Seurakunnissa eletään
nyt vuoden hiljaisinta aikaa. Kesävieraat sekä
loma- ja mökkireissut ovat rikkoneet seurakuntalaisten rutiinit,
ja usein sunnuntaijumalanpalvelus jää väliin. Arkirutiinien muuttuminen
saattaa sekoittaa myös tuttuja tapoja hoitaa hengellistä
elämää kotioloissa.
Jos
lomanvietto hengellisestä elämästä tuntuu houkuttelevalta tai
helpottavalta ajatukselta, se saattaa kieliä jotakin tärkeää omasta
jumalasuhteesta tai maailmankatsomuksesta. Joskus se
voi olla merkki siitä, että jumalasuhteen hoitamisesta on tullut suoritus,
jonka onnistumisesta on odotettavissa palkkioita ja epäonnistumisesta
rangaistuksia. Se voi kertoa myös jumalakuvasta, jossa
Jumala on rakastavan Isän sijaan ennen kaikkea vaativa työnantaja.
Tällaisten ajattelumallien takana saattaa puolestaan
olla ajatus, jonka mukaan Jumala on kiinnostunut ainoastaan
ihmiselämän hengellisestä ulottuvuudesta.
Itse
asiassa jako toisistaan erillisiin hengelliseen ja maalliseen
elämään ei ole Raamatun ihmiskuvan mukainen. Raamatussa
ihminen kuvataan fyysiseksi, psyykkiseksi,
sosiaaliseksi ja hengelliseksi kokonaisuudeksi. Maan
päällä ollessaan Jeesus – tosi Jumala ja tosi ihminen
– osoitti olevansa kaikkea tätä. Hän myös osoitti olevansa kiinnostunut
ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Ihmisyyden
eri ulottuvuudet ovat erottamattomasti läsnä kaikessa, mitä
teemme. Ne myös liittyvät toisiinsa: Tutkimusten mukaan
psyykkinen terveytemme vaikuttaa fyysiseen terveyteemme. Psyykkinen
hyvinvointimme ja persoonallisuutemme heijastuvat
myös jumalasuhteeseemme ja hengellisiin kokemuksiimme. Hengellisyytemme
näkyy puolestaan ihmissuhteissamme ja
niin edelleen.
Terveen
opetuslapseksi kasvamisen – ja ympäristöönsä vaikuttavan evankeliumin
– tulisi sisältää kaikki ihmisyyden ulottuvuudet. Siksi
olisi tärkeää opetella elämäntapaa, jossa hengellisyyskin
on läsnä kaikessa tekemisessä, kaikilla elämänalueilla
ja kaikissa elämäntilanteissa.
Paavali
kehottaa syömään, juomaan ja tekemään jokaisen askareen
Jumalalle. Vuoden 2017 suomalaisille kesälomalaisille
kehotus voisi kuulua seuraavasti: grillaattepa, mökkeilettepä,
syöttepä jäätelöä tai kuuntelette sateen
ropinaa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.
Hengellisyydestä
lomailun sijaan kannattaa ottaa
tämä kesä haasteena elämäntapaan, jossa myös
lomailemme Jeesuksen kanssa.
Jumalan
läsnäolon täyteistä lomakauden jatkoa
kaikille Ristin Voiton lukijoille!
Elina Rautio
Kirjoittaja on Aikamedian
aikakauslehtien toimituspäällikkö.
UutisetNilsiän herättäjäjuhlilla
koettiin lauantaina
8. heinäkuuta harvinaista kristittyjen
yhteyttä, kun paikallisen
helluntaiseurakunnan rukoushuoneella
järjestettiin ekumeeninen teemailta.
I...
UutisetKeuruun helluntaiseurakunnassa koettiin
harvinainen jumalanpalvelus sunnuntaina
9. heinäkuuta, kun
16 kehitysvammaista Ison
Kirjan leiriläistä oli vastuussa sen
ohjelmasta. Leirillä oli t...
PuheenaiheKipuiletko rukoilemiseen liittyvän saamattomuutesi kanssa – tai tuntuuko näkymättömälle Jumalalle puhuminen muuten vaikealta? Muiden kristittyjen kokemukset voivat auttaa.
MuutKun kirja käsittelee Pohjois-Koreaa
– yhtä maailman suljetuimmista maista
– lukijan mielenkiinto
herää oitis. Odotuksena on
saada kiinnostavaa silminnäkijätietoa
maasta, jonne
itsellä ei...
UutisetYK:n erityisjärjestö Unesco on nimennyt palestiinalaisalueella
sijaitsevan Hebronin
vanhan kaupungin ja
kantaisien haudan vaarassa oleviksi
palestiinalaisten maailmanperintökohteiksi. ...
UutisetAustralialainen evankelista, syntymästään
asti raajaton Nick Vujicic julkaisee
ensimmäisen musiikkialbuminsa.
Vujicic kertoi asiasta
Facebookissa yli yhdeksälle miljoonalle
seuraajalleen...
Miten onIK-opistolla Keuruulla
järjestetään suosittuja valtakunnallisia
Fifteen-leirejä rippikouluikäisille helluntaiseurakuntien nuorille.
Suosion kääntöpuolena jotkut seurakuntakentän toimijat
k...
PääkirjoitusSeurakunnissa eletään
nyt vuoden hiljaisinta aikaa. Kesävieraat sekä
loma- ja mökkireissut ovat rikkoneet seurakuntalaisten rutiinit,
ja usein sunnuntaijumalanpalvelus jää väliin. Ark...
KolumniKolme
vuotta seurakunnanistuttajana on ollut raskasta mutta ihanaa
aikaa. Suurin ilon aihe Jokelan Stationilla ovat olleet uskoon tulleet
ihmiset.
MuutTeuvo Toivanen
viettää mielellään aikaa
perheen mökkimaisemissa Ruoveden
rannalla. Sinne hän
ajelee usein kotoa Tampereelta vaimonsa
Pirjon kanssa. Siirtyminen
vapaaherraksi suuren kansa...
MielipideJuha Partasen haastattelu
Ristin Voitossa (RV 23) herätti keskustelua (RV
25) Jeesuksen sanoista ”Tämä
sukupolvi ei katoa, ennen kuin
tämä kaikki tapahtuu” (Matt. 24:34;
Luuk. 21:32). ...
MielipideJulle Partanen mainitsee
Israel-juttua koskeneessa
vastineessaan Risto Kujalalle,
että ”Kaarlo Syväntö vakuutti
aikoinaan lukuisat suomalaiset
Israelin kävijät siitä, että
hän ei koe kuo...
MielipideMarokkolainen Mustafa ottaa yhteyttä Juhannuskonferenssin isäntään
Marko Halttuseen saadakseen
pystyttää tapahtumaalueelle kokousteltan.
Konsepti ei noudata
konferenssin protokollaa, pyynt...