Ennusteille on kysyntää. Uutistoimitukset haastattelevat tutkijoita, ja kansantalouden kasvuennusteita yritetään viilata kohdalleen. Poliittisia ennusteita laaditaan niin vaalien alla kuin niiden välissäkin, ja tekoäly yrittää hahmottaa voimasuhteiden siirtymiä niin gallupeista kuin somestakin. Ennusteita laaditaan energian kulutuksesta, ilmaston lämpenemisestä, luonnon lajikadosta – eli kaikesta.
Tavalliselle uutisten kuluttajalle syntyy kuitenkin mielikuva, että ennusteet osuvat aika harvoin kohdalleen, ja niitä täytyykin jatkuvasti muuttaa. Silti niitä tilataan ja tuotetaan, sillä haluamme edes jotenkin kurkistaa sen verhon taakse, minkä takana tulevaisuus on.
Viimeinen aika alkoi jo apostolien aikana.
Vastaan tulee myös ajatus Raamatun ennustamasta aikojen lopusta. Onko se nyt? Ovatko Ilmestyskirjan tapahtumat juuri nyt käynnissä? Tai toteutuvatko Matteuksen evankeliumissa kuvatut Jeesuksen ennustukset juuri nyt? Mehän kuulemme sanomia sodista, nälänhädästä, maanjäristyksistä, ja seuraamme reaaliajassa, kun kansa nousee kansaa vastaan. Nytkö kaikki tapahtuu? Onko nyt viimeinen aika?
Voi olla, tai sitten ei ole. Varman vastauksen antamisesta minua estää kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että olen kuullut tuon kysymyksen yli viisikymmentä vuotta sitten. Sotien nimet olivat silloin toiset, antikristusten hahmot erilaisia, ja laskelmat lopunaikojen toteutumisesta noudattivat eri kaavoja. Olimme helluntaiseurakunnissakin varmoja siitä, että Jeesuksen toinen tulemus on lähivuosien kysymys, enkä minäkään ehtisi aikuiseksi kasvamaan ja perhettä perustamaan. No, nyt olen jo ukki seitsemän vuoden ja kolmen lapsenlapsen kokemuksella ja voin varmuudella sanoa, että lapsuuteni ajan ennustukset menivät jossakin määrin pieleen.
Toinen syy varman vastauksen puuttumiseen on 1. Johanneksen kirjeessä. Johannes nimittäin kirjoittaa, että ”lapset, nyt on viimeinen aika”. Siis kaksi vuosituhatta sitten. Ja hän tiesi jo silloin kertoa, että ”monta antikristusta on ilmaantunut”.
Viimeinen aika alkoi jo apostolien aikana, mutta olemme tänään lähempänä loppua kuin tuolloin. Kuinka lähellä, sitä emme voi tietää, mutta on ehdottomasti oikein tarttua Jeesuksen sanoihin Apostolien teoissa: ”Ei teidän asianne ole tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin.”
Meidän tehtävämme on olla Jeesuksen todistajia juuri tässä ajassa, jota nyt elämme.
Esko Matikainen
Kirjoittaja on Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja.
NäkökulmaRaamatunopetus on ollut merkittävä helluntailiikkeen perusta sen alusta lähtien. Sanan saarna erilaisissa kokoontumissa on ollut tärkeää, koska keskeisenä tavoitteena on ollut elää Sanan opetuksen...
MuistolleRitva Annikki Siren syntyi 2. huhtikuuta 1938 Kouvolassa ja muutti taivaan kotiin 1. maaliskuuta 2022 Helsingissä. Sairauden uuvuttamana Annikki nukkui pois levollisesti puolisonsa Samulin vieress...
Venäjän brutaali hyökkäys ja sota Euroopassa on järkyttänyt monien perusturvallisuutta. Sen ei pitänyt olla enää mahdollista erilaisten taloudellisten keskinäisriippuvuuksien, kansainvälisten...
Ennusteille on kysyntää. Uutistoimitukset haastattelevat tutkijoita, ja kansantalouden kasvuennusteita yritetään viilata kohdalleen. Poliittisia ennusteita laaditaan niin vaalien alla kuin niiden...
OpetusJuhani Karvinen Ihmiskunnan kulttuuripiirit ovat täynnä erilaisia jumalia. Esimerkiksi hindulaisuudessa jumalia tiedetään olevan miljoonittain. Maailmassa on kuitenkin olemassa kolme yk...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
Brian Houstonin jätettyä Hillsongin johtajan tehtävät väärinkäytösten takia liikkeen muidenkin johtajien elämästä on tullut ilmi rikkomuksia. Soppaa on osaltaan hämmentänyt myös m...
UutisetAnssi Tiittanen Helluntaiseurakuntien nuorisotyövaliokunnan puheenjohtaja, IK-opiston kampuspastori Timo Raassina ei katso, että koronan vuoksi nuorisotyössä olisi syntynyt niin sanottuja men...
PuheenaiheMerja Toukola – Taideteemaisessa kampusillassa oli mukava nähdä opiskelijoiden luovuutta. Taiteita kannattaa aina hyödyntää. Näin kuvaa Johnny Danielsen Jyväskylän yliopistolla vetäm...
UutisetEmil Anton Hollannin ”raamattuvyöhykkeelle” Harderwijkiin avattiin korona-aikana God’s Smuggler Centre, joka esittelee Raamattujen salakuljetuksesta tunnetun veli Andreaksen elämäntyötä ja va...
PikavisiittiHeli Markkunen Yksi rakkaimmista lapsuusmuistoistani liittyy leppoisiin perheen parissa vietettyihin koti-iltoihin, kun saunan jälkeen istuskelimme toisinaan takkatulen ääressä ja paistoimme...
Joku on sanonut, että Jumalan ainoa heikkous on värisokeus. Humoristisessa ajatuksessa on viisautta. Yksi Pietarin suurimpia hengellistä elämää mullist...