Puhuako kielillä lasten kuullen?

Haluaisin, että alakouluikäiset lapsemme saisivat tuntumaa karismaattiseen hengellisyyteen, ja olen miettinyt, että olisiko hyvä rukoilla kielillä heidän kuultensa, kun luonteva tilanne tulee. Tähän asti olen arkaillut sitä, koska olen ajatellut, ettei kielilläpuhumisen lahjaa ole tarkoitettu esiteltäväksi. Toisaalta lapset ovat joskus itse kyselleet kielilläpuhumisesta, joten aihe selvästi kiinnostaa. Mikä olisi viisas ratkaisu?

On varmasti hyvä ja suotavaa, että lapset saavat kokea elämässään aitoa ja puhdasta karismaattisuutta. Se on myös asia, joka vaatii vanhemmilta suurta viisautta. Pääpiirteisesti lapselle tulee kertoa asioista tasolla, jolla hän on kykenevä niitä ymmärtämään.

Uskovien kotien lapset osallistuvat vanhempiensa mukana seurakunnan erilaisiin tilaisuuksiin. Usein näissä yhteyksissä he saavat aivan huomaamatta juuri tuota tuntumaa joskus oudoltakin vaikuttavaan hengellisyyteen. Tuntuma syntyy heidän oman aistimaailmansa ehdoilla. Silloin syntyy aivan luonnollinen mielenkiinto, ja se tuottaa usein hyvän hedelmän.

Kun lapsi esittää kysymyksiä hengellisistä asioista, on hänelle syytä antaa vastauksia eikä sortua ohittamaan tilannetta ajatellen, ettei hän kuitenkaan ymmärrä. On siis hyvä varautua ja valmentaa itseään kertomaan lapselle asioista sellaisella kielellä ja termeillä, joita hän voi ymmärtää.

Kotona harjoitetut hartaushetket ovat lapselle toinen tilaisuus saada tuntumaa hengellisiin asioihin. Ehkä silloin on kuitenkin paras kiinnittää huomio ensisijaisesti ”selkokieliseen” uskon ja hengellisyyden vahvistamiseen. Lapsen on hyvä saada kokea omassa perhepiirissä turvallisuutta hengellisiä asioita kohtaan. Silloin hän uskaltaa myös tuoda kysymyksiään esille.

Ennen kaikkea on tärkeää rukoilla lastensa puolesta.


Jeesuksen mukaan jokainen ihminen ”tullaan suolaamaan tulella” (Mark. 9:49). Tiedetäänkö, mitä hän noilla sanoillaan tarkoitti?

Kyseinen tekstikohta on yksi Uuden testamentin vaikeimmin tulkittavista teksteistä. Vanhimmat käsikirjoitukset antavat sille kolme erilaista lukutapaa: ”kaikki tulevat tulella suolatuiksi” (Codex Vaticanus), ”jokainen uhri on suolalla suolattava” (Codex Bezae) sekä ”kaikki tulevat tulella suolatuiksi, ja jokainen uhri on suolalla suolattava” (Codex Alexandrinus). Nämä erilaiset lukutavat antavat oman lisävaikeutensa tekstin tulkinnalle. Useissa raamatunkäännöksissä jakeeseen kuuluukin vain ensimmäinen, kysymyksessä mainittu lause.

Se kuitenkin tiedetään, että suolaa käytettiin Jeesuksen aikana paitsi ruokatarvikkeiden säilyttämiseen, myös ruuan maustamiseen. Vanhan testamentin mukaan jokaiseen Herralle uhrattavaan uhriin oli laitettava suolaa. 1 Suola uhrin päälle laitettuna teki liitosta paitsi kelpaavan myös pysyvän.

Tätä taustaa vasten Jeesuksen sanat näyttäisivät merkitsevän, että ennen kuin kristillisestä elämästämme tulee Jumalalle kelpaavaa, se tulee käsitellä tulella, kuten uhrit maustettiin suolalla. Tuli on se ”suola”, joka tekee elämästämme Jumalalle kelpaavan.

Mitä ”tuli” sitten tarkoittaa? Uuden testamentin kielikuvissa tulella on kaksitahoinen merkitys:

1) Se tuhoaa. Tuli-sanaa käytetään puhuttaessa kuvaannollisesti esimerkiksi tuomiosta.
2) Se puhdistaa. Tuli puhdistaa muun muassa metallit epäpuhtauksista.

Tätä taustaa vasten Jeesuksen sanat näyttäisivät viittaavan uskovan harjoittamaan itsekuriin, joka tuottaa voiton synnistä ja puhdistaa ja vahvistaa elämää. Voitaisiin sanoa, että sellainen elämä, joka on kuuliaisuuden ja Jumalan tahdon hyväksymisen puhdistavalla tulella maustettu (”tulella suolattu”), on kelvollinen Jumalalle. Tämä itsekurin  harjoittaminen on osa jokaisen uskovan kilvoitusta Jumalan armon alaisuudessa.


Sanotaan, että rakkaus edellyttää vapautta olla myös rakastamatta, ja että tästä syystä pelastus perustuu ihmisen puolelta ainakin osittain vapaaseen tahtoon ottaa Jeesus vastaan syntiensä sovittajana. Mutta miten tämä toteutuu kohtuun kuolleiden, abortoitujen tai pienenä kuolleiden lasten tapauksessa? Vapaakristillisissä kirkoissa meillä on se lohdullinen usko, että he pääsevät Jumalan luo taivaaseen. Onko kuitenkin niin, että suuri osa taivaassa kerran olevista ihmisistä on siellä ilman perinteistä uskonratkaisua, varhaisen traagisen kuoleman kautta?

Ihmisiä on kautta aikojen askarruttanut kysymys niiden lasten iankaikkisuusosasta, jotka kuolevat ennen syntymäänsä tai ennen kun ovat osanneet ottaa Jeesusta vastaan syntiensä sovittajana. Pulma johti katolisen kirkon muodostamaan päätelmään lasten joutumisesta kadotukseen ilman kasteen sakramentin vastaanottamista. Tämä päätelmä perustui kasteen merkityksen ja sisällön harhaanjohtavaan tulkintaan.

Raamattu antaa varsin vähän viitteitä varhain kuolleiden lasten iankaikkisuusosasta. Se on kuitenkin selvää, ettei Jumala rankaise lapsia Heidän isiensä syntien tähden.2

Lapsella ei sinänsä ole mitään tekemistä sen kanssa, että hän ihmisenä on osallinen Aadamin syntiin langenneesta luonnosta. Vaikka lapsi ei ole henkilökohtaisessa vastuussa tuosta synnin alaisesta tilastaan, hänen pelastuksensa lepää Jeesuksen sovitustyön perustalla. Tästä syystä on aivan loogista ajatella, että Jumala armonsa kautta antaa lapsille pelastuksen lahjan ilman, että he ovat sitä osanneet osakseen pyytää. Ainoastaan Kristuksen rakkauden tahdonalainen hylkääminen riistäisi heiltä taivasosuuden, ja sitä he eivät ole osanneet tehdä.

Ratkaisuperusteista Jeesuksen ja anteeksiantamuksen vastaanottamista tarvitaan silloin, kun ihminen on tietoinen rikkomuksestaan Jumalaa vastaan.


Viitteet:
1) 3. Moos. 2:13; 4. Moos. 18:19; 2. Aik. 13:5; Hes. 43:24.
2) 5. Moos. 24:16; Hes. 18:20.


Kauko Uusila

Kirjoittaja on Riihimäen Kotikirkko-helluntaiseurakunnan pastori.

Lukijalta
51

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan