Uudistamisen tuska

Helluntailiikkeessä on valitettavan monta esimerkkiä tapah­tumaketjuista, joissa näkyä kantava pastori on yksin alkanut to­teuttaa uudistuksia ja lopulta pettyneenä ja uupuneena jäänyt ilman tukea. Pahimmissa tapauksissa tällainen pastori on koke­nut epäonnistuneensa ja masentuneena jättänyt tehtävänsä.

 

Paljolta tuskalta vältytään, jos vanhimmisto syttyy pastorin nä­kyyn ja yhteisenä rintamana esittelee uudistuksen tuulet seu­rakunnalle. Näin toimien pastori saa seurakunnan johtavista henkilöistä vahvan selkänojan, johon nojata tiukan paikan tullen. Kun vanhimmisto tukee ja toteuttaa näkyä, voi pastori levollisesti surffata uudistusten aaltojen päällä.

 

Helsingin Syyspäivien yksi teema oli seurakuntien uudistami­sen akuutti tarve. Jotta uudistukset saadaan vietyä toivottuun päätökseen, tarvitaan näky ja suunnitelma. Valitettavan mones­ti uudistukset tukehtuvat pullonkaulaan, josta näky ei enää etene, ja näyn kantaja jää yksin näkynsä kanssa.

 

Kuinka näky sitten saadaan eteenpäin? Näky kannattaa aina ensin jakaa päättäjille ja vasta sen jälkeen yhteisenä esityksenä muille. Seurakuntakontekstissa tämä tarkoittaa vanhimpi­en ja johtajien sytyttämistä näkyyn. Tähän sytyttämiseen kannattaa satsata voimavaroja ja runsaasti aikaa.

 

Seurakunnan vanhimpien ei tule koskaan uhrata työn­tekijöitään yksinäisen näyn alttarille. Pahimpia asen­teita ja kauaskantoisimpia virheitä ovat ”katsotaan miten pojan/ tytön käy” -tyyppiset asenteet. Pastorin kannalta ei ole juuri mi­tään kuluttavampaa työympäristöä kuin sellainen, jossa hänet jätetään yksin selviämään näkynsä kanssa. Tällainen toiminta­tapa on tuomittu epäonnistumaan ja vaikeuttaa vielä seuraajien­kin työtä.

 

Yhtäältä uudistukset voivat pysähtyä, jos seurakuntalaiset kokevat niiden tulevan saneluina ylhäältä ilman vaihtoehtoja. Vastakkainasettelut syntyvät vaikuttamismahdollisuuksien ka­ventuessa. Jokainen seurakuntalainen haluaa olla osa uudistusta. Siksi mahdollisimman moni tulee saada uudistuksen toteuttajak­si ja näyn taakse. Näin yhteisestä näystä syntyy massiivinen voi­ma, jota ei voi enää pysäyttää. Sen menestys on yhteinen asia ja sen takana seistään yhtenä joukkona.

 

Itsenäisinä seurakuntina meillä on omat ja erilaiset vahvuu­temme. Meillä on myös erilaisia tapoja toimia. Kun kunkin tapa tehdä on toimiva, on se myös arvokas. Kantakaamme jatkos­sa yhdessä tekemisen, tekemällä oppimisen ja kannustamisen toimintakulttuuria. Näin voimme rakentaa parempaa tule­vaisuutta.

 

 

Jyrki Palmi

Kirjoittaja on Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtava pastori.



Kolumni
42/2018

KolumniMasennus hiipi mieleen, kun toissa viikolla istuin Helluntaiherä­tyksen valtakunnallisilla Syyspäivillä Helsingin Saalemissa.

Päivien aikana julkaistiin kaksi tutkimusta...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan