Opetus: Miten opetuslasten tekeminen käytännössä tapahtuu? Mikä oli Jeesuksen malli?
13.3.2024 | Merja Hakala
Sitten Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä. (Mark 3:13–15.)
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni (Matt 28:19; lue myös jakeet 18 ja 20).
Opetuslasten tekeminen on Jeesuksen antama tehtävä kaikille uskoville, ei vain pastoreille.
Hän kutsui heidät kaikki yhdessä läheiseen yhteyteen kanssaan.
Opetuslapseus tarkoittaa sitä, että ihminen on sitoutunut seuraamaan Jeesusta, Mestaria. Se on elämänmittainen matka, jossa opitaan ja kasvetaan Jeesuksen opetusten ja esimerkin mukaisesti kohti hänen kaltaisuuttaan. Se, että joku on Jeesuksen opetuslapsi, vaikuttaa koko hänen elämäänsä, siihen mitä hän on ihmisenä ja mitä hän tekee.
Miten Jeesus teki opetuslapsia?
Jeesus kutsui ensin opetuslapsensa henkilökohtaisesti seuraamaan häntä. Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki kaksi veljestä, Simon Pietarin ja hänen veljensä Andreaksen.
He olivat heittelemässä verkkoa järveen, sillä he olivat kalastajia. Jeesus sanoi heille: ”Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.” He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta. (Matt 4:18–19.) Tarvittiin siis henkilökohtainen kutsu.
Sitten Jeesus valitsi 12 henkilöä lähimmiksi opetuslapsikseen. Hän kutsui heidät olemaan kanssaan lähettääkseen heidät kertomaan hänestä ja tekemään samoja tekoja, joita hän teki. Hän kutsui heidät kaikki yhdessä läheiseen yhteyteen kanssaan.
Jeesus satsasi pääasiassa tähän pieneen joukkoon. Hän otti heidät mukaansa ja jakoi elämänsä heidän kanssaan. He olivat ihan tavallisia ihmisiä.
Olen joskus tutkinut Markuksen evankeliumista, miten Jeesus teki opetuslapsia, ja kirjoittanut Raamattuni marginaaliin muutamia opetuslasten tekemiseen liittyviä verbejä, kuten kutsui, kulki, matkusti, valtuutti, lähetti, huolehti, haastoi, kysyi kysymyksiä, selitti, puhui avoimesti, otti mukaansa, vastasi kysymyksiin, opetti, närkästyi, ojensi, antoi tehtäviä, lähti yhdessä, varoitti ja valmisti tulevaan, söi yhdessä, ilmestyi, käski mennä.
Nämä 12 henkilöä oppivat Mestariltaan sen, mikä oli tärkeää. Ja kun Mestari sitten oli poissa, he jatkoivat hänen työtään ja tekivät samoja asioita kuin hän.
Tässä on Onni (kuvitteellinen henkilö). Tutustutaan häneen ensin. On ihan keskeistä tutustua ihmisiin, jotta heistä voi tehdä opetuslapsia.
Onni on 28-vuotias nuori mies, sinkku. Hän työskentelee IT-alalla ja on omistautunut ohjelmistokehitykselle ja tietoturvalle. Hän on intohimoinen koodari ja nauttii ratkaisujen löytämisestä ja uusien teknologioiden omaksumisesta. Vapaa-ajalla hän tykkää kokeilla uusia ohjelmointikieliä. Hän rentoutuu osallistumalla paikallisiin lautapeli-iltoihin ystävien kanssa.
Seurakunnassa oleva Aaron tutustuu Onniin työpaikalla. Aaronkin on koodari, ja heidän välilleen syntyy välittömästi ystävyys. Heillä on myös samoja kiinnostuksen kohteita.
Muutaman pitkän lautapeli-illan jälkeen Aaron kutsuu Onnin seurakuntaan. Onni kiinnostuu, sillä Aaron on niin mukava tyyppi ja hymyilee leveästi. Onni on päättänyt selvittää, mikä miehen hymyn salaisuus on.
Onni tekee seurakunnan sunnuntaissa päätöksen lähteä seuraamaan Jeesusta – se on hänen elämänsä paras päätös. Hän kokee suurta sisäistä rauhaa ja helpotusta. Hänellä on kevyt olo, ja ilo pulppuaa hänen sisältään. Hänenkin suunsa venyy leveään hymyyn.
Onni on nyt päättänyt seurata Jeesusta, ja siitä alkaa hänen opetuslapsena olemisensa.
Miten Onnista tehdään Jeesuksen opetuslapsi?
Jeesus kutsui opetuslapsensa olemaan kanssaan. Se tarkoittaa opetuslapsen ja Jeesuksen välistä läheistä suhdetta, sitä, että opetuslapsi varaa aikaa olla Jeesuksen kanssa.
Jeesus haluaa jokaisen uskovan kanssa henkilökohtaisen suhteen. Jeesuksen kanssa oleminen on tärkeämpää kuin se, mitä me teemme hänelle. Raamatussa kerrotaan, että Jeesus vetäytyi usein hiljaisuuteen rukoilemaan. Jos Jeesus tarvitsi sitä, opetuslapsikin tarvitsee aikaa rukoukseen ja Raamatun äärellä viipymiseen. Raamatusta näemme, millainen Jeesus on, ja opimme, mikä on totuus ja miten uskovana tulee elää. Ja kun olemme Jeesuksen kanssa, Pyhä Henki, joka asuu jokaisen uskovan sisällä, alkaa muuttaa meitä Jeesuksen kaltaisiksi.
Niinpä Aaron kertoo heti Onnille, että on tärkeää varata joka päivä aikaa Jeesuksen kanssa olemiseen hiljaisuudessa, vaikka rukoillen, ylistäen tai Raamattua lukien. He lataavat Onnin puhelimeen raamattusovelluksen. Onni päättää herätä aamuisin vähän aikaisemmin, jotta hän ehtii rukoilla ja lukea Raamattua. Sitä lukiessaan hänellä herää paljon kysymyksiä.
Aaron neuvoo lounaalla Onnia, ettei lukemista kannata aloittaa Raamatun alusta vaan mieluummin esimerkiksi Johanneksen evankeliumista. He päättävät nähdä kerran viikossa lounasaikaan ja syödä yhdessä. Usein keskustelu kääntyy Onnin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Aaron huomaa, että hän voi tukea Onnia, vaikkei hänelläkään aina ole vastausta kaikkiin tämän kysymyksiin.
Opetuslapseuttamista yhdeltä toiselle
Raamatusta näemme, että opetuslapseuttamista tapahtui niin, että yksi ihminen jakoi elämäänsä toisen kanssa, otti hänet rinnalleen, opasti ja rohkaisi. Näin tapahtui mm. Paavalin ja Timoteuksen kohdalla. Paavali kuvaa Timoteusta rakkaaksi pojakseen. Hän rukoili Timoteuksen puolesta ja rohkaisi tätä käyttämään Jumalan antamia lahjoja. Hän näki Timoteuksen potentiaalin, antoi hänen seurata elämäänsä läheltä ja valmensi häntä.
Opetuslapseuttaminen on elämän jakamista, esimerkkinä ja tukena olemista.
Kaikki, mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville miehille, jotka pystyvät myös opettamaan muita (2. Tim 2:2). Näin opetuslapseus etenee sukupolvelta toiselle.
Elämässäni on ollut sellainen Jumalan palvelija, joka on ottanut minut lähelleen ja jakanut elämäänsä kanssani. Olemme olleet yhdessä mustikkametsässä, hiihtämässä, retkillä, matkoilla ja syömässä lukemattomia kertoja, ja olemme laittaneet yhdessä ruokaa, leiponeet, järjestäneet tapahtumia, koulutuksia ja lähetysmatkoja sekä tehneet kirjan jne.
Hänelle olen voinut avoimesti kertoa omasta elämästäni ja haasteistani, ja hänelle on ensimmäiseksi lähtenyt rukouspyyntö, kun olen tarvinnut rukoustukea. Olen oppinut hänen elämästään paljon. Ehkä suurin asia on ollut nähdä hänen rukouselämänsä ja se, kuinka Jumala puhuu hänelle ja kuinka hän saa Jumalalta runsaasti ideoita. Tosi arvokasta on ollut myös nähdä läheltä ne taistelut, jotka liittyvät hengelliseen työhön. Hän on puhunut minulle avoimesti myös kipeistä asioista.
Opetuslapseuttaminen ei ole vaikeaa. Se on normaalin elämän jakamista, esimerkkinä ja tukena olemista.
Seuraa esimerkkiä
Meistä jokainen seuraa jotakin, ja jotkut seuraavat sinua. En nyt tarkoita Instagram-seuraajia vaan ihmisiä, jotka ovat lähelläsi ja joiden kanssa jaat elämääsi.
Hyvä vertaus tästä on sorsaäiti poikueensa kanssa. Emo kulkee edellä ja poikaset seuraavat. Viimeiset poikaset eivät enää välttämättä näe emoa vaan seuraavat edellä kulkevaa poikasta ja näkevät sen.
Tilanteessa on jotain samaa kuin opetuslapseudessa. Kuvitellaan emon paikalle Kristus ja ensimmäisen poikasen paikalle Paavali. Paavali sanoo perässä tulijoille (koko laumalle eli korinttilaisille): Seuratkaa minun esimerkkiäni, niin kuin minäkin seuraan Kristusta (1. Kor 11:1).
Paavalin jälkeen tulee Timoteus, jolle hän sanoo: Sinä olet uskollisesti seurannut minun opetustani, elämäntapaani, pyrkimystäni, uskoani, kärsivällisyyttäni, rakkauttani ja kestävyyttäni (2. Tim. 3:10).
Seuraavaksi Paavali kehotti Timoteusta suhteessa niihin, jotka tulivat tämän perässä: Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämätavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa (1. Tim. 4:12).
Opetuslapseudessa toteutuu esimerkkien ketju. Elämämme esimerkki puhuu paljon enemmän kuin sanamme. Siksi Paavalikin puhuu kokonaisvaltaisen esimerkin antamisesta. Opetuslapseuttamisessa on kyseessä elämän jakaminen, esimerkin ottaminen ja esimerkkinä oleminen.
Aaron kutsuu Onnin pienryhmään, jossa tämä ystävystyy muiden samanlaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa. Pienryhmässä miehet jakavat elämää, pohtivat mieltä askarruttavia kysymyksiä, puhuvat haasteistaan ja rukoilevat toistensa puolesta. Heillä on mahtava tsemppimeininki, he kannustavat toisiaan. Onni kasvaa Jeesuksen kaltaisuuteen yhdessä toisten kanssa.
Jeesuksen kaltaiseksi kasvaminen ei toteudu eristyksessä vaan yhteydessä, ja siksi Jeesus kutsui opetuslapset olemaan kanssaan. Kahdestatoista miehestä hioutui tiivis porukka. Me kaikki tarvitsemme ympärillemme ja tueksemme toisia uskovia riippumatta siitä, kuinka kauan olemme olleet uskossa. Kasvamme yhdessä opetuslapseudessa. Elämä on tarkoitettu jaettavaksi. Se, mitä saat Jumalalta, on tarkoitettu jaettavaksi.
Miksi pienryhmät?
Syvälliset ihmis- ja ystävyyssuhteet ja yhdessä kasvaminen toteutuvat monissa seurakunnissa parhaiten pienryhmissä. Niissä on mahdollista jakaa elämää. Meitä ei ole luotu elämään eristyksissä muista vaan yhteydessä Jumalaan ja toisiin Jumalan lapsiin. Kristuksen ruumiin jäsenet pitävät huolta toisistaan.
Pienryhmät ovat turvallinen ympäristö jakaa elämän ilot ja surut sekä avautua henkilökohtaisista haasteista ja rukousaiheista. Kun avaat sydäntäsi toisille, huomaat, että olosi kevenee.
Avoimuus ja rehellisyys lisäävät luottamusta. Uskalletaan olla rohkeasti aitoja ja keskeneräisiä. Haavoittuneisuuden osoittaminen tuo luottamusta ihmissuhteisiin. Jos haluat nähdä enemmän rehellisyyttä pienryhmässäsi, ole sinä se, joka ottaa rohkeasti ensimmäisen askeleen ja kertoo, missä asiassa omassa elämässäsi haluaisit nähdä muutoksen. Voi olla, että joku toinen ryhmän jäsen on käynyt läpi niitä asioita, joiden kanssa sinä painit. Hänellä saattaa olla juuri ne rohkaisun tai neuvon sanat, joita tarvitset.
Eräässä turvallisessa pienryhmässä kerroin, missä olin toiminut väärin. Kun tunnustin asian ryhmässä, sain synninpäästön ja vapauduin. Totuus tekee vapaaksi. Tämän tunnustuksen jälkeen minun on ollut paljon helpompi toimia oikein vastaavanlaisessa tilanteessa.
Pienryhmissä keskustellaan Raamatusta ja elämästä ja jaetaan henkilökohtaisia kokemuksia. Pohditaan, miten laitetaan Raamatun sana käytäntöön. Saamme mahdollisuuden oppia toinen toisiltamme ja kasvaa uskossa yhdessä!
Pienryhmät mahdollistavat myös tasapainoisen hengellisen kasvun. Nykyisin on kaikenlaisia opettajia, joita kuuntelemalla saatetaan ohjautua epätasapainoon. Raamatussa kerrotaan, kuinka Paavali joutuu ojentamaan Pietaria, kun tämä menetteli väärin. Paavali näki, että Pietari, Barnabas ja muut juutalaiset poikkesivat evankeliumin totuuden tieltä (Gal. 2:11–14), ja niinpä hän puuttui asiaan. Toiset uskovat voivat rakkaudessa ohjata meitä ja edistää siten terveellistä kasvua. Toivon, että meillä kaikilla on ympärillämme niin rakastavia ihmisiä, että he tarvittaessa ojentavat meitä.
Pienryhmässä kannustetaan toisia ottamaan pieniä kasvun askeleita. Voimme tsempata toisiamme muutokseen: ”Hei, miten sinulla on mennyt siinä asiassa, josta kerroit viimeksi?”
Niissä on mahdollisuus myös lahjojen tunnistamiseen ja niiden käytön harjoitteluun. Jumala on antanut lahjoja itse kullekin.
Lisäksi pienryhmä voi tarjota tarvittavaa tukea ja apua eri elämäntilanteissa, esimerkiksi muutto- tai lastenhoitoapua. Elämää voi jakaa monin tavoin. Opetuslapseus kuuluu myös arkeen.
Onni on nyt saanut pienryhmässä merkityksellisiä ystävyyssuhteita, ja hän on kasvanut uskossaan. Niinpä hän rohkenee kutsua ystävänsä pienryhmän lautapeli-iltaan. Hänestä on tulossa opetuslasten tekijä.
Yhteenveto
Sinä voit tehdä opetuslapsia!
Vietä aikaa Jeesuksen kanssa.
Ota joku lähellesi.
Ole esimerkkinä.
Kasva Jeesuksen kaltaisuuteen yhdessä toisten kanssa.
Kaiken ytimessä on oppia tuntemaan enemmän Jeesusta, kasvaa hänen kaltaisuuteensa ja kasvaa rakkaudessa. Siinä riittää haastetta koko elämän ajaksi. Tarvitsemme kasvussamme toisiamme. Ennen kaikkea tarvitsemme Pyhän Hengen apua. Hän on sitoutunut muuttamaan meitä. Kun katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi ––. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki (2. Kor 3:18).
Pohdittaviksi pienryhmiin:
Onko elämässäsi ollut ihminen, joka on ottanut sinut lähelleen ja jakanut elämäänsä kanssasi? Kerro kokemuksestasi ja siitä, mitä olet häneltä oppinut.
Kenet sinä voisit ottaa lähellesi (kenet Jumala on tuomassa lähellesi), kenelle voisit olla esimerkkinä?
Haluatko jakaa pienryhmän kanssa jonkun haasteesi, jossa haluaisit kasvaa enemmän Kristuksen kaltaisuuteen? Rukoilkaa toistenne puolesta.
Kirjoittaja on vuoden 2025 Go & Make! -Maailman helluntaikonferenssin (PWC) koordinaattori ja hän on myös mukana istuttamassa Vantaan Credo-kirkko-seurakuntaa. Opetus on toimitettu teksti hänen 25.2. pitämästään saarnasta, joka on osa seurakunnan Enemmän niin kuin Jeesus -saarnasarjaa (More like Jesus).
PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma
on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on
edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien
suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilönvapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikennesäännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika. Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä
nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti
lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään
hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja
aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on
keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä
ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät
Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on
ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin
syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei
kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.
PakinaVilho piti
joulukuun alussa Jeesuksen kanssa palaverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt
tulla pyhimykseksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.
PakinaTänäkin
vuonna useimpien ihmisten uudenvuodenlupaukset unohtuvat jo ennen kesää.
Suklaan syöminen alkaa viimeistään maaliskuussa, ja kuntosalilla käyminen
lopahtaa heti lumien sulettu...
PakinaEräänä
päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari
oli jo vanha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa
helluntaiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja
kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan
tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos,
Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyttää mieltä, kun saa kuulla noin
elämänmakuisen kertomuksen metsäretkestäsi ja oravien käpyjenkeräystavoista!
PakinaSeurattuani viime
vuodet Facebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyttö
tekee ihmisistä kuin huomaamattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky
pettää, psykologiset...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain
Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti
evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa olleista listoista, etenkin
siitä, jossa lueteltiin kasvaneen...
PakinaLomakausi on
aluillaan ja suomalaiset valmistautuvat kukin tahoillaan ottamaan irti
mahdollisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille lyhyen
kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti
hiljattain sähkömyyjä. Kävin
hänen kanssaan saman tahtojen
taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien
kanssa: minä
yritin vakuuttaa hänet siitä, etten
aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luterilainen ja baptisti ajoivat kerran
autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurinko paistoi ja autojen stereot huudattivat
Hillsongia, Lutherin virsiä ja mieskuorolauluj...
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen
järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänkokemuksen karttuessa tajusin, että
kyse on harhasta, jonka taustalla on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun ensimmäinen sunnuntai, kun
Jeesus kuuli Ala-Kattilamäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu
kutsui: ”Sua odotan, jo saavu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna
1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä kokoonnuimme paikalliseen
uimahalliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierustoverin kanssa
eläimistä, joita emme haluaisi lemmikiksi. Minä en halunnut hämähäkkiä, koska
en uskaltaisi käsitellä sitä, eikä hän halunnut karvatonta kissaa....
PakinaEräs
tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaatua.
Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan,
vaikka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jälkeen minä ja mieheni
päätimme luopua ajatuksesta, että kotonamme kuuluisi pienten jalkojen
tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa narttukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdistajat, ja sydämellisesti tervetuloa
rikkaviljan kitkijöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan
kaikilla oikea käännös? Tällä kertaa harjoittelem...
PakinaUseimmat ihmiset nauttivat nukkumisesta. Joillakin tosin on
nukahtamisvaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan
ennen kuin jo kuukahtavat höyhensaarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät melko
helposti. Kun tiedän, että kirjoitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa
puhutella tai mieleen nousee muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on
nykyisin arka ja hienotunteisuutta
vaativa keskustelunaihe.
Kansanperintönä vaikuttanut
vakaumuksen siirtäminen
uudelle sukupolvelle ei
enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta
äitini muistaa.
Olin alle
kouluikäisenä kaupassa
hänen kanssaan.
Mieleni teki nakkeja, ja
sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä,
että nakkeja ei...
PakinaKun
vaimoni Tarja täytti
30 vuotta,
meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme
kauhisteli asiaa
tokaisten spontaanisti äidille:
”Kolmekymmentä vuotta!
Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan
reformaattoritestin, ja
lopputulos puhui
lahjomatonta kieltään: kaksi
vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen
suuntaan, neljä näkemystäni
Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä
kahvilla. Saatoimme usein
istua pitkän
tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä
kuppeja hiljaa käsissämme ja
kuuntelimme kadulta tulevaa
puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen
hyvinvointiin. Se
näyttäisi vaikuttavan myönteisesti
jopa ihmisen terveydentilaan.
Ollakseen onnellinen
parisuhteessa ihmisen tulisi
olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017)
kirjoitin pieleen menneistä
lomaodotuksista, kun
kaivattu Suomi-lomani meni
penkin alle. Tai paremminkin penkin
päälle, jolle kaaduin liukkaassa
kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on
joko vapaaehtoisesti tai
pakosta tehty
sopimus raportoida tekemisistään jollekin
taholle. Tilivelvollisuudesta on
hyötyä niin työyhteisöissä kuin
yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi
lukijoitaan kertomaan,
mitkä sanat lohduttivat
ja rohkaisivat heitä eniten ja
mitä he ennen muuta kaipasivat saada
kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli
tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti
kiireen? Olemmeko aina juosseet
kellon perässä ja suunnitelleet päivän
menot minuuttien tarkkuudella?
En oikein usko.
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi. Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee
lamautunutta, apeaa,
alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista
ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka
tarkoittaa väsymistä, uupumista,
pulaan tai hätään jo...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun
hän kylvi,
siemenet putosivat
varsinaissuomalaiseen savimaahan,
joka on kuivana kovaa
kuin kivi ja märkänä kelpaisi
ruukkujen muovailuun. Syövätkö
linnut jy...
PakinaMuutama
vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä
kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli
parhaillaan keräämässä astioita pöydistä,
kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...