Vakaa laupeus

Puheet paremmasta tulevaisuudesta ja lupaukset hyvistä teoista kuuluvat alkuvuoteen. Viime viikkoina monet kunnon kansalaiset ovatkin sinnitelleet täyttääkseen erilaiset vuodenvaihteessa antamansa lupaukset.

Tutkimusten mukaan monet asiat aiheuttavat ihmisille huolia ja pelkoja. Tammikuussa julkaistun vuoden 2015 maanpuolustustutkimuksen mukaan turvattomuuden tunne on lisääntynyt kansalaistemme elämässä. Muutos on selkeä: kaksi kolmasosaa suomalaisista uskoo turvattomuuden lisääntyvän myös seuraavien vuosien aikana. Erityisen suurta huolta herättää kansainvälisen terrorismin aiheuttama uhka. Nyt 83 prosenttia pitää terrorismia huolestuttavana, kun vuosi sitten näin ajatteli 74 prosenttia kansalaisista.

Meillä ollaan huolissaan myös turvapaikkaa hakevien määrän kasvusta niin Suomessa kuin koko Euroopassa. Lähes puolet eli 48 prosenttia suomalaisista suhtautuu kielteisesti hakijamäärän kasvuun. Lisäksi kaksi kolmasosaa kokee, että Suomi on varautunut siihen huonosti.

Entä miten kristityt suhtautuvat turvapaikkaa hakevien määrän kasvuun? Miten seurakunnat ovat varautuneet uuteen tilanteeseen? Onko niillä tänäkin vuonna voimavaroja ja innostusta osoittaa laupeutta lähimmäisille, jotka sankoin joukoin ilmestyvät keskelle suomalaista arkea?

Turvapaikanhakijoita on paljon, ja seurakunnilla on ollut yllin kyllin työtä jo ennen viime syksynä alkanutta pakolaisvirtaakin. Useat helluntaiseurakunnat ja kristilliset järjestöt ovat jo vuosia järjestäneet viikoittain myös työttömien ruokailuja ja ruokakassien jakoa.

Helmikuun pakkasissa uudenvuoden lupaukset ja hyvät teot voivat kuitenkin helposti unohtua ja toiminta hyytyä, kun arjen kestävyys joutuu koetukselle.

Miten kristittyjen laupeus tässä tilanteessa näkyy?

Jeesus kertoi tarinan laupiaasta ihmisestä. Hän oli mies, joka ei keskittynyt vain oman elämänlaatunsa parantamiseen vaan näki vastuullisesti sen, mitä hänen silmiensä edessä tapahtui. Mies vaaransi jopa oman turvallisuutensa auttaessaan rosvojen kynsiin joutunutta kulkijaa. Hän meni lähelle veren tahrimaa ja kärsivää ihmistä ja auttoi tämän turvaan. Sääli voitti pelon.

Eikä avun antaminen päättynyt vielä tähän. Seuraavana aamuna mies antoi rahaa majatalon isännälle ja pyysi: ”Hoida häntä.” Laupeuden osoittaminen ei ollut vain hetkellistä. Se ei hyytynyt kiireisen arjen tultua. Mies oli varautunut toimimaan vakaasti ja määrätietoisesti, jotta laupeuden osoittaminen tuottaisi kestävän tuloksen.

Tässä on laupeuden esimerkkiä myös meille. Vakaa laupeus pyrkii kestävästi lähimmäisen hyvään.


Irma Frestadius

Kirjoittaja on Espoon helluntaiseurakunnan pastori ja Suomen Helluntaikirkon eettis-opillisen toimikunnan jäsen.