan joukon väkeä laulamaan yhdessä ja kuuntelemaan evankelioivaa musiikkia. Kaikki illan kuorolaulut soivat tällä kertaa duurissa...
MuutJuhlakonsertin lämminhenkinen tunnelma nousi päivänsankarin persoonasta ja elämäntyöstä.
MielipideKiitos, Hanna-Maarit Soliman, Ristin Voitossa (RV 6) olleesta räväkästä ja selkeästä kannanotostasi.


Pohtiessamme seurakuntamme tilaa ja tulevaisuutta meillä ei ole varaa mene...
UutisetJees-lastenlehden päätoimittaja Päivi Isoaho ottaa RV verkkouutisten videolla kantaa Yle TV1:n Perjantai-ohjelmassa 10.2. esiin tulleisiin asioihin, jotka koskevat helluntailiikkeen lapsity...
UutisetMaakunnallinen lähetyspäivä suuntasi katseet seurakunnan perustehtävään.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan