Uudistamisen tuska

Helluntailiikkeessä on valitettavan monta esimerkkiä tapahtumaketjuista, joissa näkyä kantava pastori on yksin alkanut toteuttaa uudistuksia ja lopulta pettyneenä ja uupuneena jäänyt ilman tukea. Pahimmissa tapauksissa tällainen pastori on kokenut epäonnistuneensa ja masentuneena jättänyt tehtävänsä.

Paljolta tuskalta vältytään, jos vanhimmisto syttyy pastorin näkyyn ja yhteisenä rintamana esittelee uudistuksen tuulet seurakunnalle. Näin toimien pastori saa seurakunnan johtavista henkilöistä vahvan selkänojan, johon nojata tiukan paikan tullen. Kun vanhimmisto tukee ja toteuttaa näkyä, voi pastori levollisesti surffata uudistusten aaltojen päällä.

Helsingin Syyspäivien yksi teema oli seurakuntien uudistamisen akuutti tarve. Jotta uudistukset saadaan vietyä toivottuun päätökseen, tarvitaan näky ja suunnitelma. Valitettavan monesti uudistukset tukehtuvat pullonkaulaan, josta näky ei enää etene, ja näyn kantaja jää yksin näkynsä kanssa.

Kuinka näky sitten saadaan eteenpäin? Näky kannattaa aina ensin jakaa päättäjille ja vasta sen jälkeen yhteisenä esityksenä muille. Seurakuntakontekstissa tämä tarkoittaa vanhimpien ja johtajien sytyttämistä näkyyn. Tähän sytyttämiseen kannattaa satsata voimavaroja ja runsaasti aikaa.

Seurakunnan vanhimpien ei tule koskaan uhrata työntekijöitään yksinäisen näyn alttarille. Pahimpia asenteita ja kauaskantoisimpia virheitä ovat ”katsotaan miten pojan/ tytön käy” -tyyppiset asenteet. Pastorin kannalta ei ole juuri mitään kuluttavampaa työympäristöä kuin sellainen, jossa hänet jätetään yksin selviämään näkynsä kanssa. Tällainen toimintatapa on tuomittu epäonnistumaan ja vaikeuttaa vielä seuraajienkin työtä.

Yhtäältä uudistukset voivat pysähtyä, jos seurakuntalaiset kokevat niiden tulevan saneluina ylhäältä ilman vaihtoehtoja. Vastakkainasettelut syntyvät vaikuttamismahdollisuuksien kaventuessa. Jokainen seurakuntalainen haluaa olla osa uudistusta. Siksi mahdollisimman moni tulee saada uudistuksen toteuttajaksi ja näyn taakse. Näin yhteisestä näystä syntyy massiivinen voima, jota ei voi enää pysäyttää. Sen menestys on yhteinen asia ja sen takana seistään yhtenä joukkona.

Itsenäisinä seurakuntina meillä on omat ja erilaiset vahvuutemme. Meillä on myös erilaisia tapoja toimia. Kun kunkin tapa tehdä on toimiva, on se myös arvokas. Kantakaamme jatkossa yhdessä tekemisen, tekemällä oppimisen ja kannustamisen toimintakulttuuria. Näin voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Jyrki Palmi

Kirjoittaja on Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtava pastori.