Lapset seurakunnan sydämellä

Koulut ovat taas alkamassa. Monissa perheissä ekaluokkalaisia lähetetään koulutielle, ja seurakunnissa koululaisia siunataan aloittamaan uutta lukuvuotta. Osa nuorista lähtee uusiin opinahjoihin ja muuttaa toiselle paikkakunnalle opiskelupaikan perässä. Myös seurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä tehdään järjestelyjä alkavaa syksyä varten. Uusien lasten ja nuorten vastaanottaminen edellyttää vapaaehtoistyöntekijöiden rekrytointia.

Lapsi- ja nuorisotyötä on pidetty helluntaiherätyksessä alusta asti tärkeänä. Se on yksi menestyksemme salaisuus. Ei kai tämän työn merkitys ole nyt unohtumassa?

On helppo sanoa, että lapsi- ja nuorisotyö on tärkeää. Se tuntuu jopa itsestäänselvyydeltä. On kuitenkin kokonaan toinen asia suunnata seurakunnan resursseja lasten ja nuorten parissa tehtävään työhön. Se voi edellyttää kipeitäkin päätöksiä.

Jos lapset ja nuoret ovat meille oikeasti tärkeitä, heidän pariinsa on etsittävä parhaimmat ja koulutetuimmat työntekijät. Ei pelkästään innokkaimmat aloittelijat, vaan sekä hengellisesti että ammatillisesti laatuihmiset.

On paha virhe on ajatella, että lapset ja nuoret ovat pelkästään tulevaisuuden seurakunta – ihan kuin uskoon tulleet pikkulapset ja elämänsä suurimman ratkaisun tehneet teinit eivät olisikaan seurakunnan jäseniä. Tai että Jumala ei voisi antaa heille lahjojaan ja käyttää heitä.

Kun väestö ikääntyy ja monissa helluntaiseurakunnissa yli 60-vuotiaat alkavat olla suurimmassa roolissa, lapset ja nuoret unohtuvat helposti. Heidän tulisi kuitenkin olla  seurakunnan hengellisen elämän ja sykkeen ytimessä. Jotta tämä ei jäisi pelkiksi sanoiksi, tarvitaan myös käytännöllisiä ratkaisuja.

Jokainen perhe toivoo lapsille ja nuorille turvallista koulutietä ja siunausta opintoihin. Tämä onkin tärkeää, koska parhaimmillaan koulu ehkäisee syrjäytymistä ja sosiaalisia ongelmia. Myös seurakunta tukee perheitä kasvatustyössä. Koulutie ja kirkkopolku vievät samaan suuntaan. Ilman seurakuntayhteyttä hengellinen kasvatus jää ontoksi. Siksi vanhempien tulisi huolehtia siitä, että lapset ja nuoret oppivat rakastamaan seurakuntaa.

Joskus vanhemman oma kokemus menneelle aikakaudelle tyypillisestä liian tiukasta kasvatuksesta on esteenä sille, että lapsen kirkkopolku pääsee vahvistumaan. Tämä on erittäin surullista, koska silloin lapsen hengellinen tulevaisuus varastetaan vanhemman omien traumojen vuoksi.

Lapsen ja nuoren tulisi saada sekä perheessä että seurakunnassa kokemus sellaisesta hengellisyydestä, jonka pääsävynä on turvallisuus, luottamus ja armollisuus. Nämä piirteet edustavat tervettä kristillistä kasvatusta.

Jos vanhemman oma kokemus on ollut jotain muuta, se ei suinkaan tee turvallisesta Jumalasta tai hänen armollisesta seurakunnastaan toisenlaista.


Usko Katto

Kirjoittaja on Suomen Helluntaikirkon johtaja.

Puheenaihe
32/2016

PuheenaiheKristinusko teki myös lapsesta täysiarvoisen ihmisen, jonka oikeuksia tulee kunnioittaa.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan