”Tasapaino on löydettävissä”

Todellinen Pyhän Hengen vaikutus ilmenee aina muun muassa rakkautena Raamattuun, Petri Mäkilä uskoo. %u2013 Terveen karismaattisuuden löytäminen ei tapahdu ensisijaisesti sen kautta, että opimme varomaan jotakin, vaan siten, että juurrumme Kristukseen ja hänen sanaansa sekä täytymme Pyhällä Hengellä.  Kuva: Anssi Tiittanen
Todellinen Pyhän Hengen vaikutus ilmenee aina muun muassa rakkautena Raamattuun, Petri Mäkilä uskoo. %u2013 Terveen karismaattisuuden löytäminen ei tapahdu ensisijaisesti sen kautta, että opimme varomaan jotakin, vaan siten, että juurrumme Kristukseen ja hänen sanaansa sekä täytymme Pyhällä Hengellä. Kuva: Anssi Tiittanen
Helsinkiläisen Lähetysseurakunnan johtaja Petri Mäkilä lukeutuu niihin harvoihin helluntaipastoreihin, joita sekä uuskarismaatikot että konservatiivit pitävät omana miehenään.

Lieneekö laaja-alaisen arvostuksen taustalla se, että kolmannen polven helluntailainen, yhteiskristillisen Patmos Lähetyssäätiön  radiotoimittajana ja raamatunopettajana tunnetuksi tullut Mäkilä korostaa sekä Raamatun että karismaattisen hengellisyyden merkitystä.

Hänen tavoitteenaan on tasapaino paavalilaisten ”Koetelkaa kaikki”- ja ”Henkeä älkää sammuttako” -periaatteiden välillä.

Tätä tasapainoa tavoitellaan myös artikkelissa, jonka Mäkilä kirjoitti juuri julkaistuun teokseen Koetelkaa kaikki – suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin (Aikamedia).

Teoksen 16 kirjoittajaa tarkastelevat sekä terveen kristillisyyden tuntomerkkejä että ajankohtaisia epäterveitä virtauksia ja ilmiöitä.
Viimeksi mainituista huomiota saavat muun muassa ylivirittynyt demonologia, niin sanottu uusapostolinen liike, kvanttimystiikasta vaikutteita ammentava hengellisyyden suuntaus sekä hyperarmo-opetus, jossa kyytiä saa perinteinen näkemys parannuksen tekemisestä.

Lisäksi teoksessa kiinnitetään huomiota erilaisten hengellisten virtausten sielunhoidollisiin vaikutuksiin.

Pois pikkusieluisuudesta

Useimmat kirjan teemoista liittyvät juuri karismaattiseen ja uushelluntailaiseen kristillisyyteen. Aihepiiristä on keskusteltu viime viikkoina runsaasti myös sosiaalisessa mediassa.

– Se, että näistä asioista puhutaan niin paljon, kertoo aihepiirin kiinnostavuudesta. Samalla keskusteluun näyttää valitettavasti liittyvän vahva jakaantuminen eri leireihin, Mäkilä pahoittelee.

Hän korostaa sitä, että useimpien kirjassa tarkasteltujen aiheiden kohdalla kyse ei ole sellaisista harhaopeista, että niiden omaksuminen veisi kristityn ainakaan heti pelastuksen ulkopuolelle. Silti aiheiden tarkastelu on tärkeää, sillä niihin liittyy piirteitä ja painotuksia, jotka uhkaavat turmella uskovan elämää ja vaellusta.

Jos väärät opetukset ovat Paavalin mukaan parhaimmillaan hyödyttömiä ja turhia (Tit. 3:8–9), niin edellä mainituissa opetuksissa kyse on vakavammasta, Mäkilä sanoo.

– Uuskarismaattisuuden heikkous on se, että se sallii kaikkien kukkien kukkia. Siksi ilmiöitä ja opetuksia pitää saada arvioida, ja siihen Sanakin meidät velvoittaa. Me emme kuitenkaan saa olla liian kriittisiä niin, että vedämme portin niin kapeaksi, ettemme itsekään siitä mahdu. Pikkusieluisuudesta tulee kasvaa ulos.

Samalla puolella

Kun Petri Mäkilän kanssa keskustelee karismaattisen hengellisyyden arvioimisesta, hän korostaa katsovansa aihepiiriä sisältäpäin.

– Pyrin olemaan sillanrakentaja ja ajattelemaan, että olen osa samaa Kristuksen ruumista sekä arvostelijoiden että useimpien arvostelun kohteena olevien henkilöiden kanssa.

– Jos vain lyttäämme jotakin uuskarismaattista yhteisöä, siitä ei seuraa mitään hyvää meille eikä heille. Mukana olemalla voin sen sijaan vaikuttaa. Se ei tietenkään tarkoita kritiikitöntä kaiken omaksumista. Meidän jokaisen tulisi kuitenkin kantaa huolta siitä, että emme luo vääriä viholliskuvia.

Tämä samaan joukkoon kuulumisen periaate tuntuu olevan hukassa erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa uskovienkin keskusteluja näyttää leimaavan jakaantuminen eri leireihin ja suoranainen allergisoituminen eri tavalla ajattelevia kohtaan.

Vain harva tuntuu arvostavan sitä, että toisin ajatteleva henkilö on kuitenkin sisar tai veli Herrassa.

– Henkilökohtaisesti en lähde sosiaalisessa mediassa ollenkaan keskustelemaan näistä asioista vaan juttelen mieluummin kasvotusten, jos mahdollista. Sosiaalisessa mediassa ei pääse näkemään ja kuulemaan toisen ihmisen oikeaa sydämensykettä, Mäkilä maalaa.

– Jos oikeasti olemme huolissamme jonkun hengellisestä tilasta, meidän ei tule vain ampua kaukaa.

Oikeat mittasuhteet tärkeitä

Kypsään hengelliseen arviointiin Petri Mäkilä sisällyttää myös realismin asioiden merkitysten hahmottamisessa. Seinäjokelaistaustaisen helsinkiläispastorin havaintojen mukaan esimerkiksi helluntaiseurakunnissa ollaan usein hiukan liian kriittisiä ja takerrutaan ilmiöihin, jotka ovat lähinnä makuasioita.

– Jos jossakin on oikeasti kyse selkeästä harhaopista, se on tietenkin syytä nostaa esille. Silloin pitää kuitenkin olla esittää selkeää näyttöä kyseisen opetuksen ongelmista. Sellainen arviointi, jossa vain syytetään jotakuta sielullisuudesta, ei hyödytä ketään.

– Kaikkien arvioitsijoiden tulisi perehtyä kirkkohistorian todellisiin harhaoppeihin, jotka liittyvät etenkin siihen, kuka Kristus on ja mikä ihminen on. Ne antavat meille perspektiiviä ymmärtää, että meidän tappeluissamme on usein kyse paljon pienemmän mittakaavan asioista.

Lopuksi Mäkilä kehottaa arvioijia kiinnittämään huomiota omiin motiiveihin: hengellisessä arvioinnissa vaarana on ajautuminen hurskaalta kuulostavaan pilkunviilaukseen, jossa Kristuksen mielenlaatu loistaa poissaolollaan.

– Ei riitä, että arvioimme muita kriittisesti, vaan meidän on syytä löytää itse tie tuoreeseen Hengen elämään – ja samalla osoittaa tietä rohkeasti myös muille.

Kaiken armon perustana Kristus

Koetelkaa kaikki -kirjan artikkelissaan Mäkilä nostaa terveen karismaattisuuden tunnuspiirteiksi viisi yleistä kristillistä hyvettä: Raamatun aktiivisen käytön ja sen opetuksiin sitoutumisen, luonteen kasvuna ilmenevän Hengen vaikutuksen arvostamisen, oman palvelutyön alistamisen muiden arvioitavaksi, hengellisyyden rakentamisen keskeisten raamatullisten uskontotuuksien perustalle sekä Kristus-keskeisyyden. Viimeksi mainitulla Mäkilä tarkoittaa sitä, että julistuksen ja uskonelämän teologisena peruskivenä on Jeesuksen sovitustyön koko kaari hänen syntymästään hänen kärsimykseensä, kuolemaansa ja ylösnousemukseensa – hänen tulevaa paluutaan unohtamatta.

Samalla Kristus-keskeisyys tarkoittaa hengellisyyden painopisteen pitämistä Jeesuksessa, ei Pyhässä Hengessä saati kuulijassa tai julistajassa.

– Pyhä Henki kirkastaa aina Kristusta. Me emme saa erottaa Pyhän Hengen vaikutuksia Kristuksen sovitustyön lähteestä ja juuresta. Tästä asiasta haluaisin karismaattista liikettä muistuttaa, Mäkilä toteaa.

Epäterveenä voi puolestaan pitää hengellisyyttä, josta edellä mainitut asiat puuttuvat. Artikkelissaan Mäkilä listaa epäterveen karismaattisuuden signaaleiksi esimerkiksi kokemusten arvostamisen Raamattua tärkeämpinä, uudet Raamatulla heikosti perusteltavat
ilmestykset, voideltujen salatun tiedon, pyhityksen väheksymisen, erilaiset ”kepulikonstit” sekä yksipuoliset totuudet.

Yksipuolisuuksien vaara uhkaa etenkin silloin, kun tarkasteltavaan teemaan löytyy Raamatusta kaksi keskenään jännitteistä näkökulmaa. Tällaisia näkökulmapareja ovat muun muassa usko ja teot, Jumalan rakkaus ja pyhyys, ihmisen vastuu ja Jumalan suvereniteetti, siunaukset ja koetukset sekä Jumalan valtakunnan läsnäolo ”jo nyt” ja ”ei vielä”.

Yksipuolisia totuuksia Mäkilä pitää suomalaisen helluntai-karismaattisen hengellisyyden yleisimpänä ongelmana.

– Tämä vaikuttaa kaikissa yhteisöissä ja liikkeissä, ja siitä aiheutuvat myös suurimmat jakaantumiset.

Toinen iso ongelma on erilaisiin kepulikonsteihin turvautuminen.

– Ihmeitä, merkkejä ja muuta Jumalan voiman ilmenemistä yritetään saada aikaan erilaisten tekniikoiden, kuten positiivisen ajattelun, kautta. Lisäksi meillä esiintyy runsaasti liioittelua ja kuultujen asioiden kertomista eteenpäin ilman, että tarinoiden oikeellisuutta varmistetaan. Meidän ei tarvitse auttaa Jumalaa – ja meidän pitää olla rehellisiä silloinkin, kun ketään ei parane, Mäkilä toteaa.

– Kysymys erilaisten opetusten ja käytäntöjen raamatullisuudesta on usein aivan oikeutettu.

Raamatun lupauksia

Eräs Mäkilän havaitsemista yksipuolisuuksista liittyy vahvasti juuri hengellisten ilmiöiden arviointiin ja koettelemiseen: kyse on  eskatologisesta mallista, jossa lopunaikojen ajatellaan olevan täynnä vääriä oppeja, vääriä profeettoja ja vääriä ihmeitä.

– Tästä seuraa hyvin vahingollista ajattelua, jossa kaiken ajatellaan olevan väärää, ”kunnes toisin todistetaan”. Ei tajuta, että Raamatussa on myös toinen puoli eli lupaus Hengen vuodatuksesta.

Se lupaus on tarkoitettu myös meille, 2000-luvun suomalaisuskoville.

– Meidän tulisi uskossa tarttua siihen ja luottaa, että niin voi tapahtua meillekin. Me emme saa menettää uskoamme siihen, että Jumala parantaa, auttaa ja koskettaa tarvitsevaa ihmistä ja tulee tekemään niin tulevaisuudessakin. Itse haluan keskittyä siihen, mitä Jumala tekee, en siihen mitä Paholainen tekee.


Heikki Salmela


Herätyksen aitousmittari 1700-luvulta


Kun herätyksen tuulet alkavat puhaltaa, yleensä eräs ensimmäisistä kysymyksistä kuuluu: onko tämä aitoa Hengen työtä?

Britannian Pohjois-Amerikan siirtokunnissa vaikuttanut teologi, saarnaaja ja lähetystyöntekijä Jonathan Edwards (1703–1758) ei ainoastaan ole historian merkittävin herätyksen teologi vaan koko herätyskristillisyyden synnyn keskeinen hahmo: Edwards lukeutui 1730–40-luvuilla levinneen niin sanotun ensimmäisen suuren herätyksen johtajiin yhdessä George Whitefieldin kanssa.

Kaksikon herätysjulistukseen reagoitiin voimakkailla fyysisillä ilmiöillä: jotkut itkivät huutaen, toiset kyynelehtivät, kolmannet nauroivat vuolaasti, jotkut tippuivat tajuttomana maahan suurten liikutusten seuratessa voimallista julistusta.

Toisinaan on jopa väitetty, että näiden ilmiöiden vuoksi ”suuri herätys” muistutti 1990-luvulta tuttua niin sanottua torontolaisuus- liikehdintää. Yhteistä oli ainakin se, että myös Edwards joutui kohtaamaan erittäin rajua kritiikkiä.

Väärät henget paljastavat itsensä

Torontolaisuudesta poiketen Edwards ei kuitenkaan puolustanut ihmisten kokemuksia Jumalan Hengen työnä vaan etsi keinoja, kuinka kokemuksia ja herätyksiä tulisi arvioida. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen pohjalta hän kehitti tätä tarkoitusta varten viisi kriteeriä:

1) Aito herätys edistää Jeesuksen persoonaa ja evankeliumia koskevan oikean opin leviämistä.
Apostoli Johanneksen aikaan jotkut uskoivat, ettei Jeesus ollut lihaan tullut Jumala (1. Joh 4:2,3). Edwards johti tästä laajemman periaatteen, että Jumalan Hengen työn väärennös johtaa Kristuksen luonnetta koskevan opetuksen vääristymiseen.

2) Aito Pyhä Henki vastustaa Saatanan valtakunnan valheita, jotka rohkaisevat ihmistä syntiin ja maailmallisiin himoihin.
Väärien profeettojen väärät henget opettavat mukautumaan maailmaan (1. Joh 4:4–5). Edwards johti Johanneksen kirjeen opetuksesta periaatteen, että valhe lopulta johtaa aina Jumalan moraalisen luonteen vastaisiin syntisiin tekoihin. Aito herätys sen sijaan painottaa ihmisen syntisyyttä ja parannuksenteon tarvetta.

3) Pyhä Henki lisää ihmisen kunnioitusta Jumalan sanaa kohtaan.
Apostoli kehotti kuuntelemaan ”meidän” eli hänen ja muiden apostolien julistusta totuudesta (1. Joh 4:6). Nykyään tämä apostolien ja varhaisten kristittyjen opetus on tallennettu Raamattuun, jolla arvioida kaikkea Hengen työtä.

4) Pyhä Henki johtaa ihmisen totuudellisuuteen.
Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä mainitaan eksytyksen henki (1. Joh 4:6). Edwards johti tästä laajemman periaatteen, että sekä Pyhä Henki että eksytyksen henki voidaan tunnistaa tarkkailemalla puhujan opetusta ja siitä seuraavaa elämäntapaa.

5) Pyhä Henki lisää rakkautta lähimmäistä ja Jumalaa kohtaan.
Johannes puhuu toistamiseen raittiista rakkaudesta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan (esim. 1. Joh 4:8). Edwards näki tässä laajemman periaatteen, että aito Pyhän Hengen vaikutus ja Jumalan luonteenpiirteiden ihailu johtaa tervehenkiseen Jumalan ylistämiseen ja tekee Jeesuksen seuraajista ihailemansa Jumalan kaltaisia.


Esa Hyvönen

Lähde: Edwards, Jonathan. 1741. Distinguishing Marks of A Work of
the Spirit of God. Teoksessa 5 Great Classics on the Holy Spirit. Kindle-
Versio. 2012.


Artikkelit
51

Artikkelit15.1.2024 | Misa Kokkonen


Sain viime keväänä kutsun lähteä matkalle Turkkiin katsomaan löytöä, joka vastaa Raamatun kuvausta Nooan arkista. Isäni on 20 vuoden ajan tutkinut...
Artikkelit30.11.2023 | Kirsi Koski-Kujala
Jo sadan vuoden ajan diakonia on ollut merkittävä osa helluntaiherätyksen lähetystyötä.
– Köyhyys on tullut lähettejä vastaan kaikkialla, ja Jumalan r...
ArtikkelitEero Ketola
(15.3.2023) Roomalaiset valmistivat loistavalla ammattitaidolla Via Egnatian, valtatien, joka halkaisi laajan Makedonian maakunnan Adrianmereltä Mustallemerelle saakka. Tie alkoi...
ArtikkelitAnniina Jakonen
Kun Aikamedian graafinen suunnittelija ja Toholammin helluntaiseurakunnan oto-seurakuntapastori Karen Hagqvist aloittelee työpäiväänsä kotonaan Kokkolassa, on Aikamedian etäty...
ArtikkelitMonet lähetysjärjestöt, mukaan lukien Fida International, ovat luopuneet teltantekijä-nimikkeestä ja siirtyneet käyttämään globaali ammattilainen -termiä. Yhä useammat lähetystyöhön valmistautuvat...
ArtikkelitRick Warren
Paavali kirjoittaa hengellisestä kasvusta kirjeessään efesolaisille.1 Hengellisen kasvun lopullinen tavoite on tulla Jeesuksen kaltaiseksi. Tämä on ollut Jumalan suunnitelma alun...
ArtikkelitEero Ketola
Juutalaisvastaisuus voimistui 1800-luvun lopulta lähtien maailmassa ja erityisesti Itä-Euroopassa.
– Esimerkiksi Romaniassa tapahtui väestömäärään nähden vuosis...
ArtikkelitJoulunaikaan seurakunnissa järjestettiin joulukonsertteja. Oli ilahduttavaa nähdä ja kuulla, miten monipuolista musiikki oli ja kuinka paljon konserttien eteen o...
ArtikkelitMaailma tulee tuskin enää koskaan olemaan entisensä. Pandemia on muuttanut valtioiden, yksiöiden ja seurakuntien toimintatapoja. Muutos on koskettanut myös lähetystyötä. Kun koronap...
ArtikkelitNäin nuorena kitaristi Jimi Hendrixin konserttitaltioinnin 1970-luvulta. Pohdimme seuraavana päivänä konsertin rumpusooloa soitonopettajani kanssa. Rumpalilla oli halua ja intoa, mu...
ArtikkelitLapsuuteni kotiseurakunnassa Lempäälässä kolehdin kantamisesta vastaava Tapsa kysyi minua usein avukseen. Vastaavasti iäkäs ja koukkuselkäinen Jalo esitteli tois...
ArtikkelitPaavali kirjoittaa korinttilaisille: ”Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta.”
Seurakunnat alkavat nyt avautua pi...
ArtikkelitIvalon helluntaiseurakunnan lasten- ja nuortenleireillä oli aikoinaan tapana iltaisin pitää vapaaehtoisia rukouskokouksia. Niihin osallistui yleensä suurin osa leiriläisistä.
Näin ol...
ArtikkelitEnsi viikolla vietämme uskonpuhdistuksen muistopäivää eli reformaation päivää. Meille protestanteille uskonpuhdistus on tärkeä ja arvokas muistutus konkreettisesta ja radi...
ArtikkelitHeprealaiskirjeen (11:1) mukaan usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ja varmuus siitä, mikä ei näy. Usko siis synnyttää luottamusta myös tila...
ArtikkelitJumala ei antaisi meille synnynnäisiä kykyjä, tietynlaista luonnetta, hengellisiä lahjoja ja tietynlaista elämänkokemusta, ellei hän haluisi käyttää niitä. Opettelemalla ymmärtämään niitä viit...
ArtikkelitJo Pontius Pilatus kysyi otsikon tavoin. Kysymys on ajankohtainen, koska elämme niin sanottua totuuden jälkeistä aikaa. Tällä tarkoitetaan kulttuuria, jossa...
Artikkelit”Tule, Jeesus, takaisin, vedä meidät luoksesi kirkkauteen, kanssasi taivaaseen.” Nämä siunaavat sanat helisivät korviini etsiessäni Spotifysta jotakin Jeesuksen paluu...
ArtikkelitAikamedian, Suomen Helluntaikirkon ja IK-opiston yhteinen kirjaprojekti tuottaa vuosina 2021–2025 kymmenosaisen kirjasarjan, joka sanoittaa helluntaiteologiaa ja vahvistaa seurakunnallista op...
ArtikkelitEfesolaiskirje on kirjoitettu Roomassa, ja se on yksi niin sanotuista vankilakirjeistä. Ennen Roomaan tuloaan Paavali oli ollut tutkintavankeudessa Kesareassa yli kaksi vuotta.1 Kesarea...
ArtikkelitEpävakaa tilanne Euroopassa leviää. Kiina ja Venäjä ovat vahvistaneet asemaansa Yhdysvaltojen muuttuneen Keski-Aasian politiikan vuoksi.
Samaan aikaan kun...
ArtikkelitKeskiajan lopulla syntyi ajatus, jolla oli kauaskantoisia seurauksia. Se sai jalansijaa erityisesti protestanttisissa kirkoissa ja toi mukanaan näkemyksen, jolla oli osansa ateismin leviämisessä...
ArtikkelitJumala odotti kansaansa Siinainvuorella. Siksi Elimin keitaalle ei voitu jäädä nauttimaan Jumalan puheesta ja kunnioittamaan Jumalan tekoja Israelin historiassa. Uskova ei voi pysähtyä lepäämään...
ArtikkelitVoidaan todeta, että universaalisti kaikki helluntailaiset tunnustavat Raamatun teologiansa perustaksi. Esimerkiksi suomalaisen helluntailiikkeen varsin tuoreessa uskon pääkohtien luettelossa ens...
ArtikkelitHelluntailiikkeen historia osoittaa, että se on ollut aktiivinen spritualiteetissaan, ahkera evankeliumin julistamisessa ja intohimoinen lähetystyössään. S...
ArtikkelitKun lapsi kuolee, läheinen sairastuu vakavasti, mieli järkkyy, aviopuoliso hylkää, mietimme, miksi Jumala sallii kaiken tämän. Pahimmil...
ArtikkelitTosiasia on, että helluntailaisuus ei syntynyt tyhjästä eikä tyhjiössä, vaikka jotkut helluntailaisuuden piirissä ovatkin tuoneet esi...
ArtikkelitUnkarin juutalainen yhteisö on ollut yksi vaikutusvaltaisimpia juutalaisyhteisöjä koko maailmassa.
ArtikkelitMilloin viimeksi olet ollut niin vaikuttunut jonkun toisen ihmisen puheista tai teoista, että olet pysähtynyt miettimään toimintaasi tai arvojasi? Monella oma vanhempi, opettaja tai pastori voivat...
ArtikkelitVuosi 2020 myllerryksineen hakee vertaistaan. Tuli koronavirus ja otti hallinnan. Sen myötä yhteiskuntaa riepottelivat tiheät käänteet. Säädökset vaihtelivat, ja toden ja epätoden raja alkoi häily...
ArtikkelitKun saksalainen uskonpuhdistaja Martin Luther (1483–1546) irtaantui katolisesta kirkosta ja sen opeista, oli odotettavissa toisenlainen suhtautuminen juutalaisiin kuin se, mitä valittu k...
ArtikkelitTavoitteemme elämässä on menestyä ja saavuttaa monenlaista hyvää: löytää hyvä aviopuoliso ja saada lapsia ja toivoa myös heille menestystä elämässä. Nämä kun toteutuvat, niin voi tuntea itsensä ty...
ArtikkelitPerhe on yhteiskuntamme tärkein yksikkö. Perheissä koetaan elämänvaiheiden koko kirjo iloineen ja suruineen. Perheet voivat olla pieniä tai hyvinkin suuria, mutta yhteistä kaikille on se, että per...
ArtikkelitOlemme eläneet mielenkiintoisen ja haastavan koronakevään. Monet työntekijät ovat kertoneet töiden lisääntymisestä ja uusista toimintatavoista työssään. Toisaalta jotkut ovat joutuneet kokemaan lo...
ArtikkelitSeurakunnasta erottamiset ovat vähentyneet ja useimmissa seurakunnissa käytännössä loppuneet kokonaan. Menneinä vuosikymmeninä tarkoitus oli säilyttää seurakunta aidosti uskossa olevien ja opin...
ArtikkelitSeurakuntien yhteistyöllä on helluntailiikkeessä pitkät perinteet. Yhteistyön tuloksena ovat syntyneet seurakuntien yhteiset organisaatiot muun muassa lähetystyöhön, kotimaan evankeliointiin, ku...
ArtikkelitUudistettu rahankeräyslaki tuli voimaan 1. maaliskuuta. Lainmuutoksen tarkoituksena on yksinkertaistaa rahankeräysten järjestämistä, helpottaa yleishyödyllisten yhteisöjen varainhankintaa ja vähen...
ArtikkelitJay Conrad Levinson (1933–2013) oli markkinoinnin ja liike-elämän alan kirjailija, joka loi käsitteen guerrilla marketing – sissimarkkinointi. Levinsonin samannimistä kirjaa vuodelta 1984 on myyty yli...
ArtikkelitMusiikki on ehtymätön ja pysyvä puheenaihe seurakunnissa. Eikä ihme. Jumala loi ihmiseen sisäisen kaipuun ja antoi musiikin sillaksi tähän elämänkipinään.

