Puhuako kielillä lasten kuullen?

Haluaisin, että alakouluikäiset lapsemme saisivat tuntumaa karismaattiseen hengellisyyteen, ja olen miettinyt, että olisiko hyvä rukoilla kielillä heidän kuultensa, kun luonteva tilanne tulee. Tähän asti olen arkaillut sitä, koska olen ajatellut, ettei kielilläpuhumisen lahjaa ole tarkoitettu esiteltäväksi. Toisaalta lapset ovat joskus itse kyselleet kielilläpuhumisesta, joten aihe selvästi kiinnostaa. Mikä olisi viisas ratkaisu?

On varmasti hyvä ja suotavaa, että lapset saavat kokea elämässään aitoa ja puhdasta karismaattisuutta. Se on myös asia, joka vaatii vanhemmilta suurta viisautta. Pääpiirteisesti lapselle tulee kertoa asioista tasolla, jolla hän on kykenevä niitä ymmärtämään.

Uskovien kotien lapset osallistuvat vanhempiensa mukana seurakunnan erilaisiin tilaisuuksiin. Usein näissä yhteyksissä he saavat aivan huomaamatta juuri tuota tuntumaa joskus oudoltakin vaikuttavaan hengellisyyteen. Tuntuma syntyy heidän oman aistimaailmansa ehdoilla. Silloin syntyy aivan luonnollinen mielenkiinto, ja se tuottaa usein hyvän hedelmän.

Kun lapsi esittää kysymyksiä hengellisistä asioista, on hänelle syytä antaa vastauksia eikä sortua ohittamaan tilannetta ajatellen, ettei hän kuitenkaan ymmärrä. On siis hyvä varautua ja valmentaa itseään kertomaan lapselle asioista sellaisella kielellä ja termeillä, joita hän voi ymmärtää.

Kotona harjoitetut hartaushetket ovat lapselle toinen tilaisuus saada tuntumaa hengellisiin asioihin. Ehkä silloin on kuitenkin paras kiinnittää huomio ensisijaisesti ”selkokieliseen” uskon ja hengellisyyden vahvistamiseen. Lapsen on hyvä saada kokea omassa perhepiirissä turvallisuutta hengellisiä asioita kohtaan. Silloin hän uskaltaa myös tuoda kysymyksiään esille.

Ennen kaikkea on tärkeää rukoilla lastensa puolesta.


Jeesuksen mukaan jokainen ihminen ”tullaan suolaamaan tulella” (Mark. 9:49). Tiedetäänkö, mitä hän noilla sanoillaan tarkoitti?

Kyseinen tekstikohta on yksi Uuden testamentin vaikeimmin tulkittavista teksteistä. Vanhimmat käsikirjoitukset antavat sille kolme erilaista lukutapaa: ”kaikki tulevat tulella suolatuiksi” (Codex Vaticanus), ”jokainen uhri on suolalla suolattava” (Codex Bezae) sekä ”kaikki tulevat tulella suolatuiksi, ja jokainen uhri on suolalla suolattava” (Codex Alexandrinus). Nämä erilaiset lukutavat antavat oman lisävaikeutensa tekstin tulkinnalle. Useissa raamatunkäännöksissä jakeeseen kuuluukin vain ensimmäinen, kysymyksessä mainittu lause.

Se kuitenkin tiedetään, että suolaa käytettiin Jeesuksen aikana paitsi ruokatarvikkeiden säilyttämiseen, myös ruuan maustamiseen. Vanhan testamentin mukaan jokaiseen Herralle uhrattavaan uhriin oli laitettava suolaa. 1 Suola uhrin päälle laitettuna teki liitosta paitsi kelpaavan myös pysyvän.

Tätä taustaa vasten Jeesuksen sanat näyttäisivät merkitsevän, että ennen kuin kristillisestä elämästämme tulee Jumalalle kelpaavaa, se tulee käsitellä tulella, kuten uhrit maustettiin suolalla. Tuli on se ”suola”, joka tekee elämästämme Jumalalle kelpaavan.

Mitä ”tuli” sitten tarkoittaa? Uuden testamentin kielikuvissa tulella on kaksitahoinen merkitys:

1) Se tuhoaa. Tuli-sanaa käytetään puhuttaessa kuvaannollisesti esimerkiksi tuomiosta.
2) Se puhdistaa. Tuli puhdistaa muun muassa metallit epäpuhtauksista.

Tätä taustaa vasten Jeesuksen sanat näyttäisivät viittaavan uskovan harjoittamaan itsekuriin, joka tuottaa voiton synnistä ja puhdistaa ja vahvistaa elämää. Voitaisiin sanoa, että sellainen elämä, joka on kuuliaisuuden ja Jumalan tahdon hyväksymisen puhdistavalla tulella maustettu (”tulella suolattu”), on kelvollinen Jumalalle. Tämä itsekurin  harjoittaminen on osa jokaisen uskovan kilvoitusta Jumalan armon alaisuudessa.


Sanotaan, että rakkaus edellyttää vapautta olla myös rakastamatta, ja että tästä syystä pelastus perustuu ihmisen puolelta ainakin osittain vapaaseen tahtoon ottaa Jeesus vastaan syntiensä sovittajana. Mutta miten tämä toteutuu kohtuun kuolleiden, abortoitujen tai pienenä kuolleiden lasten tapauksessa? Vapaakristillisissä kirkoissa meillä on se lohdullinen usko, että he pääsevät Jumalan luo taivaaseen. Onko kuitenkin niin, että suuri osa taivaassa kerran olevista ihmisistä on siellä ilman perinteistä uskonratkaisua, varhaisen traagisen kuoleman kautta?

Ihmisiä on kautta aikojen askarruttanut kysymys niiden lasten iankaikkisuusosasta, jotka kuolevat ennen syntymäänsä tai ennen kun ovat osanneet ottaa Jeesusta vastaan syntiensä sovittajana. Pulma johti katolisen kirkon muodostamaan päätelmään lasten joutumisesta kadotukseen ilman kasteen sakramentin vastaanottamista. Tämä päätelmä perustui kasteen merkityksen ja sisällön harhaanjohtavaan tulkintaan.

Raamattu antaa varsin vähän viitteitä varhain kuolleiden lasten iankaikkisuusosasta. Se on kuitenkin selvää, ettei Jumala rankaise lapsia Heidän isiensä syntien tähden.2

Lapsella ei sinänsä ole mitään tekemistä sen kanssa, että hän ihmisenä on osallinen Aadamin syntiin langenneesta luonnosta. Vaikka lapsi ei ole henkilökohtaisessa vastuussa tuosta synnin alaisesta tilastaan, hänen pelastuksensa lepää Jeesuksen sovitustyön perustalla. Tästä syystä on aivan loogista ajatella, että Jumala armonsa kautta antaa lapsille pelastuksen lahjan ilman, että he ovat sitä osanneet osakseen pyytää. Ainoastaan Kristuksen rakkauden tahdonalainen hylkääminen riistäisi heiltä taivasosuuden, ja sitä he eivät ole osanneet tehdä.

Ratkaisuperusteista Jeesuksen ja anteeksiantamuksen vastaanottamista tarvitaan silloin, kun ihminen on tietoinen rikkomuksestaan Jumalaa vastaan.


Viitteet:
1) 3. Moos. 2:13; 4. Moos. 18:19; 2. Aik. 13:5; Hes. 43:24.
2) 5. Moos. 24:16; Hes. 18:20.


Kauko Uusila

Kirjoittaja on Riihimäen Kotikirkko-helluntaiseurakunnan pastori.


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja