Elina Rautio 

Kirjailija ja kirjallisuuden tutkija C.S. Lewis kertoo teoksessaan Ilon yllättämä (Kirjapaja 2013) uskoontulostaan. Hän kuvaa prosessia Jumalan väsytystaisteluksi, jossa ”Suuri Kalastaja” etsi häntä, heitti sitkeästi uusia syöttejä ja lopulta sai hänet koukkuunsa. Ateismistaan ylpeä Lewis ei etsinyt Jumalaa eikä edes halunnut tulla löydetyksi. Jumalan sitkeä rakkaus ei vain antanut periksi. 

Jonkun kristityn tie Jumalan yhteyteen on ollut hyvin toisenlainen. Kenties matka on sisältänyt paljonkin Jumalan kaipuuta ja etsintää, tai sitten Jumala on kutsunut lapsekseen niin varhain tai vähitellen, ettei hänen yhteyteen tulemisestaan ole suurempia muistikuvia. 

Kokemuksistamme riippumatta Raamattu osoittaa jokaisen ihmisen tulleen taivaallisen Isän yhteyteen Jumalan tahdosta ja kaipauksesta. Jeesus kiteyttää viestin Johanneksen evankeliumiin tallennetussa keskustelussa näin: ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä.”1 

Aloitteellinen Luoja 

Kristinuskon Jumala on aktiivinen. Raamatun alkulehdillä hän luo ihmisen yhteyteensä, lapsekseen ja työtoverikseen. Sitten syntiinlankeemus rikkoo yhteyden ja alkaa Jumalan ankara ja monivaiheinen taistelu palauttaa yhteys ennalleen. Raamattu kertoo Luojasta, joka lähestyy ihmistä, puhuu, kutsuu ja tekee suunnitelmia ihmisen elämän varalle – ja ilmaisee ne silloin, kun ihmisen itsensäkin on ne tiedettävä. 

Kun luemme kertomuksia Raamatun henkilöistä ja heidän kutsumuksestaan, mikään niistä ei ala ihmisen aloitteesta tai kaipauksesta palvella Jumalaa. Aloitteentekijänä on aina Jumala. 

Yksi hyvä esimerkki on Vanhan testamentin päähenkilö Mooses, jonka kutsumustarina kerrotaan Toisen Mooseksen kirjan alkuluvuissa.2 Heprealaista alkuperää oleva Egyptin hovin kasvatti tekee aikuiseksi kasvettuaan niin suuren virheen, että pakenee sen seurauksena parrasvaloista maan alle. Mooses lähtee erämaahan ja alistuu työskentelemään sen ajan mittapuulla alimman yhteiskuntaluokan ammatissa, paimenena. Mooses pakenee ihmisiä ja Jumalaa, eikä halua tulla löydetyksi. 

Kun sitten Jumala tekee aloitteen ja ilmestyy Moosekselle palavassa pensaassa, Mooses jatkaa Jumalan torjumista. ”Mikä minä olen menemään?” ”Minulla on hidas puhe ja kankea kieli.” ”Etkö voisi lähettää jonkun muun?” hän sanoo Luojalleen.3 Silti Jumala ei luovuta. Hän on valinnut Mooseksen yhteyteensä ja työtoveruuteensa ja siksi hän tekee kaikkensa, jotta yhteys syntyisi. 

Yllättävä kutsu 

Mooseksen lisäksi Jumala lähestyy Vanhassa testamentissa muun muassa Abrahamia, Joosuaa ja profeetta Samuelia.4 Joissakin tarinoissa Jumalan kohtaamisesta ei kerrota, mutta tapahtumat, kuten Joosefin päätyminen Egyptiin ensin orjaksi ja sitten faraon neuvonantajaksi, todistavat Jumalan suvereenista valinnasta.5 Joitakuita Jumala kutsuu edustajansa välityksellä, kuten paimenpoika Daavidia.6 

Myös Uuden testamentin puolella Jeesus toimii aloitteentekijänä. Hän lähestyy ulkopuolisin silmin täysin ventovieraita ihmisiä kesken näiden työpäivän ja kutsuu heitä yhteyteensä ja työtoveruuteensa.7 Jeesus ei kysele kohtaamiensa ihmisten ansioluetteloa eikä edes motivaatiota tarjottuun tehtävään. Hän ottaa riskin naurunalaiseksi joutumisesta tai torjutuksi tulemisesta, koska hän näkee jo sen, mihin nämä vaatimattomat ihmiset kykenevät hänen kanssaan. 

Raamattu ei kerro, millaisia mietteitä tai suunnitelmia esimerkiksi Pietarilla, Andreaksella, Jaakobilla ja Johanneksella on ollut ennen Jeesuksen aloitetta, mutta jokin Jeesuksen olemuksessa ja hänen tarjoamassaan tehtävässä saa heidät jättämään jopa elinkeinonsa. Myöhemmin Jeesus muistuttaa opetuslapsiaan: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy.”8 

Suvereeni valinta 

Puhuttelevin esimerkki Jumalan aloitteesta lienee kuitenkin Paavalin tarina, joka kerrotaan Apostolien tekojen yhdeksännessä luvussa.9 Kristittyjä vihaava mies pysäytetään niin kuvainnollisesti kuin konkreettisestikin tämän vainoretkellä. Paavali ei ole tehnyt elettäkään lähestyäkseen Jeesusta – päinvastoin: hän ”uhkuu vihaa ja murhanhimoa” opetuslapsia kohtaan ja pyrkii kaikin keinoin tuhoamaan Jeesuksen aloittaman ”uskonlahkon”. 

Suvereenissa kaikkivaltiudessaan Jeesus kuitenkin päättää kutsua Paavalin lapsekseen ja työtoverikseen. Paavalia uskon alkutaipaleella auttaneelle Ananiakselle Jeesus ilmaisee asian näin: ”–– minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä.”10 

Paavalin elämässä kutsutun ja valitun identiteetti juurtui niin syvään, että tehtäväänsä astuttuaan hän aloitti useimmat kirjeistään esittelemällä itsensä Jumalan valitsemana ja kutsumana apostolina.11 

Kummallisia ratkaisuja 

Jumalan kutsu ja valinta ovat Raamatussa asioita, joita ihmisen ei kuulu kyseenalaistaa. Syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala valitsi Israelin kansan valtakuntansa edustajaksi maan päälle, vaikka tiesi heidän epäonnistuvan tehtävässään. Kansansa joukosta hän valitsi myös papit, joiden tehtävänä oli toimia siltana Jumalan ja syntiin langenneen maailman välillä.12 Jumala valitsi yhden kansan, mutta alusta asti hänen tavoitteenaan oli saattaa koko ihmiskunta takaisin yhteyteensä.13 

Jumalan valinta voi näyttää inhimillisesti kummalliselta tai väärältä. Joskus ulkopuoliset kritisoivat tai suhtautuvat epäuskoisesti Jumalan suunnitelmiin. Kun kristittyjen vainoajana tunnettu Paavali kääntyi, häneen ei luottanut kukaan.14 Kun Jumala valitsi Daavidin Israelin kuninkaaksi, profeetta Samuel epäröi. 

Ensimmäisessä Samuelin kirjassa kerrotaan profeetan tuntemuksista sen jälkeen, kun Jumala on siirtänyt siunauksensa kuningas Saulin yltä. Vastusteltuaan ensin kutsua lähteä betlehemiläisen Iisain luo Samuel viimein tottelee Jumalaa ja lähestyy Iisain perhettä. 

Kohtaamisesta kerrotaan seuraavaa: ”Kun he tulivat ja Samuel näki Eliabin, hän ajatteli: ’Hän se on! Nyt on Herran edessä hänen voideltunsa.’ Mutta Herra sanoi Samuelille: ’Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.’”15 

Myös kuuden muun veljeksen kohdalla Jumala sanoo ei. Jumalan valinta osuu sen ajan arvoasteikossa vähäisimpään, veljistä nuorimpaan.16 

Papin tehtävä 

Edellä luetellut raamatunkertomukset keskittyvät henkilöihin, joilla on ollut pelastushistoriassa poikkeuksellinen rooli. Kuitenkaan Jumala ei lähesty vain poikkeuksellisia tai erityiseen tehtävään kutsuttuja henkilöitä. Evankeliumi Jeesuksesta sisältää nimittäin merkittävän viestin: hänessä Jumalan siunaus ja valinta on tullut jokaisen osaksi – etniseen taustaan, sukupuoleen tai asemaan katsomatta.17 

Ensimmäiset ihmiset ja Jumalan valitsema kansa pappeineen epäonnistuivat tehtävässään Jumalan edustajina ja välikäsinä. Jeesus ei epäonnistunut, joten hänen sovitustyönsä vuoksi tehtävä on nyt uskottu jokaiselle Jeesuksen seuraajalle. 

Pietari sanoo asian näin: ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.”18 

Yhteys Jeesukseen luo jokaiselle ihmiselle identiteetin Jumalan valittuna ja rakkaana lapsena. Jokainen Jeesuksen seuraaja on kutsuttu toimimaan ”pappina” eli siltana Jumalan ja langenneen ihmiskunnan välillä. Jokainen on kutsuttu kantamaan hedelmää, jota myös ”isäntäpuumme” Jeesus tuottaa: levittämään rakkautta, joka tekee aloitteen silloinkin, kun rakkauden kohde ei sitä ansaitsisi.19 

Kirjoittaja Aikamedian toimittaja ja kasvatustieteen tohtori, joka harrastaa käytännöllistä teologiaa.

Viitteet: 

1) Joh. 6:44. 2) 2. Moos. 2–4. 3) 2. Moos. 3:11, 4:10, 13. 4) 1. Moos. 12:1–3; 1. Sam. 3:1–21. 5) 1. Moos. 45:5–8. 6) 1. Sam. 16: 1–13. 7) mm. Matt. 4:18–22. 8) Joh. 15:16. 9) Ap. t. 9: 1–19. 10) Ap. t. 9:15. 11) Room. 1:1; 1. Kor. 1:1; 2. Kor. 1:1; Gal. 1:1; Ef. 1:1; Kol. 1:1; 1. Tim. 1:1; 2. Tim. 1:1. 12) 2. Moos. 28:1. 13) 1. Moos. 12:3; Gal. 3:8. 14) Ap. t. 9:13–14, 26. 15) 1. Sam. 16:6–7. 16) 1. Sam. 16:11–12. 17) Joh. 3:16; Kol. 3:11; Gal. 3:28. 18) 1. Piet. 2:9. 19) Joh. 15:1–17. 

Elämää lahjatodellisuudessa 

Me länsimaiset, romanttisten tarinoiden kyllästämät ihmiset olemme tottuneet näkemään rakkauden tunteena, jota jotkut ihmiset meissä synnyttävät ja toiset eivät. Myönsimme sitä tai emme, rakkautemme täytyy ansaita. Erityisesti romanttisesta rakkaudesta puhuttaessa tuskin kukaan kertoo valinneensa puolisoaan ilman syytä. Valitsemme henkilön, joka vetää meitä puoleensa ja on mielestämme rakastettava. 

Jumalan valtakunta on tässäkin asiassa oman valtakuntamme vastakohta. Hänen valtakunnassaan rakkaus on ansaitsematon lahja. Se ei ole pelkästään tunne vaan ennen kaikkea tekoja, joista äärimmäisin on syyttömänä kuoleminen syyllisten sijasta (1. Joh. 4:10). 

Raamatun Jumala rakastaa ihmistä ensin – ennen kuin tämä on etsinyt häntä, tai edes syntynyt. ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä”, Paavali kirjoittaa (Room. 5:8). Johannes taas sanoo näin: ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä (1. Joh. 4:19).” 

Luojansa ”kalastamaksi” joutunut C. S. Lewis huomauttaa Jumalan asenteen kertovan valtavasta nöyryydestä. Jumala ottaa vastaan jopa sellaisen ihmisen, joka ei vielä armon koettuaankaan osoita minkäänlaista vastarakkautta. 

Kirjassaan Ilon yllättämä Lewis kertoo olleensa todennäköisesti ”koko Englannin masentunein ja haluttomin uskoontulija”. Sitten hän jatkaa: ”Tuhlaajapoika käveli sentään kotiin omilla jaloillaan. Mutta kuka voi kyllin palvoa Rakkautta, joka avaa ylhäiset portit tuhlaajalle, joka tuodaan sisään potkivana, rimpuilevana, vihamielisenä, silmät tähyillen pakotietä? –– kavahdamme sanoja ’pakota heitä tulemaan sisään’, mutta oikein ymmärrettyinä ne luotaavat Jumalan armon syvyyttä. Jumalan kovuus on lempeämpää kuin ihmisen pehmeys, ja hänen vaatimuksensa on meidän vapautuksemme.” (ER) 

Kainalojuttu 2: 

Varustettu palvelemaan 

Pintaraapaisulla Raamatun kertomuksista saattaa saada sellaisen vaikutelman, että Jumala kutsuu ihmisiä täysin sattumanvaraisesti. Esimerkiksi Mooses valittaa kankeaa kieltään niin näyttävästi, että lukija saattaa erehtyä luulemaan häntä luontaisesti sopimattomaksi johtajan tehtävään. 

Kuitenkin Jumalan valintaan liittyy aina myös varustaminen, jonka Jumala aloittaa omissaan jo ennen näiden syntymää (Ps. 139). Esimerkiksi Mooseksen varustus tulee esille Stefanoksen puheessa, joka on tallennettu Apostolien tekoihin (Ap. t. 7:22): ”Mooses sai parhaan egyptiläisen kasvatuksen ja osoitti kykynsä sekä sanoissa että teoissa.” 

Tarkemmin Mooseksen tarinaa tarkasteltaessa näkyykin, ettei valittamisessa ollut kyse sopimattomuudesta vaan huonosta itsetunnosta. Mooses oli mokannut räikeästi ja tippunut yhteiskunnan ylimmältä portaalta alimmalle. Neljäkymmentä vuotta erämaassa olivat tehneet tehtävänsä, eikä mies enää muistanut todellista identiteettiään.