Mediassa hehkutettu, arvostetuilla alan palkinnoilla palkittu
ja YouTube-palvelun kautta maailmanmaineeseen noussut pop-kantelisti pitää
vuosittain kolmisensataa konserttia, joista suunnilleen neljännes on
koululaisille suunnattuja. Kokeneen esiintyjän ja musiikin ammattilaisen ei
välttämättä arvaisi puhuvan lapsille omista peloistaan, mutta niin Päivi Kujanen eli musiikkipiireissä paremmin Ida Elinana tunnettu laulaja-lauluntekijä tekee.
– Kun puhuu elämänrohkeudesta, se on kaikille iso juttu.
Sitä Jumalakin haluaa, että olisimme rohkeita. Vaikka kaikkialla ei voikaan
kertoa evankeliumia suorin sanoin, evankeliumi on silti sydämen asia, Ida Elina
sanoo.
Viime syksystä lähtien hän on tehnyt yhteistyötä Suomen
suurimman koululaisille konsertteja järjestävän Konserttikeskuksen kanssa.
Lapsille esiintyminen vuorovaikutteista
Koulukonsertit ovat hyvin vuorovaikutteisia verrattuna
iltakonsertteihin, joissa Ida Elina saa myös tuoda enemmän omaa viestiään
esille.
– Tykkäisin tehdä koulukonsertteja jopa enemmän mitä tällä
hetkellä, sillä lapset ovat mahtava yleisö. Esittelen soittimia ja laulamme
myös yhdessä.
Nuorempi polvi ei aina tiedä Ida Elinasta etukäteen, mutta
monesti koulukonserttien jälkeen YouTuben kävijämääriin tulee piikkejä.
Sibelius-Akatemian kasvatin inspiroiva musiikkityyli saavuttaa varmasti lisää
suosiota, kun edessä on konsertteja Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Pohjoismaissa.
UutisetMediassa hehkutettu, arvostetuilla alan palkinnoilla palkittu
ja YouTube-palvelun kautta maailmanmaineeseen noussut pop-kantelisti pitää
vuosittain kolmisensataa konserttia, joista suunnille...
UutisetRuotsin helluntailiikkeen johtajalta Daniel Almilta on kaksi kertaa evätty viisumi Yhdysvaltoihin, koska hän kävi viime vuonna Iranissa. Alm haluaisi vierailla USA:n Assemblies of God -liikkeen päämaj...
UutisetIhmisenä olemisen syvin arvo ja täyttymyksen tunne ei voi riippua romanttisesta tai seksuaalisesta täyttymyksestä, Englannin kirkon kirkolliskokouksessa puhunut pastori Sam Allberry muistutti kokoukse...
UutisetReformaation juhlavuotta viettävän Ukrainan Helluntaikirkon tavoitteena on perustaa 400 uutta paikallisseurakuntaa vuoden 2020 loppuun mennessä. Tällä hetkellä seurakuntia on noin 1 620.
UutisetIlkivalta ja häirintä piinaavat Suomen tunnetuimpiin esirukoilijoihin lukeutuvaa pastori Seppo Juntusta. Räikeimmin tämä ilmenee hänen autonsa renkaiden puhkomisena: reilun kymmenen vuoden aikan...
UutisetMaaliskuun alussa voimaan tullut sukupuolineutraali avioliittolaki
tekee samaa sukupuolta olevien parien yhteisadoption mahdolliseksi.
Kansanedustaja Päivi Räsäsen (KD) mukaan tämä voi
vaik...
UutisetSuuri laulujuhla Helsingin Saalemissa keräsi helmikuussa
runsaan joukon väkeä laulamaan yhdessä ja kuuntelemaan evankelioivaa musiikkia.
Kaikki illan kuorolaulut soivat tällä kertaa duurissa...
UutisetJees-lastenlehden
päätoimittaja Päivi Isoaho ottaa RV verkkouutisten
videolla kantaa Yle TV1:n Perjantai-ohjelmassa 10.2. esiin tulleisiin asioihin,
jotka koskevat helluntailiikkeen lapsity...