Hyvä paha Helluntaiherätys

Julkisuudessa on käsitelty kristillisiä yhteisöjä usein kielteisessä valossa, monesti syystäkin. Ne ovat päässeet otsikoihin jonkun yhteisön piirissä kasvaneen tai siihen jossain elämän vaiheessa liittyneen, sittemmin siitä eronneen henkilön kokemusten kautta. Moni entinen helluntailainenkin on kertonut tarinastaan ja traumoistaan.

Pääkirjoitukset harvoin ovat todistuspuheenvuoroja. Tämä on nyt poikkeus.

Koko elämäni olen ollut helluntailiikkeen piirissä jollakin tavalla. Olen syntynyt ja kasvanut sen keskellä, nuoruudessa etäisyyttä ottaen, palatakseni myöhemmin takaisin. Nuoruusvuodet toivat itsenäistymisen ja oman Jumala-suhteen rakentamisen haasteet. Sitä eivät helpottaneet omassa herätysliikkeessä selvästi havaitut ongelmat, tekopyhyys, vääristynyt vallankäyttö tai muut synnit, jotka välillä vahvistivat nuoren ajatusta siitä, että ”jos tämä on, Jumala, sun joukkue, niin en halua olla siinä mukana”.

Sanja Fält käsitteli pro gradu -tutkimuksessaan 2016 helluntaiseurakunnasta eroamisen syitä ja määritteli viisi eroajatyyppiä: armoa kaipaavat suorittajat, elämänkriisin kokeneet, seurakunnan käytäntöjä kritisoivat, helluntailaista opetusta kritisoivat ja yhteisön normeihin sopeutumattomat.

Vuosien aikana olen ollut vaihtelevasti tuota kaikkea. Olen kuullut tuhansia saarnoja, joukossa myös niitä helvetistä, tempauksesta ja pyhityksestä kertovia. Toiset jättivät ikävän maun, jotkut sentään rohkaisivat. Vasta todellinen omakohtainen Jumalan kohtaaminen parikymppisenä uudisti maailmani ja toi täysin uudet näköalat.

Ymmärsin, että ruoho ei ole vihreämpää aidan toisellakaan puolella. Siellä on ihan samanlaisia armottomia suorittajia, tiukkapipoja ja valtaa väärin käyttäviä – siis syntisiä ja armoa tarvitsevia ihmisiä kuin aidan minun puolellani. Sielläkin petytään ihmisiin. Sen on nyt 26 vuotta hengellisessä työssä todistanut.

Ymmärsin myös, että herätysliikkeemme raadollisuudesta huolimatta Jumala on vaikuttanut sen kautta niin, että olen rakastunut Jeesukseen ja hänen ikuiseen Sanaansa sekä päässyt kokemaan Jumalan Pyhän Hengen todellisuutta. Ei pelota helvetti eikä tempaus. Pyhityskään ei kuulosta enää kirosanalta. Ytimessä ovat Kristuksen sovitustyö minun puolestani ja suhteeni häneen.

Olen sydämestäni kiitollinen Vapahtajalleni ja vanhemmilleni, että olen saanut päästä sisälle elävään uskoon, kasvaa siinä ja palvella Herraa tässä rakkaassa ”vajavaisten valtakunnassa”, jota Helluntaiherätykseksi kutsutaan. Suokoon hyvä Jumala, että saisimme armon olla jälleen todellinen HERÄTYSliike ajassamme.

Tämä ei ole puolustuspuhe menneisyyden vääryyksille eikä muiden kokemuksien vähättelyä. Tämä on minun tarinani. Tulkoon sekin kuulluksi.

Petri Mäkilä