Kovia aikoja vai lopunaikoja?

Venäjän brutaali hyökkäys ja sota Euroopassa on järkyttänyt monien perusturvallisuutta. Sen ei pitänyt olla enää mahdollista erilaisten taloudellisten keskinäisriippuvuuksien, kansainvälisten sopimusten ja sääntöperusteisten turvallisuusjärjestelmien vallitessa. 

Nykyihmisen on vaikea hyväksyä, että tiede ja teknologia eivät ole vapauttaneet meitä sotien, nälänhädän ja kulkutautien vitsauksilta. Lisäksi meidän ajassamme on noussut uusia uhkakuvia luonnon saastumisesta, ilmaston lämpenemisestä, ekokatastrofista, terrorismista ja talousjärjestelmän romahduksesta.

Kuvaavaa on, että virsikirjastakaan ei löydy enää ”kovat ajat” -osastoa; ihan kuin ihmisrotu olisi muuttunut immuuniksi huolille ja peloille. Ahdistus on kuitenkin ihmisten yhteinen kokemus. Sitä tuntee kristitty siinä missä muslimi, juutalainen tai hindu, ja yhtä lailla se koskee niin uskovaa kuin uskosta osatonta. 

Kukaan ei elämässään välty ahdistukselta. Jeesus vahvisti sen sanomalla: ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä; minä olen voittanut maailman.” 

Kovia aikoja on ollut ja tulee vastakin olemaan – ja Jumala haluaisi niidenkin kautta vetää puoleensa. Nimittäin ajassamme olevista monista ahdistusta aiheuttavista tekijöistä suurin on kuitenkin sisäinen ja nimeltään synti. 

Elämän todellisuus meissä ja muissa paljastaa kiusausten, synnin ja pahuuden olemassaolon. Evankeliumin sinetti sen sijaan vapauttaa kuoleman ja kirouksen vallasta. 

Elämmekö sitten kovia aikoja vai jo lopunaikoja? Vastaus molempiin vaihtoehtoihin on sama: Jeesuksen paluun odotus on uskomme ytimessä, ja se kuuluu jokaiselle sukupolvelle. Raamatullisesti olemme eläneet lopunaikoja Jeesuksen paluun odotuksessa jo pari tuhatta vuotta. 

Vuosien varrella herätysliikkeessämme on varmasti ollut monenlaista opetusta niin kovista ajoista kuin lopunajoista. Osa on tullut aihepiirille tyystin allergiseksi. 

Määräaikojen ennustelujen sijaan meitä kehotetaan olemaan valmiina ja elämään Jumalan tahdon mukaista elämää. Ja Jumalan tahtohan on, että kaikki ihmiset kaikkialla saisivat kuulla ilosanoman ja tulla hänen opetuslapsikseen. 

Eräs nuoruudessaan aihepiiristä traumoja saanut pastori kertoi minulle, kuinka hänelle lasten arjen kautta avautui ahdistuksen sijaan turvallisuuden tunne lopunaikoja pohtiessa. 

Hänellä oli tapana lastensa kanssa pidemmille luontoretkille mennessä varata mukaan mehua ja eväsleivät. Isänä hän jakoi syömiset aina niin, että loppumatkallekin riitti evästä ja kaikki jaksoivat kotiin asti. Lapset puolestaan oppivat, että kun eväät alkoivat olla lopussa, niin kotikin oli lähellä. ”Kaikki eväät on syöty, joten kohta ollaan kotona”, tuumasi pienin lapsista luottavaisena erään retken lopulla. Niinpä.

Ihmiskunnalla alkaa monessa asiassa olla eväät lopussa, mutta ei huolta: Jumalan lapsina tiedämme, että silloin kotikin on entistä lähempänä. 

Sari Essayah

Kirjoittaja on kansanedustaja ja Kristillisdemokraattien puheenjohtaja.