Ihmissuhteet koetuksella

Yhteiskunnan ja työelämän murroksessa pyristelevä yksilö kokee usein itsensä turvattomaksi ja arvottomaksi. Kodinomaisuudesta tunnettu perheyrityskin voi kadottaa ihmisläheisyytensä, kun firman päätöksenteko karkaa näkymättömiin ja toiminnan tavoitteet alkaa sanella ainoastaan tehokkuudesta ja tuloksista kiinnostunut kasvottomaksi jäävä taho.

Yt-neuvotteluja odotellessa myös ihmissuhteet ovat kovilla. Entiset ystävykset huomaavat kilpailevansa toistensa kanssa joutuessaan tilanteeseen, jossa toinen otetaan ja toinen jätetään. Painetta lisää vielä tieto siitä, että jossain muualla joku voi tehdä saman työn paljon halvemmalla ja tehokkaammin.

Myös seurakunnissamme eletään tietynlaista murroksen aikaa. Sen keskellä keskinäiset ihmissuhteet ovat niin ikään koetuksella. Olemme perinteisesti pitäneet hengellisenä periaatteenamme olla mukautumatta tämän maailmanajan mukaan. Käytännössä se on usein merkinnyt huomion kiinnittämistä enemmän ulkonaisiin seikkoihin kuin niihin raamatullisiin arvoihin, joiden tulisi ohjata toimintaamme. Muutospaineen alla äänenpainot helposti kovenevat, ja ennen niin tärkeät ystävyyssuhteetkin voivat särkyä.

Uuden testamentin kirjoittajat antavat lopulta vain vähän ohjeita kirkonmenoja ja kokoustoimintaa varten. Sitäkin enemmän he uhraavat palstatilaa sille, miten kristillisyyden tulisi näkyä uskovien keskinäisissä suhteissa.

Myöskään Jeesus ei puhunut lauluvalinnoista ja musiikkisuuntauksista varoittaessaan lopunajan ilmiöistä. Sen sijaan hän varoitti senkaltaisesta mielestä, joka antoi palvelijalle luvan lyödä kanssapalvelijoitaan.

On hyvä, että seurakunnan missio, visio ja toiminnan tavoitteet on yhteisesti määritelty. Niin ikään toiminnalle on suurta hyötyä, jos sen arvioimiselle on asetettu jonkinlaiset mittarit, indikaattorit. Onnellinen on kuitenkin se seurakunta, jonka jäsenet eivät joudu toteuttamaan jostain muualta plagioitua valmista mallia, vaan jossa eletään yhteisön jäseniä ja Jumalaa kuunnellen ja luodaan oma toimintakulttuuri käytettävissä olevilla resursseilla. Tärkeintä ei sittenkään ole se, miltä seurakunta näyttää sosiaalisessa mediassa. Tärkeintä on se, miten seurakunnan jäsenet voivat.

On hyvä pitää mielessä, ettei seurakunnan Herra antanut itseään alttiiksi kenenkään yksittäisen uskovan näyn tähden, vaan koko seurakunnan tähden. Kaikkien hälytyskellojen tulisikin soida siinä kirkossa, jossa jäsenet eivät koe enää tarvitsevansa toisiaan.


Heimo Enbuska

Kirjoittaja on Kuopion helluntaiseurakunnan johtava pastori.