Dynaamisuudellaa...
ArtikkelitRunsaat tuhat vuotta sitten nykyisen Venäjän alueella oli juutalaisvaltio Kasaaria. Siitä polveutunutta juutalaisvähemmistöä elää yhä Liettuassa.
ArtikkelitHelluntaikirkon eettis-opil­linen toimikunta valmiste­lee Helluntaikirkon hallituksel­le oppiin ja etiikkaan liittyviä kannanottoja ja selvityksiä. Vii­me vuosina on esimerkiksi tar­kennettu...
ArtikkelitAikansa tähtisaarnaajan elämä osoitti, että Jumala voi tehdä suuria vielä senkin jälkeen, kun kaikki tuntuu inhimillisesti menetetyltä. Yhdessä asiassa Niilo Yli-Vainio toimii jälkipolville varoittava...
ArtikkelitHyvä Sanoma ry:n ja IK-opiston Kutsumuspolku on jo usean vuoden ajan varustanut ja rohkaissut seurakuntalaisia kertomaan evankeliumia. Viikonloppujaksoina toteutettavaan koulutukseen on osal...
ArtikkelitJeesuksen puheet olivat todellista ihmisten välisen tasa-arvon ylistystä. Hän antoi esimerkiksi tällaisen ohjeen lähimmäissuhteisiin: ”Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä...
ArtikkelitMikä on meidän näkemyksemme Jeesuksesta paimenena? Onko se liian vähäpätöinen, kapea ja merkityksetön? Kyseenalaistammeko Jeesuksen valtuuksia toimia paimenena, johtajana, isäntänä tai omistaj...
ArtikkelitEvankeliumien mukaan Jeesus oli koditon, vailla vakituista asuinpaikkaa. Elämän alussa Jeesuksen koti ja syntymä­paikka oli eläinten talli, koska perhe ei mahtunut mihinkään majataloon (Luuk. 2:7)...
Artikkelit”Pyydämme teitä, veljet, pitämään arvossa niitä, jotka keskuudessanne näkevät vaivaa, toimivat teidän johtajinanne Herran nimissä ja ojentavat teitä. Osoittakaa heille aivan erityistä kun­nioitust...
ArtikkelitHelluntailiikkeessä tehdään parhaillaan strategiatyötä, johon liittyen kaikille Suomen helluntai­seurakunnille on lähetetty tärkeä kysely. Kyselyllä kartoitetaan vanhimmistojen ja johtoryhmien näk...
ArtikkelitJumala näyttää toimivan eri aikoina eri tavoin. Esimerkiksi Joosuan valloittaessa Luvattua maata Jumalan antamat määräykset olivat erilaiset kuin Jeesuksen antamat elämänohjeet. Jumala ottaa huomi...
ArtikkelitElämme aikakautta, jolloin seurakunnat ovat yhä enenevissä määrin monikulttuurisia. Monikulttuurisuus ei ole ainoastaan maahanmuuttajien mukana tullutta rikkautta, vaan sitä on olemassa myös k...
ArtikkelitSuomalaisen diakonian teologiaan on vaikuttanut useita aatevirtauksia, jotka ovat syntyneet historian mukana kehittyneistä teologisista ajattelu- ja tulkintamalleista. Taustalla ovat varhaiskr...
ArtikkelitYhdessä Raamatun tärkeimmistä kohdista, Matt. 11:28–30, Jeesus määrittelee opettamansa elämäntavan eli halakhan oppilailleen. Matteuksen evankeliumin juutalaiskristityille ensilukijoille teksti to...
ArtikkelitTapahtuma-ala on Suomessa yleisesti ottaen kasvussa. Tapahtumien laatuun halutaan panostaa. Myös alan koulutus on viime vuosina lisääntynyt: nykyisin on mahdollista suorittaa esi­merkiksi kulttuur...
Artikkelit”YouTube toimii minulla television korvikkeena, viihteenä. Siellä on lyhyitä videoita, joissa vaikka testataan uusia muotitrendejä tai osallistutaan haasteisiin. Seuraan uskovaisia nuoria naisia,...
ArtikkelitKuuntelin Syyspäivillä raskautettujen työntekijöiden juttuja ja syntyi ajatuksia. Onko niin, että seurakuntasysteemimme on jollakin tapaa sairas ja ihmiset käyttäytyvät terveesti, kun he sairastuvat?...
ArtikkelitJohanneksen evankeliumin neljännessä luvussa Jeesus opetti opetuslapsiaan näkemään asioita syvemmältä merkitykseltään. Hän toi esimerkin arkipäivän keskeltä, viljan kypsymisestä. En tiedä, missä v...
ArtikkelitMerkittävä määrä Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista on kääntynyt kristinuskoon. Tämä on synnyttänyt kysymyksen siitä, ovatko kääntymiset aitoja vai keino saada oleskelulupa Suomesta. Uskon ai...
ArtikkelitFida Internationalin Israel- ja juutalaistyö on määrätietoista ja siinä etsitään uusia haasteita. Työ juutalaisessa maailmassa on vaativaa, ja siihen tarvitaan jatkuvasti uusia ihmisiä sekä varoja...
ArtikkelitRaamatussa korostuu oikeuden­mukaisuuden ja totuudellisuuden merkitys oikeastaan alkulehdiltä loppuun asti. Jotta ihmisyhteisö voisi toimia luomakunnassa ”viljelevänä ja varjelevana” yksikkönä, si...
ArtikkelitTyötä tehdessä unohtuu helposti Raamatun ohje lepo­päivän pitämisestä (2. Moos. 20:8). Ja vaikka ei unohtuisikaan, ny­kyään elämä täyttyy työn lisäksi muista vastuista ja velvollisuuksista perheen...
ArtikkelitUskaltaisitko jättää ovet auki yöksi, kutsua tuntemattomat vieraat kotiisi nukkumaan ja lainata heille uudehkon autosi koko päiväksi veloituksetta? Minä en, mutta olen ikuisesti kiitollinen sille...
ArtikkelitHelluntailiikkeeseen lukeutuu Suomessa noin 240 paikallis­seurakuntaa. Helluntaiseurakunta löytyy lähes jokaisesta Suomen kunnasta isompana tai pienempänä versiona. Vieläkö tänne mahtuu lisää?
...
ArtikkelitOlen kasvanut lapsesta asti helluntaiherätyksen vaikutuspiirissä. Lapsuudesta muistan, miten oman seurakunnan lähettien lähtö- ja tulojuhlat olivat merkityksellisiä normaalin
kokousrytmin keske...
ArtikkelitLukemattomat ihmiset ovat nytkin keskellä lähtöprosessia. Yksi kamppailee kutsumuksensa kanssa, toinen yrittää saada riittäviä kannatuksia ja kolmas järjestelee lasten koulunkäyntiä ulkomail...
ArtikkelitHeinäkuussa suomalaista mediaa puhutti ilmiö nimeltä Ed Sheeran.

