Päämäärätöntä?

Kesä on kääntynyt syksyyn. Näin siitä huolimatta, vaikka kaikkia toiveita ja tavoitteita, jotka kesälle ennalta asetimme ei olisi saavutettu. Taaksemme jäänyt aika on ohi ja alkavan syksyn jälkeen aloitamme jo kuluvan vuosituhannen kolmatta vuosikymmentä. Vaikka helle ei ehkä jokaista lomapäiväämme hellinyt ja moni muukin asia olisi voinut mennä paremmin, ei menneeseen kannata takertua. Paljon hyödyllisempää ja palkitsevampaa on katsoa eteenpäin toisiamme rohkaisten. Kaikkea ei ole menetetty ja vielä on kesääkin jäljellä. Parempaa on edessä!

Kun suunnittelemme tulevaa, tulisi meidän niin yksilöinä, perheinä kuin myös seurakuntina keskittyä asioihin, jotka ovat meille tär-keitä ja joihin voimme vaikuttaa. Näin pitäisi toimia olosuhteista riippumatta, sillä ulkoiset olosuhteet saattavat haastaa Jumalaan luottamisen todellisuutta. Jos tahtotilamme ja tavoitteemme ovat yhteisiä ja jokaiselle tärkeitä, osittainenkin onnistuminen ja päämäärien saavuttaminen kannustaa meitä jaksamaan ja tavoittelemaan yhdessä Kristuksen meille jättämän tehtävän loppuunsaattamista.

Erään seurakunnan pastori luonnehti itseään liikunnalliseksi elämäntavoiltaan ja urheilulliseksi olemukseltaan. Asiasta kuultuaan hänen puolisonsa palautti hänet arjen harmauteen toteamalla, että liikunta hoituu autolla toimistolle, vaikka matkaa kotoa on alle kilometri, ja vartalokin vaatii parin vuoden välein suuremmaksi päivitetyn pukukoon urheilullisuuden verhoksi.

Nuoruuden ihanteet olivat muuttuneet illuusioksi. Todellisuus taisi olla jotain muuta. Jos tavallinen arki muokkaa hyvistä pyrkimyksistämme huolimatta elämästämme jotakin muuta, kuin mitä halu-aisimme sen olevan, ei ole ihme, jos näin käy ajoittain myös hengellisten arvojemme ja päämääriemme kanssa.

Vain ne asiat, jotka todella ovat meille tärkeitä, vaikuttavat merkittävästi saavutuksiimme ja antavat elämällemme suuntaa. Aika ajoin joudumme toteamaan, että muuttumisen ja uudistumisen sijaan, jonka Jumala sanassaan eteemme piirtää, olemmekin saattaneet sotkeutua uskonnollisuuden suohon, josta on omin neuvoin vaikeata nousta.

Tarvitsemme tulevaan syksyyn tuoreen kokemuksen Kristuksesta, hänen armostaan ja totuudestaan sekä Pyhän Hengen kypsyttämää Hengen hedelmää, jota ilman tehtävämme ontuu pahasti. Lisäksi tarvitsemme parannuksen armoa, sillä parannus on annettu Kristuksen omille elämäksi ja sitä ei kukaan kadu.

Mikä on elämämme vaikutus? Kunpa sitä leimaisi rakkaus, ilo, rauha, hyvyys, pitkämielisyys, sävyisyys ja itsensä hillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki.

Kari Ketoja

Kirjoittaja on Kotkan helluntaiseurakunnan paimen