Hyvä kuolema vai hyvä elämä?

Parhaillaan valiokuntakäsittelyssä oleva kansalaisaloite eutanasian laillistamisesta jätettiin eduskunnalle viime helmikuussa. Veteraanipoliitikot Iiro Viinanen ja Esko Seppänen kertoivat Yle Uutisille, että he olivat saaneet hankkeensa taakse edustajia monista eri puolueista. Ehkä juuri siksi aloitteen allekirjoittikin parissa kuukaudessa 63 078 suomalaista.

Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan eutanasian kannatus oli voimakkainta 25–34-vuotiaiden keskuudessa. Heistä 87 prosenttia ilmoitti kannattavansa eutanasiaa. Näin ajattelevat siis ne, jotka tulevat hoitamaan meitä, kohta eläkeikään tulossa olevia kansalaisia.

Marraskuussa 2016 tehdyssä kyselyssä 60 prosenttia kansanedustajista kertoi olevansa ”jossakin määrin” tai ”täysin samaa mieltä” eutanasia-aloitteen tekijöiden kanssa. Seppänen ja Viinanen, jotka molemmat sairastavat Parkinsonin tautia, katsovat, että eutanasialakia tarvitaan mahdollistamaan elämän loppuajan vaihtoehto niille, joiden kärsimyksiä ei hyvälläkään lääkityksellä ja hoidolla voida lievittää.

Eutanasia elämän loppuajan vaihtoehtona ei kuitenkaan ole kaikkien mielestä yksiselitteisen hyvä ratkaisu. Monia huolestuttaa keskustelun ja näkökulman vinoutuminen, jos hoitotyössä hyvän elämän sijaan aletaankin painottaa hyvää kuolemaa.

Parhaillaan käytävässä keskustelussa on toistuvasti käynyt ilmi, että eutanasiaa ei kannateta läheskään aina fyysisen kivun vaan muun muassa yksinäisyyden pelon vuoksi. Puhutaan eksistentiaalisesta kärsimyksestä: ihmistä ahdistaa jo pelkkä ajatus jäädä toisten autettavaksi. Kansanedustaja ja lääkäri Päivi Räsänen onkin aivan oikeutetusti kysynyt: Onko oikein, että yhteiskuntamme tarjoaa tähän pelkoon lääkkeeksi kuolemaa?

Myös Suomen Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve on ottanut asiaan kriittisesti kantaa: ”On eetoksemme vastaista hoitaa kärsimystä eutanasialla, jos meillä on perusteltu näkemys, että kärsimystä voidaan hoitaa nykyistä paremmin.”

Keskustelun pääpainon tulisikin olla hyvässä palliatiivisessa hoidossa ja parantumattomasti sairaiden oireita lievittävän hoidon edelleen kehittämisessä eikä eutanasiassa. On varsin kyseenalaista, jos eutanasia sälytettäisiin lääkäreiden velvollisuudeksi.

Jaloista lupauksista huolimatta eutanasian ehdot näyttävät eri maissa käytännössä höllentyneen pian sitä koskevan lain tultua voimaan. Pälve varoittaakin ”kaltevasta pinnasta” ja nostaa siitä yhdeksi esimerkiksi belgialaisen 24-vuotiaan masennusta sairastaneen naisen, jolle lääkärit suorittivat eutanasian.

Kristittyinä meidän on syytä seurata eutanasiaaloitteen käsittelyä ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, että elämän pyhyyttä kunnioitetaan myös sen viimeisinä hetkinä.

Heimo Enbuska

Kirjoittaja on Kuopion helluntaiseurakunnan johtava pastori.