Malmin lentokentän konserttiareenalle pakkautui kahden päivän aikana yli 100 000 ihmistä kuuntelemaan tava...
ArtikkelitMaailmassa on monenlaista teologista koulutusta. On turvallista opiskella oman liikkeen arvot ja uskon pääkohdat tärkeiksi näkevässä raamattukoulussa. IK-opiston arvopohja on yhtenevä Suomen h...
ArtikkelitTapasin konferenssissa Keuruulla tuttuja, joiden kanssa ensikontakti on jo 52 vuoden takaa. Kun pieni, pyöreä 6-vuotias poika pääsee isoveljensä ansiosta alaikäisenä lastenleirille, niin siinä rakenne...
ArtikkelitAikoinaan lainoppineet halusivat kiusata Jeesusta ja esittivät hänelle kysymyksiä, joiden olettivat olevan Jeesukselle kompastukseksi. Eräs lainoppinut testasi Jeesuksen tietoa kirjoituksist...
ArtikkelitKristinusko on vainotuin uskonto maailmassa. Viime aikojen terrori-iskut Sri Lankassa ja Burkina Fasossa ovat osoittaneet, että väkivaltaa oman uskontonsa levittämisessä käyttävät kokevat myös...
ArtikkelitMyös herätyskristillisyydellä on rasistista historiaa. Esimerkiksi Etelän baptistit yrittivät 1800-luvulla sinnikkäästi perustella Raamatulla afrikkalaisten pitämistä orjina. Helluntaiherätysk...
ArtikkelitHelsingin Sanomien artikkelissa spekuloidaan ajatuksella Amerikan uskonnollisen oikeiston kaltaisen voimakeskittymän syntymisestä Suomeen.
ArtikkelitUseat kriteerit kertovat hyvinvointivaltiossamme suuresta avun tarpeesta. Teemme seurakunnissa hyvän päätöksen, jos emme käännä katsettamme pois sosiaalisista ongelmista vaan päätämme t...
ArtikkelitHyvinvointiuskovaisten määrä on viime vuosina kasvanut. Uushenkisyys on joukko erilaisia henkisyyden muotoja, joiden tavoite on usein parantaa terveyttä eri tavoin. Uushenkisyys etsii vastauk...
ArtikkelitSuomalaiset elävät monessa suhteessa informaatiotulvassa ja tietoa saa helposti. Tunnen nuoren miehen, joka kävi lukion, meni yliopistoon ja valmistui maisteriksi ostamatta yhtään uutta koulu...
ArtikkelitKevät on ihanaa aikaa. Meille romaneille yksi kevään merkki on kansainvälinen romanien kansallispäivä 8. huhtikuuta. Päivän viettoon liittyy monenlaisia tunnelmia.

Erääss...
ArtikkelitMaali on vielä märkää, mutta tulevan seurakuntatilan seinään kirjoitettu teksti on tänään totta enemmän kuin koskaan: ”Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien...
ArtikkelitTutkimusten mukaan lähes joka neljäs työssäkäyvä on uupunut työssään. Helluntaiseurakuntien työntekijätkään eivät ikävä kyllä ole suojassa työuupumukselta. Työyhteisönä helluntaiseurakunta on k...
ArtikkelitEvoluutio-oppi on mullistanut käsityksiä maailman synnystä ja muuttanut suhtautumista kristinuskon perusteisiin. Amerikassa kiistellään, saako kouluissa opettaa evoluutioteoriaa ja onko luomisuskon o...
ArtikkelitTodellisen herätyksen keskeinen hedelmä on katumus. Karismaattisuutta koskevissa keskusteluissa sitä näkee harvoin.
ArtikkelitHelluntaiherätys Suomessa on koko satavuotisen historiansa ajan hakenut suhdettaan yhteiskuntaan. Mahtaako se nyt olla kohdallaan?

Helluntaiherätyksen alkuvuosien voimahahmo...
ArtikkelitKristilliset arvot ovat eettisen diakoniatyön perusta. Työssä si­toudutaan kristilliseen ihmiskä­sitykseen, joka sisältää ajatukset luomisesta ja lunastuksesta. Jo­kaista ihmistä kunnioitet...
ArtikkelitTämän kysymyksen ratkaisevat pastorit omalta kohdaltaan vii­koittain. Mikä on teologisen tietä­myksen, Raamatun tuntemisen ja niin sanotun spiritualiteetin, Hen­gen vaikutuksen ja ohjauksen...
ArtikkelitLähetyskartta ei ole enää sa­manlainen kuin siirtomaa-ajan lo­pulla. Silloin läntisestä maailmas­ta mentiin muualle. Nyt mennään ja tullaan kaikkialta kaikkialle.

Pakol...
ArtikkelitNyt ei puhuta korkealta ja ko­vaa vaan nöyrästi ja hiljaa. Ke­nen puoleen kääntyä, kun tun­teet menevät vuoristorataa ja syyllisyys nousee pintaan: Mitä olen tehnyt, kun lapseni on joutunut...
ArtikkelitJoukko Elämä ja Valo ry:n va­paaehtoistyöntekijöitä ajaa pie­nen ränsistyneen mökin pihaan. Pihapiiri on hieman sekainen, koira juoksee haukkuen auton ympärillä. Mökin isäntä astuu ul­ko-ov...
ArtikkelitSeurakuntien yhteistyöllä on helluntailiikkeessä pitkät perin­teet. Yhteistyön tuloksena ovat syntyneet seurakuntien yhtei­set organisaatiot, kuten Fida ja Avainmedia lähetystyöhön, Hyvä Sa...
ArtikkelitMuuten hyvä otsikko, mutta sellaista laulua ei ole olemassa, jonka kaikki osaavat. Kenelläpä ei olisi mielipiteitä lauluvalintojen onnistumisesta. Mikä on tarpeeksi tuttua mutta kuitenkin tuorett...
UutisetSosiaalisen median tarinan voidaan katsoa alkaneen siitä, kun Facebook ja YouTube avattiin vuosina 2004 ja 2005. Nyt ympärillämme on ensimmäinen aikuisuuden saavuttanut nuori sukupolvi, joka ei tunne...
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetIK-opisto teki Syyspäivien toimeksiannosta laajan kyselyn Suomen helluntaiseurakuntien tilanteesta ja tulevaisuudenodotuksista. Kyselyyn vastasi edustaja 134 helluntaiseurakunnasta, ja nämä yhteisöt e...
ArtikkelitJeesus toimi ja opetti kunnia-häpeäkulttuurissa. Myös risti oli roomalaisessa yhteiskunnassa ensisijaisesti häpeärangaistus.
ArtikkelitJumalan valtakunta on syntisiä, ulkopuolisia ja eri tavoin köyhiä ihmisiä varten.
Evankeliumin kertomuksessa tuhlaajapojasta Jeesus opettaa jotakin olennaista Jumalan luonteesta ja suhtautumisesta...
ArtikkelitJos Jumala syntyy ihmiseksi ja kuolee ristillä, silloin uskovatkin ovat velvollisia asettamaan naapurin edun itsensä edelle. Vaikka se kirpaisisikin.
ArtikkelitOtsikon alkuosa on osa van­hasta suomalaisesta sanonnas­ta. Vaikka sukunimen käyttö on Suomessa varsin nuori ilmiö, se on kuitenkin suvuille tärkeä asia.


Niin kuin...
ArtikkelitTutkimusten mukaan kristityt ovat muita ennakkoluuloisempia. Onneksi lähimmäisen rakastamista voi opetella.
ArtikkelitAina silloin tällöin tulee tilai­suus kertoa medialähetysjärjestö Avainmediassa tapahtuvia tosi­tarinoita. Nämä tarinat laajenta­vat kuulijoiden käsitystä media­lähetystyöstä.
...
ArtikkelitAikamme uutisvirrassa ui monenlaisia paljastuksia ja kampanjoita. Kauan kannettuja kuormia on alettu purkaa julkisuuteen. Asiat, joita on täytynyt sosiaalisen paineen vuoksi peitellä, pu...
ArtikkelitÄsken julkaistussa Turun yli­opiston oikeustieteellisen tiede­kunnan, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin ja Yhdenvertai­suusvaltuutetun tutkimuksessa vertailtiin irakilaisia turvapaikan­ha...
ArtikkelitPerusopetuslain 2 §:n mu­kaan koulun tulee tukea oppilai­den kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Tehtävä on säädet­ty Opetushallituksen, kuntien ja muide...
ArtikkelitSuomi 100 vuotta -juhlavuoden aikana kirjailija Väinö Linnan tuotanto nousi esille monta ker­taa. Linnan pääteokset Tuntema­ton sotilas ja Täällä Pohjantähden alla -trilogia ovatkin kansalli...
ArtikkelitSielunhoitajan vaitiolovel­vollisuus on vuoden 2016 alusta lukien ollut voimassa myös vapaakristillisissä yhdyskunnissa. Luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa rippisalaisuus on ollut voi...
ArtikkelitJulkisuudessa keskustellaan tuon tuostakin järjestöjen varain­hankinnasta. Toimittajat esittä­vät klassikkokysymyksen ”pal­jonko lahjoituseurosta menee perille?” ja yrittävät asettaa jär­jes...
ArtikkelitRaamatun Psalmien arvioidaan syntyneen noin 3 000 vuoden ajanjaksolla, alkaen Moosekses­ta ja päättyen Daavidin aikaan.

Psalmien tekijöistä parhaiten nousee esiin kuningas Daav...
ArtikkelitPerheiden hyvinvointi on ollut keskeinen osa romanilähetysjär­jestö Elämä ja Valo ry:n toimin­taa koko sen yli 50-vuotisen his­torian ajan. Aikoinaan Suomen eri paikkakuntia kierrettiin yh­d...
ArtikkelitRistin Kansa -lehti julkaisi nu­merossa 1/2018 virheellisiä väit­teitä Suomen Helluntaikirkon yhdyskuntajärjestyksestä ja toi­mintaperiaatteista. Lehden pää­toimittajan Juhana Lehmuskosken...
ArtikkelitNuoruus on merkittävä ajanjak­so ihmisen elämässä. Nuori arvioi lapsuudessa oppimaansa ja vertaa kodin mallia perheen ulkopuolis­ten henkilöiden käsityksiin. Nuo­ri työstää mielipiteitään, a...
ArtikkelitSuomen viranomaiset eivät ota kantaa uskontoihin vaan pysyt­täytyvät puolueettomina. Tällä tavalla pyritään varmistamaan uskonnonvapauden toimivuut­ta. Jotkut tahot vaativat vielä pi­demmäll...
ArtikkelitMobiiliverkkojen kehittymi­nen, satelliittien tarpeen vähen­tyminen ja yksityisen katsomisen mahdollisuus avaavat uusia mah­dollisuuksia medialähetystyön te­kemiseen – etenkin arabi- ja mus­...
ArtikkelitMe olemme helluntailaisina ha­lunneet usein uida vastavirtaan. Olemme halunneet olla radikaa­listi erilaisia. Helluntailiike on ol­lut myös protestiliike.

Tällä hetkell...
ArtikkelitSuomen Helluntaikirkon maa­hanmuuttajaryhmä on harhaan­johtavasta nimestään huolimat­ta pääosin suomalaisista koostu­va työryhmä. Tosin siihen kuuluu myös muualta Suomeen muutta­neita asiant...
ArtikkelitKun uskonnoton kosmologi ja uskonnollinen kielitieteilijä alka­vat keskustella elämän tärkeis­tä asioista, siitä voi muodostua antoisa keskustelu tai turhaakin turhempi väittely. Ensin maini...
ArtikkelitPohjoismaisen helluntailähe­tystyön voima on ollut vahvassa paikallisseurakunta-ajatuksessa. Jokainen seurakunta on nähnyt tehtävänään olla osa Jeesuksen antaman lähetystehtävän lop­puun saa...
Artikkelit
TYTTÖJEN silpomisella tarkoi­tetaan kaikkia ei-hoidollisia toi­menpiteitä, joilla joko poistetaan osittain tai kokonaan tyttöjen ul­koiset sukuelimet tai vahingoite­taan niitä muulla tav...
ArtikkelitTurvallisuus on nyt otsikois­sa. Niistä voidaan lukea, että yleinen turvallisuuden tunne on heikentynyt ja koko yhteiskun­ta arvioi uudelleen turvallisuus­tekijöitä. Joudumme hengellise­nä y...
ArtikkelitSuomen satavuotista itsenäi­syyttä on juhlittu ja kauneim­mat joululaulut jo melkein lau­lettu. Mitä kaikkea isänmaalliset ja jouluiset laulut kertovatkaan Suomen kansan eri vaiheista, sen t...
ArtikkelitSielunhoitoa harjoitetaan mo­nella eri tavalla ja tasolla. Sielun­hoito on osa kristillisen kirkon uskon harjoittamista lähimmäi­senrakkauden muodossa. Se on myös aina heijastellut omaa ai­k...
ArtikkelitRaamattu ei anna täsmällisiä ohjeita siitä, miten seurakunnan varoja tulisi hallita tai miten seurakunnan johtorakenne pitäisi järjestää. Seurakunta on aina Jumalan seurakunta. Yhtä selvä...
ArtikkelitIslamin suurin painotus on Jumalan ykseydessä. Muslimien mukaan synneistä suurin on asettaa joku Jumalan yläpuolelle tai rinnalle.


Muslimille Jumala on maailmank...
ArtikkelitJournal suljeof the Plague Year (suom. Ruttovuosi) on Daniel Defoen romaani vuodelta 1722. Maailmankirjallisuuden ensimmäinen menestyskirjailija Defoe (1660–1731) tekee puolifiktiivises...
ArtikkelitTurvallinen usko perustuu oikeaan käsitykseen Jumalan armosta.
ArtikkelitSuomen Helluntaiherätyksen yhtenä menestyksen salaisuutena voidaan pitää seurakuntien yhteistyötä. Yhteinen tehtävä sekä näky sen toteuttamisesta ovat synnyttäneet ja ylläpitäneet sitä...
ArtikkelitVanhan testamentin kreikankielisessä käännöksessä, Septuagintassa, esiintyy useita kertoja termi proseelytos, proselyytti. Aluksi sana tarkoitti juutalaisten keskuuteen asettunutta muukal...
UutisetKeitä olivat uskonpuhdistuksen isät? Entä mitkä reformaation neljä pääperiaatetta vaikuttivat meidän päiviemme vapaaseen kristillisyyteen?
ArtikkelitEuroopan unionin uudistettu yleinen tietosuoja-asetus astui voimaan keväällä 2016. Sitä aletaan soveltaa keväällä 2018, jolloin viimeistään henkilötietojen käsittelyn tulee kaikissa seurakunnissa olla...
ArtikkelitUutisointi turvapaikanhakijoiden suurista kristityksi kääntymisten määristä on hämmentävää. Migri eli Maahanmuuttovirasto epäilee kääntymisiä keinona saada turvapaikka.


Ek...
ArtikkelitEuroopassa elää 10–12 miljoonaa romania. He ovat maanosamme suurin etninen vähemmistö. Suurimmat romanivähemmistöt löytyvät Bulgariasta, Makedoniasta, Romaniasta ja Slovakiasta.

...
ArtikkelitMusiikilla on helluntaiherätyksen alkuajoista lähtien ollut iso merkitys jumalanpalveluksissa. Suomessa jo herätyksen alkumetreillä koottiin tietenkin heti lauluvihko, josta Barratin vie...
ArtikkelitKysymys pelastuksesta on kautta vuosituhansien kuulunut ihmiskunnan suurten kysymysten joukkoon. Islamin opetus lankeemuksesta, ihmisen syntisyydestä ja pelastumisesta poikkeaa selkeällä...
ArtikkelitRaamattu- ja teologinen koulutus on ollut vilkkaan kansainvälisen keskustelun aiheena viimeisten vuosikymmenten aikana. Pyrittäessä löytämään ratkaisuja koulutuksen haasteisiin ja heikko...
ArtikkelitTulkitsijan persoona vaikuttaa tulkintaan. Se, millainen ihminen on kokonaisuutena, tulee osaksi sitä, mihin asioihin hän kiinnittää lukiessaan huomiota. Kulttuurinen ja ideologinen taust...
ArtikkelitRadikaali Magnus Persson oli vieraana Helsingin Talvipäivillä vuonna 2000. Samaan aikaan tuo alle kolmikymppinen evankelista herätti keskustelua kotimaassaan Ruotsissa. Hän järjesti muun...
ArtikkelitMiksi totuttujen asioiden muuttaminen seurakunnassa on niin vaikeaa? Pieniinkin käytännön asioiden muutosaikomuksiin saatetaan reagoida voimakkaasti tunteella ja kokea muutosesitys loukka...
ArtikkelitJuhannuskonferenssi, Fida, Tellus-lähetyskonferenssi ja Iso Kirja-opisto. Tässä muutamia Helluntaiherätyksen lippulaivoja, jotka ovat ilmentäneet jo pitkään herätysliikkeemme elinvoimaisu...
ArtikkelitEnnen koko kylä osallistui lasten kasvattamiseen. Nykyään kasvatustehtävää pallotellaan kodin, koulun, seurakunnan ja muun yhteiskunnan välillä, mutta mikään taho ei tunnu saavan siitä pitävää otetta...
ArtikkelitYHTEISKUNNALLINEN edunvalvonta on merkittävä osa Suomen vapaakristillisen neuvoston (SVKN) tehtävää. Siksi viime vuosina on käyty keskustelua siitä, miten vapaakristillisten kirkkojen ääni tulisi maas...
ArtikkelitHeinäkuussa tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta ensimmäisen helluntailaisen aktioryhmän lähdöstä Suomesta. Kesä on aktioiden sesonkiaikaa.

Missionuoret (YWAM) viritteli aktiotyötä Suomessa j...
UutisetKesän kaksi Reality-leiriä olivat osoitus siitä, että työ kehitysvammaisten parissa alkaa vakiintua osaksi helluntailiikkeen toimintaa.
ArtikkelitPia Hämäläistä kiinnostaa enemmän Jumalan toimintalogiikka kuin toisten ihmisten ajatukset ja tunteet.
ArtikkelitOman paikan löytäminen seurakunnassa edellyttää sekä hengellistä yhteyttä että toimivaa sosiaalista vuorovaikutusta.
ArtikkelitOlemme kuulleet sanottavan, että demokratia ei sovi seurakuntaan ja ettei asioita pitäisi päättää äänestämällä. Miten asiat sitten pitäisi ratkaista, jos täyttä yksimielisyyttä ei löydy?...
ArtikkelitSuomalainen usko musiikissa ulottaa juurensa pitkälle historiaan, ja monet aikanaan syntyneet laulut jatkavat elämäänsä yhä. Musiikin ja sanan yhdistelmä suomalaisenkin uskon ilmaisijana...
ArtikkelitLiike-elämässä sukupolvenvaihdokseen valmistaudutaan määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti. Osuuspankkiryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen pitää viestikapulan siirtämisen sotien jälkeisiltä...
ArtikkelitKokemuksella on ollut ja on edelleen iso painoarvo helluntai­laisessa hengellisyydessä ja teo­logiassa. Tämä on tullut esiin eri­tyisesti siinä, että pelastuksen kokemuksellisuutta ja hengel...
ArtikkelitNeuvostoliitossa oli sen viimeisinä vuosina 1980-luvun lopulla lähes 300 miljoonaa asukasta. Yksi heitä yhdistävistä asioista oli venäjän kieli. Vaikka viidellätoista neuvostotasavallall...
Artikkelit”Tulen ja jään laulu edustaa modernin laatufantasian kentässä puhtaimmillaan sellaista, joka useimmiten lukijoille tulee fantasiakirjallisuudesta puhuttaessa ensimmäisenä mieleen. Tu...
ArtikkelitSyksyn 2015 pakolaistulva aiheutti melkoisen mylläkän. Nyt, tilanteen ollessa jo rauhoittumaan päin, on hyvä arvioida mennyttä puoltatoista vuotta.


Muutamilla seurakunnill...
ArtikkelitKuoroja on tällä hetkellä Suomessa noin 3 000, ja niiden lukumäärä kasvaa jatkuvasti. Määrästä puuttuu vielä koulujen kuoroja, joten niitä on enemmänkin.

Laulun voimaan on aina uskottu myös seu...
ArtikkelitJotta voi ymmärtää Ristin Voiton uutisnäkökulmaa, lehteä on tarkasteltava sen omassa viitekehyksessä. Ristin Voitto, kuten muutkin hengelliset julkaisut, on aikoinaan perustettu mission vuoksi. Julkai...
ArtikkelitReformaation merkkivuosi nostaa esille kysymyksen kristikunnan jakaantuneisuudesta, ja siksi vuoden aikana on syytä kiinnittää huomiota myös kristittyjä yhdistäviin asioihin. Mielenkiintoisen näköalan...
ArtikkelitVihan hedelmät (engl. The Grapes of Wrath) on amerikkalaisen John Steinbeckin (1902–1968) vuonna 1939 ilmestynyt klassikkoromaani. Kirja voitti seuraavana vuonna sekä National Book Award- että Pulitze...
ArtikkelitSeurakunnan perustehtävä on julistaa evankeliumia. Tästä ei juurikaan esiinny näkemyseroja. Mutta kenelle evankeliointi seurakunnassa kuuluu ja mitä evankeliumin julistaminen tarkoittaa käytännössä?...
ArtikkelitKun pastoreiden kanssa keskustelee, usein tulee esille sielunhoidon tarve seurakunnissa. Monet ihmiset ovat haavoittuneita ja tarvitsevat tukea.

Tuen tarpeessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutt...
ArtikkelitNäemme ympärillämme moraalisten arvostusten muuttuvan. Aikaisemmin huonoina pidettyjä asioita ei enää paheksuta kuten ennen, ja moraalisia vaatimuksia perustellaan uudella tavalla. Tätä kehitystä seur...
ArtikkelitTällä hetkellä media elää merkittävää ja nopeaa muutosta. Murros vaikuttaa viestinten toimintaan ja tapaamme kuluttaa mediaa. Aika, jolloin perheessä oli yksi puhelin ja televisio keskellä kotia, alka...
ArtikkelitYK:N tilastojen mukaan vuonna 2016 yli puolet maailman väestöstä eli kaupungeissa. Kaupunkien määrä ja asukasluku kasvavat kaikissa maanosissa, mutta nopeimmin Aasiassa ja Afrikassa.

Maailmassa...
ArtikkelitReformaation eli uskonpuhdistuksen katsotaan käynnistyneen Martti Lutherin kuuluisista teeseistä vuonna 1517, vaikka jo sitä ennen oli noussut esille katolisen kirkon ylivaltaa vastustavia ryhmiä ja j...
ArtikkelitKoko kristillinen kenttä mutta erityisesti maahanmuuttovirasto Migri on yllättynyt, kuinka moni syksyn 2015 turvapaikanhakijoista on kääntynyt kristityksi. Kääntymyksiä on mahdoton tilastoida, sillä o...
ArtikkelitItämaan tietäjät lahjoineen kelpaavat esikuviksi kristityille.
ArtikkelitLutherin toivorikkaassa virressä soivat elämän tunnot kaikkine sävyineen.
ArtikkelitKiitollisuuden ilmauksena suomen kielessä käytetään sanaa kiitos. Perinteisesti tätä sanaa on kansamme parissa käytetty harvakseen, koska on pelätty sen ylpeäksi tekevää vaikutusta. Virheiden löytämis...
ArtikkelitTama artikkeli tarkastelee sitä, minkälaisia yhteyksiä Ristin Voiton teksteillä on Raamattuun ja miten Ristin Voiton kirjoittajat hyödyntävät lukijoiden raamatuntuntemusta.

Vaikka Raamatulle vo...
ArtikkelitIhminen on pohtinut elämän tarkoitusta halki ihmiskunnan historian. Tarve tarkoituksen ja merkityksellisyyden kokemiseen on suunnitelmallisen Jumalan kuvaksi luodun ihmisen ominaispiirre. Tämän tarpee...
ArtikkelitKristillisten arvojen kunnioitus ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa enää niin itsestään selvää kuin sata vuotta sitten. Yhtenäinen ja kristillisten arvojen pohjalta toimiva yhteiskunta on muuttunut m...
Artikkelit”Musiikki on makuasia”, on tapana sanoa. Tämä pitää paikkansa myös uusimpien neurologisten musiikkitutkimusten mukaan.
ArtikkelitArvostelu ja arviointi näyttäisi olevan nykyisin kovin suosittua sosiaalisessa mediassa. Tämä ajan trendi nostaa esiin kysymyksen, millä edellytyksillä kristitty voi ojentaa muita seurakunnan jäseniä?...
ArtikkelitVielä muutama vuosikymmen sitten Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta tähyiltiin etelään lähetyshaasteita etsittäessä, ja Afrikka oli keskeinen lähetystyön kohdemaanosa. Suomen helluntaiseurakuntien kaikk...
ArtikkelitUppsalan kirkolliskokous vakiinnutti uskonpuhdistuksen ja luterilaisen tunnustuksen Ruotsin valtakunnassa vuonna 1593. Kokouksen päätös oli suunnattu torjumaan ennen kaikkea katolisen kirkon oppia, mu...
ArtikkelitJo vuodesta 2004 valmisteilla ollut kansainvälinen dialogi luterilaisten ja helluntailaisten välillä pyörähti käyntiin syyskuussa Filippiineillä pidetyllä ensimmäisellä viikon mittaisella kokoontumise...
ArtikkelitSuomen eduskunta hyväksyi joulukuussa 2014 sukupuolineutraalin avioliittolain, joka sallii avioliiton myös samaa sukupuolta olevien kesken. Laki astuu voimaan 1.3.2017.

Elokuussa 2016 evankelis...
ArtikkelitSyyriassa ja Irakissa edelleen laajoja alueita hallussaan pitävä Isis poikkeaa normaaleista valtioista monella tavalla. Sen johtajat katsovat toteuttavansa alkuperäistä islamia, palanneensa tosi uskoo...
ArtikkelitSuuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle. Tämä on tuonut uuden ensiluokkaisen vapaaehtoisreservin seurakuntiin. Lukuisat hyväkuntoiset ja nuorekkaat eläkeläiset ovat tarjolla palvelutehtäviin.
...
ArtikkelitEnglantilainen viktoriaanisen ajan runoilija ja kirjallisuuskriitikko Matthew Arnold (1822–1888) totesi aikanaan kuuluisaksi tulleella tavalla, että kaunokirjallisuus vähitellen korvaisi ja täyttäisi...
ArtikkelitSuomen kielen opetusta, kokkikerhoja ja kasvuryhmiä. Myös kesäleireille on osallistunut monia muslimeja.
Inkeroinen on reilun viidentuhannen hengen teollisuustaajama Kouvolassa. Wikipe...
ArtikkelitRV-lehdessä on ollut kirjoittelua seurakuntien jäsenkadosta. Ilmiön pohdinnassa on unohtunut yksi näkökulma. Jos seurakuntien toiminta on suunnattu pienenevälle kantasuomalaisten joukolle, jäsen...
ArtikkelitUsko ihmeiden mahdollisuuteen on viime vuosisatoina kyseenalaistettu rajusti. Hyviä syitä äärimmäiseen skeptisyyteen ei kuitenkaan ole olemassa.
ArtikkelitKristinusko on uskontokunnista vainotuin. Kristittyjen vainoista raportoivan Open Doors
-järjestön mukaan vuonna 2015 ainakin 7 000 kuoli uskonsa tähden ja vainottuja kristittyjä oli 350 miljoonaa...
PuheenaiheEntä jos vapauttaisimme taiteilijat toteuttamaan sitä luovuutta, jonka Jumala heihin on asettanut.
ArtikkelitMusiikin rooli seurakuntaelämässä on korostunut, ja sen vaikutusvaltaan uskotaan yhä enemmän.

Musiikkiin sisällytetään odotusarvoja, joiden katsotaan ohjaavan ihmisten käyttäytymistä. Näkemykse...
ArtikkelitLappilaiseen kyläyhteisöön johtaa ”helluntailaisten haivei”.
Artikkelit"Ah, enemmän kuin papit uskomme Jumalaan me, sinä ja minä, / Oi sielu, mutta emme rohkene leikitellä hänen mysteerillään.”

Edellä mainitun runon sommitellut Walt Whitman (1819–1892) oli 1800-lu...
ArtikkelitUskova kuuluu Jumalan perheeseen, joka kantaa häntä mutta tuo myös vapaaehtoisia velvollisuuksia.
ArtikkelitEpäilysten, pettymysten ja tappioiden hetkellä kokemus kastetuksi tulemisesta muistuttaa uskovalle, että hänet on otettu Jeesuksen omaisuudeksi.
ArtikkelitParantumisihmeet todistavat Jeesuksesta ja osoittavat Jumalan myötätuntoa kärsiviä kohtaan.
ArtikkelitJeesus kutsui opetuslapsiaan olemaan kanssaan ja keskittymään hänen kuuntelemiseensa. Jeesuksen lähellä on levollinen ilmapiiri.
ArtikkelitSeurakuntien vastuunkantajat pohtivat syitä herätysliikkeen lamaan ja etsivät avaimia uuteen kasvuun.
ArtikkelitHelluntailaisuutta on pidettynä hajanaisena joukkona. Erään arvion mukaan siihen lukeutuu noin 11 000 kirkkokuntaa tai liikettä. Pirstaleisuus on kuitenkin vain osatotuus. Merkittävä osa helluntailais...
ArtikkelitPyhä Henki varustaa uskovia luovan ja karismaattisen toimintansa kautta.
ArtikkelitParantumisten ja muiden ihmeiden tavoin kielillä puhuminen voi olla merkki uskosta osattomalle. Mutta oletko rukoillut, että osaisit myös selittää puhumasi sanoman?
ArtikkelitTerve käsitys syntien tunnustamisesta mahdollistaa aidon yhteyden Jumalaan ja lähimmäisiin, apostoli Johannes opettaa.
ArtikkelitParhaat kirjalliset lähteet kristinuskon päähenkilöstä ovat Raamatun neljä evankeliumia. Hänestä jäi kuitenkin mainintoja myös juutalaisiin ja kreikkalais-roomalaisiin teksteihin.
ArtikkelitNykyajan kristityillä olisi paljon hyödyllistä opittavaa kirkkohistoriasta. Siksi onkin harmillista, että sitä tunnetaan niin vähän.

Myös kysymys Sanan ja Hengen, järjen ja tunteen, teologian j...
ArtikkelitPommi-iskujen, pakolaisongelmien ja kasvavan rasismin keskellä kamppailevassa Euroopassa helluntaiherätys hakee yhä syvempää yhteyttä. Euroopan Helluntaiyhteisön PEF:n yleiskokous pidettiin maaliskuun...
ArtikkelitKuopion piispa kehottaa pappeja puhumaan kuolemasta ilman kaunistelevia kiertoilmaisuja.
ArtikkelitKenian Full Gospel -helluntailiike pyrkii puuttumaan afrikkalaisen kristillisyyden kipukohtiin eli menestysteologiaan, moraalin ongelmiin ja kansanuskontoihin kuuluvien haitallisten tapojen ja uskomus...
ArtikkelitEnsimmäinen Suomen helluntailähetyssaarnaaja Emil Danielsson lähti yli 100 vuotta sitten Keniaan. Suomen helluntaiseurakuntien virallinen lähetystyö siellä alkoi 1949. Työstä on syntynyt itsenäinen he...
ArtikkelitKairon ja Kapkaupungin väliltä löytyvät kristillisyyden kirkkaimmat timantit mutta myös hengellisiä rosvoja.
ArtikkelitMaaliskuun alussa Kroatian Zagrebissa pidetyssä Euroopan Helluntaiyhteisön (PEF) vuosikonferenssissa yhteisöön liittyi neljä helluntaikirkkoa; muun muassa ensimmäinen irlantilainen jäsenyhteisö, Irlan...
ArtikkelitJo alkuseurakunnan päivinä Pyhä Henki johti kristityt hyväksymään muukalaiset yhteyteensä. Maahanmuutto on tuonut länsimaisille seurakunnille nyt samanlaisen haasteen.
ArtikkelitKristillinen elämäntapa saa aina muotonsa käsillä olevassa kulttuurissa.Siksi tavoiteltava uskonelämä ei takerru muinaisiin hartauden muotoihin vaan näkyy ennen muuta siinä, miten suhtaudumme aikamme...
ArtikkelitApostolien ajattelussa oikea opetus ja oikea käytös liittyvät erottamattomasti toisiinsa.
ArtikkelitJokainen meistä kuuluu yhteisöihin. Olemme jäsenenä esimerkiksi perheessä, suvussa ja
seurakunnassa. Suuri osa ihmisistä toimii päivittäin koulu- tai työyhteisössä. Myös erilaiset yhdistykset, seur...
ArtikkelitKun terroristit surmasivat vuosi sitten pariisilaisen satiirilehden Charlie Hebdon 12 toimittajaa, ihmiset ympäri maailman osoittivat solidaarisuuttaan: ”Je suis Charlie. Minä olen Charlie.” Tuosta la...
ArtikkelitToisen maailmansodan aikana natsijohtaja Adolf Hitlerin määräyksestä Raamattu muutettiin kansallissosialistisen puolueen ideologiaa vastaavaksi. Juutalaisten merkitys Jumalan omaisuuskansana poistetti...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan