Hengellinen virtuaalitodellisuus

Meillä on monia ihanteita, jotka ovat yleviä, kauniita ja oikeita. Niitä on hyvä pitää esillä ja niistä on tärkeä puhua. Elämme kuitenkin todellisuudessa, joka on jotakin aivan muuta kuin hienot ihanteemme.

Ihanteiden ja arjen törmäystä voimme pyrkiä välttämään eri tavoin. Voimme esimerkiksi luopua kokonaan ihanteista ja sanoa elävämme todellisuudessa pyrkimättä muuttamaan asioiden tilaa. Tämä ei kuitenkaan liene oikeasti mahdollista, sillä jokaisella on oma käsityksensä siitä, miten asioiden pitäisi olla. Emme tyydy vain siihen, miten ne nyt ovat.

Voimme myös muokata ihanteitamme lähemmäksi todellisuutta ja näin helpottaa ristiriidasta johtuvaa ahdistusta. Samoin voimme paeta jännitettä luomalla virtuaalitodellisuuden, jossa kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Tämä onnistuu katkaisemalla yhteydet arkitodellisuuteen, sulkemalla sen pois mielestä ja uppoutumalla kokonaan toiseen maailmaan.

Virtuaalitodellisuudesta hyvänä esimerkkinä ovat tietokonepelit, joiden keinotekoiseen maailmaan erityisesti nuoret helposti uppoutuvat. Vastaavalla tavalla toiseen todellisuuteen voi päästä myös kirjan äärellä tai vaikkapa luonnon keskellä.

Luonnon? Eikö juuri se ole jotain todellista? Kyllä, jos viettää koko elämänsä luonnossa. Useimmat meistä kuitenkin palaavat luonnosta nopeasti takaisin kaupunkielämän teknologiseen todellisuuteen.

Myös hengelliseen maailmaan on mahdollista keskittyä siten, että tämä paha ja monimutkainen maailma unohtuu, erilaiset vääristymät oikenevat ja inhimillisen vajavuuden korvaa täydellisyys. Jokaisella meillä on näitä unohtumattomia hetkiä ja kaipaamme niitä.

On kuitenkin syytä tiedostaa, että myös hengellisistä elementeistä voi rakentua virtuaalitodellisuus. Joku voi luoda omista ihanteistaan mielikuvitusmaailman, jossa pelihahmojen sijaan hyppelehtii joku ”Jumalan mies”, jolla on kaikki valta parantaa sairaat, herättää kuolleet ja luvata Jumalan ilmestyminen jo etukäteen. Vaikka hengellisessä virtuaalitodellisuudessa kaikki näyttää olevan kohdallaan, tosiasiassa väkevistä kokemuksista onkin tullut psyykkinen pakomatka pois elämän arkitodellisuudesta.

Mitä teki Jumala, kun hänen ihanteensa vaihtui pahaan ja epätäydelliseen maailmaan? Hän ei paennut luomaan heti uutta ja parempaa maailmaa vaan tuli täydellisyydestä vääristyneen maailman keskelle. Kristuksessa Jumala kohtasi ihmiskunnan sen kaikessa rumuudessaan pohjia myöten ja kuolemaan saakka.

Jeesuksen ei tarvinnut luoda keinotekoista todellisuutta ahdistusta paetakseen. Hän selviytyi voittajana tästä reaalitodellisuudesta. Niin selviydymme mekin, sillä Jeesus lupasi: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä.”


Esko Matikainen

Kirjoittaja on Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja.

Muut
7/2016

MuutTaiteilija Miina Äkkijyrkkä löysi uskon uudestaan aikuisiällä (Sana 3/16).

Nuoruuden kapinavaiheessa 16-vuotiaana Äkkijyrkkä liittyi ateistien yhdistykseen.

– Halusin kokeilla sitäkin va...
MuutGalatalaiskirjeessä Paavali muistelee aiempaa Galatian-matkaansa ja toteaa, että hänen ruumiillinen tilansa oli sikäläisille uskoville koettelemus, mutta ”nämä eivät kuitenkaan halveksineet eivätkä in...
MuutUnkarinjuutalainen pariskunta tietää, että oikeaan hetkeen osuva rohkea teko voi pelastaa lähimmäisen hengen.
MuutLapsuus Japanissa loi Esko Koikkalaiselle vankan pohjan kansainväliseen toimintaan. Työ Suomessa opetti verkostojen tärkeyden.
MuutKun on kerran yrittäjäksi ryhtynyt, palkkatyöhön palaamiseen on korkea kynnys. Kioskiyrittäjä ei pelkää napata saalista pois varkaalta.
MuutKolarilaista Pekka Vaattovaaraa voitaneen pitää yrittäjä-evankelistan perikuvana. Vaattovaaralle sähköyrityksen ja Ylläksen lomamökkitoiminnan pyörittäminen on ollut samalla tapa luoda kontaktipinta-a...
MuutYrittäjän on joskus haastavaa yhdistää työ, perhe ja seurakunta.
MuutJokaisen ihmisen elämä on kuin kirja, omaa talk show’ta tekevä Laura Siltala sanoo.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan