Pekka Iivonen: Uskonyhteisön merkitys katsomuskasvatuksessa
Suomalainen kouluyhteisö on viime vuosikymmenten aikana
1980-luvulta lähtien muuttunut ja monimuotoistunut hyvin voimakkaasti.
Merkittävänä muutoksena koulun toimintakulttuurin ja oppimiskäsityksen
muutoksen ohella on ollut oppilaiden ja opiskelijoiden kulttuurierojen suuri
muutos. Tällä hetkellä tuo kulttuuriero koulutuksen piirissä olevilla lapsilla
ja nuorilla on suurempi kuin koskaan ennen maamme historiassa. Samalla toinen
eli väestön tuloerojen kasvu on johtanut tilanteeseen, jossa tasavertaisen
koulutuksen takaaminen kaikille on entistä vaikeampaa ja ajoittain tai
paikoitellen mahdotonta jo nyt.
Nämä muutokset ovat johtaneet myös siihen, että kouluissa ja
oppilaitoksissa tarvitaan entistä enemmän kulttuureihin, katsomuksiin ja
hyvinvointiin liittyvää toimintaa. Ja tätä erityisesti varhaiskasvatus eikä
myöskään koulutoimi pysty yksin tekemään, vaan ne tarvitsevat entistä enemmän
koulun ulkopuolisten toimijoiden läsnäoloa yhteisössä.
Euroopan Kirkkojen Neuvoston pääsihteeri isä Heikki Huttunen (2018) toteaa kirjoituksessaan Ortodoksinen
Opettaja -lehdessä, että ”uskonto on palannut Euroopan politiikan
asialistalle. Hänen mukaansa useissa Euroopan maissa, mukaan lukien Ranska,
pohditaan uskonnon asemaa koulussa sekä opetuksen että kasvatuksen
kysymyksenä”. Hänen mukaansa ”Euroopassa vähitellen myönnetään, että
kouluopetuksen tulisi antaa myös teologisia ja hengellisiä eväitä, jotta
uskonnollista identiteettiä ei voitaisi käyttää väärin.” Tätä samaa Suomessa on
useissa yhteyksissä korostanut muun muassa sisäministeriö eri kannanotoissaan
yhteiskunnan turvallisuudesta puhuttaessa.
Uskonnollisen yhdyskunnan ja koulun välinen yhteistyö on
muuttunut merkittävästi tultaessa 1970- ja 1980-luvulta tähän päivään. Vielä
1980-luvulla uskonnollinen toiminta kouluissa oli lähes yksinomaan Suomen
evankelis-luterilaisen kirkon työtä, koulupastori-työ, ja sisällöltään hyvin
hartaudellista ja jopa julistavaa tai evankelioivaa. Vähitellen yhteiskunnan
monimuotoistuessa mm. maahanmuuttajien ja uskonnottomien määrän kasvaessa 1990-luvulla
ja erityisesti 2000-luvun alussa myös uskonnollisten yhdyskuntien rooli muuttui
kouluyhteistyössä. Julistamisen ja hartaudenharjoittamisen sijaan yhä
keskeisemmäksi nousi uskontoihin tutustuminen, arvo- ja eettinen kasvatus ja
osallistuminen koulun arkiseen elämään asiantuntijana ja tukijana. Tämä
kehityssuunta on korostunut tultaessa 2010-luvulle.
Toiminnan muutoksesta huolimatta Opetushallituksen (2011)
tekemän selvityksen mukaan paikallisseurakunnat ovat koulun tärkeimpiä
yhteistyökumppaneita. Ylivoimaisesti eniten peruskoulut ja lukiot ilmoittivat
tekevänsä yhteistyötä eri seurakuntien kanssa. Selvityksessä ei eritelty eri
kirkkojen ja uskonnollisten yhdyskuntien tekemää työtä toisistaan, joten
voidaan arvella, että näissä vastauksissa oli mukana myös yhteistyö muidenkin
kirkkojen ja seurakuntien kanssa tehty työ.
Uskonnollisen yhdyskunnan merkitys tällä hetkellä ja
käsittääkseni myös tulevina vuosina on olla entistä vahvemmin arvojen ja eettisten
kysymysten esiin nostaja lapsille ja nuorille. Eri uskonnollisten ja
katsomuksellisten toimijoiden tulee siis olla tukemassa omalla toiminnallaan
kouluyhteisössä sitä tavoitetta, jonka muun muassa Perusopetuksen
opetussuunnitelman perusteet (2016) kiteyttää muotoon:
”Koulutyössä tutustutaan läheiseen kulttuuriympäristöön sekä sen kulttuuriseen
monimuotoisuuteen.” Entistä keskeisempään rooliin on noussut niin oppilaiden
kuin henkilökunnan tuki kriiseissä ja erilaisissa elämää järkyttäneissä tilanteissa.
Perinteisen hartauden, kirkon tai päivänavauksen sijaan tarvitaan tukea,
läsnäoloa ja asiantuntijuutta.
Koulun ja uskonnollisen yhdyskunnan yhteistyötä koulutoimessa
ohjaavat tällä hetkellä seuraavat säädöksen, joiden perusteella yhteistyö
voidaan ja pitää toteuttaa: Suomen perustuslaki (11.6.1999/731; 11 §),
uskonnonvapauslaki (6.6.2003/453), varhaiskasvatuslaki (13.7.2018/540),
perusopetuslaki (21.8.1998/628), lukiolaki (10.8.2018/714), varhaiskasvatuksen,
esi- ja perusopetuksen sekä lukion opetussuunnitelman perusteet sekä lisäksi
Opetushallituksen 12.1.2018 antamat ohjeet koskien uskonnon ja
elämänkatsomustiedon opetusta ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestämistä
ammatillisessa koulutuksessa sekä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
kasvatuksen linjaus 2015. Ammatillisessa koulutuksessa yhteistyötä ohjaavat eri
ammattitutkintojen perusteet sekä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma.
Opetushallituksen antaman ohjeen (2018) tarkoituksena on
varmistaa sivistyksellisten ja uskonnon vapautta koskevien perusoikeuksien
toteutuminen esi- ja perusopetuksessa, edistää suvaitsevaisuutta ja
moniarvoisuutta sekä varmistaa, että opetus on oppilaita uskonnollisesti ja
katsomuksellisesti sitouttamatonta. Opetuksen järjestäjät vastaavat opetuksen
toteuttamisesta, juhlien sekä uskonnollisten tilaisuuksien ja toimitusten ja
niille vaihtoehtoisen toiminnan järjestämisestä säännösten ja määräysten
edellyttämällä tavalla ja koulun ulkopuoliset toimijat tuovat mukaan oman
uskontonsa erityispiirteitä ja asiantuntijuutta.
Opetushallituksen antaman ohjeen (2018) mukaan uskonnolliset
tilaisuudet ja toimitukset ovat uskonnon harjoittamista. Perustuslain 11 §:n 2
momentin mukaan uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja
harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla
kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan
omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Viimeksi mainitun
perusteella oppilasta ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen,
uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen tai
toimitukseen. Vapaus olla osallistumatta uskonnolliseen tilaisuuteen ja
toimitukseen on riippumaton yhdyskunnan jäsenyydestä. Näin ollen myöskään
tiettyyn uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvia ei voida velvoittaa osallistumaan
asianomaisen uskonnollisen yhdyskunnan tai opetuksen järjestäjän itse
järjestämiin uskonnollisiin tilaisuuksiin ja toimituksiin. Toisaalta
perustuslain 11 §:n 2 momentin tarkoituksena ei ole estää muiden
positiivista uskonnon harjoittamisen vapautta.
Yksi keskeisimmistä toimijoista arvo- ja eettisten kysymysten
ja uskonnon näkymisessä koulussa on luterilaisen kirkon rinnalla ollut
vuosikymmenien ajan helluntaiseurakunnat ja sittemmin myös Helluntaikirkko sekä
Helluntaiseurakuntien Koulupalvelu. Toiminta alkoi, kuten ajan tapaan kuului,
1970-luvulla hyvin vahvana sanajulistuksena ja evankelioimisena. Työ oli hyvin
merkittävää ja tavoitti tuhansia ja tuhansia nuoria eri puolilla maata,
erityisesti koulutyön pioneerin Samuli Sirenin
työ helsinkiläisissä kouluissa lähetystyön elokuvien kautta oli merkittävää ja
tärkeää tuon ajan nuorille. Joidenkin arvioiden mukaan hän esitti ja tavoitti
filmeillään 300 000 nuorta.
Pian 1990-luvun alussa toiminta muuttui vastaamaan koulun
keskeisiä tavoitteita ja kaikki toiminta tuki koulujen ja oppilaitosten
toimintaa kristilliseltä ja uskonnollisesta perustalta erityisesti
arvokasvatuksen alueella. Alun Koulupalvelulle loi Kiimingin koulutoimenjohtaja
Osmo Rinkinen kokoamalla opettajia yhteisen asian
äärelle 1970-luvun puolivälissä. Vähitellen työ organisoitui ja laajeni
kattamaan koko maan. Samoin työmuodot lisääntyivät ja entistä enemmän mukaan
tuli eri seurakuntien työntekijöitä. Useinkin suuresta innosta johtuen syntyi myös
kitkaa koulujen kanssa.
Vuodesta 1989 aina viimevuosiin asti työn johtajan toimi Leevi Ahopelto. Mielelläni mainitsen myös 1990-luvulla
toimineen Leo Lehmuksen, joka oli aktiivinen työn
kehittäjä. He kaikki ja monet kymmenet alue- ja paikallistasolla toimineet
koulutyöntekijät veivät helluntaiseurakuntien ja koulun välisen toiminnan
sitten sille uralle, joka mahdollisti ja monipuolisti yhdyskunnan työn koulutoimessa.
Toiminnan ja suunnan muutos merkitsi samalla myös sitä, että vähitellen
helluntaiherätyksen toimintamahdollisuudet kouluissa paranivat ja erilaiset,
pienet ja isot, skismat koulun ja herätyksen välillä vähenivät ja vähitellen
poistuivat kokonaan niin, että tänä päivänä Koulupalvelu on toivottu ja tärkeä
tuki kouluissa.
Tällä hetkellä, vuonna 2018, Helluntaiseurakunnan Koulupalvelu
pyrkii oman määritelmänsä mukaan ”vastaamaan lasten ja nuorten
kasvatuksellisiin haasteisiin. Sen tavoitteena on tukea koulujen
uskonnonopetusta ja oppilaiden hyvinvointia, ehkäistä syrjäytymistä ja edistää
monikulttuurista asennoitumista lasten ja nuorten keskuudessa.” Määritelmä
vastaa hyvin sitä ajatusta, joka koulutoimella on koulun keskeisistä
toiminnoista lasten ja nuorten hyväksi.
Mielenkiintoinen haaste jo nyt mutta erityisesti tulevina
vuosina on varhaiskasvatus ja katsomuskasvatus siellä. Mitä voisivat olla ne
keinot ja menetelmät, joilla eri uskonnolliset toimijat löytävät paikkansa
varhaiskasvatuksen muuttuneessa maailmassa. Kouluttaja ja varhaiskasvattaja Silja Lamminmäki-Vartia (2016) toteaa, että
”katsomuskasvatusta voidaan perustella myös lapsen oikeuksien ja
katsomuskasvatuksen merkityksellisyyden kautta. YK:n lapsen oikeuksien julistus
määrää, että lapsella on oikeus kieleen, kulttuuriin, henkiseen ja hengelliseen
sekä moraaliseen kehitykseen sekä uskontoon ja kasvatukseen. Näiden asioiden
tarpeellisuutta ei määritellä yhteiskunnasta tai aikuisista käsin vaan lapsesta
käsin. Lapsen oikeus on tulla kuulluksi ja nähdyksi katsomuksellisten
kysymystensä kanssa. Lapsen kysymykset voivat hämmentää aikuista eikä ole yhtä
oikeaa tapaa käsitellä lapsen katsomuksellisia kysymyksiä. Katsomuskasvatus
muotoutuu ryhmän mukaan ja sen on käsiteltävä sellaista maailmaa, mikä on
merkityksellistä lapsen elämänpiirissä. Katsomuskasvatus ei ole
indoktrinaatiota vaan se on lasta varten. Tämä edellyttää työntekijöiltä oman
katsomuksen etäännyttämistä ja ammatillista otetta.”
Vaikka katsomuskasvatus varhaiskasvatuksessa tai koulussa ei
ole indoktrinaatiota eli käännytystä uskontoon, niin kaiken työn syvimpänä
tavoitteena on ja on oltava se, että lapselle ja nuorelle annetaan riittävästi
eväitä, tietoja ja asenteita, oman katsomuksensa rakentamiseen. Se, mikä kunkin
katsomus on tai tulee olemaan, ei kuitenkaan ole työtä tekevän tai siihen
lähettäjän tavoite, vaan tavoite on, kuten Lamminmäki-Vartia toteaa, lapsen
parhaaksi toimimista, tukemista ja auttamista elämässä.
Uskontokasvatuksessa tai nykyään useimmin katsomuskasvatuksessa
on monia haasteita, joiden ratkaiseminen vaatii yhteistyötä eri kirkkojen ja
uskonnollisten yhdyskuntien sekä varhaiskasvatuksen ja koulutoimen välillä.
Aika, jolloin yksittäinen työntekijä lähti intoutuneena tekemään työtä kouluun
oman vakaumuksensa mukaisella tavalla, on mennyttä aikaa. Myöskään yksittäisen
yhdyskunnan toiminta koulussa kulkee vääjäämättä kohti loppua. Jo nyt ja
tulevien vuosien aikana keskeinen toiminta on yhteinen, uskonto- ja
kulttuurirajat ylittävä ekumeniaan ja uskontojen vuoropuheluun perustuva työ.
Toiminnan perustana on toisaalta koulun ja toisaalta siellä olevien lasten ja
nuorten sekä siellä työskentelevien aikuisten tarpeet. Kysymys on siis siitä,
että kaikessa tekemisessä ensisijaisesti kunnioitetaan koulussa olevia ja
siellä toimivia ja tuetaan omilla tuotteilla erityisesti lapsen ja nuoren
kasvua ja mahdollisuutta rakentaa oma katsomuksensa ja elämänsä. Koulu ei ole
kilpailun vaan yhdessä tekemisen paikka jokaisen hyödyksi ja eduksi.
Yhteenvetona koulun ja uskonnollisen yhteisön välisestä
toiminnasta sanoisin, että olemme suurten muutosten edessä, jotka vaikuttavat
jo nyt ja entistä enemmän tulevaisuudessa kaikkeen toimintaan koulussa ja
erityisesti yhteistoimintaan koulun ja sen ulkopuolisen toimijan välillä.
Opetus ja kasvatus kouluissa on tämän vuosikymmenen aikana kaikilla asteilla
varhaiskasvatuksesta lukio- ja ammatilliseen koulutukseen asti kokenut
perustavanlaatuisia muutoksia niin tavoitteiden, sisältöjen kuin toiminnan
osalta. Opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteiden kautta kasvatus- ja
opetustoimea on johdettu entistä enemmän lapsesta ja nuoresta lähtevään
aikaisemman koulusta ja opettajasta lähteneen toiminnan sijaan. Opetuksen ja
luokassa tapahtuvan opetuksen tilalle on tullut oppiminen ja yhdessä tekeminen.
Samaan aikaan opettajan työ on muuttunut opettamisesta oppimisen ohjaamiseen ja
tukemiseen.
Nämä muutokset merkitset myös voimakasta koko kouluyhteisön
toimintakulttuurin muuttumista oppilas- ja opiskelijakeskeiseksi. Jatkossa
ulkopuolisten toimijoiden laatuun, osaamiseen, sanomaan ja toimintaan tullaan
kiinnittämään yhä enemmän huomiota yhteistyötä tehtäessä. Erityisen
merkittäväksi nämä laatumääreet tulevat, kun yhteistyön kumppanina on
uskonnollinen toimija. Ainoastaan koulun keskeiset tavoitteet ja toiminnan
periaatteet hyväksyvällä uskonnollisella yhteisöllä voi olla mahdollisuus
toimia koulussa. Kysymys on siis juuri edellä mainitsemistani tavoitteista,
sisällöstä, laadusta ja tekijöistä sekä siitä, mitä koulu haluaa ja tarvitsee
yhteistyökummanilta. Yhteistyössä jokaisen näistä neljästä elementistä täytyy
olla kunnossa ja hiottuna viimeiseen asti.
Itse näen, että Helluntaikirkon ja helluntaiseurakuntien
kaltaisilla toimijoilla on Koulupalvelun tai jonkin muun toiminnan kautta
tärkeä osa suomalaisen koulutuksen ja kasvatuksen varmistamisessa. Koulu,
oppilaat ja henkilökunta, tarvitsevat tukea ja osaamista arvo- ja eettisessä
kasvatuksessa sekä tukea elämän eri tilanteissa. Tulevaisuus on tekijöissä ja
osaajissa ei rakenteissa tai kaavamaisessa normien toteuttamisessa.
Pekka Iivonen
Kirjoittaja
on rovasti ja opetusneuvos, joka toimii Opetushallituksessa.
Lähteet:
Demokratiakasvatusselvitys. 2011. Raportit ja selvitykset
2011:27. Opetushallitus.
Huttunen, H. 2018. Pohdintoja
uskonnonopetuksen asemasta. Ortodoksinen Opettaja.
Lamminmäki-Vartia, S. 2016. Miksi
Katsomuskasvatusta? Suomen Ekumeeninen Neuvosto. http://www.ekumenia.fi/sen_toimii/kasvatus_ja_ekumenia/vasu2017_toteutuuko_lapsen_oikeus_katsomukseen/miksi_katsomuskasvatusta/
Ohje perusopetuksen uskonnon ja elämänkatsomustiedon sekä
esiopetuksen katsomuskasvatuksen järjestämisestä sekä uskonnollisista
tilaisuuksista esi- ja perusopetuksessa. 2018. Opetushallitus 12.1.2018.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...